The cure!

Samman blogiarpajaisissa onni potki meikäläistä, ja postiluukusta rapsahti suurenmoinen paketti: Samman käsinvärjäämää lankaa, sille sopiva ohje, lasihelmiä silmukkamerkkejä varten, söpöjä lammastarroja (huomatkaa yläkulman neulovat yksilöt!) ja M&M-nameja. Lanka oli ihanaa löyhäkierteistä ja eläväistä vihreää. Mulla on ollut ongelmia moniväristen/pätkävärjättyjen lankojen kanssa, mutta nyt päätin, että tästä langasta tehtävä neule ei kertakaikkiaan saa epäonnistua.

Ja kuulkaa tässä kävi nyt niin, että mä olen puolivahingossa löytänyt ihmelääkkeen kammooni pätkävärjättyjä lankoja kohtaan! Siellä omassa Ravelry-jonossahan se pelastus on köllötellyt kaikessa rauhassa jo kauan: Chickadee Cowlin linen stitch (pellavaneulos?) tuo pelätyistä pätkävärjätyistä esiin parhaat puolet, joiden olemassaoloa ehdin jo suuresti epäillä.

Malli/pattern: Chickadee Cowl by Kirsten Kapur (Ravelry)

Lanka/yarn: Samman värjäämä 100 % villalanka / 100 % wool yarn hand-dyed by Samma (135m/100g)
Puikot/needles: 6,0 mm
Koko/size: 121 s, korkeus 20 cm / 121 sts, piece measures 8 "
Ravelry

Siinä teille linen stitchiä oikealta....

...ja nurjalta puolelta. Kiitos fiksun malineuleen, lanka ei läikittynyt, levinnyt eikä elävöitynyt liikaa. Ja sitä oli nopea neuloa pyörönä. Kiva kokemus, kaiken kaikkiaan.

Kauluri toimii myös huonojen hiuspäivien pelastajana. Tällaiseen valjuun naamapäivään se ei ehkä toimi yhtä hyvin, ellei sitten putkilolla peitä koko kalpeankukertavaa pärstää. :) Joku ihmetteli aiemmin, miten vaaleaa meillä kotona on. Niin onkin, mutta ei ihan kaikkialla. Yhdistetty työ-harrastus-vierashuone on syvän tummanpunainen. Jos vaalea viileys joskus pitkästyttää, niin ongelma ratkeaa ottamalla pari askelta eri suuntaan. Oven takana odottaa toinen, lämpimän hehkuva maailma.

I finally found the cure for my dislike for multicolor/handpainted yarn: this is the pattern that makes them work! The yarn is handdyed by Samma, and I won it in her blog raffle. Love the easyspun texture and bright yellowish green colours, but I’ve had bad experiences with handpainted yarns before, so I had to find a way to make this one work. The linen stitch proved to be the answer, yay!

Koiratyttö sairastaa, häntä hellikäämme...

Hertalta lähti lapslykky tiistaina. Häntämutkainen koiramme kun ei tuon perinnöllisen luuston sairauden vuoksi kelpaa äidiksi, joten kohtutulehdusten, nisäkasvainten ja muiden hormoniperäisten sairauksien ehkäisemiseksi tytöstä tehtiin yhdellä leikkauksella ikuinen neiti.

Koiraa ei saa päästää nuolemaan tai muuten räpläämään leikkaushaavaa, ja tätä varten mekin hankimme perinteisen muovikartion pään ympärille laitettavaksi. Valitettavasti muuten sopiva kartio oli liian lyhyt, niin että mäyräkoirankuono ja kieli pääsivät reunojen yli kielletyille alueille. Lekuri antoi sitten mukaan suuremman kartion, mutta siitä Hertta pääsi keplottelemaan ulos, oli panta kuinka kireällä tahansa. Oli siis pakko keksiä jokin muu ratkaisu suojaamaan haavaa innokkaalta itsehoitajalta.

Koska asialla oli kiire, otin kangasvarastostani sitä ainoaa tukevaa mutta joustavaa puuvillasekoitetta ja saumuroin siitä suojahaalarin. Onneksi tein syksyllä Hertalle ulkoilutakin, niin että takuuistuvat kaavat olivat jo valmiina. Ulkonäölle ei nyt laitettu painoarvoa, vaan käyttömukavuus oli tärkeintä. Ja nopea valmistuminen. Siksi siis kaikki saumat on jätetty ulospäin eikä napinläpiä ole ommeltu, vaan ne on leikattu suoraan saksilla kanttinauhalla vahvistettuun kankaaseen. Vaaleanpunaiset napit ovat ainoa yritys edes jonkinmoiseen esteettisyyteen.

Haava tikkeineen ulottuu mahan puolivälistä pitkälle jalkojen väliin, joten haalarista piti tehdä täysin umpinainen vatsapuolelta. Hännälle jätin tietysti halkion, mutta muuten vaate pitää riisua ulkona suoritettavia tärkeitä toimia varten.

