Yrittänyttä ei kuulemma laiteta. Mä en oikein koskaan ole ymmärtänyt, että mihin ei laiteta, mutta eiköhän mulle jossain vaiheessa selviä, että mistä mä jään jatkossa paitsi. Minulla nimittäin on nyt oma pienoinen yritys, jonka puitteissa voin toteuttaa erilaisia käsitöihin liittyviä hankkeita:
Made by Vilma on Kaupparekisteriin merkitty yritys, joka ilmoittaa ja maksaa veronsa kaikkien pykälien mukaisesti. Y-tunnuksella 2259799-5 asiasta kiinnostuneet saavat selville yrityksen oleelliset tiedot.
Yritykseni keskeisiä tuotteita ovat hopeakorut, jotka antavat vanhoille hopealusikoille uuden elämän. Olen itse suunnitellut ja valmistanut kaikki korut pienintä yksityiskohtaa myöten, ja olen hurjan ylpeä lusikoiden muodonmuutoksista.
Työ vie mennessään, idea johtaa toiseen ja kas, yhtäkkiä onkin jo olemassa kokonainen mallisto lusikkakoruja eri tuotenimikkeiden alla. Luonto ja lusikoiden muodot ovat toimineet innoittajinani.
Lähde, Lumme, Lempi, Metso, Valssi, Ainoa, Olivia, Magnolia... ja lisää on tulossa...
Kun nyt kerran yritän, niin teen sen sitten kunnolla: hain ja sain jalometallien leimausoikeudet. Siispä kaikissa valmistamissani koruissa, joissa on hopeaa yli 10 grammaa, on lain edellyttämät nimi- ja pitoisuusleimat.
Netissä korujani voi ostaa Etsystä, minne perustin pienoisen puodin. Vaikka Etsy onkin englanninkielinen sivusto, on jokaisen korun kohdalla myös suomenkielinen tuotekuvaus. Hinnat tosin on ilmoitettu vain dollareissa, mutta Paypalin kautta maksaessa valuuttakursseistakaan ei tarvitse huolehtia.
Netissä korujani voi ostaa Etsystä, minne perustin pienoisen puodin. Vaikka Etsy onkin englanninkielinen sivusto, on jokaisen korun kohdalla myös suomenkielinen tuotekuvaus. Hinnat tosin on ilmoitettu vain dollareissa, mutta Paypalin kautta maksaessa valuuttakursseistakaan ei tarvitse huolehtia.
Pääkaupunkiseudulla liikkuvat saavat halutessaan myös näppituntumaa koruihin: vaihteleva valikoima Made by Vilma -koruja on myynnissä myös Mingu Home -liikkeessä Helsingissä (Tehtaankatu 7).
Ihan kaikkea en sentään raaski myydä. Nämä veteenvaletut uniikit helmisimpukat jäävät omaan käyttööni. Oikea kauppamies kuulemma myy vaikka isoäitinsä, mutta kai tällainen lepsuilu sallitaan, kun mä olen vain sivutoiminen yrittäjä? ;)
Materiaalien, työkalujen, lupien ja leimojen hankkimiseen on uponnut sen verran iso köntti rahaa, että saas nähdä, koska tästä yrittämisestä jää jotain taskun pohjallekin. Jos koskaan. Siksipä otankin tämän lähinnä harrastuksen kannalta ja mahdollisuutena herättää henkiin ideoitani, joita en ehkä muuten raaskisi toteuttaa. Tienaamaan tällä touhulla ei siis juurikaan pääse, joten päivätyötäni en onneksi haluaisikaan jättää. Korujen kautta saan ainakin edes pieniä lusikallisia luksusta ja loistetta elämääni! :)
Etsystä löytyy myös vanhoja tuttuja: leppiksiä on taas saatavilla sekä koruina että silmukkamerkkeinä! :)
Etsy-kauppaani on tulossa lähiaikoina lisäyksiä, mm. lisää Magnolia-riipuksia ja -rintaneuloja. Jos kiinnostuit, niin laita toki Etsy-puotini seurantaan, niin olet ensimmäisten joukossa apajalla... :)
Hey you all, silver jewelry made by me is now available in Etsy, go and check it out!!!
Onnittelut! Tätä on vähän jo ooteltu ;) Sä oot tooooosssiii lahjakas!
VastaaPoistaNuo korut on kyllä niin kauniita, että huokailuksi menee :) Onnea rohkealle uudelle yrittäjälle.
VastaaPoistaOnnea!
VastaaPoistaJaana: Ai olenko mä noin ennalta-arvattava, heh. :) Kiitokset onnitteluista ja kehuista!
VastaaPoistaLiina: Kiitokset! Onnea tässä tarvitaan, ja vähän muutakin että saa tilit ikinä plussan puolelle...
Andra: Kiitos! :)
Onni suosii rohkeaa! Tosi hieno homma :) Korusi ovat yksilöllisiä ja viimeisteltyjä ja uskon niiden tekevän kauppansa. Voi kunpa itsekin uskaltaisi toteuttaa omia unelmiaan :)
VastaaPoistaHyvältä näyttää! Onnea uudelle yritykselle!
