Arkisin klo 8-16 palaan vuoteen 1995 (kuinka täältä pääsee pois..?!)

Hahaa, työpaikkabloggaaja iskee jälleen! Koska työt tuntuu just nyt vievän ihan kohtuuttomasti aikaa kaikelta muulta elämältä, niin aattelin ottaa vastaavasti vähän korvausta ja blogata työajalla. Lisäksi käytän julkeasti hyväkseni virastovälineistöä ja valjastin nitojan, teippirullanpidikkeen ja rei'ittimen pingottamaan Icaruksen kuvauskuntoon. :)

Työpöydän punertava (kirsikkapuuta jäljittelevä?) pinta toimii hyvänä kontrastina huivin turkoosille langalle, niin että pitsikuvio erottuu selkeästi. Kuvan pointtina on siis todistaa, että mä olen ihan oikeasti edistyny Icaruksen neulomisessa: kolmas kuviokartta on jo hyvää vauhtia työn alla! Ongelmana on vain ajanpuute. Huominen menee taas työreissussa Vantaalla, ja vaikka vois kuvitella että mulla on hyvää aikaa neuloa junassa niin pah. Työasioiden jauhamiseen menee sekin hyvä käsityöaika, höh. :)

Icarus sopii muuten hyvin mun työhuoneeseen, täällä kun on kaikki hyllyt ja tasot kirsikkaa ja tuolit ja sermit vihertävän turkoosia. Karmaiseva väriyhdistelmä mun mielestä, suoraan vuodelta 1995, jolloin talo valmistui ja sisustettiin ajan hengen mukaisesti (valitettavasti). :D Kaikista ällöimmät on verhot, jotka sulostuttaa mun työhuoneen ikkunoita, voi yöööh! Kyllähän noi sopii kalusteisiin mutta on ne silti mun mielestä rumat. Missä näitä kankaita myydään ja miksi?! Kaikissa kouluissani ala-asteelta lukioon oli aina ihan hirveet verhot luokkien ikkunoissa. Yleensä niissä oli just jotain tommosia graafisia kuvioita oksettavissa väreissä tai pastellin värisiä pilkkuja hailun harmaalla pohjalla. Mä en ilmeisesti vaan ymmärrä ja osaa arvostaa julkisten tilojen verhosuunnittelua. :)

Oon vähän kahden vaiheilla uskallanko ottaa Icaruksen mukaan neuletapaamiseen tänään. Mulla kun saattaa toi keskittyminen herpaantua ratkaisevasti siinä jutustelun keskellä ja muiden mielenkiintoisia projekteja tarkastellessa. Yhtäkkiä mä sit huomaankin että ei persetti, oon tehny iiiison virheen joskus kolme kerrosta sitten. Enkä mä tykkää purkaa... Ehkä mun pitäis vaan tyytyä johonkin ainaoikein-tyyppisiin juttuihin neuletapaamisten tiimellyksessä. Toisaalta tiedostettu riski on aina helpommin hallittavissa ja sen toteutuminen paremin estettävissä: kun mä nyt maalailin kauhuskenaariota neuletapaamisessa mahdollisesti putoavista silmukoista tai unohtuneista langankierroista, niin ehkä mä osaan olla tarpeeks tarkkaavainen välttääkseni tän tulevaisuuskuvan toteutumisen. Rohkea rokan syö, ehkä mä siis otan Icaruksen mukaan tuulettumaan ja tapaamaan kavereitaan (Tarjan huivi tullee myös paikalle?) ja yritän olla huolellinen neuloja muiden joukossa.