Kuun ja auringon prinsessat

My Little Pony on iso juttu meidän tytöille. Tv-sarjan kaikki jaksot muistetaan suurin piirtein ulkoa, ja mikä tahansa vaate näiden ponien kuvilla on taattu menestys. Siispä oli toki tilattava hahmojen brodeerattuja silityskuvia ompelutarkoituksiin, kun sellaisiin Etsyssä törmäsin. Homma tietysti lähti vähän lapasesta ja hankin samantien koko sarjan Twilight Sparklesta Rainbow Dashiin. 🙈😄 Merkit ovat juuri sopivia baseball-takkeihin, joten sellaiset piti tehdä heti ensimmäiseksi.

Kaikista kahdeksasta ponivaihtoehdosta tytöt valitsivat takkeihinsa Equestriaa yhdessä hallitsevat prinsessasiskokset: Isommalle kuun nostava yön prinsessa Luna, pienemmälle auringon esiin tuova prinsessa Celestia. Hassua kyllä, nuo valinnat osuvat hyvin tyttöjen luonteisiin. Esikoinen on elämän tummempiakin sävyjä pohtiva pieni ihminen,  kun taas nuorempi tytär on räiskyvä pikku aurinko.

Takkien värit määräytyivät ponien mukaan: Lunalle mustaa, violettia ja sinistä, Celestialle lilaa, vaaleanpunaista ja murretta minttua. Miehusta on molemmissa tikkicollegea ja hihat harjattu joustocollegea. Takit sopivat siis loistavasti viileiden kesäpäivien lämmikkeiksi.

Yön prinsessa sai teemaan sopivasti tähtinepparit.

Celestian seurana on vaaleanpunaiset nepparit, kun kultaisia aurinkoja ei tähän hätään löytynyt.

Tsädäng! Nämä prinsessasiskokset hallitsevat ponien sijaan etenkin äidin ajankäyttöä. Yhteisten kesälomaviikkojen aikana on varmasti tiedossa sekä sinisiä hetkiä, salamoita että auringon säteilyä. Toivottavasti eniten tuota viimeistä kuitenkin. 🌙☈☉

Kylmyyttä vastaan

Ompelu on siitä ihana taito, että voi toteuttaa täysin omannäköisiä juttuja ilman välikäsiä. Tällaisen kausittain sisustuksen värejä vaihtelevan ihmisen elämä on huomattavasti helpompaa ja halvempaa, kun voi surauttaa uudet sohvatyynynpäälliset näppärästi niissä väreissä, mitkä milloinkin sattuvat kiehtomaan. Jotta homma ei menisi aivan sekavaksi, tarvitaan sisustuksen pysyviksi elementeiksi melko neutraaleja värejä. Meillä se tarkoittaa valkoista sohvaa, jonka kontrastina toimivat tumman harmaa ja musta.Siispä silloin, kun keksin haluta tilkkupeiton olohuoneeseen, oli saman tien selvä valinta toteuttaa se näissä väreissä, tai siis epäväreissä. :)

Peitto on koottu musta-valko-harmaa-sävyisistä trikoo- ja joustocollegetilkuista. Mukana olevat tilkut ovat senteiltään 10 x 10, 10 x 20 ja 20 x 20 (=valmis koko ilman saumanvaroja). Joskus liika symmetrisyys häiritsee silmää, joten sijoittelin tilkut siten, että eri kokoiset palat rikkovat rivit joka suunnassa. Näin peitossa ei ole yhtäkään reunasta reunaan tasapaksuna menevää riviä. Teettihän se töitä paloja yhdistellessä, mutta oli ehdottomasti kaiken vaivan arvoista. Peitto on kooltaan 136 cm x 190 cm, joten sen alle mahtuu tarvittaessa vaikka koko perhe. :)

Minusta on jotenkin huikean palkitsevaa saada ompeluprojekteista ylijääneet kankaanpalaset hyötykäyttöön. Vielä kun ne muodostavat yhdessä näin harmonisen kokonaisuuden, on onnistumisen tunne ihan mieletön. Kuten tytöilleni tekemissäni peitoissa, on tässäkin tilkkuja, joiden kankaista on tehty vaatteita niin itselle kuin lapsille. Mukana on myös joitain kangaspaloja, jotka ovat kulkeutuneet minulle muiden hankintojen kylkiäisinä. Mutta varsinaisesti näitä tilkkuja varten en ole ostanut yhtään uutta kangaspalaa, taustakangasta lukuunottamatta.