VastaaPoistaOnnea uudelle yrittäjälle! Mahtava juttu!
VastaaPoista-Anonyymi vakilukija & töittesi ihailija
Onnea ja menestystä!
VastaaPoistaAnu: Toivotaan näin! Tuntuu kuitenkin siltä, että rohkeuden sijasta tarvitaan enemmänkin alkupääomaa ja perslihaksia istua tietokoneen ääressä. Korujen ideoinnissa ja valmistamisessa tuntuu nimittäin olevan paljon vähemmän työtä kuin niiden myyntikuntoon valmistelussa, kuvaamisessa ja Etsyyn listaamisessa. Phuuh. Kivaa se silti on, ainakin vielä! :)
VastaaPoistaAnniina: Kiitos, kaikki onnentoivotukset otetaan ilolla vastaan!
Vakilukija: Lämpimät kiitokset onnentoivotuksista ja kauniista sanoista! On tosi mukava lukea kommenttisi, jätähän merkkisi toistekin. :)
KirsiÄr: Kiitti, kamu hyvä! :)
Voi kuinka kauniita! Onnea uudelle yrittäjälle, toivottavasti kauppa käy!
VastaaPoistaLupasin olla ostajien joukossa jos tällaista tapahtuu mutta saatat joutua odottamaan vielä hetken että rikastuisin. :(
VastaaPoistaOn ne kyllä tosi ihania!!! Hurraa lusikoiden uusi elämä!
Todella upeita koruja! Onnea uudelle yrittäjälle! :)
VastaaPoistaOnnittelut rohkeudesta! Tarjolla on vaikka mitä ihanaa. Mielettömän taitava kyllä olet.
VastaaPoistaIhanaa Vilma, oikein paljon onnea!!! Nuo korut ovat todella, todella upean näköisiä, ja voi miten nopeasti oletkaan oppinut nuin taitavaksi! Selvästi ihan sun juttu!
VastaaPoistaHieno juttu!! Paljon Onnea!!!!
VastaaPoistaJännä miten tutuista esineistä (meillä on kotona, siis vanhemmillani useita noista lusikkamalleista käytössä) tulee ihan uusia, ihania koruja!!
:)
VastaaPoistaOnnea. Yrittäminen kannattaa aina, vai miten se meni.
Tosi hienoja! Ja kuvat onnistuneita.
VastaaPoistaHelena: Peukut on pystyssä sen puolesta, että jotain kassavirtaa edes olisi. Ja siis tällä kertaa sisäänpäin. :)
VastaaPoistaTerhi: Niinpä, karu totuushan on, että pelkällä materiaalin hinnalla ei korujansa kannata myydä. Pakko on saada omansa takaisin ja toki vähän katettakin, ja se tietysti pitää hinnat tietyllä tasolla. Nytkin kyllä jää tuntipalkka melkoisen pieneksi, vaikka moni varmasti kauhisteleekin korujeni hintoja. :/
Uskon kuitenkin, että löytyy myös ihmisiä, jotka haluavat maksaa huolella tehdystä käsityöstä. Kuten ehkä sinä sitten rikastuttuasi. :)
Anu: Kiitosta vain, tällä tiellä sitä nyt sitten tallataan. :)
Anna-Kaisa: No jopas, hyvä että näkymä miellyttää muitakin kuin mua. :)
Susanna: Kiitos paljon, yrittäjätoveri! :) Samaa voisin sanoa sinusta, sun taidoista ja rohkeudesta, go girl! Tsemppiä myös sulle oman firman pyörittämiseen!
SatuU: Kaikki kunnia lusikoiden suunnittelijoille: kauniista malleista ja hyvästä designista saa monenlaista aikaiseksi. :)
Tikru: Kannattaapa hyvinkin, vaikka sananlasku ei kerrokaan, kenelle se kaikki hyvä menee: yrittäjälle, pankille vai kankkulan kaivoon. :D
Tiina: Kiitti! Korujen kuvaaminen on mulle paljon vaikeampaa kuin neuleiden. Tarvii harjoitella vielä paaaaljon.
Löytyyköhän mingusta lumme-riipusta? Ihastuin sen kauneuteen ja herkkyyteen niin että kyyneleet kihoavat silmiin kun katson sitä! Mietin että tuon korun haluan omakseni, vaikka yleisesti ottaen en hopeariipuksista erityisemmin pidäkään.
VastaaPoistaVautsi! Onnea kovasti! Menen tästä samantien koluamaan puotiasi!
VastaaPoistaeriika: Onpa kiva kuulla näin ihanaa palautetta! Mingussa on parisen viikkoa sitten ollut myynnissä yksi Lumme-riipus, mutta mulla ei ole ajantasaista tietoa myydyistä koruista. Jos se on jo myyty, niin klikkaile itsesi Etsyyn, niin saat korun postissa kotiisi. :)
VastaaPoistaValokki: Kiva kiva, sinne vain tutkailemaan tarjontaa! :)
Ohhoh, kyllä silmä lepää. Onnea yrittäjälle!
