Syyssydännä

Tampereen päivänä kävin Tallipihan markkinoilla ja sain pienimuotoisen Tilda-tartunnan. Taudinkuvaan kuului kangasvaraston tilkkujen läpikäyminen ja yhteensovittaminen, risujen kerääminen metsästä koiralenkeillä ja rautalangan kanssa väkertäminen ulkona näpit kohmeessa. Ja mitä tästä sitten seurasi?

No isommanpuoleinen risukranssihan siitä sitten tuli. Se varsinainen Tilda-osuus on noi sydämet, joiden kaltaisiin ihastuin Tallipihan tildahenkisiä tuotteita myyvällä kojulla. Sydänkranssejakin siellä olisi ollut myynnissä, mutta ne olivat vähän rimpuloita minun makuuni. Pieni ja hentoinen kranssi kun näyttäisi vähän onnettomalta meidän ovessa, jotenkin surullisesti väärään paikkaan joutuneelta. Lisäksi mä halusin oveeni symmetrisen pyöreän kranssin,  ja itse kun tekee, niin saa passelia ja priimaa (näin se kissan häntä nousee).

Kranssin sisähalkaisija on nelisenkymmentä senttiä, ulkohalkaisija on suunnilleen 15-20  senttiä enemmän. Suuri koko selittyy ovi-ikkunalla: sen piti mahtua hyvin kranssin sisään. Kyllä, käytän lastani jatkuvasti kuvausrekvisiittana. Sitä paitsi tuo pallopää on mittasuhteiltaan varsin sopiva ikkunaan ja kranssiin nähden: ei ole onneton rimpula tai liian epäsymmetrinen. :D

No tottakai tämäkin homma lähti mulla hanskasta, eli en osannut taaskaan lopettaa. Kun noita tilkkukankaita kerran on varastossa, niin sydämiä tuli tehtyä muutama (köh) lisää. Ja kun kankaat ja kone nyt tuli otettua esille, niin saatoin ehkä ihan vähän (ehh) taas intoutua tekemään uutta tilkkuprojektia. Ainakin tekeillä oleva juttu on tarpeellinen ja tärkeä, niin että intoutuminen on ihan oikeutettua ja vain hyväksi (seli seli; tää nyt vain on niin kivaa!)

Ahh, syksy! Olkoonkin se sadetta, loputtomasti haravoitavia lehtiä (joilta ummistan silmäni menestyksellisesti), kurjia koiranulkoilutusilmoja ja flunssaa, niin on siinä paljon hyvääkin: Aina on hyvä syy sytyttää takkaan tuli ja nauttia kynttilänvalosta. Kynttilöillä on tunnelmanluomisen lisäksi varsin tärkeä toiminnallinen tehtävä kotiportaillamme. Erään huoneen pitkäksi venähtäneen remontin ajan myös ulkovalot ovat pois toiminnasta, joten sisäänkäyntiä valaisevat kolme kynttilälyhtyä. Siinä sitä on varsinaista menneen ajan fiilistä, kun pimeän ja sateen keskellä yrittää suunnistaa rappuset ylös kompastumatta muutaman hätäisesti häilyvän tuikun valossa. Ahh, syksy ja sähkövalon puute!

Puput ja pöllöt

Hei vain hei! Sitten viime kerran täällä päässä intterneettiä on muun muassa käyty unikoulua ja remontoitu piiitkän kaavan mukaan tulevaa lastenhuonetta. Sairastettu flunssaa useampaan otteeseen ja selvitty lapsen ekasta korvatulehduksesta. Vauvajumpattu ja juostu puolimaraton. Neulottu vähän ja purettu paljon. Ihmetelty oman ja muiden lasten kasvua ja kehitystä. Nimittäin tässä meidän korttelin tuntumassa näyttää olevan haikaroille erityisen suotuisa ilmasto. Lähitaloihin on tänä vuonna syntynyt jo ainakin kuusi vauvaa, ja edellistä vuosikertaakin on suunnilleen saman verran. Meidän tytölle on siis leikkikavereita kasvamassa parinkin jengin verran ihan lähietäisyydellä. :)

Ja eikun lisää pukkaa: Eräälle ensi vuoden tulokkaalle neuloin puputossut pikkuisia varpaita lämmittämään. Tossujen ohje on Debbie Blissin Ihanat neulelahjat -kirjasta, jonka sain Tammelta arvostelukappaleena. Siispä arvostelen: Puputossujen ohje on selkeä, ja valmiit tossut vaikuttavat varsin käytettäviltä. Kirjassa on ohjeita helppoihin pieniin neuletöihin, jotka soveltuvat hyvin aivan aloittelijallekin. Voipi olla, että juuri tämä kirja on se, joka mahdollisesti innostaa tyttäreni joskus kokeilemaan neulomista omin kätösin.

Malli: Puputossut/Bunny Bootees by Debbie Bliss
Lanka: Garnstudio DROPS Merino Extra Fine, vajaa kerä (?)
Puikot: 3,0 mm
Ravelry-projektisivu

Tuollaiset villatossut olis kyllä olleet tosi hyvät meidänkin vauvalla viime talvena. Harmittaa, kun en ole ehtinyt neuloa lapsukaiselleni juuri mitään, ja nyt se pienin sylivauvavaihe on jo kaukana takana. Ei pysy tossut enää vauhdissa mukana, kun tyyppi painaa pikaryömintää lattian poikki. Voi haikeus.

Mun tytär kasvaa ihan älytöntä vauhtia. On varsin pitkä ikäisekseen ja tuntuu muutenkin olevan monissa asioissa kahdeksaa ikäkuukauttaan edellä. Siskonpojalleni pari vuotta sitten 1,5-2-vuotiaan koossa neulomani pöllöpaita on tytölle juuri oikean kokoinen. Jee ja loistavaa, koska just nyt tuolle on käyttöä suojelemaan pienokaista syksyn kostealta ja kalsalta ilmalta vaunuissa istuessa. Nyt vaan tarttis äitikin vähän uutta lämmikettä sitä samaa kylmyyttä vastan. Kuka tulis kiinnittään napit siihen yhteen ja samaan neuletakkiin, joka on ollut työn alla marraskuusta lähtien, oivoi...