-->

15.6.2006

Ensimmäinen yhteys - first encounter


Sain eilen Jatalta lainaks Interweave Knitsin ja Knit.1:n kesänumeron, ja aloin heti innokkaana selaamaan lehtiä. Sitten selasin ne toiseen kertaan. Ja kolmanteen. Tänä aamuna bussissa kävin ne läpi vielä kerran, mutta sekään ei tuottanut tulosta: kummassakaan lehdessä ei ollu yhden yhtä mallia, joka ois huutanu mun nimeä ja pakottanu kipinkapin sipsuttamaan lähimpään lankakauppaan. Oli toki pari ihan kivaa juttua, kuten virkattu lierihattu ja Brooklyn cap, mutta hei, let’s face it: mä en kuiteskaan käyttäis niitä koskaan missään.

Icarus Shawl oli mun mielestä IK:n kaunein malli, mutta kavahdin heti pari askelta taaksepäin, kun näin seuraavan sivun täynnä erilaisia pikkupräntillä painettuja mallikertoja, joita huiviin pitäis neuloa. Huiiii, mä en ihan vielä uskalla lähtee siihen leikkiin mukaan, en tällä kärsivällisyyden puutteella ja ohjeiden huolimattomalla lukemisella. En ihan vielä taida olla mikään zen-neuloja. :D Tyydynpä siis seuraamaan vierestä, miten muiden Icarukset kasvattaa siivet ja lähtee lentoon. :)

Aivan viime aikoihin asti oon roikkunut turvallisesti suomalaisten käsityölehtien esiliinannauhoissa ja ujostellut englanniksi neulomista, mutta BO-pätkän ja Sandran neuletakin kautta sekin on tullut pikkuhiljaa tutuksi. Täytyy kyllä sanoa, että IK, Knit.1 ja Sandra, jotka on siis eka kosketukseni ulkomaisiin neulelehtiin, poikkeavat melkoisesti näistä kotoisista Novitoista ja Modista. Sandra on siitä reilu, että siinä ei tartte maksaa ylimääräisistä mainossivuista, kalliista kiiltävästä paperista tai höpölöpöjutuista, vaan lehdessä on vain ja ainoastaan neule- ja virkkausohjeita. Knit.1:ssä taasen tuntuu olevan enemmän juttuja neulomisesta kuin ite malleja ja ohjeita, mikä ei mua kauheesti kiehdo: mä kun olen ennemminkin ohjeiden ja ideoita antavien kuvien perään.

IK:ssa puolestaan parasta antia ensikertalaiselle lukijalle oli ne kaikki ihanat lanka- ja tarvikemainokset! Siis oikeesti! :D Aivan upeita kuvia erilaisista langoista ja mitä niistä voi tehdä ja kaikenlaiset neuletarvikkeet, joita maailma on pullollaan, oih ja voih! Enpä ollu ennen kuullutkaan vaihdettavapäisistä pyöröpuikoista, eli että ei tarvii kuin yhden siiman joka pituudesta, ja siihen voi sitten liittää tarpeen mukaan haluamansa kokoiset puikot. Aivan loistava keksintö!!! Jos siis toimii käytännössä… ;)

IK:n pitsineuleohjesarjan eka osa vaikutti kans ihan kiinnostavalta, niin että sen puoleen seuraavakin numero kiinnostaa. Jahka seuraavat numerot ilmestyy, niin mut voi löytää Akateemisen hyllyjen välistä plaraamassa lehtiä ahkerasti. En meinaan ihan sokkona maksa näistä melkein kymmentä euroa kappale. Sandra sentään lähtee neljällä eurolla hyllystä mukaan ihan kivuttomasti, jos siinä on ees yks toteutettava ohje. Nih. Väliaikatietoja neuletakista: vasen etukappale valmistui eilisillan tunteina, toivottavasti ehdin saada sen vastineen puikoille tänään. :)

5 kommenttia:

  1. Mun mielestä tää kesä-IK oli kans vähän tylsä. Noin yleensä siinä on kyllä aika monipuolisesti kaikenlaista. Mutta mullahan on muutenkin kesäneuleisiin ja kesäneulelehtiin vähän huonot välit. Silti on lehti aina pakko ostaa, koska muutenhan käy niin, että muutaman vuoden päästä haluaisi tehdä jonkun jutun joka oli just siinä lehdessä jota ei ostanut.

    VastaaPoista
  2. Mulle kyllä iski ja nappas IK oikein tosissaan, ainakin Eyelet Chemise ja Pink Mimosa haluaa puikoille sitte joskus :) Eka kerta mulle ku ostin kyseiset läpyskät, hinta oli aika suolanen mutta mullahan ei tunnetusti ole kosketusta todellisuuteen näissä asioissa. Seisoin jo lehtien kanssa bussipysäkillä ennenku aivot ehti rekisteröidä mitä tapahtui.
    Ja ne mainokset, aaah..

    VastaaPoista
  3. IK oli kyllä ehdottomasti parempi noista kuvan lehdistä, niin että siihen perehdyn kyllä jatkossakin. Ja kun niillä on vielä niin hyvät nettisivutkin, ettei tartte mennä ees Akateemisen hyllyjen väliin malleja tuijottelemaan. Siis jos ei halua. :)

    KirsiÄr: Mulla on sama vika, ja sit yritän jostain Huuto.netistä metsästää puuttuvia numeroita, murrr. Mutku ei voi aina ostaa/tilata kaikkee, kun rahat menis sit vain noihin lehtiin. Ei ois enää varaa ostaa lankojakaan, ja sittenhän ei lehdilläkään tekis mitään. Kauhee noidankehä! :D

    Jatta: Noi molemmat mallit sopis sulle just hyvin! Pink Mimosa varsinkin on tosi nätti, puikoille vaan mars! :)

    VastaaPoista
  4. Mä olen vähän outo sen takia, että ne muutamat IK:t ja Voguet, mitkä olen saanut käsiini, eivät ole paljoa säväyttäneet. Mäkään en ole mainosten suuri ystävä, vaikka kyllä noitten paksujen ja kalliitten lehtien mainoksia on kivempi kattella. Mutta pääasia ovat neuleohjeet ja niitä pitää olla paljon ja monenlaisia. Onneksi asun maassa, jossa halpoja käsityölehtiä on paljon tarjolla ... tosin kyllä kaipaan usein niitä supisuomalaisiakin, vaikka niitä blogeissa usein kovasti haukutaankin. Mutta niinhän se on, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella :-).
    Kiva blogi sinulla ja laitoinkin sen heti löydettyäni suosikkeihini.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Stricker, kiva kuulla! :)Oishan maailmassa neulelehtiä ja -ohjeita varmaan vaikka kuinka, jos vain osais eri kielien neulesanastoa riittävästi. :)

    Eikä sekään kai kovin vaikeeta olis, kunhan vain ottais ja yrittäis. Ehkä sitten on pakko, jos eteen tulee maailman ihanin neule, jonka ohje on vain ja ainoastaan jollain ihnme kielellä. ;)

    VastaaPoista