VastaaPoistaPape: ...sanoo hän, jonka tekemiä koruja ja yritteliäisyyttä mä itse ihailen niin, että silmät meinaa pullahtaa päästä. :) Sitäkin suurempi KIITOS kohteliaisuudesta!
VastaaPoistaMahtavaa! Onnea kovasti isosta askeleesta!
VastaaPoistaOho! Onnea yritykselle, siitä tulee varmasti syksee!
VastaaPoistaUpeita lusikka koruja. Onnea ja menystystä niin sinulle kuin uunituoreelle yritykselle!!
VastaaPoistaIhania koruja ja hyvät kuvat!
VastaaPoista"Yrittänyttä ei laiteta" on vanha sanonta, joten merkitystä pitää hakea vanhasta suomesta. 'Laittaa'-verbi on aikoinaan merkinnyt samaa kuin nykysuomen 'moittia'. Toisin sanoen sitä, joka on yrittänyt, ei moitita, vaikkei hän ihan onnistuisikaan.
Onnittelut yrittäjälle. Toivottavasti alkaa kauppa käydä. Korusi ovat tosin niin upeita että ne varmaan viedään käsistä.
VastaaPoistaOnneksi olkoon! Vielä hienompaa, että kunnioitat kierrätysarvoja. Metso-korvikset on kovasti mieleeni. Muslan vanhoja kahvilusikoita on kyllä omassakin kaapissa odottamassa pätkimistä, mutta eihän aina voi ajatella, että tekee itse, kun voi vaihtoehtoisesti ja vastavuoroisesti tukea toisen tekemistä?
VastaaPoistaUpeeta, onnea yritykseen!
VastaaPoistaIhana idea ja aivan mahtavan kauniita koruja!
VastaaPoistaOnnea myös yrittäjälle, ainakin edellytykset menestyä ovat mitä parhaimmat.
Huikeeta!
VastaaPoistaHienoja kuvia upeistakoruista,
Onnea matkaan! :)
Aivan ihanaa ja mahtavaa :) Olisin oitis ostanut yhden isoa päivää varten, mutta kun tarvitsisi kultaista tämän kalpean naaman ja punaisen pään kanssa. Höh. No, varmasti hetkahdan kuitenkin ;)
VastaaPoistaElli
Onnea! Innostusta! Hyviä ideoita!
VastaaPoistaJa yrittämisen iloa:-)
Ihania koruja olet taas tehnyt. Sinun koruissa on hyvä fiilis:)
Onnea ja iloa uudelle yrittäjälle! Korusi ovat ihania ja kekseliäitä, niinsä on kiva juju. :o)
VastaaPoistaHurjan paljon onnea ja ihailua rohkeudesta! Ja sinulla tosiaankin on silmää näille jutuille.. tykkään paljon ideoistasi. Parasta uutta oli nuo Metso-korut: on niin hauskaa nähdä jotain, millä tunnistaa joskus sekoittaneensa maitoa kahvin joukkoon :)
VastaaPoistaOnnittelut rohkeudesta ja yritteliäisyydestä. Hyvältä näyttää!
VastaaPoistaOnnea uskalluksesta! Todella kauniita koruja.
VastaaPoistaOnnea!! Korusi ovat tosi kauniita, ei voi kuin huokailla...
VastaaPoistaAivan ihania! Onnea! Ja ihana ajatus toi lusikka-kierrätys :)
VastaaPoistaOnnea uudelle putiikille! Tuotteet näyttävät hauskoilta :)
VastaaPoistaVallan mahtavaa, Vilma! Menestystä omalle yrityksellesi! Todella upeita kuvia oot ottanut, korut pääsee oikeuksiinsa just eikä melkein.
VastaaPoistaOnnea oikein paljon! Oli kyllä huikean hienoja koruja tuolla Etsyssä :) Eikä hinnat ole yhtään pahat mun mielestä, yrittäjän kun ei ilmatteeksi kannata tehdä ja korusi on kuitenkin ehtaa käsityötä.
VastaaPoistaOnnittelut uudesta yrityksestä. Hieno idea antaa vanhoille lusikoille uusi elämä. Upea elämä. Moni lusikka vaihtaisi lennossa osia noiden luomusten kanssa ;)
VastaaPoistaVau, ja onnea! Olisikohan mahdollista, että lummetta tai Mangoliaa olisi joskus tulossa rintakoru versiona, tai uskaltaisiko sellaista peräti toivoa. Ostaisin sen heti.
VastaaPoistaE minä sitä korujen hintaa kauhistellut vaan pankkitilini saldoani! :D Mielelläni maksaisin ihanista koruista, käsityöstä ja kierrätyksestä vähän enemmän.
VastaaPoistaOnnea yrittäjälle! Hienoja koruja!
VastaaPoistaVau!
