-->

1.10.2006

Viikonlopun tuotoksia


Eikös ookin hienoja ovaalin muotoisia villahelmiä? Kaunis säännöllinen muoto ja kaikki saman kokoisia, taitavaa huovutustyötä siis. Väärin. Noi kolme vihreää palluraa oli entisessä elämässään 10 s x 10 krs mallitilkkuja, joiden perusteella mun piti valita, minkä kokoisilla puikoilla ja minkä värisinä teen hahtuvalapaseni. Kaikki noista on neulottu kahdella säikeellä, yks vaaleanvihreästä, toinen tummanvihreästä hahtuvasta ja kolmas niiden yhdistelmästä.

Kuten jo aiemmin on tullu todetuksi, mun huovutuskokeilut ei oo olleet suuria menestyksiä. Tällä kertaa epäonnistunut lopputulos ei onneks muistuta SOL:n siivouspalvelun vuosikertamoppeja. Mitä tästä opin: ei kannata huovuttaa hahtuvaa samassa koneellisessa ison kylpytakin kanssa, lämpötilana 60 astetta, pesuaikana 2 h 22 min. Tällä reseptillä mallitilkkujen silmukkamääriä on hiukka vaikea laskea. :P

Villakuugeleiden lisäks sain viikonloppuna tehdyks pari muutakin proggista. Saumurin innoittamana sain vihdoinkin ommeltua loppuun ruskean pellavahameen, joka on roikkunut makuuhuoneen kaapin oven päällä odottamassa viimeistelyä heinäkuusta saakka, ehh... :) Ekana varsinaisena saumurikokeiluna synty myös yks kivakiva trikoopaita, joka tosin vielä on viime silausta vailla, koska mun ompelupakista puuttuu oikeen väristä lankaa. Siitä siis enemmän, jahka se on lopullisesti valmis. Tuunasin myös vanhat farkut uuteen uskoon, nyt ne palvelee farkkuhameena.


Ihan jees, tuo päässee käyttöön heti ens viikolla. Lisäks neuloin kämmekkäät tai oikeestaan rannikkaat, koska tein ne nimenomaan ranteenlämmitimiks töihin.


Malli on ihan perus, 2 o, 2 n -neuletta 48 silmukalla kolmosen puikoilla, peukalokiilaan otin mallia SK:n numerosta 8/1997. Lankana Tapion kaupasta ostettu merinovillainen Wool. Yksin on vaikee kuvata molempia käsiä, ainakaan onnistuneesti. Mä kyllä sain otetuks pari kuvaa kameran itselaukaisimen avulla ja puristamalla kameran leuan ja kaulan väliin. Ei kovin onnistunut kokeilu, pitää vielä kehitellä leukaotetta. :)

7 kommenttia:

  1. No, ihanat noi kuugelit on jokatapauksessa. Meidän kissa olis niistä ihan ekstaasissa. Sen lempilelu on multa varastettu huovutettu kukka, mutta kyllähän sää sen villa-addiktion jo tiesitkin.

    Hienot noi rannikkaat! Mun tarvis kans.

    VastaaPoista
  2. kiva hame! noi villapallurat on aamun piristys! kiitos! :)

    VastaaPoista
  3. Tarja: Sun kissas on selkeesti villan väärinkäyttäjä. Kehottaisin ottamaan yhteyttä vieroitushoitoja tarjoavaan klinikkaan. :D

    Rannikkaat on kyl ihanat, nytkin kädessä eikä merinovillan ansiosta kutita yhtään. Tykkään!

    Joko: Kiitoksia! Kiva kuulla että kuugelit sai sun maanantain mukavasti käyntiin. Jotain hyötyä niistäkin sitten tässä maailmassa. ;)

    VastaaPoista
  4. Ihania villapallosia! :D

    VastaaPoista
  5. Laita sit toi hame torstaina päälles, niin saan hiplata miten sää sen teet. Olis noin tuhannet ja yhden farkut, joista voisi tuunailla. Perusaatos jo selvillä, mutta vivahteita vielä haen..

    tippi

    VastaaPoista
  6. Taas oot ollu ahkerana!

    Kivat noi huovutuskokeilut, käyköhän mun tumpuillekkin samalla lailla :/

    VastaaPoista
  7. Tippi: Mä laitan hameet ja vaikka Söderatki torstaina, ellei oo ihan kauhee keli.

    Kanerva ja Jatta: Joo-o, on noi villapalloset aika kivan näkösiä, etenkin jos ois tarkotus ois ollu tehdä tommosia kuugeleita. Mutku tähtäimessä oli ihan vaan kevyt mallitilkkujen huovutus, ähh. No, tulipa taas yks älä-tee-näin -oppitunti. :)

    VastaaPoista