-->

23.3.2015

Se on siinä!

Mustan kankaan kuvaaminen / harmaa ja ankea valo /itselaukaisija / kotikaaos / lapset ympärillä pyörimässä. Ei ole helppoa. Kuvasinpa silti. Oli hauskaa. Kameran säädöt edelleen hakusessa (ei muka aikaa opetella uudestaan). Jälki epämääräistä. Julkaisenpa silti.


Tässä siis paranneltu versio Drape Drape -mekosta, erona edelliseen hihat ja kaksinkertainen mekko-osa. Päällinen tehty laskoskaavalla, vuori omille mitoille tehdyllä paitakaavalla (josta siis laskosmekon kaavakin on muokattu). Tuplakerrokset mahdollistavat siistin pääntien ilman kanttauksia ja pussiin ommellun helman. Lisäksi kiinnitin laskoksen vuoriin muutamilla pistoilla, niin että se laskostuu aina nätisti ja oikeaan kohtaan. Materiaalina Eurokankaan palalaarista kalastettu viskoositrikoo.

Tästä tuli aika lailla täydellinen. Luottomekko, little black dress, joka käy moneen tilaisuuteen. Asusteista riippuen tällä mennään niin hautajaiset, akateemiset päivätilaisuudet kuin rairaireissut. Kuvatessa huomasin ison aukon koruvalikoimassani: mulla ei ole juur yhtään värikkäitä ja näyttäviä kaulakoruja! Ja just semmoisia nyt tekis mieli, kun vaatevalikoima muuten alkaa karsiutua aina vain yksinkertaisemmille linjoilla.


No hei onneks mulla on kaksi tytärtä, jotka jatkavat äidin koruntekoharrastusta omalla laillaan. Typyjen kättentöistä löytyi pelastus äidin kuvaussession stailausongelmaan. No nyt! Voi olla, että pitää teettää likoilla lisää tällaisia värikkäitä puuhelmipujotuksia, niin että saan niitä  pysyvästi omaan käyttööni. ;)



The Laskos. Viskoositrikoo on ihan ässä materiaali tähän malliin.


Voimistelurenkaat roikkuvat meidän makuuhuoneen katosta (hehheh) ja ovat päivittäisessä käytössä (tirsk!) Tytöt niissä kieppuvat ja keinuvat ja pitävät muuten vain hauskaa. Suosittelen jokaiseen lapsiperheeseen tällaisia; niistä riittää iloa ja hyötyä vuosiksi! Minäkin päätin testata vanhoja taitojani, nämä kun ovat peräisin mun lapsuudestani. Ehta DDR-laatu kestää äidiltä tyttärille! :D Whiiiiiiii! (Ja nyt oikeesti opettelemaan ne kameran säädöt...)

22 kommenttia:

  1. Makuuhuoneen päivittäisessä käytössä olevat voimistelurenkaat aiheuttivat täällä hervotonta hörötystä! :D Ennen kuin olin päässyt sinne asti, huokaillen ihastelin uutta mekkoasi - kaunis on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossahan ne renkaat roikkuvat varsin härnäävästi muuten varsin sävyisässä kammarissa. :D Meillä on makuuhuone ja olohuone vai liukuovilla erotettavissa olevaa samaa suurta tilaa, joten renkaiden paikka on sinänsä hyvin luonteva. Mun lapsuudessani siinä oli lastenhuone, joten koukut on siltä ajalta katossa. Kiitos mekkokehuista!

      Poista
  2. Onnistunut mekkoversio! Mua lämmitti tuo postauksen aloitus. Lapsiperheellistymisefekti iskee siis muihinkin kuin muhun :) Meillä ei ole voimistelurenkaita, mutta roikkumatanko. Aika kiva sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset tosiaan ottavat omansa. :) Roikkumatanko on kyllä loistojuttu. Itse asiassa kaikki lapsia liikkumaan ja touhuamaan kannustavat välineet ja mahdollisuudet kotona ovat kyllä huippuja. Ainakin meillä energisyys purkautuu muuten kiukutteluksi, ellei välillä pääse luvan kanssa vähän riehumaan renkaissa. :)

      Poista
  3. Ihana mekko, voi tuollaista minäkin tarvitsisin! Täytyypä muistaa penkoa tuotakin EK:sta, kun sinne olisi tarkoitus suunnata loppuviikosta.