VastaaPoistaOnneaaaaaa! Ihania kuviakin koruista! :)
VastaaPoistaVau, hienoa! Sä oot pistänyt tuulemaan! (Toisin kuin minä...)
VastaaPoistaOli ihania, pakko oli ostaa pari.
Vaude! Paljon onnea uuden yrityksen johdosta! :)
VastaaPoistaOnnea uudelle yritykselle! Pitääkin heti mennä vilkaisemaan Etsy-sivuasi. :)
VastaaPoistaOnnea onnea!
VastaaPoistaToivottavasti saat ainakin isoimmat perustamiskulut kuitattua kauniiden tuotteidesi myynnillä :)
Tämäpä oli tosi hieno uutinen. Korusi ovat todella kauniita, taidanpa mennä semoin tein kuikkimaan kauppaasi!
VastaaPoistaWau! Mahtava juttu! Onnittelen :) Yrittäjäperheen vesana voin kuitenkin antaa pienen varoituksen: yrittäminen vie helposti mennessään :)
VastaaPoistaHienoa, äidin synttärilahjaongelma ratkaistu! Kävin siis laittamassa kassavirtaa vähän sinne päin, vaikkakaan en raaskinut ihanista ihaninta Lempiä tilata. ;o)
VastaaPoistatiina: Kiitos! Näillä mun koon 41 kavioilla askel on tosiaan tuntuva. :)
VastaaPoistaLotta: Tänks, toivotaan että oot oikeassa!
Amalian Aarteet: Kiitos kaunis!!!
Päitsyli: Hei onpa hyvä vihdoin kuulla, mitä tuo sanonta tarkoittaa. Jotain tuon suuntaista olin uumoillutkin, mutta vahvistus on aina uupunut. Kiitos kehuista, ne lämmittää kovasti!
Eppu: Kiitokset!
barbro v: Kierrätys on kyllä tämän homman ytimessä vahvana. On itselläkin parempi omatunto, kun edes osa hopeamateriaaleista on uusiokäyttöön pääseviä kuhmuisia ja naarmuisia lusikoita.
Mun puolesta voit ihan vapaasti pätkiä säilömäsi lusikat korviksiksi itsellesi. Säkin oot tehnyt omanlaisiasi lusikkakoruja jo aiemmin, niin että korvisten teko sopii toki samaan linjaan. Ideoitahan ei kuitenkaan voi täysin omistaa ja omia, niin että turha kai tässä on mustasukkaisesti suojella omia tuotteitaan. :)
Christina: Kiitos!
-miu-: Kiitos näistä kauniista sanoista! Toivottavasti edellytykset siivittää asioita myös käytännössä eivätkä jää vain täyttymättömiksi haaveiksi...
Petra: Minä kiitän! Kuvaaminen oli tosi haastavaa, mutta sainpa silti vangittua hopean loistoa ainakin osaan otoksista.
Elli: Kultaan en uskalla koskea, eikä se oikein muhun vetoakaan. Olen enemmän hopea- ja valkokultaihmisiä. Mulla on kyllä jemmassa muutamia kullattuja hopealusikanpesiä, jos niistä vaikka olis sulle jotain iloa, vink vink... ;)
Villa Lankala: Hyvän fiiliksen koruja, toi on ihana ajatus! Kiitos siitä ja kaikista muistakin kauniista sanoistasi. <3
makepeace75: Hienoa, että ajatus näkyy muillekin. Lusikkakoruissa on omanlaisiaan linjoja lusikan muotojen ehdoilla. Jokaisella korumallilla on oma tarinansa ja tunnelmansa. Toivottavasti korujen henki välittyy kantajalleen.
Maiju: Metso-korvikset on kaikessa yksinkertaisuudessaan jotenkin tosi tyylikkäät ja tätä päivää, vaikka itse sen sanonkin. Mä yritän nähdä alkuperäisen lusikkamallin taakse ja etsiä koristeen muotokielestä jotain muuta. Siispä Muslasta tulikin Metso. :)
Oranssi: Kiitokset! Bongasin muuten sut ja hauvan yks päivä bussin ikkunasta Turtolassa. Joku bussissa saattoi vähän ihmetellä mun omituista äänetöntä huitomista... :P
MinnaK: Kiitti! Tämä rokka on nyt sitten vain syötävä, oli joukossa mitä mykyjä tahansa. :)
AnneM: Huokailu on toki tervetullutta, ei ne korut siitä kulu. ;)
Jenny: Kiitos! Nykyään ei enää samalla lailla arvosteta hopea-aterimia kuin ennen. Ei kai ne tunnu kovin käytännöllisiltä, kun lusikanvarsi johtaa kahvin kuumuuden sormiin ja hopea saa maitokahvin maistumaan hassulta. Siispä laittakaamme nämä kauniit esineet aroviseensa käyttöön.
ihanasonja: Kiitokset!