 

Ainoa uusi kangashankinta tätä varten on taustan grafiitinharmaa velour. Se on suloisen pehmeää, kestävää ja oman kokemukseni mukaan nyppyyntymätöntä, joten soveltuu oivallisesti tähän tarkoitukseen. Koska haluan peiton olevan muhkea ja lämmin, on kangaskerrosten välissä Ikean halvin vanupeitto. Kokemuksesta tiedän, että muhkeus tarkoittaa myös helvetillistä hankaluutta kerrosten yhteen tikkaamisessa. Näin ison peiton kanssa en edes harkinnut tikkaavani "oikeaoppisesti" jokaista tilkkuriviä. Eikä siitä olisi mitään tullutkaan, kun eri kokoisten tilkkujen vuoksi koko peitossa ei ole yhden yhtä reunasta reunaan samalla linjalla menevää riviä. Siispä tein ompelukoneella pienet täsmätikkaukset sopivin välimatkoin, jotta tausta, välivanu ja päällinen pysyvät yhdessä. Ajan kanssahan sen sitten näkee, toimiiko tämä ratkaisu, mutta nyt se ainakin tuntisi riittävältä.

Minulla kun on lähes tuhat näitä ompelumerkkejä, niin käytän niitä surutta ja ylpeydellä kertomaan kuka tämänkin loisteliaan, upean ja mahtavan ompelutyön on tehnyt. Minä!

 

Kangaskerrosten välissä oleva peite on sen verran muhkea, että peiton voi myös kääräistä tyynyksi tyynyjen joukkoon silloin, kun ei halua sen peittävän puolta sohvaa. Muhkeuden ansiosta se myös tosiaan toimii hyvin tässäkin käyttötarkoituksessa.

Koska tykkään kääriytyä viltteihin sohvalla ollessani ja olen onnistunut siirtämään tavan myös tyttärilleni, meillä näitä peittoja, vilttejä ja huopia riittää. :) Osa asuu pysyvästi sohvalla, ja ylimääräisten kotina toimii jämäkkä huopakori. Sieltä voivat omat ja vieraat käydä hakemassa mieleisensä viltin johon käpertyä. Meillä ei kenenkään tarvitse palella. :)

Pientä ihanaa

Joskus harmittelen, että ompeluharrastukseni kasvoi nykyisiin mittoihinsa vasta, kun lapseni jo olivat ohittaneet vauvaiän. Muutaman 86-senttisen paidan taisin sentään ehtiä tehdä, mutta minikokoisista bodyistä ja taaperojumppiksista myöhästyin kokonaan. Sitäkin ihanampaa oli joulun alla kuulla, että meidän naapuriin odotettiin vauvaa. Iik, vihdoinkin kohde kaikille niille suloisille ompelematta jääneille vauvanvaatteille! :)

Sen verran sentään hillitsin itseäni, etten alkanut ommella kokonaista itse tehtyä äityspakettia (vaikka mieli vähän kyllä teki). Naapurissa kun on lapsia, ja siten myös vauvanvaatteita, jo ennestään. Eikä silti, että mulla olisi kauheasti ylimääräistä aikaa, kun se ei meinaa riittää ilman suurudenhulluja ompeluprojektejakaan. Siispä päädyin tekemään jumppiksen ja pipon reippaissa unisex-väreissä, kun tulokkaan sukupuoli ei ollut tiedossani. Jumppiksen kaavana Jujunan Hiiop!, hupun ompelin pussiin  Jujunan kuvallisten ohjeiden mukaan.

Ja oi miten kivaa olikaan ommella pientä ja söpöä! Viljamin Puodin kankaasta leikattu panda oli alunperin niin apean näköinen, että käänsin parilla kangastussin sipaisulla sen suupielet hymyyn. Varmuuden vuoksi annoin sille vielä tähden lennätettäväksi, niin ettei pandalla enää senkään puoleen ole syytä synkistellä.

Uusin naapurimme tuli maailmaan pari viikkoa sitten ja täydensi heidän tyttökatraansa duosta trioksi. Meidän kadulla on siis jatkossakin yllin kyllin tyttöenergiaa. :) Ylpeille isosiskoille surautin äkkiänopeesti vauvan setin kanssa samanhenkiset rusettipannat hyväksi havaitulla ohjeella. Nopeus olikin avainsana, koska vaikka aikaa ompelulle olisi ollut ihan sieltä joulusta asti, niin toki sain aikaiseksi aloittaa homman vasta, kun oltiin jo hyvän matkaa 42. raskausviikolla... :D

Kootut muistot

Tiedättehän ompelujumin; sen tilanteen, että vaikka suunnitelmia, tarvetta ja intoakin ompelemiselle on, mutta ei silti saa mitään aloitetuksi. Mun ratkaisuni ompelujumiin on leikellä jämäpaloja tilkuiksi. Se on sopivan aivotonta sijaistoimintaa, jonka ansiosta jämäpalalatikko tyhjenee, ompelutila siistiytyy ja koen saavani aikaan edes jotain.

