Kylmyyttä vastaan

Ompelu on siitä ihana taito, että voi toteuttaa täysin omannäköisiä juttuja ilman välikäsiä. Tällaisen kausittain sisustuksen värejä vaihtelevan ihmisen elämä on huomattavasti helpompaa ja halvempaa, kun voi surauttaa uudet sohvatyynynpäälliset näppärästi niissä väreissä, mitkä milloinkin sattuvat kiehtomaan. Jotta homma ei menisi aivan sekavaksi, tarvitaan sisustuksen pysyviksi elementeiksi melko neutraaleja värejä. Meillä se tarkoittaa valkoista sohvaa, jonka kontrastina toimivat tumman harmaa ja musta.Siispä silloin, kun keksin haluta tilkkupeiton olohuoneeseen, oli saman tien selvä valinta toteuttaa se näissä väreissä, tai siis epäväreissä. :)

Peitto on koottu musta-valko-harmaa-sävyisistä trikoo- ja joustocollegetilkuista. Mukana olevat tilkut ovat senteiltään 10 x 10, 10 x 20 ja 20 x 20 (=valmis koko ilman saumanvaroja). Joskus liika symmetrisyys häiritsee silmää, joten sijoittelin tilkut siten, että eri kokoiset palat rikkovat rivit joka suunnassa. Näin peitossa ei ole yhtäkään reunasta reunaan tasapaksuna menevää riviä. Teettihän se töitä paloja yhdistellessä, mutta oli ehdottomasti kaiken vaivan arvoista. Peitto on kooltaan 136 cm x 190 cm, joten sen alle mahtuu tarvittaessa vaikka koko perhe. :)

Minusta on jotenkin huikean palkitsevaa saada ompeluprojekteista ylijääneet kankaanpalaset hyötykäyttöön. Vielä kun ne muodostavat yhdessä näin harmonisen kokonaisuuden, on onnistumisen tunne ihan mieletön. Kuten tytöilleni tekemissäni peitoissa, on tässäkin tilkkuja, joiden kankaista on tehty vaatteita niin itselle kuin lapsille. Mukana on myös joitain kangaspaloja, jotka ovat kulkeutuneet minulle muiden hankintojen kylkiäisinä. Mutta varsinaisesti näitä tilkkuja varten en ole ostanut yhtään uutta kangaspalaa, taustakangasta lukuunottamatta.

 

Ainoa uusi kangashankinta tätä varten on taustan grafiitinharmaa velour. Se on suloisen pehmeää, kestävää ja oman kokemukseni mukaan nyppyyntymätöntä, joten soveltuu oivallisesti tähän tarkoitukseen. Koska haluan peiton olevan muhkea ja lämmin, on kangaskerrosten välissä Ikean halvin vanupeitto. Kokemuksesta tiedän, että muhkeus tarkoittaa myös helvetillistä hankaluutta kerrosten yhteen tikkaamisessa. Näin ison peiton kanssa en edes harkinnut tikkaavani "oikeaoppisesti" jokaista tilkkuriviä. Eikä siitä olisi mitään tullutkaan, kun eri kokoisten tilkkujen vuoksi koko peitossa ei ole yhden yhtä reunasta reunaan samalla linjalla menevää riviä. Siispä tein ompelukoneella pienet täsmätikkaukset sopivin välimatkoin, jotta tausta, välivanu ja päällinen pysyvät yhdessä. Ajan kanssahan sen sitten näkee, toimiiko tämä ratkaisu, mutta nyt se ainakin tuntisi riittävältä.

Minulla kun on lähes tuhat näitä ompelumerkkejä, niin käytän niitä surutta ja ylpeydellä kertomaan kuka tämänkin loisteliaan, upean ja mahtavan ompelutyön on tehnyt. Minä!

 

Kangaskerrosten välissä oleva peite on sen verran muhkea, että peiton voi myös kääräistä tyynyksi tyynyjen joukkoon silloin, kun ei halua sen peittävän puolta sohvaa. Muhkeuden ansiosta se myös tosiaan toimii hyvin tässäkin käyttötarkoituksessa.

