-->

30.8.2013

Pyyhepalapeli

Kevään korvalla kävin viehättävässä helsinkiläisessä kivijalkaputiikissa. Valoisa tila oli täynnänsä kauniita painotuotteita tekstiileistä tarjottimiin. Kauniste tosiaan tarjoaa nimensä veroisia tuotteita. Palasin kotiin mukanani iso pinkka pikkuviallisia keittiöpyyhkeitä. Niitä kuulemma riitti yli oman tarpeen, ja olisi vain hienoa, jos keksisin niille käyttöä. No tokihan minulla ideoita oli näinkin hauskalle ilmaiselle materiaalille, mutta toteutukseen päätyi vain tämä yksi tietty ja tärkeä.


Esikoiselle tein odotusaikana kaksikin tilkkupeittoa, joten aika selvää oli, että tämäkin tulokas saisi oman peiton. Eikä tehnyt yhtään pahaa leikellä noita kakkoslaatuisia keittiöpyyhkeitä satunnaisine värivirheineen. Eipä tarvinnut säästellä vaan pistin surutta leikkurin laulamaan ja lipsutin liinat saksilla palasiksi. Sommittelukin oli helppoa, koska jotenkin nuo kaikki riemunkirjavat kuosit sopivat yhteen ja muodostavat iloisen ja silti harmonisen värileikin. Kokoa peitolla on suunnilleen 75 cm x 100 cm, ja pyyhkeiden materiaali on pellavan ja puuvillan sekoitetta.

Kauniste Quilt

Kaunisteen kuosit on jotenkin tosi sympaattisia ja suoran suomalaisia. Korvapuustiresepti, metsää elukoineen, aakkosliina, jossa Å on kuin Åbo. Tämän vuoden kalenteripyyhkeessäkin elokuussa korjataan viljaa ja syyskuukausi on sateenvarjolla varustettu. Leikkelin kaikista pyyhkeistä kuosin ja sen suunnittelijan nimen talteen ja yhdistin ne  nauhaksi. Nauhan ompelin täkin yläreunaan. Siitä voi tarkistaa, kenen luovuuden tuotteita peittoon on pilkottu.

Kauniste Quilt

Kalenteripyyhkeestä poimin tilkuksi elokuun, koska vauvan laskettu aika oli 23.8. Ajattelin kirjailla ympyrän varsinaisen syntymäpäivän kohdalle, kunhan se olisi tiedossa. Noh, nyt näyttää siltä, että vauva antaa odottaa itseään syyskuun puolelle. Ja sen kuukauden kohdalla noissa kalenteripyyhkeissä taas oli harmillinen päivämäärävirhe, enkä siksi huolinut siitä tilkkua peittooni. Että se siitä synttäripäivän ikuistamisajatuksesta. Mutta minkäs teet, kun jälkeläinen on yhtä itsepäistä lajia kuin minäkin. Ei auta hoputtaa, tulee kun tulee.

Kauniste Quilt

Siinäpä se peitto sitten odottelee pientä käyttäjäänsä. Voin kertoa, että noiden omppujen lisäksi varsin kypsältä vaikuttaa myös ainakin tämä allekirjoittanut odottaja. Tulis nyt jo!

27.8.2013

...ja pikkujalka pilkahtaa

Täällä ei mitään uutta etelärintamalta, eli vauva lekottelee edelleen tyytyväisenä yksiössään napani alla. Näitä projektiluontoisia, määräaikaisia mahankasvatuspuuhia on työn alla lähipiirissäni muillakin. Toisilla tosin tuplasti työläämpiä: Työkaverini kaksoset syntyvät hetkellä millä hyvänsä. Koska omat käteni ovat vielä toistaiseksi vapaat vauvanhoidosta, ehdin virkata tuplavauvoille tossut tervetulolahjana tähän maailmaan.

Crocodile Booties
Malli: Crocodile Stitch Booties by Bonita Patterns
Koko: 0-6 kk
Lanka: Novita Polku, väri Porkkana, n. 30 g/tossupari
Virkkuukoukku: 3,5 mm
Ravelryssä täällä ja täällä 

Täytyy sanoa, että kyllä voi ihminen tehdä typeriä valintoja, joiden yhteisvaikutuksena on tuskailu, manailu ja lopulta hiljainen nöyrtyminen. Ihan heti en lähde uudestaan virkkaamaan hämärässä lampunvalossa tummasävyisestä, höttöisestä ja löyhäkierteisestä langasta pikkuisia tossuja amerikanenglanninkielisen virkkausohjeen mukaan. Yhdistelmä kun meinas nyrjäyttää aivot radaltaan useamman kerran ja pakotti purkamaan pitkiä pätkiä tuota takkuuntuvaa höttöä. Aijjettä kun korpesi välillä oma alentunut ymmärrys ja hahmottamiskyky! Ohje kun on varsin selkeä, mutta eräs pieni alivuokralainen tuntuu imeneen ison osan älykkyydestäni. Vasta neljäs tossu onnistui alusta loppuun purkamatta ja täysin ohjeen mukaisesti. Kiva huomata, että olen sentään vielä kehityskelpoinen enkä aivan menetetty tapaus.