Johtuukohan se vaaleanpunaisesta väristä, nappilistasta vai saumoista, mutta mun mielestä tää muistuttaa ihan sairaalan potilaspyjamia. Siis niitä, jotka annetaan talonpuolesta oleskelun ajaksi omien vaatteiden sijaan. Yhdennäköisyys on täysin tahaton sattuma, mutta sopii tilanteeseen. :)

Hertta hyväksyi vaatteen pahemmin mukisematta. Se lienee siis ihan mukava päällä, ja varmasti kivempi käyttää kuin liian iso muovikartio. Tällä mennään sitten vielä viikon verran tikkien poistoon asti, ja sitten likka saa taas nauttia nakuilusta. Ja sittenhän sitä kelpaa juosta kelteisillään, kun poikakoirien kanssa voi temmeltää ympäri vuoden ilman teiniraskauden riskiä. :D

Hertta was spayed on Tuesday. The wound and stitches need to be protected from her teeth and tongue, but we couldn't find a plastic collar to fit her: they were either too short for her long snout or so big that she could wiggle her way out of them. So I had to sew her a pajama that keeps her away from the wound. This was an ad hoc project made in a hurry of materials found from my stash. Hence the pink fabric, inside-out-seams and improvised buttonband. The obvious resemblance to a hospital gown is unintended (although appropriate, considering her being a convalescent). :D

Hopeavalimolta päivää!

Tässä postauksessa piti esitellä neule, joka mun oli tarkoitus viimeistellä tänään. Sattuneesta syystä projekti otti hieman takapakkia...

Voi että koiran omistaminen on kivaa. Lankojen selvittelyyn menee hetki aikaa, joten neuleen sijaan saatte tyytyä korukuviin. Ne joita eivät korut kiinnosta voivat syyttää Herttaa. Jos hennovat.

Äidin serkku lahjoitti mulle vanhoja hopealusikoitaan korumateriaaliksi. Oli hauskaa päästä työstämään vanhasta uutta ja kokeilemaan eri tekniikoita. Ensimmäiseksi syntyi yksinkertainen rannekoru viidestä kahvilusikan pesästä.

Porasin lusikanpesiin kaksi reikää per sivu ja yhdistin osat hopealenkeillä. Pesät hioin teräsvillalla satiininhimmeiksi, niin että lusikkamaisuus jäisi hieman taustalle.

Ja tältä se näyttää kädessä. Tai siis hihassa. Ähh, kyl te tajuatte pointin. :) Musta tässä on jotain ritvaliisapohjalaismaista, vaikken sitä korua tehdessäni tarkoituksella tavoitellutkaan.

Lusikoiden koristepäistä syntyi tällaisia pieniä riipuksia.

Laitoin makeanvedenhelmiä hopeaketjuihin vapaasti heilumaan hopeataustan päälle, ja kärkeen juotin pienet hopeapallot. Riipusten korkeus on 3,5 cm.

Hopeaa työstettäessä syntyy aina vähän hukkapalasia ja leikkuujätettä, mulla ehkä enemmänkin kun oon vielä aloittelija. Hyvää tavaraa ei kuitenkaan kannata heittää hukkaan, koska siitäkin voi syntyä jotain kaunista. Mulla alkoi olla sen verran jämähopeaa kasassa noiden viiden lusikan varret (pesän ja päädyn väliin jäävät osat siis) mukaan luettuina, että päätin kokeilla hopean valamista veteen.

Idea on sama kuin uudenvuoden tinoja valettaessa: metalli kuumennetaan juoksevaksi ja heivautetaan sitten kylmään veteen, joka jähmettää sulan aineen satunnaiseen muotoon. Lopputulos riippuu monesta seikasta (veden lämpötila ja liike, hopean koostumus ja sulamisaste, hopean määrä, tiputuskorkeus...), ja möykyn noukkiminen vedestä jännittää aina yhtä paljon. Siis ihan kuin tinaa valaessa. :) Plussaa on tietysti se, että jos klimppi ei miellytä, niin sen voi sulattaa ja kokeilla onneaan uudelleen.

Hopeaoksan PaulaL:n ja Elizabeth Scottin jalanjäljissä syntyivät kukkivat oksat, jotka ovat ehkä kaukaista sukua orkideoille. Kukkien sisälle juotin sulattamiani hopeapalloja heteiksi. Riipuksia on itseasiassa kaksi, joista toisen pidän itse ja toisen saa siskoni.

Rintaneulaan olen hurjan tyytyväinen, tein sen alusta loppuun itse kiinnitysmekanismia myöten. Voi ylpeyttä! Se on kahdeksan senttiä pitkä ja isokukkainen, ja sen voi kiinnittää pystyyn, vaakaan tai miten nyt haluaakaan. Ajattelin tarjota tätä hopealusikoiden alkuperäiselle omistajalle kiitokseksi, jos se vain kelpaa...

