-->

2.9.2007

Arviointivirhe

Ankara flunssa on pyörinyt onteloissa jo viikon verran, ja pää täynnä räkää on huomattavasti helpompi seurata valmista ohjetta kuin alkaa laskea omia silmukkamääriä ja tiheyksiä neuletakkeja varten. Siksi postiluukusta keskiviikkona tipahtanut Moda tulikin taivaanlahjana. Puikoille lähti välittömästi valkoinen pitsineuleliivi sivulta 20, vaikka jokin pieni ääni tukkoisessa päässä yrittikin inistä, että onkohan tää nyt kuitenkaan oikea malli mulle.

Malli: Moda 5/2007, malli 8, koko L. Ohjeesta poiketen neuloin pyörönä etuhalkioon asti, muotoilin olat lyhennetyillä kerroksilla ja silmukoin olan silmukat yhteen --> ei turhia saumoja.
Lanka: Mandarin Classic, 350 g.
Puikot: 3,5 mm, jousteessa 2,5 mm, I-cordissa 3,0 mm.

Sairaan ihmisen pitäisi kuunnella tavallistakin tarkemmin noita pääkopassa kaikuvia ääniä, koska flunssa selkeästi alentaa arvostelukykyä vaarallisesti. Tuli nimittäin tehtyä täysin turhaa työtä kolmen päivän verran. Lehden kuvassa mallin päällä liivi näyttää tosi hyvältä, just sopivalta arkisiin toimistopäiviin. Meikäläisen leveillä harteilla ja D-kupin rintavarustuksella liivi onkin sitten ihan kamala.

Olo on kuin 1970-luvun osuuskaupan kassalla, ei puutu kuin kahden sentin ruskeilla kehyksillä varustetut asteittain sävytetyt pullonpohjasalorat ja trumpettilahkeiset teryleenibyysat. Liivi ja ohje sinänsä on ok, mutta minä liivin sisässä pilaan kokonaisuuden. Pahiten tökkii toi joustinosuus, joka on mun vartaloani ajatellen tasan väärässä paikassa. Se jotenkin hävittää vyötärön kokonaan, vaikka sen pitäisi nimenomaan korostaa vyötäröä.

Mieskin totes, että ihan kuin oisin rupsahtanu hetkessä kun rinnat näyttää siltä kuin ne ois valahtanu vyötärölle. Ei tarvinne sanoa että tän kommentin jälkeen liivi ei tosiaankaan tule käyttöön. Edes strategisesti sijoitetut satiininauhat ei pelasta tätä, vaikka yleensä niillä voi korjata melkein mitä vain. Ja kuinka ollakaan, just tällä kertaa tein viimeistelytyöt niin huolellisesti että purkaminen ei tule kyseeseen. Menen mököttämään.

32 kommenttia:

  1. Mäkin katselin tuota mallia sillä silmällä, mutta liekö täälläkin kuumeilu ja räkätauti vieneet harkintakyvyn. Mulla tuo rintavarustus on vähän pienempi, mutta en mä silti haluaisi näyttää siltä kuin ne ois valahtaneet vyötärölle, kun muutenkin painovoima on tehnyt jo aivan liian ajoissa tehtävänsä. Pitääpä miettiä mallia vielä toiseen ja kolmanteenkin kertaan.

    VastaaPoista
  2. Hmm.. Ei tuo kuvissa näytä yhtään pahalta. Väripataan vaan ja silkkinauhaa kehiin!

    VastaaPoista
  3. Tiinamaria: Tää nyt oli vain mun kokemus, sullahan se voi olla ihan erilainen ja täydellinen. Elä siis vielä lannistu mun huonosta lopputuloksesta!

    Mut toisaalta, näissä kuvissahan sen nyt näkee muun kuin täydellisen mallivartalon päällä, toivottavasti siitä on apua arvioinnissa! Ettäjos jotain hyvää tästä mun mörvelöstäkin seurais. :)

    Jatta: Hmm, näkisitpä vaan ne julkaisemattomat kuvat, uhhuh... Väripata voi olla askel parempaan, samoin silkkinauhat. Tai sitten UFFin laatikko.

    VastaaPoista
  4. Ehkä tuo lasten räkätauti on alentanut minun arvostelukykyäni mutta minusta tuo näyttää tosi hyvältä... pitäisin jos omistaisin vyötärön :D

    VastaaPoista
  5. Leikkaa se rintojen alta (niitten valahtaneitten) tosta resorin kohdalta ja tee uus alaosa empire-tyyliin.

    Mä kompastelin sen mun palmikkotakkini kanssa viime talvena samojen onkelmien kanssa eikä sitä pelastanu muu kuin poislahjoitus :)

    Hitaasti mutta varmasti alkaa oppia sen, mitkä mallit osuu omalle kropalle ja mitkä ei.. ja vaikka sen tietäski ni silti aina välillä tulee testittyä..

    Eituokylläkovinpahaole :)

    VastaaPoista
  6. Kate: Haluatko sen? Voin tuoda sovitukseen joskus, en mäkään tuolla mitään tee.

