-->

2.7.2007

Ja niin he saivat toisensa...

...ja elävät toivottavasti onnellisina yhdessä elämänsä loppuun asti. Ihanat häät, tuli tirautettua useampikin onnen kyynel. Morsiamen laukku valmistui ajoissa, ja toimitin sekä sen että hyrnan hääpäivän aamuna odottamaan morsianta, joka kampaajalta tullessaan siis näki molemmat eka kertaa. Laukku oli kuulemma täydellinen (huh!) ja hyrna oli niin iloinen yllätys, että iltaa varten hartioille varattu bolero lens saman tien nurkkaan ja huivi oli kovassa käytössä koko päivän.

Laukku on dupion-silkkiä ja kooltaan noin 17 cm x 12 cm (ilman hihnaa). Oma puku valmistui sekin, tosin oioin muutamat mutkat; en tosiaankaan päärmännyt helmaa käsin ja tyllireunus helman alle jäi tekemättä. Sen vuoksi mekko on ehkä hiukkasen suunniteltua lyhyempi, mutta ihan kivasti tanssi kävi näinkin. Asusteiksi väänsin pikapikaa huivin ja laukun samasta silkistä kuin pukukin sekä korut kaulaan ja ranteeseen. Kengätkin on pronssia, niin että koko likka oli värikoordinoitu päästä jalkoihin.


Kaulassa erilaisia lasihelmiä kultavaijerissa. Halusin rikkoa mua häiritsevän liian pyöreän muodon, joten lisäsin yhden symmetriasta karkaavan köynnöksen.

Rannekorussa ja laukussa samanlaiset viritykset, sormessa yksi viime kesänä tehdyistä lasihelmisormuksista.

Tää viikko on aikaa hengähtää ja nauttia arjesta, lauantaina pitää taas vetää sama asu päälle ja suunnata kesän toisiin häihin. Vaikka juhlat on kivoja, niin nyt on kyllä niin siistiä päästä resuamaan muutama päivä ihan vaan farkuissa ja tennareissa. :)

30 kommenttia:

  1. sulla on kyllä uskomattoman ihania töitä! Idea tuossa kaulakorussa on loistava.

    VastaaPoista
  2. Ihana toi sun asukokonaisuus ja samoiten sen morsiammen laukku.

    VastaaPoista
  3. Mitenkäs sen nukkumisen kävi.. ?;)

    VastaaPoista
  4. Hyvännäköisiä ompeluksia olet tehnyt! Mitä tuonne morsiamen laukun sisuksiin laitoit, että pysyy noin nätisti pystyssä - onko jotain jämerämpää tukikangasta?

    VastaaPoista
  5. Ouh! Sä olet kyllä ihan sankari! Voi kun sitä itsekin oppisi joskus ompelemaan. Ja tekemään koruja. Tai edes neulomaan noin upeita huiveja. Sitä ensimmäistäkin Hyrnaa katselin ihastuksesta mykkänä ja tämä toinen on vähintään yhtä kaunis. Mistähän mäkin saisin sen kirjan, jossa ohje on (eikös se kirja ollut, eikä esmes lehti)?

    VastaaPoista
  6. uuh..tosi kaunista nuo kaikki. Etenkin tykkäilen kovasti tosta kaulakorun muodosta :)

    VastaaPoista
  7. AnneM ja Sinikka: Kiitos, yritän parhaani! ;)

    .k: Heh, vähiin jäi uni parina yönä, mutta valmista tuli. Häissäkin rilluteltiin melkein kuuteen asti aamulla, niin että viime yö oli sit täyspainoista univelan maksamista. :P

    Villamokka: Sekä morsiamen että oman laukun sisällä on paksua muovitettua huopaa tukikankaana. Se antaa laukuille muotoa ja ryhdikkyyttä. Mä oon saanut huopaa kaveriltani, mutta en tiedä, mistä sitä voisi suoraan ostaa. On kyllä loistavaa tavaraa laukkujen teossa!

