-->

26.10.2009

The underdog

Mä en aina jaksa olla erityisen tarkka käyttämieni lankojen materiaalista, vaan suhtaudun aika rennosti ja huolettomasti materiaalivalintoihin. Jos lanka on upean väristä, vaikuttaa noin suunnilleen sopivan aiottuun käyttötarkoitukseen ja hinta on kohdallaan, niin kiikutan huoletta kassalle vaikka 100-prosenttista akryylilankaa. Esim. jos langan väri mätsää silmien kanssa, niin onhan sitä toki ostettava. :D

Matching colours

Ymmärrän kumminkin, että materiaalin ominaisuudet vaikuttavat neuleen käyttäytymiseen ja käyttökelpoisuuteen: Luna Moth -huivia en ole käyttänyt oikeastaan yhtään, koska se ei kerta kaikkiaan pysy "auki", vaan akryylilanka vetää itsensä takaisin syrttyyn heti pingotuksen jälkeen. Toisinkin voi käydä, nimittäin akryylilangasta tyköistuvaksi neulottu vaate saattaakin pesussa rentoutua liiankin kanssa ja venyä kolme kokoa isommaksi. Ei kiva, etenkin jos on nähnyt paljon vaivaa työn eteen. Akryyliä moititaan myös hiostavaksi ja kylmäksi neulemateriaaliksi, joten sen ei pitäisi toimia lämmittäviksi aioituissa neuleissa. Kovin ympäristöystävällistäkään sen valmistus ei liene, ja kierrätettävyyden kanssakin on niin ja näin, kun neulepinta menee niin helposti nypyille.

Mutta onhan akryylilangassa hyvätkin puolensa. Se on halpaa eikä se kutita. Jaa. Siinäpä ne tais sitten ollakin. :P

Joka tapauksessa, Rumasta ankanpoikasesta eli siis Princess Capeletista jäänyt kerä herkullisen vihreää akryylilankaa piti käyttää johonkin. No kun se ei kerran kutita ja on pehmoista, niin myssyksihän minä sen väänsin.

Fern Glade beret

malli/pattern: Fern Glade by Megan Marshall, Knitty
koko/size: slouchy
lanka/yarn: Schachenmayr nomotta Apollo
puikot/needles: 3,0 mm & 4,0 mm
Ravelry

Ja ihan hyvin kuulkaa toimii muovilanka tässä: venähti just sopivan löysäksi, niin että tästä tuli kunnon myssy, mutta toisaalta pitää pitsikuvion ryhdikkäänä, niin että saniaisenlehdet on hieman koholla helmineuleesta. Ja on jopa lämmin. Eikä hiosta (ainakaan ulkona, ja koska en kaipaa päähineitä sisällä niin muulla ei ole väliä).

BTW, akryylistä: Mun Princess Capelet on osoittautunut käytössä hyvin lämpimäksi ja hiostamattomaksi, ja se pitää yläkropan lämpötilan just oikeana istumatyössä. Myssykuvien vihreä huivikin on akryylilankaa (Novita Helen), ja se on lämmin eikä ole yli kolmen vuoden ahkerassa käytössä nyppyyntynyt yhtään. Että kyl se akryyli johonkin kelpaa, vaikka sitä usein pahasti parjataankin! :)

Fern Glade beret

Acrylic yarns are often panned by knitters because they are said to make you sweaty instead of warm, the material isn't too environmental friendly nor is its wear resistance good. However, I've found my Princess Capelet made of acrylic yarn to perform very well in all these categories (well, except the ecology), and thus felt quite fine knitting the one leftover skein into a beret. Love the colour, and it's actually quite warm. And it doesn't itch at all. So in your face, material snobs turning up their noses at acrylic yarns; there's something good in every material! :)

18.10.2009

Bubbleroy

Bubbleroy, finally finished!

Malli/pattern: Bubbleroy
Koko/size: 40"
Lanka/yarn: Katia Cotton Comfort, 280 g.
Puikot/needles: 2,0 mm & 2,5 mm.
In Ravelry

Kun jokin asia onnistuu yli odotusten ja lopputulos on jokseenkin täydellinen, niin siitä kannattaa todellakin nauttia. Täydellisyyttä kun ei useinkaan pysty toistamaan aivan samassa muodossa, vaan jotain jää aina puuttumaan. Minä kuitenkin väitän, että salama voi iskeä useamminkin samaan paikkaan; sille pitää vain antaa tarkat koordinaatit. Kirjoitin nimittäin täydellisen sliparini ohjeen muistilappusista selkokielelle, neuloin ohjeen testimielessä läpi ja jäin suu auki ihmettelemään lopputulosta: tää kun on parempi kuin perfetta!!!

Bubbleroy - back

Ei kiristä, ei lötkötä vaan myötäilee sulavasti vartalon ääriviivoja. Pallotkin erottuvat nyt tosi paljon selkeämmin kuin ekassa versiossa, kiitos loistavan langan ja valkoisen värin. Lanka on Biketexin sponssaamaa Katia Cotton Comfortia, jota Andra mulle ystävällisesti toimitti. Puuvillalanka jousto-ominaisuuksilla höystettynä sopii slipariin loistavasti: Cotton Comfortin neulepinta on sopivan napakkaa ja tiivistä, mutta elastaanin ansiosta se ei anna periksi ja väsähdä tavallisten puuvillalankojen tapaan. Siksipä mallineuleen pallotkin erottuvat loistavasti. Niin ja myös ne pienet neliöt, jos ne osuvat edelleen jonkun silmään palloja selvemmin. :)

Kirjoittelin siis sliparille ohjeen ja sarjoitin sen kahdeksaan eri kokoon (rinnanympärys 32"-46"). Ensikertalaisena kokosarjoittajana hommaa oli ihan tarpeeksi, ja laiskuus meinas välillä iskeä. Nyt joku varmaankin kertoo mulle, mistä löytyisi neuleohjeen automaattisesti eri kokoihin sarjoittava ohjelma, jota käyttämällä olisin selvinnyt hommasta hetkessä... :P

Bubbleroy - closed neckline

Sliparissa on kaksi vaihtoehtoista takapääntietä; aukollinen ja perinteinen ylös asti suljettu vaihtoehto. Tämän toisen versioni neuloin aukottomana, koska tällä kertaa ei tarvinnut pelätä langan loppumista kesken kaiken. Neuleohje antaa neuvot molempien vaihtoehtojen toteuttamiseen. Sliparin ohje on parhaillaan testineulonnassa ja tulee kaikkien saataville heti-kohta-pian eli kunhan testaajat saavat hommansa päätökseen. Mä saan siis nauttia täydellisyydestä vielä pienen hetken verran yksinoikeudella...

Bubbleroy

Remember the woollen slipover with bubble pattern I claimed to be perfect? Well, it turns out that there is a level beyond perfect, because this version of the same slipover is even better than the one I finished in April! The yarn, Katia Cotton Comfort, compliments the bubble pattern and makes the slipover really comfortable to wear. I wrote the pattern down and will make it available for everyone after it has been test knitted. So for a little while I may enjoy my perfect-and-beyond slipover exclusively. :)