    Tikru: Kiitos vinkeistä! Harkitsin itekin tuota empiremalliseksi muokkaamista, mutta jotenkin on puhti pois ton tekeleen kanssa. Mä en pysty ees kuvittelemaan sitä parempana, se on lannistanut mut kokonaan näyttämällä mun kropan pahimmat puolet.

    Näistäpä sitä sitten oppii, kantapään kautta. Yritän ajatella positiivisesti, hampaat irvessä tosin. :)

    VastaaPoista
  7. Tikru: Varmasti, ja lasillinen punkkua kylkeen niin johan taas aurinko paistaa! ;)

    VastaaPoista
  8. ei tuo noissa kuvissa yhtään pahalta näytä... muistatko mistä kaupasta ostit pitsilised koekirjad kesällä? Jos tulee mieleen, viitsitkö vinkata. Viimeksi tilasin sen yhteen kauppaan, mutta sinne on aika hankala kävellä kun ei tuo kunto ole enää kovin kummoinen....

    VastaaPoista
  9. AnneM: Pitsilised koekirjad löytyi jostain kirjakaupasta Narva maantien varrella. Oiskohan ollut Narva mnt:n ja Pronksin kulmassa..? Ei kuitenkaan kovin kaukana Liann Longadista, toisella puolen tietä, eli jos lankakauppaan on menossa niin tää kauppa on siinä matkan varrella, isot näytetikkunat ja kaikki.

    VastaaPoista
  10. Mä komppaisin myös värjäämistä, tummanruskeana tai oliivinvihreänä tuo liivi voisi olla tosi namu.

    VastaaPoista
  11. ajattelin juuri kioskilla lehteä selatessani että tuo olisi kiva. Säästä neulomiseni vaiva ja vaihda vaikka karvaiseen... koirankarvalankaan! Jos kiinnostaa, pistä meiliä.

    VastaaPoista
  12. Ei tuo kyllä näytä niin pahalta..

    Ja eihän sitä koskaan tiedä milloin tulee kutsu 70-luvun osuuskauppahenkisiin bileisiin! ;P
    Selkä suoraks, tissit tanaan ja meno jatkuu asenteella "tää on niinku muotia!"

    VastaaPoista
  13. Oih, eih! Modassa tämä malli minusta näytti kamalalta, vaikka mallineule on kaunis. Minusta edes väri ei muuta sitä mikä siinä on vikana: vyötärön kohta on ihan kummallinen, miksi pitää nätti pitsineule katkaista resorilla, ja vielä nyöri siihen. Kolme vaakasuuntaista linjaa, sillä saa sorjankin vartalon linjat optisesti pilattua.

    Mallissa on kuitenkin potentiaalia: vyötäröresori pois, hihat ja kaula-aukon reunaan jotain selkeää pitämään ryhtiä.

    Näitä sattuu. Mutta petroolista tulee taatusti jotain tosi kivaa!

    VastaaPoista
  14. Äääh, tuo väri se varmasti on! Tummempana ois taatusti slimmimpi? Kokeile väripataa ennenkun alat modaamaan! Tuo pitsimalli on kyllä tosi ihana, kattelin itsekin samaa mallia ja just ajattelin kans toimistolle...

    Marsvin

    VastaaPoista
  15. Ai, kun musta tuo näyttää sun päälläs kivalta. =) Ja ainakin paljon paremmalta, kuin se mallin päällä ollut versio... Hmm...no, toivottavasti neuleelle löytyy uusiokäyttöä joko toisen päällä tai väripadassa käyneenä. =)

    VastaaPoista
  16. Tuo Modan mallihan muistuttaa aika paljon kevään IK:ssa ollutta Bonsai Tunicia, jonka erehdyin tekemään kun lehdessä se oli niin nätti. Minun päälläni se ei ole kuitenkaan yhtä nätti kun on rintoja ja vyötäröllekin on kertynyt:)

    VastaaPoista
  17. Pöh! Ei tuo pahalle näytä. Ruskeaa väriä ja kaunis nauha pelastaa melkein minkä tahansa neuleen. Häntä pystyyn ja värjäämään, mars:)

    VastaaPoista
  18. AnneM: Olepa hyvä! Toivottavasti kirja löytyy. :)

    Mielitty: Ois ehkä alunperin pitänyt valita jokin tumma väri, mutta kun tuota valkoista sattui sopivasti olemaan nurkissa pyörimässä.

    Värjäys ehkä auttais asiaa, mutta kun suurin ongelma on neuleen malli, se joustin, Sitä ei taida Dylonkaan korjata. :/

    TuijaM: Jeee! :D Enemmän kuin mielelläni pääsisin eroon tuosta kiusankappaleesta. Laitoin sulle meiliä.

