4.7.2017

Kuun ja auringon prinsessat

My Little Pony on iso juttu meidän tytöille. Tv-sarjan kaikki jaksot muistetaan suurin piirtein ulkoa, ja mikä tahansa vaate näiden ponien kuvilla on taattu menestys. Siispä oli toki tilattava hahmojen brodeerattuja silityskuvia ompelutarkoituksiin, kun sellaisiin Etsyssä törmäsin. Homma tietysti lähti vähän lapasesta ja hankin samantien koko sarjan Twilight Sparklesta Rainbow Dashiin. 🙈😄 Merkit ovat juuri sopivia baseball-takkeihin, joten sellaiset piti tehdä heti ensimmäiseksi.

Kaikista kahdeksasta ponivaihtoehdosta tytöt valitsivat takkeihinsa Equestriaa yhdessä hallitsevat prinsessasiskokset: Isommalle kuun nostava yön prinsessa Luna, pienemmälle auringon esiin tuova prinsessa Celestia. Hassua kyllä, nuo valinnat osuvat hyvin tyttöjen luonteisiin. Esikoinen on elämän tummempiakin sävyjä pohtiva pieni ihminen,  kun taas nuorempi tytär on räiskyvä pikku aurinko.

Takkien värit määräytyivät ponien mukaan: Lunalle mustaa, violettia ja sinistä, Celestialle lilaa, vaaleanpunaista ja murretta minttua. Miehusta on molemmissa tikkicollegea ja hihat harjattu joustocollegea. Takit sopivat siis loistavasti viileiden kesäpäivien lämmikkeiksi.

Yön prinsessa sai teemaan sopivasti tähtinepparit.
Celestian seurana on vaaleanpunaiset nepparit, kun kultaisia aurinkoja ei tähän hätään löytynyt.

Tsädäng! Nämä prinsessasiskokset hallitsevat ponien sijaan etenkin äidin ajankäyttöä. Yhteisten kesälomaviikkojen aikana on varmasti tiedossa sekä sinisiä hetkiä, salamoita että auringon säteilyä. Toivottavasti eniten tuota viimeistä kuitenkin. 🌙☈☉

15.5.2017

Kylmyyttä vastaan

Ompelu on siitä ihana taito, että voi toteuttaa täysin omannäköisiä juttuja ilman välikäsiä. Tällaisen kausittain sisustuksen värejä vaihtelevan ihmisen elämä on huomattavasti helpompaa ja halvempaa, kun voi surauttaa uudet sohvatyynynpäälliset näppärästi niissä väreissä, mitkä milloinkin sattuvat kiehtomaan. Jotta homma ei menisi aivan sekavaksi, tarvitaan sisustuksen pysyviksi elementeiksi melko neutraaleja värejä. Meillä se tarkoittaa valkoista sohvaa, jonka kontrastina toimivat tumman harmaa ja musta.Siispä silloin, kun keksin haluta tilkkupeiton olohuoneeseen, oli saman tien selvä valinta toteuttaa se näissä väreissä, tai siis epäväreissä. :)


Peitto on koottu musta-valko-harmaa-sävyisistä trikoo- ja joustocollegetilkuista. Mukana olevat tilkut ovat senteiltään 10 x 10, 10 x 20 ja 20 x 20 (=valmis koko ilman saumanvaroja). Joskus liika symmetrisyys häiritsee silmää, joten sijoittelin tilkut siten, että eri kokoiset palat rikkovat rivit joka suunnassa. Näin peitossa ei ole yhtäkään reunasta reunaan tasapaksuna menevää riviä. Teettihän se töitä paloja yhdistellessä, mutta oli ehdottomasti kaiken vaivan arvoista. Peitto on kooltaan 136 cm x 190 cm, joten sen alle mahtuu tarvittaessa vaikka koko perhe. :)

