-->

12.9.2006

Sukkaunelmia

Mä ihastuin Rowanin syksyn lehdessä olleisiin pitsipolvisukkiin, ja oon kuola valuen seurannu Soilen sukkien etenemistä. Mutta:
  1. Selasin lehden muutama viikko sitten neuletapaamisessa, enkä löytäny siitä mitään muuta kiinnostavaa paitsi nuo sukat.
  2. Lehti maksaa noin 10 puntaa + postikulut, mikä on mun mielestä turhan suolanen hinta yhdelle sukkaohjeelle, joka ei ees vaikuta niin kovin monimutkaiselta.
  3. Mä haluan sukat puikoille heti enkä sitten joskus kun joku verkkokauppa suvaitsee toimittaa lehden Postin hitaalla myötävaikutuksella.
Siispä ei muuta ku kehittelemään pitsineulepolvisukkia omasta päästä. Tai siis oikeestaan soveltamaan sopivaa sukkamallia polvipituisiks. Mitä saadaan kun lasketaan pohkeen ympärys - nilkan ympärys = pohjekavennus ja se kertaa mallineuleen tiheys sekä silmukkamäärä huomioon ottaen neulepinnan venyminen? Vastaus: turhautunut neuloja ja paaaljon suttupaperia. Laskutoimitukset ja jossittelut alko nyppiin ja mennä yli hilseen, joten päätin aloittaa helpommasta päästä eli kärjestä ja lisäillä silmukoita sitten tarpeen mukaan pohkeen kohdalla. Jos sinne asti pääsen.


Sukat on nimittäin vielä aivan alkusenteillä, toivottavasti mä en kyllästy ennen nilkkaa, niin että saan ees varrettomat sukat jos homma alkaa puuduttaan pitemmän päälle. :) Lankana on musta Kotiväki ja puikot on kakspuoloset. Toivottavasti noi bambupuikot on ees suunnilleen kokoa 2,5 eikä millään hongkongilaisella rannemitalla tehdyt, niin ettei tuu ihan eriparisukat. ;)

11 kommenttia:

  1. Tuo mahdollinen erikokoisuus on helposti estettävissä kierrättämällä puikkoja sukasta toiseen.

    VastaaPoista
  2. Oijoi kun tulee varmasti ihanat! Seuraan mielenkiinnolla..

    (nyt pitää mennä oksentamaan, katoin just yhden ja viimeisen jakson amerriikan Officesta)

    VastaaPoista
  3. Onks noissa tehty saman verran? Nyt mun näytöllä ikävä kyllä näyttää siltä, että toi bambuilla oleva olis isompi. Kato nyt se neuletiheys, ettei sit ala tuttamaan, kun oot tehny pohkeeseen asti. Tällä kannustavalla puheenvuorolla haluan sanoa: Ihanat olis pitsipolvarit!

    VastaaPoista
  4. Höh, tai sit voit pyytää kopsua joltain jolla on se lehti... :D

    VastaaPoista
  5. Ne sukat on kyllä nätit. Toivottavasti onnistut kopioimaan ne tai tekemään vaikka vielä hienommat:) Mullakin polttelis polvisukkien teko. Langatki on jo valmiiksi ostettu. Ei vaan oo mitään ohjetta minkä mukaan tekis niin pitäs kans alkaa laskeskeleen ja mittaileen ja plaah..

    VastaaPoista
  6. Minusta hongkongilaiset puikot ovat ihan oikean kokoiset, mutta ainakin itsellä tulee ihan erilainen käsiala eri puikoilla. Metallien ja bampujen ero on kuin yöllä jä päivällä, joten mittaile vielä varmuuden vuoksi ja kokeile tuota kristan vinkkiä puikkojen kierrättämiseen! Polvisukat olis ihanat mutta mulle nilkkapituisissakin on jo nilkan ja jalkaterän verran liikaa neulottavaa ;-)

    VastaaPoista
  7. Krista: Mä oon liian laiska kierrättään, jotenkin se tuntuu vaivalloiselta. Laiska mikä laiska. :)

    Jatta: Joo, jenkkiversio on ainakin toistaseks ollu aivan turha. En miekää tykkää siitä.

    Tarja: Bambupuikoilla oleva terä on muutamia kerroksia toista edellä, eli ei pitäis olla vielä hätää. Kai mun pitäis alkaa tsekkaileen tiheyksiä tai sit kierrättään puikkoja kaiken varalta. Huoh.

    Laura: Totta turiset, mut se ois tässä tapauksessa kestäny liian kauan, piti saada sukat heti tekeille. :D Jos näistä tulee ihan susirumat, niin sit pitää hankkia jotain kautta se Rowanin ohje.

    Neja: En yritäkään tehdä ihan samanlaisia, kuhan nyt jotkut pitsineuleiset polvisukat. Ja jos mun mittailut menee pieleen, niin kai mä sit hankin se Rowanin sukkien ohjeen jostain ja teen kiltisti sen mukaan. Tsemppiä sulle mittailuun ja laskemiseen! :)

    Sia: Niinpä, viis bambupuikkoa tuntuu painavan saman verran kuin yks metallinen. Ei ihme, jos tuleekin vähän erilaista jälkeä. :/ Mä toivon, että jaksan tehä täyspitkät polvisukat, mutta onneks voi tiukan paikan tullen lopettaa vaikka melkein heti kantapään jälkeen, kun kerran aloittaa kärjestä. ;)

    VastaaPoista
  8. Se Knittyn Hedera-sukkien kuvio vois toimia pitkissä sukissakin. Oli helppo toteuttaa, kun sen oppi muistamaan äkkiä.

    VastaaPoista
  9. Saisithan sie sen oikeankin ohjeen vaikka minulta. Mutta skanneria ei mulla ole, joten vaikka valokuvana? Valokuvasta ohjetta on kyllä kurja lukea, mutta paremman puutteessa. Haluaisitko? Se tulisi tosi nopeasti :)

    VastaaPoista
  10. Jenni: Niin mäkin aattelin, joten hederan kuvioo näihin on tulossakin. Ylösalaisin tosi, koska aloitin kärjestä.

    Pauliina: Ihan tosi?! KIITOS, se ois aivan mahtavaa!!! :) Sit ei ois ongelmaa jos nää omasta päästä tehdyt sukat on huonot, kun voisin heti alkaa tekeen uusia ohjeen mukaan. Jos vaan viitsit, niin lähetä ohje osoitteseen sisainen.villapaita(a)netti.fi

    VastaaPoista
  11. Haa, tauti on siis tartutettu! ;D

    Mallikerta on todellakin niin helppo, että sen näkee kuvasta. Langankiertoa ja yhteenneulomista.

    VastaaPoista