Tarja: Arvostan mielipidettäsi huimasti, kiitos Tarja! Eihän tällä vielä kuuhun mennä, mutta tiedä vaikka näillä peanutseilla joskus vois Stockalta ostaa vähän kalliimman kakuknpalan neuletapaamisessa. ;)
PaulaL: Kiitos tuesta! Hinnoittelu tuntui kyllä hankalalta, mutta onneksi Mingun porukka toi asiantuntemustaan asiaan, ja onhan tässä koulutuksenkin puolesta osattava laskea kustannukset ja katteet niin kuin kirjanpito edellyttää. Kaikki korut ovat kuitenkin sellaisia, että jos ne eivät mene kaupaksi niin ilomielin pidän ne sitten itse, oman makuni mukaanhan mä näitä valmistan. :)
Quickstep: Onpa ihanasti sanottu! Mun ovi on aina avoinna muutoksenhaluisille lusikoille! :)
pikkumyy: Toiveita saa esittää ilman muuta! Magnoliaa ja Lummetta on molempia tulossa rintakoruversiona, joten voin jopa tarjota sulle valinnanvaikeutta. :) Ihan tällä viikolla en uskalla luvata niitä kauppaan asti, mutta pikapuoliin kuitenkin...
Jonna: Hei sä olet mun ensimmäinen asiakkaani!!! Kiitos tuhannesti! :)
Terhi: Ou jee, kyl mä sen ymmärsin! Satuitpa vain tarjoamaan sopivan tilaisuuden selittää hinnoittelupolitiikkaani, johon en tuolla postauksen puolella tullut puuttuneeksi. Kiitos siis sulle siitä! :)
Tiina: Paljon kiitoksia!
-iinu-: Thank you, iinuseni! :)
laura koo: :)
inkku: KIITOS!!!
hiisa: Kiitos hurjasti!!! Eikös se sun hommasi ole sen verran haastavampaa ja kokonaisvaltaisempaa, että sen kanssa kannattaakin käyttää harkintaa ja aikaa? Tää mun yrittämiseni kun on sivutoimista ja toistaiseksi hyvin pienimuotoista niin riskien kuin tulojenkin kannalta. Kyllä sä sieltä vielä tulet, mä uskon suhun vahvasti!
Pikku-Kettu: Hei kiitos, kyllä näille onnentoivotuksille on käyttöä!
Srinity: Tervemenoa Etsyyn, ja levitäpä sanaa laajemminkin, jos tykkäät näkemästäsi! :)
Samma: Samaa toivon minäkin, huhhuh. :) No, ainakin ensi vuoden veroilmoituksessa saa ilmoittaa rutkasti tulonhankkimisvähennyksiä, jos ei mitään muuta positiivista tästä löydäkään siihen mennessä. :P
Soile: Kiitos. Mä olen hurjan ylpeä itsestäni ja aikaansaannoksistani. Tämä kissa pitää häntäänsä nyt todella korkealla! :D
Satu: Tää on kyllä aika kiehtovaa... :) On kyllä tullut jo huomatuksi, että tää on jonkinlainen tauti: mies perusti oman yrityksensä yhtä aikaa mun kanssani. :D
Taija K: Kiitokset, kiva olla apuna lahjaongelmien ratkaisemisessa! :) Lempi-korut on ehkä kaikkein rakkaimpia lapsiani, joten on ihanaa kuulla, että ne on vieneet myös jonkun muun sydämen.
Onnea uudelle yritykselle! Kyllä nuo korut onkin hienoja - ihanaa, että harrastelijanakin otat yrityksesi vakavasti (leimamerkinnät yms). Joskus tuntuu, että käsityöläiset itsekin vähättelevät omia töitään ja ei niitä kyllä silloin muutkaan osaa arvostaa. Ja tuo lusikkaidea on ihan mahtava: Onneksi sait sellaisen päähänpiston! :)
VastaaPoistaSupermahtavia koruja! Heti kun mun Visa ei ole miinuksella kovin montaa sataa, painun kaupoille ;)
VastaaPoistaHarmi kun taisin jättää jonnekin äipän nurkkiin lapsuuden parit hiihtopalkintolusikat - jos ne joskus tulevat vastaan niin voisin ne lahjoittaa parempaan elämään koruina :)
Vau! Paljon onnea! Korusi ovat upeita.
VastaaPoistaSait minusta heti asiakkaan, en vaan uskaltanut jäädä miettimään :)
Hieno homma! Onnea ja menestystä!
VastaaPoistaOikein paljon onnea uudelle yrittäjälle! Korusi ovat todella kauniita.
VastaaPoistaOnnea uudelle yrittäjälle! Hopeakorusi ovat kertakaikkisen kauniita!
VastaaPoistaViikonloppuna olisi ollut tarvetta juhlavalle riipukselle kera korvisten...
Tulin, näin, ostin :) Ja laitoin seurantaan, persoonallisia hopeakoruja ei voi olla koskaan liikaa. Mahtavaa, että päätit alkaa valmistaa myyntiin, sulla on selkeästi silmää muotoilulle. Eikä hintakaan ole paha, tällaisesta käsityöstä kehtaa maksaakin. Kalevala Korun hintoja en ole koskaan ymmärtänyt, musta ne on ylihinnoiteltuja. Onnea yritykselle!