Tämä korvispari jatkaa kukkalinjaa ja kuuluu samaan settiin oksariipuksen kanssa. Koukut taivutin 0,7 millin hopealangasta tuommoisiksi suoriksi piikeiksi. Mitäpä sitä turhia mutkia vääntelemään. :) Voi olla että teen näiden tilalle pallopäisistä korupiikeistä uudet piikit, koska tuo kierretty kiinnitys ei sittenkään miellytä mua. No, se on pientä.

Hopean valaminen oli ehkä helpointa ja hauskinta mitä olen tähän asti tehnyt hopean kanssa. Enää ei harmita leikkuujätteen tuottaminen, kun tietää, että sit kun sitä on tarpeeksi pääsee taas valupuuhiin!

I got a few old silver spoons from my mother's cousin to use in my silver projects. I made a bracelet and some pendants of the spoons. Since I had the left overs of the spoons as well as somescrap silver other silver projects, I decided to try my luck with watercasting.

Inspired by Hopeaoksa and Elizabeth Scott I made this set of flowering branches. Watercasting was the easiest and most fun thing I've done with silver so far. Can't wait to do it again when I have enough scrap silver to melt!

Herkkää valoa

Muistaakohan joku vielä mun kesällä alkaneen virkkausprojektin? Ei se mitään, koska se meinas unohtua multakin pitkäksi aikaa. Alkuinnostuksen jälkeen virkkaaminen nimittäin jäi pitkäksi aikaa, ja melkein valmis hässäkkä sai odottaa lisäosia kauan.

Remppakiireiden laannuttua mun oli tarkoitus tarttua koukkuun uudestaan ja tehdä homma valmiiksi, mutta kuinkas sitten kävikään: keskeneräinen työ kyllä löytyi, mutta koukku, lanka ja Mary Oljen virkkuukirja oli hukan teillä! Ja on edelleen. Tää talo on täysin mystisesti niellyt ne eikä luovuta saalistaan... Pari viikkoa sitten mä päätin vihdoin lopettaa etsinnät tuloksettomina ja kävin ostamassa uutta lankaa ja koukun, että saisin projektin vihdoin valmiiksi. Ja siinä se nyt sitten on:

Selvennykseksi kerrottakoon, että se on siis lampunvarjostin. :) Virkkailin erilaisia pitsiliinoja, sommittelin ne ison kulhon päällä puolipyöreään muotoon ja ompelin ne yhteen. Sitten tärkkäsin ekan puoliskon sokerivedellä kovaksi ja tein toisen samalla ajatuksella. Kovetetut puoliskat ompelin yhteen parista kohtaa, ja ans kattoo kuule, siinon pallo!

Malli/pattern: Erilaisia virkattuja pitsiliinoja (mallit Mary Oljen kirjoista sekä omasta päästä) yhteen ommeltuina ja kovaksi tärkättyinä. /Combination of different small lace doilies sewn together to form a sphere, then starched to shape with sugar water.
Halkaisija/diameter: 36,5 cm/14,5".
Lanka/yarn: Novita Virkkauslanka, n. 200 gr.
Virkkuukoukku/hook: 1,25 mm.
Tärkki/starch: 1 dl sokeria, 1 dl vettä. /1 dl sugar, 1 dl water.
Ravelry

Idea lähti vastaavanlaisella tekniikalla toteutetuista pitsihässäköistä, mutta ihan tällaista lampunvarjostinta ei ole tullut vastaan (en laske mukaan lokakuun 2008 SK:ssa ollutta vanhoista liinoista metallikehikon päälle pingotettua pallovarjostinta, eikä sillä ollut tekemistä mun idean kanssa, joka syntyi jo kesällä).

Vaan olis se saanut olla isompi: meidän makuuhuoneessa pallo näyttää hieman liian pieneltä. Pallon halkaisija on 36,5 cm, koska sitä suurempia kulhoja en saanut käsiini. Ja toisaalta, en ois kyllä viitsinyt virkata enää yhtään pitsiliinaa, näissäkin vajaassa 50:ssä oli tarpeeksi taltuttamaan virkkausinnon pitkäksi aikaa!

Remember the mysterious lace doily project I started in the summer? I took my time with the crocheting, and the project was hibernating for weeks. After moving houses and finishing the most of the renovating projects I decided to finish this one, and here it is: a crocheted ball-shaped lace lampshade. I crocheted a bunch of doilies, joined them and starched them into a sphere shape. I got the idea of hard-startched lace from these lovely design items and wanted to make something similar. I'm pleased with the result, eventhough it isn't as big as I would have wanted ( d=36,5 cm/14,5").