-->

16.1.2017

Musta on aina musta

Tein pipon. Se on musta. Koska monivärirakkaudesta huolimatta huomaan kuitenkin toistuvasti etsiväni eteisin lipaston laatikosta mustaa, harmaata, valkoista asustetta. Nyt sieltä voi löytää yhden näistä kolmesta. Valkoinen ja harmaa odottakoot to do -listalla vielä hetken.

Malli: Dustland Hat by Stephen West
Lanka: Debbie Bliss Rialto Aran, vajaat kaksi kerää.
Puikot: 4,0 mm
Ravelry

Sieltä alati kasvavalta ja hyvin hitaasti toisesta päästä lyhenevältä joskus tulevaisuudessa tehtäviksi suunniteltujen neuleiden listalta on tämä mallikin poimittu. Oikeiden ja nurjien silmukoiden vuorotteluun perustuvilla mallineuleilla leikittely tuottaa varsin pätevän näköistä jälkeä. Tosin jouduin purkamaan osan mallikerroista, sillä piposta tuli ihan älyttömän korkea ohjeen mukaan tehtynä. Semmoinen Marge Simpsonille sopiva malli. Mun tukkani ei onneksi juuri koskaan ole niin pystyssä, joten purin kiltisti silmukoita ja aloitin kavennukset jo kolmannen mallineuleen jälkeen. Ja hyvä tuli. Semmoinen Vilman päähän sopiva.


Tätä nykyä suurin osa käsityöajastani kuluu saumurin, ompelukoneen ja peitetikkikoneen kanssa. Mä nimittäin vaatetan suurelta osin sekä molemmat lapseni että itseni, niin että koneet ovat kovassa käytössä aina, kun aikaa järjestyy. Viimeisen silauksen ompeluksille antaa oma ompelumerkkini, joita syksyllä tilasin vaatimattomat tuhannen kappaletta.Näitä ei siis tarvitse säästellä, kun eivät ihan heti kesken lopu meikäläisenkään ompelutahdilla. Siispä pipokin sai reunaansa tällaisen signeerauksen. Tuo Siviä muotoutuu tytärteni nimistä äidin ä-kirjaimen täydentämänä. :)


Pipo tuntui vähän kaljulta sellaisenaan, joten koristin sen tekoturkistupsulla. Tämä yksilö löytyi Hennesin alerekistä. Siinä tosin oli vielä ostohetkellä kiinni nyppyinen akryylipipo, mutta onhan mulla sakset. Naps vain ja nyppykasa irtautui uuteen elämäänsä kengänkiillotustehtävissä.

8 kommenttia:

  1. Täällä sama vaiva: rakastan värikkäitä lankoja ja mieluiten niistä tekisin ja teenkin vaatteita ja asusteita mutta jostain kumman syystä kaapista kaivan lopulta aina mustaa, harmaata ja valkoista päälleni... :D
    Muutenkin oli hauska törmätä kivan oloiseen blogiisi, varsinkin kun tajusin, että olemme samoilla kulmilla aiemmin pyörineet.. :) Pistänpä siis blogisi luentaan. Mukavaa uuden vuoden jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin, mehän ollaan entisiä naapurintapaisia. :) Luentaan menee siis myös sinun blogisi. :)

      Poista
    2. Mahdollisesti palaamme vielä naapurustoon mutta jatkakaamme vuorovaikutusta blogimaailmassa sillä välin siis. :)

      Poista
  2. No mutta, musta on on tosiaan aina musta :D. Tosi nätti mallikerta ja hieno pipo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Pipo on ahkerassa käytössä, niin että on osoittautunut kaikin puolin täydelliseksi projektiksi. :)

      Poista
  3. Voi Vilma! Sä olet niin taitava! Ihana oli palata tänne blogiisi ja löytää uusi postaus. Saman tien piti selata kasa vanhojakin ja haikailla Tampereelle. :)

    VastaaPoista
  4. Lucky Club Casino Site - Lucky Club Live
    Lucky Club casino site. Lucky Club has been a fixture in the casino and has been around since 1998, and has operated since 1998. In luckyclub.live this new site we are

    VastaaPoista