    Tämän väsyneen kotiäidin piti miettiä kahdesti ennen kuin tajusin renkaisiin liittyneen vitsin..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mun kaksimielinen huumorintajuni säkenöi entisestään väsyneenä, joopa joo. :D Mä ostin tämän trikoon Treen keskustan EK:stä jo joskus syksyllä, mutta oon kyllä nähnyt vastaavia paloja siellä sekin jälkeen. Onnea metsästykseen! :)

      Poista
  4. Tulipa kiva mekko! Ja ei nuo kuvatkaan nyt hullumpia ole, on sitä huonompiaki nähty :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos! Mua harmittaa epätarkat ja suttuiset kuvat, mutta toisaalta olosuhteet eivät anna periksi parempien ottamiselle. Ja jos vaihtoehtoina on vähän huonommat kuvat blogipostauksessa tai ei ollenkaan postausta, niin kyllä mä lasken rimaa mieluummin kuin annan blogin taas painua talviuneen. :)

      Poista
  5. Wau! O.o Upea mekko! Onks tää nyt sellainen arkinen kotiäiti-look? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on just se. Lasten kanssa kotona on niiin helppoa, että joka aamu voin kaikessa rauhassa sulkeutua vessaan meikkaamaan ja hiuksia muotoilemaan. Tietysti sen jälkeen, kun olen rauhassa juonut pari kupillista kahvia ja lukenut tärkeimmät uutiset. xD Niin varmaan, hehe! :D :D

      Poista
  6. Ihanaa vauhtia viimesessä kuvassa! Ja kivasti käytännöllinen kaunis simppeli mekko! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä taitaa päätyä ns. go to -mekkojen osastoon. Eli niihin, joihin tulee turvauduttua melkein tilanteessa kuin tilanteessa, koska ne voi asustaa juhlavaksi tai rennoiksi. Ja jestas kun noi laskokset tuo mukavuutta; niihin kun voi piilottaa makkarat ja muhkurat! ;)

      Poista
  7. Vähän kait pähee. Voisin oikeastaan tulostaa tästä postauksesta itselleni jonkun kuvan tsempiksi ja tavoitteeksi, että sitten joskus minäkin ompelen trikoosta jotakin tällaista. Joskus. Lisäaplodit nuorison koruille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks hei, ihan kaikesta! Mä en tullut toimeen trikoiden/joustavien kankaiden kanssa aiemmin, vaikka saumurikin mulla on ollut vuodesta 2006. Mutta sitten liityin Facebookissa pariin ompeluryhmään ja taivas aukesi. Oikeasti, tajusin niiden avulla, mikä mun hommissa on mättänyt joustavien kanssa ja sain hyviä vinkkejä. Että kiitti vain, OE ja SaVa! :)

      Poista
  8. Aivan upea mekko! Onko sinulla jotain alustavaa kaavaa, jonka voisit jakaa jonka perusteella tällaista voisi itselleen lähteä suunnittelemaan? Itsekin kun olen aika isoa kokoa, niin joutuisin joka tapauksesta tuota Drape Drapea todella paljon säätäämään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullahan ei tuota kirjaa ole lainkaan, vaan otin mallia netin kuvista. Sew Busy Lizzyn postauksessa (http://sewbusylizzy.com/2014/01/29/drapedrape2-no2/) on kuva mekon kaavasta, ja sen perusteella tein omani. Sehän on siis ihan vain perustopin/paidan etu- ja takakappale, jotka on liitetty yhteen n. 90 asteen kulmassa. Se väliin jäävä kolmio muodostaa tuon laskoksen toiselle sivulle. Itse tosin muokkasin kaavaa niin, että kulma on vähän jyrkempi/pienempi. Muuten olisi tullut mun makuuni liian paljon kangasta laskokseen. Lisäksi kankaan leveys ei riittänyt suurempaan kaavaan. Itse asiassa tämän mustan mekon leikkasinkin kohtisuoraan langansuuntaan, koska tuo viskoositrikoo kuitenkin joustaa molempiin suuntiin yhtä lailla. Musta-valkoisessa mekossa jouduin leikkaamaan etukappaleeseen pienen osan erikseen, kun kankaan leveys ei riittänyt.

      Poista
    2. Ymmärsinkin ettei sinulla kirjaa ole. Kiitos kuitenkin vastauksesta ja tuosta linkistä. :D Eiköhän tuolla mekon saa aikaiseksi jahka aikaa vaan löytyisi (gradupalautus tässä kuukauden sisään ja aika haipakkaa on). Helpottaa huomattavasti hahmottamaan millaisesta kappaleesta se pitäisi suunnilleen tehdä. :)

      Poista
  9. Ihana blogi sinulla! Olet kyllä taitava käsistäsi, niin kauniita kaikki tekeleesi :)
    Nyt, kun kameran säädötkin on hallinnassa😊, niin lisää kuvia kehiin.
    Kiitos mukavasta kurssiseurasta!

    VastaaPoista