Pienistä paloista

Viimeksi tuli heitettyä teaseri työn alla olevasta tilkkuprojektista, jonka sydänkranssin tekeminen pisti liikkeelle. Se tarpeellinen ja tärkeä juttu, pinnasängynpehmuste, valmistui jo hyvänmatkaa viime vuoden puolella ja tuli silloin myös dokumentoiduksi kuviin. Uudenlaiseen arkeen (minä töissä, mies hoitovapaalla) hyppäämisen vuoksi vuosi ehti melkein helmikuuhun, ennen kuin sain postauksen aikaiseksi. Ei ole meikäläisen tehokkuus ihan vielä entisellä mallilla, mutta matkalla oikeaan suuntaan sentään.

Ja sitten hirrrveän monisanainen selostus tekeleestä: Sänkyä kiertävän pehmusteen matalampi etuosa on erillinen, niin että kun sängyn etusäleikkö jossain vaiheessa poistetaan, voi pehmusteen jättää muilta osin edelleen paikoilleen. Tyttären mielestä vankilan portin voisi avata ihan vaikka heti, niin että hän pääsisi vilistämään pitkin kämppää mihin aikaan vuorokaudesta tahansa (koska nukkuminen on ihan tyyylsäää). Vanhemmat ovat asiasta vahvasti eri mieltä...

Pitkän sivun yläosa on 10 cm x 10 cm -paloista koottu ruudukko. Alaosa on 20 cm x 20 cm -palojen rivi, joka erottuu yläosasta saumakohtaan tikatulla valkoisella palttinauhalla. Päätyjen alaosa on samoja isoja paloja kuin pitkällä sivulla. Yläosa taas rakentuu kolmesta pitkästä suikaleesta, mikä rauhoittaa vähän tuota palahässäkkää. (Oikeasti ei vain huvittanut leikellä ja sommitella yhtään enempää pikkupaloja, laiskuus iski, heh.) Yläreunaa kiertää valkoinen terenauha antamassa ryhtiä ja terävöittämässä etu- ja takapuolen taitosta. Koko systeemi on alareunastaan ommeltu lakanakankaiseen pohjaan eräänlaiseksi pussiksi. Patja laitetaan paikoilleen vasta pinnasängynpehmusteen jälkeen, joten pohjakiinnityksen ansiosta pehmuste pysyy särmästi paikallaan.

Yläreunastaan pehmuste on kiinnitetty sänkyyn napinläpikaistaleiden ja nappien avulla. Ja kun niitä sydämiä nyt kerran tuli tehtyä, niin pakkohan niitä on johonkin sirotella. Kuvassa mukana myös keinutuolimme Vieno-Helena, aitoa suomalaista puusepäntyötä ja patentoitua designia 1970-luvulta. Siinä on tuuditettu niin allekirjoittanutta kuin lastaankin uneen hyvällä menestyksellä. Nimi muuten on ihan aito ja virallinen: kyseinen keinutuolimalli on nimetty suunnittelijansa vaimon mukaan. :)

Takaosa on rehellisen rouheaa latopellavaa kolmeen kertaan 60 asteessa pestynä ja silitettynä. En halunnut tikkauksia näkyviin ulkopinnalla. Siispä tikkasin tilkkupuolen vanuineen Ikean halvimpaan lakanaan (hyvin edullista, monikäyttöistä ja ohutta puuvillakangasta, vink vink), ja ompelin ulkopuolen vasta sitten reunoistaan yhteen sisäosan kanssa. Kankaat, napit ja nauhat ovat peräisin Eurokankaasta (Amy Butler), Ikeasta, Sinooperista (Tilda), Käsityökauppa Merletosta, kirppareilta ja mummilta perittyjä.

Hertta, tuo koirista mukavuudenhaluisin, tietää kyllä, missä olisi mukavan pehmeä peti uinua. Päiväunituokio vaaleanpunaisissa lakanoissa taitaa kuitenkin jäädä vain haaveeksi, koska ahne pieni herkkusuu ei todellakaan aio jättää yhtään ruoanmurua syömättä, jotta se pääsisi puristautumaan pinnojen välistä. Elämä on valintoja täynnä, Herttaseni.

Syyssydännä

Tampereen päivänä kävin Tallipihan markkinoilla ja sain pienimuotoisen Tilda-tartunnan. Taudinkuvaan kuului kangasvaraston tilkkujen läpikäyminen ja yhteensovittaminen, risujen kerääminen metsästä koiralenkeillä ja rautalangan kanssa väkertäminen ulkona näpit kohmeessa. Ja mitä tästä sitten seurasi?

No isommanpuoleinen risukranssihan siitä sitten tuli. Se varsinainen Tilda-osuus on noi sydämet, joiden kaltaisiin ihastuin Tallipihan tildahenkisiä tuotteita myyvällä kojulla. Sydänkranssejakin siellä olisi ollut myynnissä, mutta ne olivat vähän rimpuloita minun makuuni. Pieni ja hentoinen kranssi kun näyttäisi vähän onnettomalta meidän ovessa, jotenkin surullisesti väärään paikkaan joutuneelta. Lisäksi mä halusin oveeni symmetrisen pyöreän kranssin,  ja itse kun tekee, niin saa passelia ja priimaa (näin se kissan häntä nousee).

Kranssin sisähalkaisija on nelisenkymmentä senttiä, ulkohalkaisija on suunnilleen 15-20  senttiä enemmän. Suuri koko selittyy ovi-ikkunalla: sen piti mahtua hyvin kranssin sisään. Kyllä, käytän lastani jatkuvasti kuvausrekvisiittana. Sitä paitsi tuo pallopää on mittasuhteiltaan varsin sopiva ikkunaan ja kranssiin nähden: ei ole onneton rimpula tai liian epäsymmetrinen. :D

No tottakai tämäkin homma lähti mulla hanskasta, eli en osannut taaskaan lopettaa. Kun noita tilkkukankaita kerran on varastossa, niin sydämiä tuli tehtyä muutama (köh) lisää. Ja kun kankaat ja kone nyt tuli otettua esille, niin saatoin ehkä ihan vähän (ehh) taas intoutua tekemään uutta tilkkuprojektia. Ainakin tekeillä oleva juttu on tarpeellinen ja tärkeä, niin että intoutuminen on ihan oikeutettua ja vain hyväksi (seli seli; tää nyt vain on niin kivaa!)

Ahh, syksy! Olkoonkin se sadetta, loputtomasti haravoitavia lehtiä (joilta ummistan silmäni menestyksellisesti), kurjia koiranulkoilutusilmoja ja flunssaa, niin on siinä paljon hyvääkin: Aina on hyvä syy sytyttää takkaan tuli ja nauttia kynttilänvalosta. Kynttilöillä on tunnelmanluomisen lisäksi varsin tärkeä toiminnallinen tehtävä kotiportaillamme. Erään huoneen pitkäksi venähtäneen remontin ajan myös ulkovalot ovat pois toiminnasta, joten sisäänkäyntiä valaisevat kolme kynttilälyhtyä. Siinä sitä on varsinaista menneen ajan fiilistä, kun pimeän ja sateen keskellä yrittää suunnistaa rappuset ylös kompastumatta muutaman hätäisesti häilyvän tuikun valossa. Ahh, syksy ja sähkövalon puute!