    Koukuttaja: Nää korut oli mun ekat kokeilut tällä saralla, ja taisin jäädä koukkuun saman tien, sen verran hauskaa oli. :) Hyrnan ohje löytyy Sigridur Halldórsdóttirin kirjsta "Three-cornered and Long Shawls" (käännetty alkuperäisestä islanninkielisestä versiosta), ja sitä voi ostaa ainakin Schoolhouse Pressin verkkokaupasta (selaa sivua alaspäin).

    Tikru: Tänks, mä oon kyllä hirmu tyytyväinen lopputulokseen, sekä korujen että kokonaisuuden suhteen. Kaulakoru onnistui kyl hyvin ja tulee varmaan oleen kovassa käytössä. :)

    VastaaPoista
  8. Morsiamen laukku on ihan mieletön!

    VastaaPoista
  9. Voih, te olette taitava ja kauniskin! Ihanat tekeleet taas!

    Marsvin

    VastaaPoista
  10. Siis ihan Pro olet! Sankari, kuten koukuttajakin ilmaisi :)

    tippi

    VastaaPoista
  11. Mielettömän upeita! :) Oot kyllä ihan sankari ja idoli!

    VastaaPoista
  12. Mekko on kyllä tosi upee. Eikä laukussakaan ole moitteen sijaa. Olispa itelläki sitä kuuluisaa kärsivällisyyttä :)

    VastaaPoista
  13. Ihania! Tuo farkuissa olo, tai kotona vain alusvaatteisillaan juhlien jälkeen on täydellistä. Etenkin kengistä luopuminen on juhlaa :)

    VastaaPoista
  14. Riikka N: Tack tack! Ihmeen hyvin se onnistui, vaikka kamala kiire oli tehdessä. Ja morsmaikku oli onnellinen ja tyytyväinen laukusta, niin että urakka oli kyllä tekemisen väärti. :)

    Marsvin: Voi kiitos, te olette niin kovin ystävällinen, minähän aivan punastun! ;)

    Tippi: Jaahas, mun pitää siis alkaa seuraavaks ompeleen supersankarin viittaa. Vai pitäiskö neuloo, jos tekis pitsineulettaniin ois vähemmän ilmanvastusta. :P

    TiinaV: Punastun punastun punastun... :)

    Merith: :)

    Pikkumyy: Niin totta, varsinkin toi kenkäjuttu; mulla on rakot päkiöissä (!), kun tuli tanssittua 8 sentin koroilla uutterasti ja tehokkaasti. Tekis mieli vaan makailla sängyssä untuvapeiton alla löhövaatteissa, niin ettei tarvis kulkea kovalla maalla. Kunhan nyt lauantaiks paranisivat, niin voi ottaa taas homman uusiks seuraavissa häissä. ;)

    VastaaPoista
  15. Älyttömän upea! Kyllä jotkut osaa :) Sä olet ollut jo pitkään mun (ja mun ystävien) idoli ;)

    VastaaPoista
  16. Aivan ihana tuo laukku, tykkään etenkin tosta helmikoristeesta. Antaa viimeisen silauksen koko asulle. Kyllä tuossa asussa kelpaa mennä juhlaan kun juhlaan.

    VastaaPoista
  17. Wautsi....kaikki niin upeita että menee aivan sanattomaksi =)

    VastaaPoista
  18. Kate: Vastapainoks sä oletkin mun puutarhaidoli, saat sitten joskus tulla konsultoimaan meitä kun meillä on se omakotitalo ja mylläämistä oottava piha. ;)

    Elina: Kiitos! Laukku kaipas jotain pientä, joka yhdistää sen sekä pukuun että koruihin, ja tää ratkaisu tuntuu kyllä toimivan. Samalla setillä pitäis tosiaan tanssia vielä useammat häät, niin että kannatti nähdä vähän vaivaa toteutuksen eteen. :)

    Lettu: :)

    VastaaPoista
  19. Upea! Todella kaunis kokonaisuus, kyllä kannatti valvoa ja tehdä. Hitsi, loppuu ylistyssanat kesken :D

    VastaaPoista
  20. Mekko on hirmuisen kaunis ja laukku ja korut piste iin päälle! Ja Hyrna. Vähänkö mä oon kade...