Minusta on jotenkin huikean palkitsevaa saada ompeluprojekteista ylijääneet kankaanpalaset hyötykäyttöön. Vielä kun ne muodostavat yhdessä näin harmonisen kokonaisuuden, on onnistumisen tunne ihan mieletön. Kuten tytöilleni tekemissäni peitoissa, on tässäkin tilkkuja, joiden kankaista on tehty vaatteita niin itselle kuin lapsille. Mukana on myös joitain kangaspaloja, jotka ovat kulkeutuneet minulle muiden hankintojen kylkiäisinä. Mutta varsinaisesti näitä tilkkuja varten en ole ostanut yhtään uutta kangaspalaa, taustakangasta lukuunottamatta.
Ainoa uusi kangashankinta tätä varten on taustan grafiitinharmaa velour. Se on suloisen pehmeää, kestävää ja oman kokemukseni mukaan nyppyyntymätöntä, joten soveltuu oivallisesti tähän tarkoitukseen. Koska haluan peiton olevan muhkea ja lämmin, on kangaskerrosten välissä Ikean halvin vanupeitto. Kokemuksesta tiedän, että muhkeus tarkoittaa myös helvetillistä hankaluutta kerrosten yhteen tikkaamisessa. Näin ison peiton kanssa en edes harkinnut tikkaavani "oikeaoppisesti" jokaista tilkkuriviä. Eikä siitä olisi mitään tullutkaan, kun eri kokoisten tilkkujen vuoksi koko peitossa ei ole yhden yhtä reunasta reunaan samalla linjalla menevää riviä. Siispä tein ompelukoneella pienet täsmätikkaukset sopivin välimatkoin, jotta tausta, välivanu ja päällinen pysyvät yhdessä. Ajan kanssahan sen sitten näkee, toimiiko tämä ratkaisu, mutta nyt se ainakin tuntisi riittävältä.


Minulla kun on lähes tuhat näitä ompelumerkkejä, niin käytän niitä surutta ja ylpeydellä kertomaan kuka tämänkin loisteliaan, upean ja mahtavan ompelutyön on tehnyt. Minä!

Kangaskerrosten välissä oleva peite on sen verran muhkea, että peiton voi myös kääräistä tyynyksi tyynyjen joukkoon silloin, kun ei halua sen peittävän puolta sohvaa. Muhkeuden ansiosta se myös tosiaan toimii hyvin tässäkin käyttötarkoituksessa.


Koska tykkään kääriytyä viltteihin sohvalla ollessani ja olen onnistunut siirtämään tavan myös tyttärilleni, meillä näitä peittoja, vilttejä ja huopia riittää. :) Osa asuu pysyvästi sohvalla, ja ylimääräisten kotina toimii jämäkkä huopakori. Sieltä voivat omat ja vieraat käydä hakemassa mieleisensä viltin johon käpertyä. Meillä ei kenenkään tarvitse palella. :)

2.5.2017

Pientä ihanaa


Joskus harmittelen, että ompeluharrastukseni kasvoi nykyisiin mittoihinsa vasta, kun lapseni jo olivat ohittaneet vauvaiän. Muutaman 86-senttisen paidan taisin sentään ehtiä tehdä, mutta minikokoisista bodyistä ja taaperojumppiksista myöhästyin kokonaan. Sitäkin ihanampaa oli joulun alla kuulla, että meidän naapuriin odotettiin vauvaa. Iik, vihdoinkin kohde kaikille niille suloisille ompelematta jääneille vauvanvaatteille! :)


Sen verran sentään hillitsin itseäni, etten alkanut ommella kokonaista itse tehtyä äityspakettia (vaikka mieli vähän kyllä teki). Naapurissa kun on lapsia, ja siten myös vauvanvaatteita, jo ennestään. Eikä silti, että mulla olisi kauheasti ylimääräistä aikaa, kun se ei meinaa riittää ilman suurudenhulluja ompeluprojektejakaan. Siispä päädyin tekemään jumppiksen ja pipon reippaissa unisex-väreissä, kun tulokkaan sukupuoli ei ollut tiedossani. Jumppiksen kaavana Jujunan Hiiop!, hupun ompelin pussiin  Jujunan kuvallisten ohjeiden mukaan.


Ja oi miten kivaa olikaan ommella pientä ja söpöä! Viljamin Puodin kankaasta leikattu panda oli alunperin niin apean näköinen, että käänsin parilla kangastussin sipaisulla sen suupielet hymyyn. Varmuuden vuoksi annoin sille vielä tähden lennätettäväksi, niin ettei pandalla enää senkään puoleen ole syytä synkistellä.


Uusin naapurimme tuli maailmaan pari viikkoa sitten ja täydensi heidän tyttökatraansa duosta trioksi. Meidän kadulla on siis jatkossakin yllin kyllin tyttöenergiaa. :) Ylpeille isosiskoille surautin äkkiänopeesti vauvan setin kanssa samanhenkiset rusettipannat hyväksi havaitulla ohjeella. Nopeus olikin avainsana, koska vaikka aikaa ompelulle olisi ollut ihan sieltä joulusta asti, niin toki sain aikaiseksi aloittaa homman vasta, kun oltiin jo hyvän matkaa 42. raskausviikolla... :D

11.4.2017

Kootut muistot

Tiedättehän ompelujumin; sen tilanteen, että vaikka suunnitelmia, tarvetta ja intoakin ompelemiselle on, mutta ei silti saa mitään aloitetuksi. Mun ratkaisuni ompelujumiin on leikellä jämäpaloja tilkuiksi. Se on sopivan aivotonta sijaistoimintaa, jonka ansiosta jämäpalalatikko tyhjenee, ompelutila siistiytyy ja koen saavani aikaan edes jotain.