VastaaPoistaWau! Hyvältä näyttää! Onnea yritykselle :)
VastaaPoistaVau. Onnea ja menestystä, rutkasti. Upeita koruja, kerrassaan.
VastaaPoistaJään tänne huokailemaan ihastuksesta...
Onnea myckepaljon! Metsot näyttää ihanilta :) Aina kannattaa yrittää, ainakin sivutoimisena! :)
VastaaPoistaHienoa! Onnittelut ja menestystä! Ja mikäpä se menestystä estäisi, kun sulla on niin upeita ja persoonallisia juttuja :)
VastaaPoistaHihi, olin sittenkin oikeassa :) Onnea kaupalle! Kauniit, laadukkaat asiat myyvät itse itsensä :)
VastaaPoistaOnnea uudelle yritykselle!
VastaaPoistaVau! :D Tekemäsi korut ovat niiiiiin upeita!
VastaaPoistaLahjakkuutesi on kyllä ollut havaittavissa, nyt ylitit kaikki mun adjektiivit. Onnea, onnea, onnea. Olet käsittämättömän luova.
VastaaPoistaNuo korut ovat todellakin uniikkeja ja kauniita. Onnea, ja tietysti myös menestystä, yrittäjälle.
VastaaPoistaOi onnea Yritykseen! :D Mutta sano mun sanoneen, ettet kauaa sivutoimisena yrittele, vaan alat päätoimiseksi Vilmaksi. Tukien tähden kannattaisi tehdä se ehken heti...
VastaaPoistaTavattoman kauniita koruja.
Tuazophia: Kiitos onnentoivotuksista ja kannustuksesta! Onneksi täällä blogimaailmassa on ollut jokin aika sitten yllä keskustelua käsitöiden hinnoittelusta ja arvostuksesta. Ei tarvitse niin paljon selitellä hinnoitteluasioita ja muita yritys- ja verojuttuja. Mä en tosiaankaan tee tätä hyväntekeväisyysperiaatteella, vaikka harrastuspohjalta olenkin liikkeellä.
VastaaPoistaMun mielestä on omituista, että niin moni käsitöitään myyvä jättää laskematta esim. työtuntiensa hinnan tuotteen hintaan. Sitten kun päälle lätkäistään vielä alvit ja muut koukerot, niin ei voi kun ihmetellä, kuinka jotkut viitsivät myydä tuotteita tappiolla. Mun "kunnianhimoinen" tavoitteeni on saada edes omani pois, vaikka mielelläni kyllä olen sijoittanutkin rahaa esim. leimausoikeuksiin ja leimoihin. Sehän on ostajallekin turvallisempaa ja korujen mahdollisen jälleenmyynnin kannalta arvokkaampaa, että tuotteissa on lailliset vastuuleimat ja merkinnät. Tältä pohjalta siis mennään, katsotaan sitten, että kuinka kauan ja miten pitkälle! :)
Nunt: Tänne vain lusikoita, mielelläni ostan turhat pois nurkista kuleksimasta! :) Tai jos haluat omista lusikoistasi yksilöllisen korun, niin sekin onnistuu. Ei siis muuta kuin äipän nurkkia koluamaan. ;)
merjah: Niinpä näkyy, kiitos vain kaupoista! :) Hyvä, ettet turhia aikaillut; osa tuotteista kun on täysin uniikkeja, ja niiden kohdalla ei voi kun jäädä nuolemaan näppejään, jos joku toinen on ollut nopeampi...
Nilla: Kiitos, toivotaan että molempia riittää! :)
MarjutJ: Kovasti kiitoksia sekä onnentoivotuksista että korukehuista!
anpali: Hitsi kun myöhästyin sun juhlasta! Alunperin mun piti saada kauppa auki jo vappuna, mutta siinä oli sitten kaikkea muuta kiireellistä. Seuraaviin kekkereihin sitten! :)
Totoro: Onpa mukavaa, että korujen näkeminen johtaa myös ostopäätöksiin! Tosiaan kun ajattelee, että Kalevala Korut tehdään massatuotantona, ja useimmissa juhlissa on vaarana nähdä kolme samanlaista korua vieraiden kaulassa/korvissa, niin kyllä niiden hinnat on melko suolaisia.
Mutta toisaalta, senkin firman tarkoitus on toki tehdä voittoa eikä myydä ostajan kannalta halpaan hintaan. Kiva silti, että löytyy sun kaltaisia ihmisiä, jotka osaavat arvostaa käsityötä ja yksilöllisyyttä! Lisää koruja on tulossa, niin että varaudu laajentamaan kokoelmaasi! ;)
Annastiina: Kiitokset, ilo miellyttää silmää! :)
mamselli hoo: :D Huoh, kiitos!