Koska tykkään kääriytyä viltteihin sohvalla ollessani ja olen onnistunut siirtämään tavan myös tyttärilleni, meillä näitä peittoja, vilttejä ja huopia riittää. :) Osa asuu pysyvästi sohvalla, ja ylimääräisten kotina toimii jämäkkä huopakori. Sieltä voivat omat ja vieraat käydä hakemassa mieleisensä viltin johon käpertyä. Meillä ei kenenkään tarvitse palella. :)

Kootut muistot

Tiedättehän ompelujumin; sen tilanteen, että vaikka suunnitelmia, tarvetta ja intoakin ompelemiselle on, mutta ei silti saa mitään aloitetuksi. Mun ratkaisuni ompelujumiin on leikellä jämäpaloja tilkuiksi. Se on sopivan aivotonta sijaistoimintaa, jonka ansiosta jämäpalalatikko tyhjenee, ompelutila siistiytyy ja koen saavani aikaan edes jotain.

Tämän seurauksena olikin kertynyt melkoinen kasa trikootilkkuja värimaailman mukaan lajiteltuina. Suurin osa oli tyttöjen vaatekankaiden jämistä, joten päätin tehdä molemmille omat tilkkupeitot, joissa olisi muistoja jo pieneksi jääneistä lempivaatteista. Kumpikin tyttö sai valita tilkkukasoista mitä kankaita peittoon halusivat ja mitä eivät. Mulle jäi vain tilkkujen sommittelu ja yhdistely. "Vain", joopa joo... :D

No joo, sommittelu ja yhteen ompelu oli hauskaa ja helppoa. Mutta miten sitä aina unohtaakin, kuinka tuskaista on ommella tilkkuosa yhteen paksun vanun ja taustakankaan kanssa. Usch. Tässä tapauksessa olin kaiken lisäksi päättänyt tehdä peitoista tosi muhkeat, joten vanun sijaan käytin välissä Ikean valmispeittoa ja taustana velouria. Sitä muhkeutta sitten riittikin tikkausvaiheessa melkein hermojen menetykseen asti. Mutta valmista tuli kuitenkin.

Lopputuloksena tytöillä on mieleisistään tilkuista tehdyt peitot, jotka voi vaikka ottaa autoon lämmikkeeksi pidemmille reissuille. Kiva niihin on kääriytyä kotioloissakin ja yhdessä muistella, minkälaisia vaatteita tilkkujen kankaista tytöillä onkaan ollut, minkä ikäisenä niitä on pidetty ja mitä tarinoita niihin liittyy. Siten nämä ompelemalla yhteen kootut muistot lämmittävät myös sydäntä.

Pyyhepalapeli

Kevään korvalla kävin viehättävässä helsinkiläisessä kivijalkaputiikissa. Valoisa tila oli täynnänsä kauniita painotuotteita tekstiileistä tarjottimiin. Kauniste tosiaan tarjoaa nimensä veroisia tuotteita. Palasin kotiin mukanani iso pinkka pikkuviallisia keittiöpyyhkeitä. Niitä kuulemma riitti yli oman tarpeen, ja olisi vain hienoa, jos keksisin niille käyttöä. No tokihan minulla ideoita oli näinkin hauskalle ilmaiselle materiaalille, mutta toteutukseen päätyi vain tämä yksi tietty ja tärkeä.

 

Esikoiselle tein odotusaikana kaksikin tilkkupeittoa, joten aika selvää oli, että tämäkin tulokas saisi oman peiton. Eikä tehnyt yhtään pahaa leikellä noita kakkoslaatuisia keittiöpyyhkeitä satunnaisine värivirheineen. Eipä tarvinnut säästellä vaan pistin surutta leikkurin laulamaan ja lipsutin liinat saksilla palasiksi. Sommittelukin oli helppoa, koska jotenkin nuo kaikki riemunkirjavat kuosit sopivat yhteen ja muodostavat iloisen ja silti harmonisen värileikin. Kokoa peitolla on suunnilleen 75 cm x 100 cm, ja pyyhkeiden materiaali on pellavan ja puuvillan sekoitetta.