Tämän seurauksena olikin kertynyt melkoinen kasa trikootilkkuja värimaailman mukaan lajiteltuina. Suurin osa oli tyttöjen vaatekankaiden jämistä, joten päätin tehdä molemmille omat tilkkupeitot, joissa olisi muistoja jo pieneksi jääneistä lempivaatteista. Kumpikin tyttö sai valita tilkkukasoista mitä kankaita peittoon halusivat ja mitä eivät. Mulle jäi vain tilkkujen sommittelu ja yhdistely. "Vain", joopa joo... :D


No joo, sommittelu ja yhteen ompelu oli hauskaa ja helppoa. Mutta miten sitä aina unohtaakin, kuinka tuskaista on ommella tilkkuosa yhteen paksun vanun ja taustakankaan kanssa. Usch. Tässä tapauksessa olin kaiken lisäksi päättänyt tehdä peitoista tosi muhkeat, joten vanun sijaan käytin välissä Ikean valmispeittoa ja taustana velouria. Sitä muhkeutta sitten riittikin tikkausvaiheessa melkein hermojen menetykseen asti. Mutta valmista tuli kuitenkin.

Lopputuloksena tytöillä on mieleisistään tilkuista tehdyt peitot, jotka voi vaikka ottaa autoon lämmikkeeksi pidemmille reissuille. Kiva niihin on kääriytyä kotioloissakin ja yhdessä muistella, minkälaisia vaatteita tilkkujen kankaista tytöillä onkaan ollut, minkä ikäisenä niitä on pidetty ja mitä tarinoita niihin liittyy. Siten nämä ompelemalla yhteen kootut muistot lämmittävät myös sydäntä.


16.1.2017

Musta on aina musta

Tein pipon. Se on musta. Koska monivärirakkaudesta huolimatta huomaan kuitenkin toistuvasti etsiväni eteisin lipaston laatikosta mustaa, harmaata, valkoista asustetta. Nyt sieltä voi löytää yhden näistä kolmesta. Valkoinen ja harmaa odottakoot to do -listalla vielä hetken.

Malli: Dustland Hat by Stephen West
Lanka: Debbie Bliss Rialto Aran, vajaat kaksi kerää.
Puikot: 4,0 mm
Ravelry

Sieltä alati kasvavalta ja hyvin hitaasti toisesta päästä lyhenevältä joskus tulevaisuudessa tehtäviksi suunniteltujen neuleiden listalta on tämä mallikin poimittu. Oikeiden ja nurjien silmukoiden vuorotteluun perustuvilla mallineuleilla leikittely tuottaa varsin pätevän näköistä jälkeä. Tosin jouduin purkamaan osan mallikerroista, sillä piposta tuli ihan älyttömän korkea ohjeen mukaan tehtynä. Semmoinen Marge Simpsonille sopiva malli. Mun tukkani ei onneksi juuri koskaan ole niin pystyssä, joten purin kiltisti silmukoita ja aloitin kavennukset jo kolmannen mallineuleen jälkeen. Ja hyvä tuli. Semmoinen Vilman päähän sopiva.


Tätä nykyä suurin osa käsityöajastani kuluu saumurin, ompelukoneen ja peitetikkikoneen kanssa. Mä nimittäin vaatetan suurelta osin sekä molemmat lapseni että itseni, niin että koneet ovat kovassa käytössä aina, kun aikaa järjestyy. Viimeisen silauksen ompeluksille antaa oma ompelumerkkini, joita syksyllä tilasin vaatimattomat tuhannen kappaletta.Näitä ei siis tarvitse säästellä, kun eivät ihan heti kesken lopu meikäläisenkään ompelutahdilla. Siispä pipokin sai reunaansa tällaisen signeerauksen. Tuo Siviä muotoutuu tytärteni nimistä äidin ä-kirjaimen täydentämänä. :)


Pipo tuntui vähän kaljulta sellaisenaan, joten koristin sen tekoturkistupsulla. Tämä yksilö löytyi Hennesin alerekistä. Siinä tosin oli vielä ostohetkellä kiinni nyppyinen akryylipipo, mutta onhan mulla sakset. Naps vain ja nyppykasa irtautui uuteen elämäänsä kengänkiillotustehtävissä.

