-->

31.10.2006

TBFKAP (The Bolero formerly known as Pöytäliina)


Ensin oli luonnovalkoinen virkattu pöytäliina. Se oli käynyt tarpeettomaksi edelliselle omistajalleen (Liisu-täti), eikä sillä ollut pöytäliinana käyttöä myöskään sen pihakirppikseltä mukaan haalineelle uudelle emännälleen (minä). Vaikka liina sinänsä olikin kaunis, se oli käytössä kulunut, epäkäytännöllisen kokoinen (liian pieni ruokapöydälle, liian suuri sohvapöydälle) eikä sen uusi omistaja edes pahemmin piittaa pitsiliinoista omassa kodissaan. Eikä muuten sen mieskään, niin että liinan kohtalo oli sitä myöten sinetöity.

Liina oli aluksi aika ihmeissään, kun sitä alettiin sovitella harteille eri asentoihin. Uusi omistaja mutisi silmät sirrillään puolinaisia lauseenpätkiä, "eeeei näin... no ei kyllä noinkaan... mut entä jos..." Pöytäliinan epävarmuus lisääntyi, kun kaapista otettiin esiin sakset. Toisaalta se alkoi pikkuhiljaa ymmärtää, että uusi elämä vaatisi jonkimoisia muutoksia: no pain, no gain.

Leikkausoperaatio oli nopeasti ohi, ja liinan helpotukseksi leikkauskohdat kursittiin saman tien kokoon, tosin hieman eri kohdista kuin aiemmin. Seuraava toimenpide oli taas uusi kokemus liinalle: se laskettiin täynnä ruskeaa nestettä olevaan kattilaan, jossa se sai kylpeä kauan, lähes tunnin.


Värikylvyn jälkeen se huuhdeltiin ja laitettiin kuivumaan. Vielä vähän kosteana se pääsi silsitysrautakäsittelyyn, mikä tekikin hyvää monessa pyörityksessä rypistyneelle pinnalle. Lopuksi siihen kiinnitettiin pätkät satiininauhaa koristeiksi. Ja kun vanha ja kurttuinen pöytäliina viimein näki itsensä peilistä, se suorastaan häikäistyi: siitä oli kaiken hyörinän keskellä sukeutunut suklaanruskea bolero! Liina, tai siis bolero, oli ylpeä ja iloinen, sillä nyt se pääsisi monen vuoden kaapin perukoilla olon jälkeen taas näytille ja ihailtavaksi, uuteen elämään.


Malli: Tuunaus omasta päästä sitä mukaa kun homma eteni.
Tarvikkeet: Vanha puuvillainen virkattu pöytäliina, ruskeaa Nitorin yleisväriä, lankaa, satiininauhaa.

...ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka, sen pituinen se. Picasan kuvakollaasi kun näyttää heittävän kuvat osittain päällekkäin, mut eiköhän noista saa riittävän hyvän kuvan minkälaisesta vaatteesta on kyse.


Tarkoituksena olis tehdä bolerolle kaveri kuvan joustosametista, jossa on siis _hillittyjä_ paljettikoristeluita ja kirjontaa. Tuli eilen sitä väripataa hämmennellessä mieleen yhtäkkiä, että mitähän hiivattia mä sitten teen, kun kyllästyn ruskeeseen? Mä oon nimittäin antaumuksella syksyn mittaan värjäilly kaikkee mahdollista ruskeeks, niin että sitä väriä löytyy nyt kaapista aika paljon. :D


Tässois se eilinen sukka, kerillä jälleen. Tai siis tässä on yhden sukan tarpeet, toiset samanmoiset kerät on kyllä kans vaikkei kuvassa. Ihan sattumalta tuli vedettyä tämmöset väriyhdistelmät päälle äsken, heh. :P Oishan se kiva saada näihin sopivat sukat tehdyks, ettei tartte pitää noita keriä jalkoja lämmittämässä. Marsu vinkkas tästä raitageneraattorista, joka on kyllä tosi hyödyllinen apu ainakin siinä vaiheessa, kun omat ideat tai ideointihalu alkaa olla lopussa. Joskohan mäkin saisin sen avulla tehdyks näistä langoista sukat . :)


EDIT: Lisäsin eilen häviksessä olleet kaks kuvaa (se viimeinen näkymätön kuva oli vain Picasan logo).


23 kommenttia:

  1. Onpa hieno idea.. *juoksee omalle kaapille etsimään tuunattavaa*

    VastaaPoista
  2. Vau, olen iloinen liinanpuolesta ;) onnistunut tuunaus.

    VastaaPoista
  3. Liinan uusi elämä on upea.

    VastaaPoista
  4. Kiitos! :) Höh tota Picasaa/Bloggeria! Mul ei ainakaan näy kaks vikaa kuvaa. En jaksa säätää just nyt, josko sit myöhemmin muokkailis. Tai vaihtais Bloggerin Beta-versioon. huoh.

    VastaaPoista
  5. Juu kaikki kuvat ei näy täälläkään.. Mutta hieno on bolero! :)

    VastaaPoista
  6. Joo, kolme vimppaa kuvaa jäi näkemättä, mutta jo edellisten perusteella sanoisin, että tosi upea!

    VastaaPoista
  7. Sä oot kyllä uskomaton. Mistä sä kaikki nuo ideat kaivat? :) Upea on.

    VastaaPoista
  8. Aivan äärettömän upea :o Vitsi sää oot taitava! Ja minkä kaverin ruskeat söderat saivatkaan.. Voi että!

    VastaaPoista
  9. Bolerokuvat näkyy ja se on upea...

    VastaaPoista
  10. Tämäpäs vasta hauska idea.. ;). Saat pisteen kekseliäisyydestäsi :D.

    Loput kuvat ei näy täälläkään..

    VastaaPoista
  11. Täytyy myöntää, että enpä ois ite keksiny. Liinasta tuli kyllä tosi hieno.

    VastaaPoista
  12. Hieno bolero :)

    Sitten kun kyllästyt ruskeaan, niin pääset tekemään uusia värjäyskokeiluja ;)

    VastaaPoista
  13. Ihanan näköinen bolero!

    VastaaPoista
  14. Tulipas siitä ihana bolero! Hyvin keksitty!

    VastaaPoista
  15. Oi kuinka upea! Mielettömän hyvä idea ja loistavasti toteutettu! Täydet pisteet!

    VastaaPoista
  16. Tulipas bolerosta hieno! Saa kyllä olla liina tyytyväinen uuteen olomuotoonsa.

    VastaaPoista
  17. Miks mun kommentti on muuttunu anonyymiksi? Yääh :(

    VastaaPoista
  18. Voisko johtua Beta-versiosta? Jos loggasit ton edellisen kommentin vahingossa perus-Bloggerin tunnuksilla ja nyt se jotenkin unohti kuka sä oot. Tai jotain. Mut siis mä osoitan sormella Betailua! :)

    VastaaPoista
  19. Vähänkö makea bolero! Tosi upea!

    VastaaPoista
  20. Hieno, ja väri on mannaa. Tai siis suklismannaa :)

    VastaaPoista
  21. Wau! Eksyin sivuillasi jostakin ja siis olen ihastuksesta soikeana. Tuo on ihana oivallus tuunata pöytäliinasta bolero. Rakastan boleroita, joten taitaa minunkin kaapistani löytyä kohta vastaava. Kiitos ihanasta vinkistä!

    VastaaPoista