Kaunisteen kuosit on jotenkin tosi sympaattisia ja suoran suomalaisia. Korvapuustiresepti, metsää elukoineen, aakkosliina, jossa Å on kuin Åbo. Tämän vuoden kalenteripyyhkeessäkin elokuussa korjataan viljaa ja syyskuukausi on sateenvarjolla varustettu. Leikkelin kaikista pyyhkeistä kuosin ja sen suunnittelijan nimen talteen ja yhdistin ne  nauhaksi. Nauhan ompelin täkin yläreunaan. Siitä voi tarkistaa, kenen luovuuden tuotteita peittoon on pilkottu.

Kalenteripyyhkeestä poimin tilkuksi elokuun, koska vauvan laskettu aika oli 23.8. Ajattelin kirjailla ympyrän varsinaisen syntymäpäivän kohdalle, kunhan se olisi tiedossa. Noh, nyt näyttää siltä, että vauva antaa odottaa itseään syyskuun puolelle. Ja sen kuukauden kohdalla noissa kalenteripyyhkeissä taas oli harmillinen päivämäärävirhe, enkä siksi huolinut siitä tilkkua peittooni. Että se siitä synttäripäivän ikuistamisajatuksesta. Mutta minkäs teet, kun jälkeläinen on yhtä itsepäistä lajia kuin minäkin. Ei auta hoputtaa, tulee kun tulee.

Siinäpä se peitto sitten odottelee pientä käyttäjäänsä. Voin kertoa, että noiden omppujen lisäksi varsin kypsältä vaikuttaa myös ainakin tämä allekirjoittanut odottaja. Tulis nyt jo!

Pienistä paloista

Viimeksi tuli heitettyä teaseri työn alla olevasta tilkkuprojektista, jonka sydänkranssin tekeminen pisti liikkeelle. Se tarpeellinen ja tärkeä juttu, pinnasängynpehmuste, valmistui jo hyvänmatkaa viime vuoden puolella ja tuli silloin myös dokumentoiduksi kuviin. Uudenlaiseen arkeen (minä töissä, mies hoitovapaalla) hyppäämisen vuoksi vuosi ehti melkein helmikuuhun, ennen kuin sain postauksen aikaiseksi. Ei ole meikäläisen tehokkuus ihan vielä entisellä mallilla, mutta matkalla oikeaan suuntaan sentään.

Ja sitten hirrrveän monisanainen selostus tekeleestä: Sänkyä kiertävän pehmusteen matalampi etuosa on erillinen, niin että kun sängyn etusäleikkö jossain vaiheessa poistetaan, voi pehmusteen jättää muilta osin edelleen paikoilleen. Tyttären mielestä vankilan portin voisi avata ihan vaikka heti, niin että hän pääsisi vilistämään pitkin kämppää mihin aikaan vuorokaudesta tahansa (koska nukkuminen on ihan tyyylsäää). Vanhemmat ovat asiasta vahvasti eri mieltä...

Pitkän sivun yläosa on 10 cm x 10 cm -paloista koottu ruudukko. Alaosa on 20 cm x 20 cm -palojen rivi, joka erottuu yläosasta saumakohtaan tikatulla valkoisella palttinauhalla. Päätyjen alaosa on samoja isoja paloja kuin pitkällä sivulla. Yläosa taas rakentuu kolmesta pitkästä suikaleesta, mikä rauhoittaa vähän tuota palahässäkkää. (Oikeasti ei vain huvittanut leikellä ja sommitella yhtään enempää pikkupaloja, laiskuus iski, heh.) Yläreunaa kiertää valkoinen terenauha antamassa ryhtiä ja terävöittämässä etu- ja takapuolen taitosta. Koko systeemi on alareunastaan ommeltu lakanakankaiseen pohjaan eräänlaiseksi pussiksi. Patja laitetaan paikoilleen vasta pinnasängynpehmusteen jälkeen, joten pohjakiinnityksen ansiosta pehmuste pysyy särmästi paikallaan.