Tämän seurauksena olikin kertynyt melkoinen kasa trikootilkkuja värimaailman mukaan lajiteltuina. Suurin osa oli tyttöjen vaatekankaiden jämistä, joten päätin tehdä molemmille omat tilkkupeitot, joissa olisi muistoja jo pieneksi jääneistä lempivaatteista. Kumpikin tyttö sai valita tilkkukasoista mitä kankaita peittoon halusivat ja mitä eivät. Mulle jäi vain tilkkujen sommittelu ja yhdistely. "Vain", joopa joo... :D

No joo, sommittelu ja yhteen ompelu oli hauskaa ja helppoa. Mutta miten sitä aina unohtaakin, kuinka tuskaista on ommella tilkkuosa yhteen paksun vanun ja taustakankaan kanssa. Usch. Tässä tapauksessa olin kaiken lisäksi päättänyt tehdä peitoista tosi muhkeat, joten vanun sijaan käytin välissä Ikean valmispeittoa ja taustana velouria. Sitä muhkeutta sitten riittikin tikkausvaiheessa melkein hermojen menetykseen asti. Mutta valmista tuli kuitenkin.

Lopputuloksena tytöillä on mieleisistään tilkuista tehdyt peitot, jotka voi vaikka ottaa autoon lämmikkeeksi pidemmille reissuille. Kiva niihin on kääriytyä kotioloissakin ja yhdessä muistella, minkälaisia vaatteita tilkkujen kankaista tytöillä onkaan ollut, minkä ikäisenä niitä on pidetty ja mitä tarinoita niihin liittyy. Siten nämä ompelemalla yhteen kootut muistot lämmittävät myös sydäntä.

Musta on aina musta

Tein pipon. Se on musta. Koska monivärirakkaudesta huolimatta huomaan kuitenkin toistuvasti etsiväni eteisin lipaston laatikosta mustaa, harmaata, valkoista asustetta. Nyt sieltä voi löytää yhden näistä kolmesta. Valkoinen ja harmaa odottakoot to do -listalla vielä hetken.

Malli: Dustland Hat by Stephen West
Lanka: Debbie Bliss Rialto Aran, vajaat kaksi kerää.
Puikot: 4,0 mm
Ravelry

Sieltä alati kasvavalta ja hyvin hitaasti toisesta päästä lyhenevältä joskus tulevaisuudessa tehtäviksi suunniteltujen neuleiden listalta on tämä mallikin poimittu. Oikeiden ja nurjien silmukoiden vuorotteluun perustuvilla mallineuleilla leikittely tuottaa varsin pätevän näköistä jälkeä. Tosin jouduin purkamaan osan mallikerroista, sillä piposta tuli ihan älyttömän korkea ohjeen mukaan tehtynä. Semmoinen Marge Simpsonille sopiva malli. Mun tukkani ei onneksi juuri koskaan ole niin pystyssä, joten purin kiltisti silmukoita ja aloitin kavennukset jo kolmannen mallineuleen jälkeen. Ja hyvä tuli. Semmoinen Vilman päähän sopiva.

Tätä nykyä suurin osa käsityöajastani kuluu saumurin, ompelukoneen ja peitetikkikoneen kanssa. Mä nimittäin vaatetan suurelta osin sekä molemmat lapseni että itseni, niin että koneet ovat kovassa käytössä aina, kun aikaa järjestyy. Viimeisen silauksen ompeluksille antaa oma ompelumerkkini, joita syksyllä tilasin vaatimattomat tuhannen kappaletta.Näitä ei siis tarvitse säästellä, kun eivät ihan heti kesken lopu meikäläisenkään ompelutahdilla. Siispä pipokin sai reunaansa tällaisen signeerauksen. Tuo Siviä muotoutuu tytärteni nimistä äidin ä-kirjaimen täydentämänä. :)

Pipo tuntui vähän kaljulta sellaisenaan, joten koristin sen tekoturkistupsulla. Tämä yksilö löytyi Hennesin alerekistä. Siinä tosin oli vielä ostohetkellä kiinni nyppyinen akryylipipo, mutta onhan mulla sakset. Naps vain ja nyppykasa irtautui uuteen elämäänsä kengänkiillotustehtävissä.