3.12.2015

Sammalta, jäkälää, moralisointia, mitä näitä nyt on

Lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen, "Sammal", 100g
Puikot: 2,5 mm

Hyvissä ajoin alkusyksystä hommasin itselleni koko viikonlopun rannekkeen Suomen kädentaidot -messuille Tampereelle. Viime vuonna messut jäivät kokonaan väliin, joten päätin ottaa vahingon takaisin kolmen päivän ostosrupeamalla. ;)  Ennen messuja mulla oli kuitenkin vähän nolo ja syyllinen olo, koska kaksi vuotta sitten Tuulialta messuilla ostamani sukkalanka oli edelleen vyyhdillä. (No, ei sillä, on mulla vielä avaamattomissa pakkauksissa vuonna 2007 ostettuja pakko saada -messulöytöjä, mutta unohtakaa, että mä kerroin tämän... :D ) Jotta voisin messuilla paremmalla omatunnolla, pistin langan puikoille marraskuun alussa.


Sukkalangasta tuli sukat, tietysti. Mallin oikeita ja nurjia vuorotteleva pintakuvio antaa tilaa langan hillitysti vaihtelevalle sammalenvihreälle värille. Vahvistettu kantapää söi lankaa niin että hirvitti, mutta sain sentään vyyhdin riittämään juuri ja juuri. Takaporttina oli onneksi tieto, että messuilta olisin voinut ostaa samaa sävyä uuden vyyhdin. Nyt saatoin allokoida nekin rahat heräteostoksiin. :)


Yksi messujen kauneimmista osastoista oli kouvolalaisen Peltolan puutarhan jouluinen ständi. Tarojlla oli kaikenlaisia asetelmia ja koristeita sekä sisälle että ulos sekä paljon tarvikkeita sellaisten tekemiseen. Ihastuin puiseen laatikkoon tehtyyn adventtikynttiläasetelmaan, mutta asetelman koristeet eivät olleet ihan sitä, mitä halusin. Niinpä kysyin Peltolan puutarhan edustajilta, onko ok, jos ostan heiltä tarvikkeita ja kopioin asetelman oman maun mukaisesti, kun se valmis ei nyt ollut just sitä mitä hain. Siitä vain, sanoivat. Tokihan olisin voinut tehdä niin kysymättäkin, mutta ihan vain periaatteesta halusin kysyä luvan. Nimittäin vaikka messut toimivatkin tarkoituksellsestikin insipiraationlähteenä, ja hyvä niin, en tykkää siitä, että siellä kierrellään katselemassa käsityöläisten tuotoksia vain ideoiden kalastelumielessä. Toki ideoita saa toistaa omaan käyttöön, mutta taas tänä vuonna ärsytti kuunnella ihmisiä, jotka kojuilla tutkiskelivat tarkkaan myyjän tuotteita ja julistivat kovaan ääneen "en minä osta kun katson vaan miten oot tämän tehnyt, niin sitten kotona teen itse halvemmalla". Se siitä kotimaisen käsityön arvostuksesta ja pienyrittäjien tukemisesta.

No niin, edelläkuvattu pyhimyskehä pääni päällä loistaen *bling* aloin tehdä omaa jäljitelmääni kynttiläasetelmasta. Muutamia täydentäviä juttuja, kuten pehmeänä pysyvän värjätyn jäkälän, tilasin Kranssit.fi-verkkokaupasta. Laatikon nikkaroin itse vanhasta laudasta, jonka pintaan sudin vähän valkoisuutta. Tästä tuli juuri sellainen kuin halusin. Tosin vähän pitää säännöstellä ensimmäisten adventtien kynttilöiden polttamista, ettei kärähdä koko höskä.

14.10.2015

Pieni tarina ketunmetsästyksestä

No niin, varautukaa pitkään pohjustukseen ennen käsityösisältöä. Pari vuotta sitten tein esikoiselle takkeja, ja haikailin tuolloin erään jo silloin myynnistä poistuneen Ikean kettukankaan perään. Olisin halunnut tehdä siitä takkeja, mutta kangasta ei enää saanut oikein mistään. Nettikirppiksillä harvoin tarjolla ollessa hävisin kangaspalojen huutokaupat tai hinnat nousivat nopeasti yli oman maksuhalukkuuden, Luovutin, unohdin. Sitten tapahtui jotain hämmästyttävää. Eräänä talvisena päivänä löysin postilaatikostamme Saksasta tulleen paketin. Paketissa oli kaksi metriä juuri tuota etsimääni kangasta sekä kortti, jonka kerrottiin antavan vihjeen kankaan lahjoittajasta.


