Malli: Pilvenreunalla by Tiina Arponen, 1-2-vuotiaan koko.
Lanka: Sirdar Snuggly Baby Bamboo
Puikot: 2,0 mm & 2,5 mm
Ravelry-projektisivu
Tytär sai uuden neuletakin, joka saa himoitsemaan herkkutriojätskiä kermavaahdolla. :) Väreissä yhdistelmä vaniljaa, suklaata ja mansikkaa taivaansinistä seuranaan. Kuin jätskiannos kuumana kesäpäivänä järven rannassa, nam. Neuleessa on sopivasti kasvunvaraa, eli mahtunee vielä talvellakin. Mikä on helpotus, koska ihan liian monta lapselle aloittamaani neuletta on ajanpuutteen takia jäänyt pieneksi jo tekovaiheessa. :/ Vetoketjulliset hupparit on todettu meillä varsin käytännöllisiksi vaatteiksi, vaikka itseasiassa huppua harvemmin tulee käytettyä. Pienensin huppua reippaasti ohjeesta, mutta silti se on melkoisen iso lärpäke. Laskeutuva lanka korostaa kokoa entisestään. Harmillista, että hupussa ei näy pilvikuviota, vaan se jää tuonne taitteen alle. Näkyyhän se toki silloin, jos sitä huppua joskus pitäisi päässä, heh.
Ohjeesta on muuten pakko sanoa pari sanaa, hapanta sellaista. Oma vaatimustaso maksullisten ohjeiden suhteen on varmasti noussut mitä enemmän sellaisia on ostanut ja neulonut. Samoin tuntumani on, että ohjeiden taso on myös parantunut vuosien myötä esimerkiksi Ravelryn tarjoaman palaute- ja pisteytysmahdollisuuden myötä. Siksipä odotan saavani tietynlaista vastinetta, kun maksan neuleohjeesta. Pilvenreunalla-neuletakin ohjeessa olisi kyllä reilusti parannettavaa. Jos kyseessä olisi ilmaisohje, antaisin asian olla tai en ainakaan ärsyyntyisi pienistä puutteista. Nyt kuitenkin jouduin laskeskelemaan ja korjailemaan ihan liian monta asiaa edetessäni, ja homma alkoi todella harmittaa. Mielestäni on myös kohtuullista olettaa, että ohjetta noudattaen voi saada aikaiseksi täysin valmiin neuleen. No, tämä ohje ei anna sen kummempia neuvoja aika oleellisen asian eli nappilistan tekemiseen kuin että "nappilistan voi tehdä neuloen tai virkaten". No daa-a. Että siitä vain omien kykyjen mukaan, vassokuu. Vähän rahastuksen maku jäi suuhun myös siitä, että lapsen neuletakkiin joutuu erikseen ostamaan ohjeen kokoon 1-2 v. ja 4-5 v. Lankakauppa Kerä, joka ohjetta myy, ei muuten ollut kiinnostunut ottamaan vastaan tai edes välittämään ohjeen tekijälle paperille kirjoittamiani ja piirtämiäni kehittämisehdotuksia ohjeeseen (miten ohje palvelisi neulojaa vielä paremmin ja missä kohtaa epäilen olevan virheitä, millainen kaavio voisi olla avuksi neulojalle). Kun kävin paperiani tarjoamassa, sieltä todettiin että "me vain myymme ohjetta" ja "se on kyllä testineulottu, tuskin on virheitä". Onkohan linja sama sieltä ostettujen lankojen suhteen, eli jos langassa on virhe, niin valitukset sopii osoittaa myyjän sijaan suoraan valmistajalle? En tykkää. Mielestäni myyjällä on myös vastuunsa tuotteesta, ei vain sen valmistajalla.
Se siitä, olkoon. Lopputuloksena sain kuitenkin kivan neuletakin, vaikka jouduinkin pohtimaan monta kohtaa uusiksi. Kuten sen nappilistan. Nappien sijasta päädyinkin vetoketjuun ja huolittelin reunat neulotulla päärmeellä. Samoin korvasin joustimen neulotulla päärmeellä sekä helmassa että hihansuissa. Näin laskeutuvasta langasta kun olisi perusjoustimesta voinut tulla turhan antautuvaa ja löpsöä (etenkin, jos neuloisi ne ohjeen mukaan; yhtä isoilla puikoilla kuin sileänkin neuleen).
Kuvauspäivä oli tihkusateinen ja harmaa, mutta ehkä jatkossa pilvet pysyttelevät neuletakissa taivaan tummentamisen sijaan. Korkeintaan ohutta untuvaa ja hattaraa saa olla auringon ja valon tiellä, toivoo tämä tyttönen. :)