Yläreunastaan pehmuste on kiinnitetty sänkyyn napinläpikaistaleiden ja nappien avulla. Ja kun niitä sydämiä nyt kerran tuli tehtyä, niin pakkohan niitä on johonkin sirotella. Kuvassa mukana myös keinutuolimme Vieno-Helena, aitoa suomalaista puusepäntyötä ja patentoitua designia 1970-luvulta. Siinä on tuuditettu niin allekirjoittanutta kuin lastaankin uneen hyvällä menestyksellä. Nimi muuten on ihan aito ja virallinen: kyseinen keinutuolimalli on nimetty suunnittelijansa vaimon mukaan. :)

Takaosa on rehellisen rouheaa latopellavaa kolmeen kertaan 60 asteessa pestynä ja silitettynä. En halunnut tikkauksia näkyviin ulkopinnalla. Siispä tikkasin tilkkupuolen vanuineen Ikean halvimpaan lakanaan (hyvin edullista, monikäyttöistä ja ohutta puuvillakangasta, vink vink), ja ompelin ulkopuolen vasta sitten reunoistaan yhteen sisäosan kanssa. Kankaat, napit ja nauhat ovat peräisin Eurokankaasta (Amy Butler), Ikeasta, Sinooperista (Tilda), Käsityökauppa Merletosta, kirppareilta ja mummilta perittyjä.

Hertta, tuo koirista mukavuudenhaluisin, tietää kyllä, missä olisi mukavan pehmeä peti uinua. Päiväunituokio vaaleanpunaisissa lakanoissa taitaa kuitenkin jäädä vain haaveeksi, koska ahne pieni herkkusuu ei todellakaan aio jättää yhtään ruoanmurua syömättä, jotta se pääsisi puristautumaan pinnojen välistä. Elämä on valintoja täynnä, Herttaseni.

Syyssydännä

Tampereen päivänä kävin Tallipihan markkinoilla ja sain pienimuotoisen Tilda-tartunnan. Taudinkuvaan kuului kangasvaraston tilkkujen läpikäyminen ja yhteensovittaminen, risujen kerääminen metsästä koiralenkeillä ja rautalangan kanssa väkertäminen ulkona näpit kohmeessa. Ja mitä tästä sitten seurasi?

No isommanpuoleinen risukranssihan siitä sitten tuli. Se varsinainen Tilda-osuus on noi sydämet, joiden kaltaisiin ihastuin Tallipihan tildahenkisiä tuotteita myyvällä kojulla. Sydänkranssejakin siellä olisi ollut myynnissä, mutta ne olivat vähän rimpuloita minun makuuni. Pieni ja hentoinen kranssi kun näyttäisi vähän onnettomalta meidän ovessa, jotenkin surullisesti väärään paikkaan joutuneelta. Lisäksi mä halusin oveeni symmetrisen pyöreän kranssin,  ja itse kun tekee, niin saa passelia ja priimaa (näin se kissan häntä nousee).

Kranssin sisähalkaisija on nelisenkymmentä senttiä, ulkohalkaisija on suunnilleen 15-20  senttiä enemmän. Suuri koko selittyy ovi-ikkunalla: sen piti mahtua hyvin kranssin sisään. Kyllä, käytän lastani jatkuvasti kuvausrekvisiittana. Sitä paitsi tuo pallopää on mittasuhteiltaan varsin sopiva ikkunaan ja kranssiin nähden: ei ole onneton rimpula tai liian epäsymmetrinen. :D

No tottakai tämäkin homma lähti mulla hanskasta, eli en osannut taaskaan lopettaa. Kun noita tilkkukankaita kerran on varastossa, niin sydämiä tuli tehtyä muutama (köh) lisää. Ja kun kankaat ja kone nyt tuli otettua esille, niin saatoin ehkä ihan vähän (ehh) taas intoutua tekemään uutta tilkkuprojektia. Ainakin tekeillä oleva juttu on tarpeellinen ja tärkeä, niin että intoutuminen on ihan oikeutettua ja vain hyväksi (seli seli; tää nyt vain on niin kivaa!)