Kortin koirat vihjasivat mielestäni selkeästi Jattaan, mutta kuulemma väärin meni. Hmm? Kellään toisella tuntemallani ei ole kahta tuollaista koiraa, enkä muutakaan vihjettä kortista keksinyt. Yritin ratkaista mysteeriä myös huhuilemalla vinkkejä siellä täällä Facebookia myöten, mutta kankaan lähettäjä on edelleen mysteeri. Oletan, että joku ihana blogini lukija huomasi aikoinaan kangashaaveeni ja päätti toimia takkihaaveideni mahdollistajana kankaan osuttua sattumalta kohdalle. Haluan sydämestäni kiittää Sinua, joka kankaan minulle lahjoitit. Odottamaton hyvänmielenteko keskellä arjen hulinaa todella riemastutti ja sykähdytti. Olisin onnellinen, jos voisin joskus vastaavasti ilahduttaa Sinua, joten kerrohan, kuka olet ja kuinka saan sinuun yhteyden. :) 

En hennonut pilkkoa kallisarvoista kangasta takeiksi, joten se pääsi kunniapaikalle eli värittämään lastenhuoneen ikkunaa. Joskus voi  kuitenkin saada enemmän kuin toivoo, jopa kahdesti saman toiveen kohdalla. Nimittäin jokin aika sitten eräs kaveri ilmoitti löytäneensä samaista kettukangasta ison palan kirppikseltä ja tiedusteli, vieläkö sille olisi käyttöä. No jumalaare, todellakin!


Kaava: Against the wind, Ottobre 1/2013 omin muokkauksin (mm. erilaiset taskut ja hiharesorit)
Koko: 98 cm ja 110 cm
Kankaat: Kettukangas Annemoa (Ikea) ja valkoinen tikkivuori (Eurokangas)


Kangasta oli reilusti, ja  silppusin sen surutta vähemmän taloudellisesti, koska halusin takkeihin tietyt kuviot. Molempien selässä seikkailee vaaleanpunainen orava, samoin kauris, pilvet ja puput pääsivät takkeihin. Saaliinhimoisen kiilusilmäketun ja päärynäpuut jätin kokonaan käyttämättä. Jos joku kaipailee kettuja ja muita ylijäämäpaloja tästä kankaasta, niin sopii laittaa sähköpostia tulemaan! :)


Hupun reunaan lisäsin suloista minipompulanauhaa. Koska se on jotain pehmoista tekokuitua, saattaa se käytössä ja pesuissa nyppyyntyä. Siksipä kiinnitin sen vasta viimeiseksi valmiiseen huppuun päällitikkauksella, niin että sen voi helposti poistaa, jos pompuloihin alkaa ilmestyä häiritsevän paljon nyppyjä. Takit on vuoritettu tikkivanulla, niin että näillä pärjää hyvin kauppa- ja kaupunkireissut pikkupakkasillakin. 


Taskut ovat näille likoille tärkeitä, joten molemmat saivat sellaiset takkeihinsa. Vähän eri kohtiin, niin että oman takin tunnistaminen on helpompaa. :) Äidin takkiunelmasta tuli siis vihdoin totta. Onneksi tytöt itsekin ihastuivat takkeihinsa, niin että kaikki ovat enemmän kuin tyytyväisiä. Pienemmän myssykin on omaa tuotantoa. Malli on kehitelty yhdistämällä tuosta isomman ostopiposta korvaläpät Noshin lippapipon yläosaan. Päällinen on trikoota ja vuorina pehmoista, ohutta pörrökangasta. Lisäsin heijastinkalvosta sydämiä muutamien kankaan sydänten päälle näkyvyyden parantamiseksi. 


Siitä kuvien ottamisen vaikeudesta, huoh. Pyydäpä nyt kahta pikkutyttöä poseeraamaan kameralle, että äiti saa otetuksi kuvan takeista. Vastauksena salamannopea peppupose ja riemukas käkätys "Terveisiä pepusta!" Että terkkuja sitten vaan teillekin. :D

23.3.2015

Se on siinä!

Mustan kankaan kuvaaminen / harmaa ja ankea valo /itselaukaisija / kotikaaos / lapset ympärillä pyörimässä. Ei ole helppoa. Kuvasinpa silti. Oli hauskaa. Kameran säädöt edelleen hakusessa (ei muka aikaa opetella uudestaan). Jälki epämääräistä. Julkaisenpa silti.


Tässä siis paranneltu versio Drape Drape -mekosta, erona edelliseen hihat ja kaksinkertainen mekko-osa. Päällinen tehty laskoskaavalla, vuori omille mitoille tehdyllä paitakaavalla (josta siis laskosmekon kaavakin on muokattu). Tuplakerrokset mahdollistavat siistin pääntien ilman kanttauksia ja pussiin ommellun helman. Lisäksi kiinnitin laskoksen vuoriin muutamilla pistoilla, niin että se laskostuu aina nätisti ja oikeaan kohtaan. Materiaalina Eurokankaan palalaarista kalastettu viskoositrikoo.

