Käsistä karanneet

Heippa. Taas. Pitäisköhän tässä oikein pahoitella, kun päivitystahti on pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna lähes maaniseksi luokiteltavaa? Ja kuviakin latasin tähän postaukseen isolla kädellä. Että anteeksi nyt. Ihan lähtee käsistä tämä touhu, ohhoh. Lupaan hilliintyä ihan pian. Eiköhän tahti hiljene, kun uusi asukas muuttaa taloon (joo, se ei vieläkään ole syntynyt).

Tällä kertaa tarjolla olisi takkiraporttia. Päätin tehdä tyttärelle takin syksyä ja kevättä ajatellen. Ja käsistähän sekin homma lähti. Kahteen oli pakko pysäyttää, vaikka ihania kankaita löytyi vaikka kuinka moneen ja kaavojakin voisi vielä parannella seuraavaa versiota varten. Mutta ei kai yksi lapsi ehdi lyhyen välikauden aikana kovin montaa samanlaista käyttötarvetta varten tehtyä takkia käyttää? Ja kun se kasvaa kumminkin noista ulos kesään mennessä. Vaan jos tekiskin varastoon isompia kokoja, hmm... :)

Mun mielestä ompelussa kaikkein vaikeinta ja samalla tärkeintä on sopivien kaavojen aikaansaaminen. Ekana se etsiminen, että olisko jossain valmis malli. Jos on, niin sitten pitää arpoa, että onko mallin mitoitus iso vai pieni ja tuleeko sillä oikeasti istuva. Ja lopulta ei auta kuin kokeilla. Yleensä tämä johtaa siihen, että ekasta versiosta tulee koekappale, jonka perusteella teen kaavoihin tarvittavat muutokset.

Tällä kertaa kaavojen pohjana toimi ihan tavallinen hupparimalli vuoden 2004 Ottobresta. Muokkasin huppua ja helmaa, ja käytin 104-senttistä kokoa saadakseni noin 92/98-senttisen takin. Protokappaleesta tuli käyttökelpoinen ja kiva, mutta ei ihan täydellinen vielä. Paksu puuvillainen raitakangas on Ikeasta, vuori omista takeistani jäänyttä pellavatikkiä. Vetoketjun koristukseksi pääsi pieni leppäkerttuhelmi. Varsinaista ompelutyötä sujuvoitti huomattavasti Tosimummon takin ompelemiseen laatima mahtava ohjeistus.

Pellavatikillä vuoritettu raitatakki on sopiva näille alkusyksyn säille, aurinkoisiin keväthetkiin ja kylmiin kesäpäiviin. Koleammilla keleillä pitää kuitenkin olla vähän topatumpaa lämmikettä. Tai siis näin pystyin perustelemaan itselleni tarpeen tehdä toinen, paranneltu takkiversio. Kun löytyi niin ihana kangaskin...

Kettu ja kaverit pomppasivat ostoskoriin Eurokankaasta lauantaiaamuna. Illalla muokkasin takin kaavoja raitatakin kokemusten perusteella ja leikkasin kappaleet. Sunnuntaina käytin pari tuntia takin ompelemiseen. Ihanan tehokasta! Erityisen tyytyväinen olen siihen, että sain kankaan kuviot sopivasti kohdistettua näinkin pieniin kappaleisiin. Valmiissa takissa ei ole saman kuvion toistoa ihan vierekkäin, ja kumminkin sain suosikkieläimet mukaan takkiin. Lapsen kanssa on kiva etsiä, mitä kaikkia epeleitä takista löytyykään.

Kaiken lisäksi satuin löytämään Eurokankaan palalaatikosta sen ainoan valkoisen vanutikkivuoripalan, joka koko kaupassa oli tarjolla. Ehkäpä se oli koko ketjun ainoa palanen. Olen nimittäin jo pari vuotta etsiskellyt valkoista tikkivuorikangasta, mutta ilmeisesti se ei kuulu perusvalikomaan edes talvikaudella. Nyt tärppäsi juuri oikeaan aikaan, jee! Vielä kun resoripinosta löytyi tismalleen kettukankaaseen sopivaa marjapuuron väristä resoria, niin tämä nainen lähti kangaskaupasta erittäin riemuissaan. (Huolimatta siitä, että ostosreissulla mukana ollut tytär yritti muun muassa kiipeillä kangaspöydille, kontata alatason kangasrullien päälle, vetää palalaarien kankaita lattialle ja pistää ompelulankatelineen rullat pyörimään. Siis jatkuvasta paimentamisesta huolimatta. On se vilkas, huoh.)

Tyttö tykkää takeistaan, ja kasvunvarasta huolimatta niitä voi hyvin käyttää jo tänä syksynä. Keväällä ne sitten varmaan ovat vielä paremman kokoisia. Vielä tekisi mieli tehdä kolmas takki, jotta saisi täydellistettyä kaavat. Kaventaisin nimittäin hartioita ja lisäisin taskut. Näissä takeissa en halunnut rikkoa kankaan kuvioita taskuilla, ja ainakin näin vähän reilun kokoisena takeissa on aavistus liikaa kasarihenkistä leveähartiameininkiä. Vaan ehkäpä tuo ongelma korjaantuu takkien pesujen ja käytön sekä tytön kasvamisen myötä.