-->

2.8.2006

Kesälomanaisen paluu

Kotona jälleen, ihanaa! Oli mukava reissu sukulointeineen kaikkineen, mutta vähäks huippua olla taas kotona ja kaupungissa. Vesivessa ja suihku, aaahhh! :D Viikon aikana tein tuttavuutta erinäisten lehmien, hevosten, aasien, vuohien, kissojen, koirien ja muurahaisleijonien kanssa. Iholle tunki myös muita ötököitä ihan mun tahdostani riippumatta, mutta onnistuin silti olemaan ylensyöttämättä hyttysiä ja paarmoja. :)


Kuvan (jonka Blogger vihdoin suostu lisäämään) hiehot oli varsin ystävällisiä ja uteliaita elikoita, mutta mun rapsutusinto laimeni huomattavasti, kun tajusin, että kättäni hyväillyt hieho oli hetkee aiemmin tunkenut turpansa jonkun kaverinsa höyryävään sontaläjään. Meikäläisen käsi oli sen tuttavuuden jälkeen melko siivottomassa ja haisevassa kunnossa, heh. :D Ihmeellinen kermaperhonen mustakin on tullu, kun aattelee, että viistoista vuotta sitten kirmasin innolla sekä aamu- että iltalypsylle mukaan aina kun lomailtiin serkkujen luona tuolla samaisella maatilalla. :P


Torstaina just ennen ku lähettiin matkaan mä etin vielä kuumeisesti sopivaa huiviohjetta värjäämälleni Nallelle. Mä kun pelkäsin, että loppuu tekeminen kesken vaikka kahmin mukaan Odessa-tumpun alun, Icaruksen ja vielä villasukkatarpeetkin. Langakierreblogista löytyikin ihana Feather and Fan Scarfin ohje. Mallikuvio on tullut monesti vastaan, ja ilmeisesti se löytyy Scarf Style -kirjastakin. Tosi kiva ja helposti mieleenjäävä mallikerta, ja valmista tulis nopeesti jos vaan ehtis tekeen. Mut ei mulla sit ollutkaan yhtään niin paljon luppoaikaa reissulla ku luulin. Oikeestaan ehdin neuloon ainoostaan autossa menomatkalla. Mutta hei, mä tosiaan pystyn neulomaan liikkuvassa autossa oksentamatta lankojen päälle, edistystä! :D Hieman meni matka aiempaa nopeemmin, kun ei tarvinnu samoja tylsiä ja tuttuja nelostien maisemia tuijotella vaan saattoi keskittyä Icaruksen langankiertoihin. :)

Icarusta on jo neljä mallikertaa tehtynä, enää kaks ja sit mä pääsen reunuksen kimppuun, hiphei! Siis sikäli mikäli huivi näyttää sopivan kokoiselta kuuden mallikerran jälkeen. Mä oon kyllä melko huono arvioimaan huivin kokoa tosta syrttääntyneestä ruttukasasta, mut eiköhän siitä ainakin riittävän kokoinen tuu. Onneks ei voi ainakaan käydä yhtä onnettomasti kuin Tarjalle, eli lanka ei ainakaan lopu kesken, sitä kun on vielä pari samanlaista vyyhtiä jäljellä.


Tapion kauppakin tuli testattua. Juu siellä on ihan pirusti lankaa, mutta mä en kertakaikkiaan löytäny sieltä mitään niin erikoista, ihanaa tai edullista että ois ollu pakko ostaa. Kun ei oo suunnitelmissakaan mitään uutta neuletta just nyt, niin en osannu sillä silmällä kattoo lankojakaan. :/ Merinosilkkiä teki mieli ostaa, mutta väreissä ei paljon ollu valikoimaa joten annoin niidenkin olla. Ainoo saalis oli noi kaks kerää merinovillaista Woolia, 1,60 e/kerä. Jotain sentään piti ostaa. Mutta ei edelleenkään harmita. Kannattaa ehdottomasti käydä, jos siellä päin liikkuu. Nyt mä aion pitkästä aikaa käpertyä oman sohvan nurkkaan Icaruksen kanssa kattoon telkkaria, kivaa kivaa kivaa olla kotona! :D

EDIT: Tätä Bloggerin-perkelettä mulla ei kyllä ollu ikävä, taas harvenee hiukset kun yrittää kuvia ladata. Ärrr ja purr. Mutta lehmiä tähän postaukseen tulee, vaikka Blogger kuinka tappelee vastaan.

EDIT: Lemmut lisätty! :D

8 kommenttia:

  1. Suolaa haavoille. Kiitti!

    Tervetuloa silti kotikonnuille! :)

    VastaaPoista
  2. Oivoi anteeks Tarja, tahaton veitsenkierto avoimiin haavoihin! Mistäs niihin saatais ny balsamia... Vaikka eipä sua taida muu lohduttaa kuin kerä Alpaca Cloudia, höh. :/

    Ja on tosiaan ihanaa olla kotona! :)

    VastaaPoista
  3. Vilma, oot täällä, jee!

    Mun oli ikävä sun postauksia jo, tervetulloo!

    VastaaPoista
  4. Hih, niin sitä kaupunkilaistuu. Maatalon tyttö olen, mutten nyt enää kaipaa sitä kylmää tankkimaitoakaan...
    Pitäisköhän munkin kokeilla autoneulomista, epäilen kyllä, että oksennus tulisi.

    VastaaPoista
  5. Jatta: Dänks, kiva olla taas näissä maisemissa! :)

    Altocumulus: Ja ne kärpäset, uhhuh. Ei nekään mua ennen kovin paljon häirinny, tätä se ikä teettää. :D

    Janna: Niinpä, ihania ovat! :)

    VastaaPoista
  6. Voi että, en päässy kommentoimaan tuohon uudempaan postaukseen jostain syystä, no sitä vaan että noi sun mekkosuunnitelmat näyttää mahtavilta! Osaispa sitä ommella tollasia ! No, ehkä pääsen syksyllä vielä sinne pukuompelukouluun :) Toivottavasti saat kaiken valmiiksi ajoissa, odotan innolla kuvia :D

    VastaaPoista
  7. Kiitos Tinna! :) Mä alan kallistua toppi+hame-yhdistelmään. Huomenna ryhdyn tositoimiin ja kuvia laitan heti kun on jotain valmista näytettävää.

    VastaaPoista