Tästä tuli aika lailla täydellinen. Luottomekko, little black dress, joka käy moneen tilaisuuteen. Asusteista riippuen tällä mennään niin hautajaiset, akateemiset päivätilaisuudet kuin rairaireissut. Kuvatessa huomasin ison aukon koruvalikoimassani: mulla ei ole juur yhtään värikkäitä ja näyttäviä kaulakoruja! Ja just semmoisia nyt tekis mieli, kun vaatevalikoima muuten alkaa karsiutua aina vain yksinkertaisemmille linjoilla.


No hei onneks mulla on kaksi tytärtä, jotka jatkavat äidin koruntekoharrastusta omalla laillaan. Typyjen kättentöistä löytyi pelastus äidin kuvaussession stailausongelmaan. No nyt! Voi olla, että pitää teettää likoilla lisää tällaisia värikkäitä puuhelmipujotuksia, niin että saan niitä  pysyvästi omaan käyttööni. ;)



The Laskos. Viskoositrikoo on ihan ässä materiaali tähän malliin.


Voimistelurenkaat roikkuvat meidän makuuhuoneen katosta (hehheh) ja ovat päivittäisessä käytössä (tirsk!) Tytöt niissä kieppuvat ja keinuvat ja pitävät muuten vain hauskaa. Suosittelen jokaiseen lapsiperheeseen tällaisia; niistä riittää iloa ja hyötyä vuosiksi! Minäkin päätin testata vanhoja taitojani, nämä kun ovat peräisin mun lapsuudestani. Ehta DDR-laatu kestää äidiltä tyttärille! :D Whiiiiiiii! (Ja nyt oikeesti opettelemaan ne kameran säädöt...)

30.1.2015

Vinoon ja vaakaan

Olen ehkä joskus ennenkin kertonut, että olen varsinainen äkkiä nyt ja heti heti -ihminen. Kun inspis iskee, pitää se toteuttaa välittömästi ja viivyttelemättä. Ei siinä paljon jouda vertailemaan nettikauppojen hintoja ja odottelemaan parin viikon toimitusaikoja. Siksipä jäi tälläkin kertaa Drape Drape 2 -kirja ostamatta. En myöskään oikein usko saavani rahoilleni odottamaani vastinetta noista japanilaisista ompelukirjoista, kun niiden kokoluokitus ei yllä lähellekään meikäläisen 46-kokoa ja dd-kuppia. Kun joka tapauksessa joutuisin tekemään ison työn suurentamalla ja muokkaamalla alkuperäistä kaavaa, niin samalla vaivalla teen sen näin yksinkertaisessa mallissa alusta asti itse. 


Mekko siis jäljittelee Drape Drape 2 -kirjan mekkoa nro 2. Sen verran iisiltä näytti tuo kaava, että päätin kokeilla sitä omaa peruspaitakaavaani muokaten (ks. esim. Sew Busy Lizzyn postaus). Perusidea kyllä toimii, mutta mun toteutus vähän ontuu. Ensinnäkään ei ehkä olisi kannattanut valita kankaaksi vinoraitaa. Se kun menee nyt aika hassusti vaakaraidaksi selkäpuolella. Lisäksi isot raidat hukuttavat sivulaskoksen lähes kokonaan, mikä nyt ei ole alkuunkaan tarkoitus. Toiseksi pääntien ja kädenteiden kanttaukset ovat viturallaan, vaikka tein ne kolmeen kertaan. Mun pitäis aina muistaa, että vaikka vuorin tai alavarojen leikkaamiseen meneekin aikaa, niin sitä myös säästyy, kun saa kerralla siistiä jälkeä. Kolmanneksi, mua ärsyttää nuo näkyvät tikkaukset: musta lanka valkoisella kirvelee silmiä. Voipi olla, että puran vielä nuo valkoiset kohdat ja tikkaan ne valkoisella. Juu niin varmaan saan ton aikaseksi, muahhahaa...


Tuo laskos melkein toimii taskuna, mutta ei ihan. Sen pitäisi olla vähän syvempi, että sinne uskaltaisi laittaa kännykän tai avaimet. Ehkä aidossa kaavassa se onkin isompi pussi, mutta kankaan riittävyydenkin takia mun oli pakko tehdä maltillisempi laskos tähän plagiaattiin.


Kaava on sen verran erikoisen mallinen, että tarvittaisiin 170 cm leveä kangas, jotta mekon voisi leikata yhdestä kappaleesta. Mun kankaani oli vain 140 cm leveää, joten leikkasin takakappaleen kahdesta osasta. Etukappaleelle riitti ehjää kangasta, mutta se näytti jotenkin tylsältä, joten leikkasin sitten toisen yläkulman omasta palastaan. Näin sain tuon valkoisen kulman pääntien tuntumaan.



Kangaspala ei riittäny minkäänlaisiin hihoihin, mutta kyllä mä sellaisia tähän kaipaan. Onneksi on noita hihattimia, niin että asia on helposti autettu.