Hansu: Metsot on kyllä aikas hauskoja, vaikka ite sanonkin. Ei tästä yrittämisestä ainakaan vielä suurempaa haittaakaan ole ollut, niin että tuntuis kannattavan! :)
AnniKainen: Voi kiitos! Toivotaan, että näin käy!
MaaritH: :) Kiitos!
Kirsi: Made by Vilma kiittää! :)
Sisko: Anteeksi omakehu, mutta oon niiiiin samaa mieltä!!! :D
Käsveska: Hassua miten sitä aina ajattelee itseään eri näkökulmasta kuin muut. Mä pidän itseäni jotenkin melko suoraviivaisena insinöörihahmona, en niinkään luovana ja idearikkaana. Mutta toisaalta kun nyt katson, mitä kaikkea olen saanut aikaiseksi, niin pitänee muuttaa omaa katsantokantaa... :)
Heidi: Kiitos kehuista! Taidankin tästä mennä taas vähän sahaamaan, viilaamaan ja kiillottamaan... :)
Maaru: Oi, sepä oliskin vasta jotain se! Päätoiminen Vilma, hehe. :P Mutta realiteetit puskee kyllä tuota vastaan: lusikoita kun en saa ihan niin paljon kuin itse haluaisin (ainakaan järkevään hintaan), ja vaikka saisinkin, niin ei ois kyllä mitään toiveita päästä ees kelvollisiin tuloihin vaikka paiskisin töitä kellon ympäri. Vaikka oliskin ne tuet.
Toinen sivutoimisuutta tukeva tekijä on se, että mulla on päätyössäni selkeä päämäärä ja kiintopiste, ja vasta sen saavuttamisen jälkeen voisin edes harkita vaihtavani alaa. Jos sittenkään. Aika näyttää, mutta toistaiseksi pidetään tämä näin vain pienimuotoisena elämänilona. :)
Onnea Vilma armahani, oot kyllä superi nainen! Omaa lummetta maltan kyllä odotella, aion kyllä hehkuttaa että se on sit sukunsa EKA LUMME ja se on MUN :D :D
VastaaPoistaOi, mielettömän hienoa, onnea! Nuo rannekorut ovat ihanan herkkiä.
VastaaPoistaMenestystä ja iloa! Korusi ova upeita!
VastaaPoistaMieletöntä, hienoa että uskallat! Korusi ovat kauniita ja yksilöllisiä. Tuleepa mieleeni, että jossain kumman kuvauksissa kuukauden päästä voisi kauniilla hopeasoljella olla töitä... Löytyykö mallistosta sellaista? :)
VastaaPoistaOnnea minultakin! Jotain ajattelinkin olevan tekeillä ;)
VastaaPoistaOnnea uudelle yrittäjälle minunkin puolestani !! On meidän asiakkaiden onni että päädyit tekemään näitä koruja enemmänkin. :-) Lusikkaista jatkoa !
VastaaPoistaJatta: Honey, sun Lumme-rintakoru on lajinsa ensimmäinen ja listan kärjessä! Mennee silti ens viikkoon, kun on kaikenlaista häppeninkiä ennen sitä.
VastaaPoistaElinaU: Kiitän! Herkkyyttä haetaan jatkossakin. :)
Villapeikko: Hii, kiitos! ;)
Maijamirjami: Tänks! Tää oli yks niistä mut kiireisenä pitävistä proggiksista, joista sulle mainitsinkin. Yritän silti pitää yhteisen tätiystävämme hengissä ja aikataulussa... Huivisolkia löytyy varmasti, jos sellaisille olisi käyttöä! Ainakin suora ja käyrä Magnolia-rintakoru olis mahdollisia, ehkäpä Lummekin... :)
Siina*K: Hmm, moni tuntuu jo odotelleen tätä, vaikka mun bloggaustaukoni johtui ihan muista kiireistä. :D Te ilmeisesti tunnette mut paremmin kuin mä itse! :)
Marika: Kiitokset! Toivotaan että teitä asiakkaita riittää ja korut ihastuttavat jatkossakin. :)
Onnea ja menestystä!
VastaaPoistaMulla ois muutama lusikka jotka haluaisivat uuden elämän kauniina koruina :)
vau että oot taitava!
VastaaPoistaonneaa uudelle puodille :)
Etsy meni seurantaan. Pakko hankkia ainakin muutamat leppiskorut ja rakastuin myös Ainoa-korviksiin. Ihania! Palkkapäivää odotellessa...
VastaaPoistaOnnea yrittäjälle! Ihania koruja!
Oi miten kauniita koruja! Kovasti onnea ja menestystä yritykselle (ja eiköhän molempia tulekin noilla kaunokaisilla)!
VastaaPoistaTervetuloa yrittäjien joukkoon! Paljon inspiraatiota ja oivallusta ja hopeisia hetkiä :)!