    Sun vuorokaudessa todella on 36 tuntia!

    VastaaPoista
  21. Samalla linjalla kuin muutkin, mutta haluan silti itte sanoa:
    Punainen laukku on upea - ihanan yksinkertaisen näköinen, tyylikäs ja kaunis.
    Ruskeassa laukussa noi helmet on tosi kivasti, jännä koriste muuten taas (tyylikkään) yksinkertaisessa laukussa.
    Ja pukusi noudattaa samaa kaavaa: yksinkertainen _on_ tyylikästä, sitten voikin iloitella mielenkiintoisilla koruilla ja kauniilla kengillä!
    Eli: WAU!

    Petra

    VastaaPoista
  22. On se niin kaunista, kun jaksaa ja osaa. Osaan itse ommella, mutta noi korut kyllä kruunaa kokonaisuuden.

    VastaaPoista
  23. Upea, tyylikäs kokonaisuus!
    Näkee, että on ollut todella asiansa osannut asialla.

    VastaaPoista
  24. Uusi "kirsi doukashan" siellä on syntynyt ;) IHANA kokonaisuus!

    VastaaPoista
  25. Nuo laukut on aivan älyttömän hienoja. Ja korut. Ja puku. *aaltoja*

    VastaaPoista
  26. Jatta ja Soile: Yllättävän vähällä yöunella sitä pärjääkin, kun on riittävän kivaa tekemistä. Tai ees kauhee paine saada hommat hoidettua. ;)

    Petra: Just noin ajattelinkin, siis että yksnikertainen mekko ja runsaat korut on hyvä yhdistelmä. En ois millään ehtinyt enkä halunnut alkaa näpertään mekkoon mitään koristeita, joten päätin antaa korujen hoitaa sen viran. Punainen laukku on morsiamen toiveiden mukaan toteutettu, kannen laskokset on oikeastaan ainoa koriste laukussa. Sen pitikin olla yksinkertainen, että sointui hyvin morsiuspukuun. Ja nappiin meni, jei! :D

    LiisaP ja Upa: Kiitokset kauniista sanoista! Mä tosin olin eka kertaa asialla korujen kanssa, aloittelijan tuuria varmaan näinkin hyvä lopputulos... ;)

    Tellu-Tellervo: Heh, eipä tässä sit muuta kun laittamaan työhakemusta Kalevala Korulle. :P

    Amelie: Kiitos, tack & thank you!

    VastaaPoista
  27. Pakko oli jäädä kommentoimaan. Oot meinaa kyllä huipputaitava:)!

    VastaaPoista
  28. Oho!
    Miten tuollaisia istuvia ja kauniita vaatteita ommellaan? Minkä takia miulta lipsuu sakset ja ompelu on yhtä sähellystä, eikä mitään julkisesti pidettävää synny, vaikka kuinka yrittäisi.

    Siis todella upeeta! Laukku saa kyllä täydet pisteet, niin kuin koko kokonaisuus!

    VastaaPoista
  29. Kaisumaisu: Kiitoooos!

    Ps: Tää lopulta hyvin istuva vaate ommeltiin tuskan, kiiren ja manausten saattelemana: piti muokata, pienentää, suurentaa ja muutenin säheltää kappaleiden kanssa.

    Vain yhden useista mokista mainitakseni huomasin unohtaneeni kiireessä silittää tukikankaan mekon istuvuuden ja kestävyyden kannalta erittäin strategisiin paikkoihin. Hitto. Voin kertoa, että on suht haastavaa sovitella tukikangasta lähes valmiiseen vaatteeseen, joten hampaita kiristellen jouduin taas purkuhommiin. Eli sähellystä se ompelu on joskus täälläkin, mutta onneks se ei nähtävästi näy valmiissa vaatteessa! :D

    VastaaPoista
  30. juu, ei näy päälle. Ihanalta ja kauniilta näyttää vaan :)

    VastaaPoista