Hoplaa! Esikoisen kolmivuotissynttäreiltä jääneitä ilmapalloja pyörii edelleen lattioilla.

25.1.2015

Omakehu


Tein itselleni kissanhännännostimen eli omakehun. Siis hupparimekon, johon applikoin sen samaisen kissan kokoisin kirjaimin tiedon, kukas tän nyt sitten onkaan ihan itse tehnyt, köhöm! (Ja siitä huolimatta multa kysyttiin, olenko teettänyt tämän jossain.) Kaavan pohjana on Ottobren Patchwork-paita, jonka olen muokannut omalle vartalolle sopivaksi. Kietaisuhupun olen kaavoittanut itse. Kangas on nurjalta ihanan pehmeäksi harjattua collegea, hupun vuoritin valkoisella ja turkoosilla velourilla. Toispuoleisen kiristysnauhan nyöri on vanhasta ostohupparista. Koska nenäliinoja täynnä olevat taskut ovat edelleen kova sana nuhanenäisten lasten äidillä, löytyvät ne tästäkin mekosta.


Applikoinnit ovat muista ompeluksista ylijäänyttä velouria. Turkoosi V on tiheällä siksakilla ympäriinsä tikattu, mutta valkoinen teksti on surruuteltu pelkällä suoralla ompeleellä. Mulla kun ei ole Cameota tai muuta leikkuria, niin sain leikellä kirjaimet vanhanaikaisesti omin käsin saksimalla. Ilman teräviä saksia ja kaksipuoleista tukikangasta koko applikointiyritys olisi kyllä ollut hermoja repivä homma ainakin näin aloittelijalle. Tämä kun oli mun elämäni toinen varsinainen applikointikerta. Nurjalla puolella käytin ihan tavallista tukikangasta, koska mulle myytyjä applikointiin tarkoitettuja irtirevittäviä en ole ikinä saanut revittyä irti. Niin että sama kai se mitä käyttää, kunhan tukee ja estää kankaan venymisen tikkaamisen aikana.

Toiseen hihaan applikoin onnennumeroni, joka on myös syntymäpäiväni.


Takaa jätin hupparimekon tavallisen tyhjäksi. Täällä ei ole mitään nähtävää. Mistä muuten tuli mieleen, että kylläpä on bloggaamistauon aikana rutiini karannut kuvaamisesta! Kaukolaukaisemalla räpsiminen oli taas melkoista eikua ja ähhiä, eikä oikeita asetuksia tuntunut löytyvän kameraan ollenkaan. Ei ihme, että kuvissa esiintyy ryppyotsainen virallinen valvoja (mikä mä muuten lasteni näkökulmasta öisin olenkin, hahaa). Mutta osaan mä vielä hymyilläkin, ja jopa hypätä. Katsokaa vaikka!


(Enkä muuten ole raskaana, vaikka kuvassa näkyvä kumpu muuta voisi vihjata. Se on kyllä ihan vain edellisen raskauden jälkiä, joita en ole vielä saanut dumpattua salille tai lenkkipolulle. Karmeen sitkeetä tavaraa, roikkuu mukana vaikka vauhti olis kuinka kova!)

11.1.2015

Pääsiskö kyytiin?


Morjesta pöytään, jos joku vielä tunnistaa! Täältä väsymyksen ja valvottujen öiden sekä jatkuvan flunssan hyllyvästä hetteiköstä yritän vähitellen löytää tukevaa jalansijaa ja ponnistaa kantavalle maalle. Selittelyt radiohiljaisuudesta voi tiivistää yhteen sanaan: LAPSIPERHEARKI. Ja se se osaa olla rankkaa. Mutta se on myös antanut potkun kaivaa ompelukone ja saumuri esiin. Lastenvaatteita onkin syntynyt vino pino syksyn mittaan, ja välillä paininjalan alle on ehtinyt myös jotain itselle.

01-_MG_6940

Tässä viimeisin omaksi iloksi valmistunut ompelus, tadaa! Oikein perus pumpulimekko, niin kuin puuvillakolttuja entisaikaan oli kai tapana nimittään. Kaava on oma, se vuosien varrella omiin mittoihin ja tarpeisiin mukautettu ja aina yhtä toimiva. Tältä pohjalta on tehty niin kesämekkoja, iltapukuja kuin promootioasukin. Nyt kaava tuotti hyvän arkimekon jokapäiväiseen käyttöön.

