Tein itselleni kissanhännännostimen eli omakehun. Siis hupparimekon, johon applikoin sen samaisen kissan kokoisin kirjaimin tiedon, kukas tän nyt sitten onkaan ihan itse tehnyt, köhöm! (Ja siitä huolimatta multa kysyttiin, olenko teettänyt tämän jossain.) Kaavan pohjana on Ottobren Patchwork-paita, jonka olen muokannut omalle vartalolle sopivaksi. Kietaisuhupun olen kaavoittanut itse. Kangas on nurjalta ihanan pehmeäksi harjattua collegea, hupun vuoritin valkoisella ja turkoosilla velourilla. Toispuoleisen kiristysnauhan nyöri on vanhasta ostohupparista. Koska nenäliinoja täynnä olevat taskut ovat edelleen kova sana nuhanenäisten lasten äidillä, löytyvät ne tästäkin mekosta.
Applikoinnit ovat muista ompeluksista ylijäänyttä velouria. Turkoosi V on tiheällä siksakilla ympäriinsä tikattu, mutta valkoinen teksti on surruuteltu pelkällä suoralla ompeleellä. Mulla kun ei ole Cameota tai muuta leikkuria, niin sain leikellä kirjaimet vanhanaikaisesti omin käsin saksimalla. Ilman teräviä saksia ja kaksipuoleista tukikangasta koko applikointiyritys olisi kyllä ollut hermoja repivä homma ainakin näin aloittelijalle. Tämä kun oli mun elämäni toinen varsinainen applikointikerta. Nurjalla puolella käytin ihan tavallista tukikangasta, koska mulle myytyjä applikointiin tarkoitettuja irtirevittäviä en ole ikinä saanut revittyä irti. Niin että sama kai se mitä käyttää, kunhan tukee ja estää kankaan venymisen tikkaamisen aikana.
Takaa jätin hupparimekon tavallisen tyhjäksi. Täällä ei ole mitään nähtävää. Mistä muuten tuli mieleen, että kylläpä on bloggaamistauon aikana rutiini karannut kuvaamisesta! Kaukolaukaisemalla räpsiminen oli taas melkoista eikua ja ähhiä, eikä oikeita asetuksia tuntunut löytyvän kameraan ollenkaan. Ei ihme, että kuvissa esiintyy ryppyotsainen virallinen valvoja (mikä mä muuten lasteni näkökulmasta öisin olenkin, hahaa). Mutta osaan mä vielä hymyilläkin, ja jopa hypätä. Katsokaa vaikka!
(Enkä muuten ole raskaana, vaikka kuvassa näkyvä kumpu muuta voisi vihjata. Se on kyllä ihan vain edellisen raskauden jälkiä, joita en ole vielä saanut dumpattua salille tai lenkkipolulle. Karmeen sitkeetä tavaraa, roikkuu mukana vaikka vauhti olis kuinka kova!)
