-->

31.10.2006

TBFKAP (The Bolero formerly known as Pöytäliina)


Ensin oli luonnovalkoinen virkattu pöytäliina. Se oli käynyt tarpeettomaksi edelliselle omistajalleen (Liisu-täti), eikä sillä ollut pöytäliinana käyttöä myöskään sen pihakirppikseltä mukaan haalineelle uudelle emännälleen (minä). Vaikka liina sinänsä olikin kaunis, se oli käytössä kulunut, epäkäytännöllisen kokoinen (liian pieni ruokapöydälle, liian suuri sohvapöydälle) eikä sen uusi omistaja edes pahemmin piittaa pitsiliinoista omassa kodissaan. Eikä muuten sen mieskään, niin että liinan kohtalo oli sitä myöten sinetöity.

Liina oli aluksi aika ihmeissään, kun sitä alettiin sovitella harteille eri asentoihin. Uusi omistaja mutisi silmät sirrillään puolinaisia lauseenpätkiä, "eeeei näin... no ei kyllä noinkaan... mut entä jos..." Pöytäliinan epävarmuus lisääntyi, kun kaapista otettiin esiin sakset. Toisaalta se alkoi pikkuhiljaa ymmärtää, että uusi elämä vaatisi jonkimoisia muutoksia: no pain, no gain.

Leikkausoperaatio oli nopeasti ohi, ja liinan helpotukseksi leikkauskohdat kursittiin saman tien kokoon, tosin hieman eri kohdista kuin aiemmin. Seuraava toimenpide oli taas uusi kokemus liinalle: se laskettiin täynnä ruskeaa nestettä olevaan kattilaan, jossa se sai kylpeä kauan, lähes tunnin.


Värikylvyn jälkeen se huuhdeltiin ja laitettiin kuivumaan. Vielä vähän kosteana se pääsi silsitysrautakäsittelyyn, mikä tekikin hyvää monessa pyörityksessä rypistyneelle pinnalle. Lopuksi siihen kiinnitettiin pätkät satiininauhaa koristeiksi. Ja kun vanha ja kurttuinen pöytäliina viimein näki itsensä peilistä, se suorastaan häikäistyi: siitä oli kaiken hyörinän keskellä sukeutunut suklaanruskea bolero! Liina, tai siis bolero, oli ylpeä ja iloinen, sillä nyt se pääsisi monen vuoden kaapin perukoilla olon jälkeen taas näytille ja ihailtavaksi, uuteen elämään.


Malli: Tuunaus omasta päästä sitä mukaa kun homma eteni.
Tarvikkeet: Vanha puuvillainen virkattu pöytäliina, ruskeaa Nitorin yleisväriä, lankaa, satiininauhaa.

...ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka, sen pituinen se. Picasan kuvakollaasi kun näyttää heittävän kuvat osittain päällekkäin, mut eiköhän noista saa riittävän hyvän kuvan minkälaisesta vaatteesta on kyse.


Tarkoituksena olis tehdä bolerolle kaveri kuvan joustosametista, jossa on siis _hillittyjä_ paljettikoristeluita ja kirjontaa. Tuli eilen sitä väripataa hämmennellessä mieleen yhtäkkiä, että mitähän hiivattia mä sitten teen, kun kyllästyn ruskeeseen? Mä oon nimittäin antaumuksella syksyn mittaan värjäilly kaikkee mahdollista ruskeeks, niin että sitä väriä löytyy nyt kaapista aika paljon. :D


Tässois se eilinen sukka, kerillä jälleen. Tai siis tässä on yhden sukan tarpeet, toiset samanmoiset kerät on kyllä kans vaikkei kuvassa. Ihan sattumalta tuli vedettyä tämmöset väriyhdistelmät päälle äsken, heh. :P Oishan se kiva saada näihin sopivat sukat tehdyks, ettei tartte pitää noita keriä jalkoja lämmittämässä. Marsu vinkkas tästä raitageneraattorista, joka on kyllä tosi hyödyllinen apu ainakin siinä vaiheessa, kun omat ideat tai ideointihalu alkaa olla lopussa. Joskohan mäkin saisin sen avulla tehdyks näistä langoista sukat . :)


EDIT: Lisäsin eilen häviksessä olleet kaks kuvaa (se viimeinen näkymätön kuva oli vain Picasan logo).


30.10.2006

Hyvät langat ja huolellinen suunnittelu = tyhmä sukka?


Mikä mättää?! Kolmen väristä itevärjättyä seiskaveikkaa, kaikki värit kauniita sekä yhdessä että erikseen, sopivat puikot, testattu ohje ja silmukkamäärä. Langat on tarkasti punnittu ja jaettu kuudelle pienelle kerälle kahta sukkaa varten. Kaiken järjen mukaan pitäis tulla hyvät sukat ja helposti.

Ja paskat. Oon nyt kokeillu tsiljoonalla (tai ainaski kuudella) eri raidoituksella raitojen leveyksiä ja väriyhdistelmiä vaihdellen, alottanu kärjen toisella värillä ja mitä kaikkee. Langat ei vaan asetu hyvään järjestykseen. Ei tuu sukkaa ei sit millään. Tässä ajassa oisin jo tehny ekan sukan valmiiks, jos kaikki ois menny nappiin heti alusta. Olkoot sitte, kyllä mulla villasukkia on ennestäänkin, mä mitää uusia tartte! (Ei kyl oikeesti oo, ei ainakaan tarpeeks eikä näin kivoissa väreissä... Ja jalkoja palelee. Uih.)
Posted by Picasa