10-_MG_6957

Monikäyttömekko menee niin sukkisten kuin leggareiden tai kapeiden farkkujen kanssa, ja kesällä sitten ihan sellaisenaan. Tennarit, korkkarit ja saappaat sopii yhtä hyvin kavereiksi, ja asusteilla tästä saa varmasti aina eri näköisen. Suosikkiainesta, sanoisin.Sivusaumoihin ompelin piilotaskut, joissa voi säilyttää kaikkia niitä satunnaisia pikkuesineitä, joita lasten kanssa käsiin kertyy pitkin päivää.

Yksityiskohdat

Pääntie ja helma on käännetty reilujen alavarojen kanssa siisteiksi ja jämäköiksi. Taakse ompelin metallivetoketjun ja käänteille reilut tikkaukset. Kangas on odotellut kaapin perukoilla siitä asti, kun tein sen vihreämarjaisesta versiosta takin. Ja vielä olisi 1,5 metriä tätä samaa pinkkinäkin odottamassa. Tuli silloin vähän hamstrattua tätä kangasta Eurokankaan palalaarista, köhöm...

07-_MG_6967

Jaa-a, joskohan sitä pääsis taas nousemaan bussin kyytiin eli sais heräteltyä blogin taas henkiin. Paljon olisi kerrottavaa ja näytettävää, kunhan vain aika antais myöten kuvata ja kirjoittaa. Innosta se ei ainakaan ole kiinni, joten eiköhän nuo muutkin asiat järjesty sen mukana. Pikaisiin kuulumisiin, siis!

11.5.2014

Kevät ja kukkaset

Puoli vuotta on heilahtanut sitten viime näkemän. Arki on niin täynnä toimintaa vuorokauden ympäri, että kesti yli kaksi kuukautta saada tämä postaus tehdyksi. Tuo kuvan puolivuotias vauva on siis nyt jo 8 kuukauden ikäinen sanoja ja kävelemistä opetteleva pienihminen. Pitkähiuksisesta äidistä puolestaan on tullut polkkatukkainen äiti, joka ehtii neuloa silmukan silloin, ommella sauman tällöin.

Me and my baby

Ajanpuutteen jälkeen suurin haaste käsityöharrastuksessa tällä hetkellä on uuden projektin aloittamisen vaikeus. Kun sitä aikaa ei tosiaan juuri ole, niin ei kyllä huvita käyttää arvokkaita hetkiä neulemallin, langan, koon ja tiheyden arpomiseen. Projekti pitää saada työn alle heti ja epäröimättä ja minimaalisella epäonnistumisen riskillä. Onneksi Ravelry-jonossa on em. kriteerit täyttäviä ohjeita odottamassa, joten sen kun valkkaa sieltä sopivan, kun tilaisuus koittaa. Alkuvuodesta hetki koitti jonossa pitkään roikkuneelle virkatulle huiville.

Flower scarf
Lanka: Wetterhoff Lemmikki 12-kertaisena
Koukku: 8 mm
Ravelryn projektisivut: huivi ja kukka

Oikeastaan kyseessä on reunapitsimalli, jota tarpeeksi toistamalla riittävän isossa mittakaavassa saadaan aikaiseksi pitkulainen suikale. Siis huivi. Minä suurensin mittakaavaa tekemällä huivini 12-kertaisella langalla. Onneksi mulla on langankerintälaite! Muuten kallista aikaa olisi kulunut melkoisesti langan kertaamiseen (koska 100 g=1950 m). Tuollaisen tavallista reilumman hyllynreunapitsin kun kietaisee kaulan ympärille, niin se aika helposti näyttää edelleen hyllynreunapitsiltä. Tartti tehrä jotain. Koska hetkeäkään ei ole hukattavana, turvauduin vanhaan kikkaan ja tein kukkarintaneulan.

Knit flower and crochet scarf

Kuten edellinen vastaava, on tämäkin kukka yhdistelmä RobinHillin lehtiä ja Jatta Saukon Liljaa. Lisänä virkattuja pyörylöitä ja ommeltuja nyppyjä, tukirakenteena rautalankaa. Tässä lanka oli maltillisesti nelinkertaisena, niin että neuloin 1,5 mm puikoilla ja virkkasin 1,5 mm koukulla. Tykkään tästä ihan hurjasti!

Flower scarf

Luontevuus ei ole aina helppo juttu, kun ottaa kuvat itselaukaisijalla ja kiireessä. Paras apu voi joskus löytyä lattian tasolta. Jäykkä poseeraaminen vaihtuu huomaamatta aitoon hymyyn, kun alaviistosta kurkistaa silmät sikkaralla nauraa kikattava nysähampainen viihdyttäjä. Ja sitten tulikin kiire äkkiä pelastamaan kameraa, jonka jalustaa se samainen utelias untuvikko tietysti ehti keikuttamaan harhautettuaan äidin tarkkaavaisuuden hetkeksi. On se nopee, mutta onneks oon minäkin.