Mä olen joissain asioissa melkoisen kärsimätön; mun mielestä asioiden pitäis tapahtua heti-pian-äkkiä enkä yhtään tykkää turhasta vitkuttelusta tai jahkaamisesta. Hommat halki, poikki ja pinoon, ja tehokkaasti kiitos. Olinkin ajatellut tehdä uudenvuodenlupauksen, että pyrin kehittämään malttiani ja pidentämään pinnaani. En kyllä ollut ajatellut hyödyntää neulomista tässä kehittämishankkeessa, mutta tahattomasti tuli otettua työn alle hermoja koetteleva projekti. Parin päivän nyhertämisen jälkeen tuntuu siltä, että perun uudenvuodenlupaukseni ennen kuin oon sitä antanutkaan...
Murheenkryyni on Muir syksyn Knittystä. Täytyy sanoa että tän huivin kanssa on ollut takkuamista enemmän kuin minkään pitsin kanssa ikinä. Neuloin ensin ohjeen mukaisia 125 silmukkaa yhden kaaviotoiston verran, ja niihin 32 kerrokseen mahtui käsittämättömän paljon virheitä, purkamista ja pirunmoista kiroamista. Varsinaiset itkupotkuraivarit meinasin saada vasta kun tuntien työn jälkeen totesin, että näillä silmukoilla huivista tulee ihan liian leveä mun makuuni, eikä lankakaan välttämättä riittäisi täyspitkään hetaleeseen. Rips raps ja purkuun kaikki 4000 neulottua silmukkaa. Tähän voi kukin kuvitella haluamansa painokelvottoman. Ja vaikka toisenkin.
Murheenkryyni on Muir syksyn Knittystä. Täytyy sanoa että tän huivin kanssa on ollut takkuamista enemmän kuin minkään pitsin kanssa ikinä. Neuloin ensin ohjeen mukaisia 125 silmukkaa yhden kaaviotoiston verran, ja niihin 32 kerrokseen mahtui käsittämättömän paljon virheitä, purkamista ja pirunmoista kiroamista. Varsinaiset itkupotkuraivarit meinasin saada vasta kun tuntien työn jälkeen totesin, että näillä silmukoilla huivista tulee ihan liian leveä mun makuuni, eikä lankakaan välttämättä riittäisi täyspitkään hetaleeseen. Rips raps ja purkuun kaikki 4000 neulottua silmukkaa. Tähän voi kukin kuvitella haluamansa painokelvottoman. Ja vaikka toisenkin.
Kärsivällisyyden kasvattamisen nimissä tartuin kuitenkin taas puikkoihin ja loin silmukat uudelleen, tällä kertaa yhden mallikerran verran vähemmän. Jostain syystä pitsikaavio näpäyttää mua edelleen sormille tämän tästä jos en oo riittävän tarkkaavainen, ja pienimuotoista purkamista/paikkailua on pitänyt harjoittaa toistuvasti. Kaavio ei edes ole vaikea, mutta jotenkin mä vain onnistun jatkuvasti sähläämään sen kanssa. Nyt mä olen kuitenkin saanut kasaan jo kolme kaaviotoistoa, ja homma alkaa näyttää lupaavalta. Jopa huivin muodostama varjo on huikaisevan kaunis ja kannustaa viemään työn loppuun asti.
Kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat, kuulemma. Tällä kertaa taitaa sanonta osua oikeaan, koska mun Muirini on kullanvärinen. Ja kai sen voi päähänkin kietaista, noin niin kuin kruunun korvikkeeksi.