Crocodile Booties

Molemmat tossuparit on virkattu samasta liukuvärjätystä lankakerästä. Siinäkin muuten meni sormi suuhun useamman kerran. Oli tosi vaikeaa löytää kerästä väritoistojen alkamiskohtia, että olisin saanut parin molemmat tossut samanlaisella värityksellä. Ja taas oli todettava, että nymmää en kyllä osaa, tyhmä kun tyhmä! Siispä luovutin väritoiston etsimisen ja oikaisin taas karkeamman kautta. Nytpä mulla onkin sitten tuota lankaa pätkittynä pienissä palloissa, jos huvittaa vielä yrittää mätsätä kolmas tossupari kohdilleen.

Crocodile Booties

Syksyisiä sävyjä on havaittavissa paitsi tossuissa myös taustana toimineessa metsässä. Pientä piristävää kirpakkuutta on ilmassa aamuisin, niin että sieltä se syksy pikkuhiljaa tekee tuloaan. Nautitaan nyt siis näistä aurinkoisista loppukesän päivistä niin kauan kuin niitä riittää!

20.8.2013

Suklaanappeja päärynälle

Villiviini puskee jo marjoja, mutta minä vielä kypsyttelen omaa satoani. Tahtoo siis sanoa, että vauva on edelleen mahassa. Neulebolero sen sijaan valmistui ennen kuin kesä loppui. Hurraa, pitkästä aikaa jotain uutta neuletta mulle eikä vain lapsille!

Rusko

Malli: Mitat eräästä Vilan suosikkibolerosta, toteutus Tuulia Salmelan The Tailored Sweater -menetelmällä.
Lanka: Gjestal Knopp, 200 g.
Puikot: 3,0 mm & 2,0 mm
Virkkuukoukku: 2,5 mm
Ravelry-projektisivu

Rusko


Palmikoita, nappeja ja pykäreunaa; poikkeuksellisen pikkusievää ja romantillista. Raskaus taitaa viirata päätä sen verran, että tällainen yksinkertaisuuden suosijakin alkoi hörsöillä. :) Tai sitten perusteena valinnalle oli laiskuus: En erityisemmin pidä napinläpien neulomisesta, joten päätin oikaista tekemällä napituksen virkkaamalla. Ja kun noita pikkuisia ruskeita nappeja sattui olemaan reilusti, niin sirottelin niitä oikein runsaalla kädellä nappilistan päälle. Ihan toimivalta tämäkin ratkaisu tuntuu.
Rusko

Nappilista toimii hyvin avonaisenakin, mikä on armollista näin loppuraskauden aikaa ja tulevaa imetystä ajatellen. Voi nimittäin olla, että vauva ei malta odottaa hiljaa ja tyynenä ruokaansa niin kauan kuin noiden nappien auki näprääminen kestää, joten hyvä, että tätä voi pitää näinkin.

 
Ja sitten karua totuutta meikäläisen kropan nykytilasta. Vauva on siis tuon etupuolella olevan, jo melko alas laskeutuneen nyppylän sisällä, ei takapuolelle kasvaneessa vastaavassa kumpareessa. Huoh. Sanotaan nyt vaikka niin, että päärynä ei tällä hetkellä ole suosikkihedelmäni. Tämä neule kyllä joustaa ja mukautuu näihinkin mittoihin, vaikka en mä kyllä mitään kasvunvaraa toivo tarvitsevani lähikuukausina. Mun puolestani kroppa saisi mielellään jo pian alkaa palautua nykyisestä keilamaisesta Barbapapa-mallista vähän helpommin puettavaan muotoon. Nooh,  laskettuun aikaan on jäljellä enää kolme päivää, joten eiköhän tuo toive ala toteutua ihan viimeistään kolmen viikon kuluttua. Siihen asti ei auta kuin odottaa ja valita istuinpaikkansa huolella, ettei jää lantiosta jumiin tuoliinsa.