Pääsiskö kyytiin?

Morjesta pöytään, jos joku vielä tunnistaa! Täältä väsymyksen ja valvottujen öiden sekä jatkuvan flunssan hyllyvästä hetteiköstä yritän vähitellen löytää tukevaa jalansijaa ja ponnistaa kantavalle maalle. Selittelyt radiohiljaisuudesta voi tiivistää yhteen sanaan: LAPSIPERHEARKI. Ja se se osaa olla rankkaa. Mutta se on myös antanut potkun kaivaa ompelukone ja saumuri esiin. Lastenvaatteita onkin syntynyt vino pino syksyn mittaan, ja välillä paininjalan alle on ehtinyt myös jotain itselle.

Tässä viimeisin omaksi iloksi valmistunut ompelus, tadaa! Oikein perus pumpulimekko, niin kuin puuvillakolttuja entisaikaan oli kai tapana nimittään. Kaava on oma, se vuosien varrella omiin mittoihin ja tarpeisiin mukautettu ja aina yhtä toimiva. Tältä pohjalta on tehty niin kesämekkoja, iltapukuja kuin promootioasukin. Nyt kaava tuotti hyvän arkimekon jokapäiväiseen käyttöön.

Monikäyttömekko menee niin sukkisten kuin leggareiden tai kapeiden farkkujen kanssa, ja kesällä sitten ihan sellaisenaan. Tennarit, korkkarit ja saappaat sopii yhtä hyvin kavereiksi, ja asusteilla tästä saa varmasti aina eri näköisen. Suosikkiainesta, sanoisin.Sivusaumoihin ompelin piilotaskut, joissa voi säilyttää kaikkia niitä satunnaisia pikkuesineitä, joita lasten kanssa käsiin kertyy pitkin päivää.

Pääntie ja helma on käännetty reilujen alavarojen kanssa siisteiksi ja jämäköiksi. Taakse ompelin metallivetoketjun ja käänteille reilut tikkaukset. Kangas on odotellut kaapin perukoilla siitä asti, kun tein sen vihreämarjaisesta versiosta takin. Ja vielä olisi 1,5 metriä tätä samaa pinkkinäkin odottamassa. Tuli silloin vähän hamstrattua tätä kangasta Eurokankaan palalaarista, köhöm...

Jaa-a, joskohan sitä pääsis taas nousemaan bussin kyytiin eli sais heräteltyä blogin taas henkiin. Paljon olisi kerrottavaa ja näytettävää, kunhan vain aika antais myöten kuvata ja kirjoittaa. Innosta se ei ainakaan ole kiinni, joten eiköhän nuo muutkin asiat järjesty sen mukana. Pikaisiin kuulumisiin, siis!

Kevät ja kukkaset

Puoli vuotta on heilahtanut sitten viime näkemän. Arki on niin täynnä toimintaa vuorokauden ympäri, että kesti yli kaksi kuukautta saada tämä postaus tehdyksi. Tuo kuvan puolivuotias vauva on siis nyt jo 8 kuukauden ikäinen sanoja ja kävelemistä opetteleva pienihminen. Pitkähiuksisesta äidistä puolestaan on tullut polkkatukkainen äiti, joka ehtii neuloa silmukan silloin, ommella sauman tällöin.

Ajanpuutteen jälkeen suurin haaste käsityöharrastuksessa tällä hetkellä on uuden projektin aloittamisen vaikeus. Kun sitä aikaa ei tosiaan juuri ole, niin ei kyllä huvita käyttää arvokkaita hetkiä neulemallin, langan, koon ja tiheyden arpomiseen. Projekti pitää saada työn alle heti ja epäröimättä ja minimaalisella epäonnistumisen riskillä. Onneksi Ravelry-jonossa on em. kriteerit täyttäviä ohjeita odottamassa, joten sen kun valkkaa sieltä sopivan, kun tilaisuus koittaa. Alkuvuodesta hetki koitti jonossa pitkään roikkuneelle virkatulle huiville.

Malli: Echarpe soleil by Sylvine Asselin

Lanka: Wetterhoff Lemmikki 12-kertaisena

Koukku: 8 mm
Ravelryn projektisivut: huivi ja kukka

Oikeastaan kyseessä on reunapitsimalli, jota tarpeeksi toistamalla riittävän isossa mittakaavassa saadaan aikaiseksi pitkulainen suikale. Siis huivi. Minä suurensin mittakaavaa tekemällä huivini 12-kertaisella langalla. Onneksi mulla on langankerintälaite! Muuten kallista aikaa olisi kulunut melkoisesti langan kertaamiseen (koska 100 g=1950 m). Tuollaisen tavallista reilumman hyllynreunapitsin kun kietaisee kaulan ympärille, niin se aika helposti näyttää edelleen hyllynreunapitsiltä. Tartti tehrä jotain. Koska hetkeäkään ei ole hukattavana, turvauduin vanhaan kikkaan ja tein kukkarintaneulan.

Kuten edellinen vastaava, on tämäkin kukka yhdistelmä RobinHillin lehtiä ja Jatta Saukon Liljaa. Lisänä virkattuja pyörylöitä ja ommeltuja nyppyjä, tukirakenteena rautalankaa. Tässä lanka oli maltillisesti nelinkertaisena, niin että neuloin 1,5 mm puikoilla ja virkkasin 1,5 mm koukulla. Tykkään tästä ihan hurjasti!

Luontevuus ei ole aina helppo juttu, kun ottaa kuvat itselaukaisijalla ja kiireessä. Paras apu voi joskus löytyä lattian tasolta. Jäykkä poseeraaminen vaihtuu huomaamatta aitoon hymyyn, kun alaviistosta kurkistaa silmät sikkaralla nauraa kikattava nysähampainen viihdyttäjä. Ja sitten tulikin kiire äkkiä pelastamaan kameraa, jonka jalustaa se samainen utelias untuvikko tietysti ehti keikuttamaan harhautettuaan äidin tarkkaavaisuuden hetkeksi. On se nopee, mutta onneks oon minäkin.