Ahh, syksy! Olkoonkin se sadetta, loputtomasti haravoitavia lehtiä (joilta ummistan silmäni menestyksellisesti), kurjia koiranulkoilutusilmoja ja flunssaa, niin on siinä paljon hyvääkin: Aina on hyvä syy sytyttää takkaan tuli ja nauttia kynttilänvalosta. Kynttilöillä on tunnelmanluomisen lisäksi varsin tärkeä toiminnallinen tehtävä kotiportaillamme. Erään huoneen pitkäksi venähtäneen remontin ajan myös ulkovalot ovat pois toiminnasta, joten sisäänkäyntiä valaisevat kolme kynttilälyhtyä. Siinä sitä on varsinaista menneen ajan fiilistä, kun pimeän ja sateen keskellä yrittää suunnistaa rappuset ylös kompastumatta muutaman hätäisesti häilyvän tuikun valossa. Ahh, syksy ja sähkövalon puute!

Kultaa

Malli: Annis by Susanna IC, Knitty Spring+Summer 2010
Lanka: Malabrigo Yarn Sock, väri primavera
Puikot: 5,0 mm (7,0 mm silmukoiden luomisessa)
Ravelryssä

Ravelry-jonon lyhentäminen jatkuu; tällä kertaa puikoilta valmistui Annis-huivi, joka on roikkkunut listalla ohjeen julkaisusta lähtien. Malli oli aika koukuttava neuloa lyhennettyine kerroksineen, mutta voipi olla että tämä jää viimeiseksi tätä sorttia: en millään saa huivia aseteltua nätisti kaulan ympärille, ja hartiahuiveja en oikein osaa pitää. Ehkä pitää kokeilla, josko tekis Anniksen reilun paksuisella langalla, niin että siitä tulis melkein viltti johon voisi kietoutua oikein kunnolla. Hmm. Taitaa Annis mennää uudestaan Ravelry-jonoon... :)

Päivää vaille kolmekymppistä hymyilyttää. Mulla on nimittäin maailman paras mies sekä huikeimmat ystävät ja perhe. Synttäreitä vietettiin eilen pari päivää etuajassa, ja edellämainitut rakkaat olivat järkänneet ihan mielettömän setin. Esimerkkinä mainittakoon, että päivä alkoi kipakassa pakkasessa monipuolisella ja paikallistuntemusta vaativalla Amazing Race -kisalla. Tosin mua ja pariani ei pakkanen haitannut, me kun kilpailuhenkisinä likkoina juostiin henki kurkussa rastilta toiselle. Se kyllä kannatti, koska (bussimatkojen lisäksi) 5 km untuvatakissa ja toppahousuissa pitkin poikin Tampereen keskustaa tekivät meidän tiimistä paitsi hikisen ja saunakypsän myös voittajan! :D Ystävät todellakin ovat suurin rikkaus elämässä, ja tässä suhteessa mä olen kyllä kroisos ja onnentyttö. :)

Koti on jo puettu jouluasuun, tänä vuonna kultaa hohtelemaan. Meillä on muodostunut perinteeksi, että kuusi tuodaan sisään mun syntymäpäivääni eli 20.12. mennessä, ja siinähän se jo hohtelee ja luo tunnelmaa. Kello tikittää verkkaisesti kohti huomista synttäripäivää ja joulua. Joulun ajaksi mä unohdan kellon ja kalenterin ja nautin koko sydämestäni vuoden ihanimmasta ajasta, joulun lapsi kun olen.

