-->

30.1.15

Vinoon ja vaakaan

Olen ehkä joskus ennenkin kertonut, että olen varsinainen äkkiä nyt ja heti heti -ihminen. Kun inspis iskee, pitää se toteuttaa välittömästi ja viivyttelemättä. Ei siinä paljon jouda vertailemaan nettikauppojen hintoja ja odottelemaan parin viikon toimitusaikoja. Siksipä jäi tälläkin kertaa Drape Drape 2 -kirja ostamatta. En myöskään oikein usko saavani rahoilleni odottamaani vastinetta noista japanilaisista ompelukirjoista, kun niiden kokoluokitus ei yllä lähellekään meikäläisen 46-kokoa ja dd-kuppia. Kun joka tapauksessa joutuisin tekemään ison työn suurentamalla ja muokkaamalla alkuperäistä kaavaa, niin samalla vaivalla teen sen näin yksinkertaisessa mallissa alusta asti itse. 


Mekko siis jäljittelee Drape Drape 2 -kirjan mekkoa nro 2. Sen verran iisiltä näytti tuo kaava, että päätin kokeilla sitä omaa peruspaitakaavaani muokaten (ks. esim. Sew Busy Lizzyn postaus). Perusidea kyllä toimii, mutta mun toteutus vähän ontuu. Ensinnäkään ei ehkä olisi kannattanut valita kankaaksi vinoraitaa. Se kun menee nyt aika hassusti vaakaraidaksi selkäpuolella. Lisäksi isot raidat hukuttavat sivulaskoksen lähes kokonaan, mikä nyt ei ole alkuunkaan tarkoitus. Toiseksi pääntien ja kädenteiden kanttaukset ovat viturallaan, vaikka tein ne kolmeen kertaan. Mun pitäis aina muistaa, että vaikka vuorin tai alavarojen leikkaamiseen meneekin aikaa, niin sitä myös säästyy, kun saa kerralla siistiä jälkeä. Kolmanneksi, mua ärsyttää nuo näkyvät tikkaukset: musta lanka valkoisella kirvelee silmiä. Voipi olla, että puran vielä nuo valkoiset kohdat ja tikkaan ne valkoisella. Juu niin varmaan saan ton aikaseksi, muahhahaa...


Tuo laskos melkein toimii taskuna, mutta ei ihan. Sen pitäisi olla vähän syvempi, että sinne uskaltaisi laittaa kännykän tai avaimet. Ehkä aidossa kaavassa se onkin isompi pussi, mutta kankaan riittävyydenkin takia mun oli pakko tehdä maltillisempi laskos tähän plagiaattiin.


Kaava on sen verran erikoisen mallinen, että tarvittaisiin 170 cm leveä kangas, jotta mekon voisi leikata yhdestä kappaleesta. Mun kankaani oli vain 140 cm leveää, joten leikkasin takakappaleen kahdesta osasta. Etukappaleelle riitti ehjää kangasta, mutta se näytti jotenkin tylsältä, joten leikkasin sitten toisen yläkulman omasta palastaan. Näin sain tuon valkoisen kulman pääntien tuntumaan.



Kangaspala ei riittäny minkäänlaisiin hihoihin, mutta kyllä mä sellaisia tähän kaipaan. Onneksi on noita hihattimia, niin että asia on helposti autettu.


Hoplaa! Esikoisen kolmivuotissynttäreiltä jääneitä ilmapalloja pyörii edelleen lattioilla.

25.1.15

Omakehu


Tein itselleni kissanhännännostimen eli omakehun. Siis hupparimekon, johon applikoin sen samaisen kissan kokoisin kirjaimin tiedon, kukas tän nyt sitten onkaan ihan itse tehnyt, köhöm! (Ja siitä huolimatta multa kysyttiin, olenko teettänyt tämän jossain.) Kaavan pohjana on Ottobren Patchwork-paita, jonka olen muokannut omalle vartalolle sopivaksi. Kietaisuhupun olen kaavoittanut itse. Kangas on nurjalta ihanan pehmeäksi harjattua collegea, hupun vuoritin valkoisella ja turkoosilla velourilla. Toispuoleisen kiristysnauhan nyöri on vanhasta ostohupparista. Koska nenäliinoja täynnä olevat taskut ovat edelleen kova sana nuhanenäisten lasten äidillä, löytyvät ne tästäkin mekosta.


Applikoinnit ovat muista ompeluksista ylijäänyttä velouria. Turkoosi V on tiheällä siksakilla ympäriinsä tikattu, mutta valkoinen teksti on surruuteltu pelkällä suoralla ompeleellä. Mulla kun ei ole Cameota tai muuta leikkuria, niin sain leikellä kirjaimet vanhanaikaisesti omin käsin saksimalla. Ilman teräviä saksia ja kaksipuoleista tukikangasta koko applikointiyritys olisi kyllä ollut hermoja repivä homma ainakin näin aloittelijalle. Tämä kun oli mun elämäni toinen varsinainen applikointikerta. Nurjalla puolella käytin ihan tavallista tukikangasta, koska mulle myytyjä applikointiin tarkoitettuja irtirevittäviä en ole ikinä saanut revittyä irti. Niin että sama kai se mitä käyttää, kunhan tukee ja estää kankaan venymisen tikkaamisen aikana.

Toiseen hihaan applikoin onnennumeroni, joka on myös syntymäpäiväni.


Takaa jätin hupparimekon tavallisen tyhjäksi. Täällä ei ole mitään nähtävää. Mistä muuten tuli mieleen, että kylläpä on bloggaamistauon aikana rutiini karannut kuvaamisesta! Kaukolaukaisemalla räpsiminen oli taas melkoista eikua ja ähhiä, eikä oikeita asetuksia tuntunut löytyvän kameraan ollenkaan. Ei ihme, että kuvissa esiintyy ryppyotsainen virallinen valvoja (mikä mä muuten lasteni näkökulmasta öisin olenkin, hahaa). Mutta osaan mä vielä hymyilläkin, ja jopa hypätä. Katsokaa vaikka!


(Enkä muuten ole raskaana, vaikka kuvassa näkyvä kumpu muuta voisi vihjata. Se on kyllä ihan vain edellisen raskauden jälkiä, joita en ole vielä saanut dumpattua salille tai lenkkipolulle. Karmeen sitkeetä tavaraa, roikkuu mukana vaikka vauhti olis kuinka kova!)