    TiinaV: Ei se ehkä ihan niin pahalta näytä noissa kuvissa kuin luonnossa. Oma sensuuri iski kuvia valkatessa. ;)

    Toi kyllä menis ihan sukkana läpi seitkytluvun bileissä, ehkä jopa kasaribileissäkin, jos painotus on 1980-luvun alkuvuosissa. Hämärästi muistaisin että yhdellä mun tarhan tädeistä olis ollut tuon tyylinen liivi joskus -85. Eikä senkään tissit miltään torpedoilta näyttäneet. MOT. :D

    Raglana: Siinähän se tuli tiivistetysti, nyt mä näen noi jutut itsekin. Ei huvita enää tuunata, kun ei tossa tunnu olevan tarpeeks potentiaalia. Panostan siihen petrooliin mieluummin. :)

    Marsvin: Oisko hieman hyvä toimistolla, jos ois se kuvan mallityttö? :) Mut ei mulla, en kehtais liikkua oman huoneen ulkopuolella toi päällä. :P

    Evelin: Oho, niinkö susta? Kiitos! Omaan silmään tosiaan tökkii niin pahasti, että tää taitaa matkata jonkun muun vaatekaappiin.

    Ultsi: Otan osaa, kanssasisar, tiedät siis tunteeni! :D Bonsai Tunicia mäkin muistelin tuota katsellessa. Mitenköhän sen kohdalla ajattelinkin niin kirkkaasti ettei tuo malli kyllä sovi mulle, mutta sama järki ei ollu päässä Modaa selatessa? Se flunssa se flunssa...

    Selena: Jos Dylonia/Nitoria myyvät kaupat olis olleet auki vielä tänä sunnuntaina, niin varmaan jo ois värjäyskone ollutkin käynnissä. Nyt mä kerkesin kyllästyä rievun katseluun ja kerkesin jo hautoa mielessäni sille tuhat ja kaks hävittämistapaa.

    Tätä antipatiaa ei poista enää värit eikä nauhat, surullista kyllä. Kiitos kuitenkin hyvästä tsempityksestä!

    VastaaPoista
  19. Välillä noita neuleita tulee, kun itse ei ole lainkaan tyytyväinen. Itekin olen joskus aikoinani väsännyt topin, joka periaatteessa olisi voinut olla ihan ok, muttei lainkaan mun kropalle kun en oo mikään missimalli:). Mut kohti seuraavaa hommaa vaan, ei se flunssakaan ikuisesti kestä;).

    VastaaPoista
  20. Höh, ainakin kauniin kuvan oot siitä saanut, en alkuun erottanut, että liivin sisässä on kuvissa eri ihminen... Jos tuo ei mene Tuijalle ja koko passaa mulle, niin täällä ois ostajaehdokas myös..

    VastaaPoista
  21. Kaisumaisu: Näitä tosiaan sattuu aina väliin, virhearviointeja. Mutta totta turiset, ei muuta kuin uutta matoa koukkuun ja eteenpäin! Flunssakin tuntuis jo olevan hiipumassa, niin että senkin puoleen näkymät on valoisammat. :)

    Pikkymyy: Aivan, hyvä kuva valehtelee paremmin kuin tuhat sanaa... Kiitos mielenkiinnosta liiviä kohtaan, mutta Tuija tosiaan ehti huikkaamaan varauksensa ensin.

    VastaaPoista
  22. Kivalta toi mustakin näyttää, mutta saatta johtua myös loistokuvaajasta, jos ei tunnu hyvältä niin ei tunnu.

    Lehdissä ne vasta kuvaajat onkin, vääristää kaiken ja saa meikäläiset neulomaan, vaikka lopputulos ois mikä vaan. Ja sitten parutaan.

    VastaaPoista
  23. Sannero: Ooh, kehuja kuvista, kiitos! Välitän terveiset kameran irtojalalle ja itselaukaisijalle. ;D

    VastaaPoista
  24. Itselaukaisin, neulojan parhaita ystäviä (= (vielä kun sitä oppisi käyttämäänkin)

    VastaaPoista
  25. höpöhöpö, ihan hyvältähän tuo näyttää.

    VastaaPoista
  26. Myisitkö sen? Hieno liivi minusta.

    VastaaPoista
  27. Ai, myit jo... sorry

    VastaaPoista
  28. Ihan kivahan toi on. Ehkä resori tuntuu jotenkin vain ylimääräiseltä. Täällähän on heti annettu paljon ohjeita, mä ehkä värjäisin ton ja tekisin uuden alaosan.

    VastaaPoista
  29. Sannero: :)

    Satu H: ei mun silmään, eikä ainakaan IRL. Onneks pääsin siitä jo eroon! :)

    Katja: Joo, liivi tosiaan meni jo Tuijalle.

    Hansu: Jokin tossa liivissä mätti mun silmään niin pahasti, että annoin sen ilomielin eteenpäin.

    VastaaPoista
  30. Elä mökötä.. SAttuuhan noita lipsahduksia. Yleensä katon itselleni ihan vääriä malleja, mut en mä kyllä suurinta osaa ees tee. Harva päätyy puikoille. Mut sit lahjoitan sen jollekin sukulaisrukalle jos itelle ei sovi. Kjäh ;)

    VastaaPoista