Hertta on jo heittänyt arkihuolensa ja nauttii joulutunnelmasta lampaantaljalla. Ei hassumpi tapa viettää aikaansa kinkkua odotellessa. :)

Kotona

Rakastan vanhaa taloamme. Tänne minut on tuotu synnytyslaitokselta jouluna 1980, ja siitä lähtien se on ollut sydämeni koti. Paikka, jossa olen kokonainen ja perillä. Täältä ei ole kiire minnekään.

Rakastan kotimme levollista tunnelmaa, pinkopahvien kätkemien pystyhirsiseinien jykevyyttä, raakalaudasta tehtyä aulan geometristä kattokuviota...

...vanhoja talonkirjoja, jotka kertovat talon nähneen mitä erilaisempia persoonia yli 70-vuotisen olemassaolonsa aikana...

...jopa kellarin betonilattian poikki kipittäville hämähäkeille moikkaan iloisesti. Niin kauan kuin ne viihtyvät meillä tiedämme, että kotimme kosteusarvot ovat kurissa.

Rakkaaseen vanhaan taloomme kuuluu kuitenkin olennaisesti yksi asia, joka tuo pienen särön täydellisyyteen. Talven lähetessä vanhojen ikkunoiden pielistä vetää ja lattiat ovat kylmiä. Hrr.

Toisaalta viileys mahdollistaa myös elämän pienistä iloista nauttimisen: aina on hyvä syy sytyttää takkaan tuli, polttaa kynttilöitä ja kääriytyä lämpimään huopaan siemailemaan kuumaa juomaa. Eikä lämpimiä sisätossuja ole koskaan liikaa.

malli/pattern: En pointe by Ilu
lanka/yarn: nimetön norjalainen 100 % villalanka/anonymous Norwegian 100 % wool yarn, 100 gr.
puikot/needles: 6,5 mm
Ravelry

Hahtuvalangasta neulomani Amy Marsh -tossut ovat kuluneet pohjasta puhki, tai siis oikeastaan pohjia ei enää ole laisinkaan (seuraaviin hahtuvatöppösiin laitan kyllä nahkapohjat...) Oli siis tarvetta uusille helposti jalkaan sujautettaville tossukoille, ja päätin huovuttaa itselleni sellaiset. Ilun En pointe -ohje oli helppo valinta Ravelryssä näkemieni muiden kauniiden tuotosten perusteella. Lankani vain oli niin paljon paksumpaa, että pääsin huomattavan helpolla: otin silmukkamäärät vauvakoosta ja pituusmitat omien jalkojeni mukaan.

Konepesun jälkeen pääsin herkullisimpaan osioon, eli koristeluun. Tarkoitus oli kirjailla molemmat tossunkärjet kiekuroita täyteen, mutta arvioin langan riittävyyden rutkasti yläkanttiin. Metri liukuvärjättyä muliinilankaa riitti kyllä yhden tossun kirjomiseen, mutta vain nipinnapin sain jämistä neulattua tuon pienen kiehkuran toiseen tossuun. Ja oikeastaan tykkäänkin tuosta vaatimattomammasta enemmän. :) Lopuksi sirottelin päälle sekalaisia vaaleanpunaisia nappeja. Noh, ei nää nyt niin nätit ole kuin haaveilin. Paksumpi lanka teki huovutuspinnasta melkosta mykysoppaa. Mutta tavoite on kyllä saavutettu; voin nauttia viileistä illoista vanhassa talossamme jalat lämpiminä.

I love the old house we live in, but in the winter the floors are drafty and cold. I needed new slippers to keep my feet warm after my Amy Marshes' sole wore out . These En pointe slippers were fun to knit, and using thicker yarn allowed me to make the slippers with the sts count for the baby size, which made this also a very quick project.

The outcome isn’t as pretty as I had hoped for because the thicker yarn didn't felt very smoothly. The slippers look quite clumsy and rough but at least they keep my feet from freezing.