VastaaPoistaCarita: Voi kiitos kiitos! Laitapa mulle meiliä (sisainen.villapaita(a)netti.fi), niin sovitaan sun lusikoiden muodonmuutoksesta tarkemmin! :)
VastaaPoistasannero: Tää on niiiin kivaa! :D Toivotaan, että korut ilostuttavat muidenkin kuin minun elämääni.
sanaton: Hei hoi, hauska kuulla, mitkä korut sinuun vetoavat! Toivotaan, että nuo Ainoa-korvikset ovat vielä saatavilla palkkapäivänäsi. Ne kun ovat nimensä mukaan ainoat laatuaan...
ColibriDreams: Kiitos sekä kehuista että onnentoivotuksista! Hyvän mielen mä ainakin olen saanut, vaikkei muuta tulisikaan. :)
Inka: Kiitos lämpimästä vastaanotosta! :) Hopeisia hetkiä on paja pullollaan, mistä vielä saisi lisää aikaa ja riittävästi materiaalia uusien kaunokaisten valmistamiseen, kas siinäpä päivän polttavin kysymys...
Onneksi olkoon! Sun korut on niin kauniita :)
VastaaPoistaVautsi! Onnitteluni :)
VastaaPoistaOnnittelut yrittäjälle! On ne vaan niin hienoja... t.vannoutunut ihailija :)
VastaaPoistaLämpimät onnittelut uudelle yrittäjälle! Olen jo jonkin aikaa seurannut blogiasi suurella mielenkiinnolla - teet todella laadukasta jälkeä ja on mukava nähdä, mitä uutta ja yllättävää olet taas keksinyt. Tämä oli kyllä hieno uutinen. Kunhan häät on saatu maksettua, pitää panostaa "Made by Vilma" koruihin :) Suomessa tarvitaan rohkeita naisia! Hieno juttu!
VastaaPoistaTerv. Heli
Punavius: Kiitos! Tekijän ylpeydellä mun on helppo yhtyä sun mielipiteeseen korujen kauneudesta, heh. :)
VastaaPoistaMiia-Rebekka: KIITOS!
Liisamaria: Kiva kuulla, että niistä pidetään. Se kannustaa jatkamaan tällä tiellä, niin että kiitokset arvokkaasta palautteestasi!!!
Heli: Kiitos, ihan todella. Arvostan kovasti sanojasi, sillä yritän panostaa hyvään työjälkeen ja omiin ideoihini. Ja tosiasiahan on, ettei kukaan muu ala minun puolestani ideoitani toteuttamaan ja markkinoimaan, joten paras on tarttua itse toimeen ja edistää omaa asiaansa. Kaipa siinä siis rohkeutta ja omaan työhön uskomista tarvitaan. Tervetuloa kaupoille sitten rouvassäädyssä, jos hääkorut on jo hankittu! ;)
Olen mainoksen uhri.
VastaaPoistaMinäkin ihastuin Lumme-kuvaan ja menin kurkkaamaan mitä sellainen maksaisi. No, se ei selvinnyt kun ilmeisesti olet jo myynyt ne kaikki :) Mutta Postipankkikorvikset olivat NIIN minun tyyliset, että naksnaks, tilausta vetämään.
Lykkyä tykö yritykseen jatkossakin!
Upeaa, ihanaa! Jään aivan sanattomaksi nämä nähtyäni. Onnittelut täältäkin!
VastaaPoistat. JohannaH
Ps. Pikkujoululahjasilmukkamerkkinihän ovat kohta aivan keräilykappaleita, kun tekijä ja maine kiirii ympäri maailman :)
Aivan upeaa ja esimerkillistä! Oot ihan mun idoli.
VastaaPoistaOh my, am i excited for you and your shop! Just popped in to see and will come back later for more.
VastaaPoistaLoistava idea yhdistellä uutta ja vanhaa:)Lankakorillinen onnea uudelle yrittäjälle!
VastaaPoistaihanaa vilma, ihanaa! :)
VastaaPoistaTuijotin yhden kaverin korvakoruja sen verran intensiivisesti että sen oli pakko kysyä että "mikä nyt on vialla?!" Ei mikään vastasin mutta oli pakko kysyä siltä että onko noi Vilmalta. EI ollut mutta jotain samaa viehkeyttä niissäkin oli ;)
VastaaPoistaKaikkea parasta yritykselle! Taidoillasi ja asenteellasi parjaat varmasti.
VastaaPoistaVau! Todella kauniita koruja. Onnea uudelle yrittäjälle!
VastaaPoistaLoistavia uutisia! Paljon onnea ja menestystä!
VastaaPoistaKorusi ovat niin kauniita että selkeästi tämä tie on harvinaisen oikea sinulle.
Onneksi olkoon! TOsi ihania juttuja oot tehny! WAU!!!
VastaaPoistaHei, olen ennenkin selaillut blogiasi ja erittäin kauniita korujasi jotka ovat todella ilo silmälle. Hymyn huulille nostivat ainoaksi nimetyt korvakorut, tuota nimeä kun käytän itse omista projekteistani, oman nimeni ollessa Aino. :D
VastaaPoistaLämmintä kesää!