-->

6.2.2008

Salaisuus pinnan alla

Asiallinen musta perushame ja hillityt polvisukat, mitä mielenkiintoista näissä muka on?

No, eihän niissä mitään erityistä olekaan, mutta kun hieman nostaa helmaa niin johan alkaa mielenkiinto herätä ja silmät pullistua...

Ja kun oikein kunnolla leuhattaa helmat korviin niin TSÄDÄNG!!!

Mitäs siihen sanot, häh?!? Ei, juu vai vaarinhousut? :D

Koko hommahan sai alkunsa Raglanan organisoimasta Hirviöstä kaunottareksi -knitalongista, jonka ideana on loihtia lankavaraston rumista ankanpoikasista, jos nyt ei aivan kauneimpia joutsenia, niin jonkinlaisia kuikkia sentään. Eli siis karmeiksi koetuista langoista olis tarkoitus saada aikaiseksi jotain hienoa, käyttökelpoista tai edes siedettävää. Mun turhimmat lankakeräni olivat nämä punapilkoiksi ristimäni purkulangat, joista voi lukea enemmän postauksistani knitalongissa.

Koska lanka oli niin ällöä, päätin että siitä pitää tehdä jotain vähintään yhtä kamalaa, mutta kuitenkin mielellään käyttökelpoista. Pikkulikkana inhosin lyhytlahkeisia nirkkoreunaisia villahousujani yli kaiken, mutta myönnettävä on, että ne kyllä lämmitti mukavasti tarhan pihaleikeissä. Polvisukat+hame-yhdistelmän suosijana tuota lämmittävää tunnetta on välillä ollut kovakin ikävä syksyn ja talven viimoissa.

Siksipä aattelin että mitäs hittoa, tehdäänpäs noista punaisista murheenkryyneistä villahousut, ainakaan siellä hameen alla nyppyinen ja solmuinen neulepinta ei osu kenenkään arvostelevaan silmään. Niin, paitsi jos mä kaadun talviliukkailla, mutta sittenkin vaikutus on ehkä vain positiivinen: kukaan ei välittäis siitä että nolosti kippasin kumoon vaan ihmiset jäis suu auki tuijottaan että mitä tolla hullulla naisella on jalassa. Hyvä hämäys kiusallisessa pyllähtämistilanteessa siis. ;)

Malli: Garnstudion shortsiohje omin muokkauksin (sileää neuletta, pituus, röyhelöt), koko L. En tullut ajatelleeksi että vois löytyä ohjekin tämmöisiin vanhanaikaisiin nimettömiin, ja vasta äsken huomasin, että Knittyssähän semmoinen ois ollut valmiina. Ens kerralla sitten. ;)
Lanka: Kirpparipuserosta purettua 100-prosenttista villalankaa. Kamalaa höttöä kaikki 250 grammaa.
Puikot: 3,5 mm, silmukat päättelin virkkaamalla kjs-ketjuja 2,5 mm:n virkkuukoukulla.

Alkuasetelmista huolimatta (lapsuuden traumat, kamala lanka ja päätään pudisteleva mies, joka hokee "noi on ihan kamalat!") villiksistä tuli kuitenkin melkoisen nätit, vaikka itse sanonkin. Nää on semmoiset paremmat nimettömät pitseineen ja nauhoineen eikä mitkään kaurapuuronväriset vaippahousut, mikä siis on muistikuva niistä tarha-aikaisista vastaavista. Lisäkuvia tutusti Flickrissä.

Kyllä nyt kelpaa tepastella polvareissa ja hameessa läpi tuulten ja tuiskujen, eikä haittaa vaikka helmat vahingossa vähän nousiskin ja paljastais kanssakulkijoille vilahduksen punaista pitsiröyhelöä. ;)

82 kommenttia:

  1. Aivan ihunaa.. :D Pääasiahan on se lämmin olo ja tunne.. Mutta on nuo vaan erikoisen kauniin ihanan näköiset. Fiksua on pitää itsensä lämpimänä.. näillä pakkasilla :DDDDD

    Ei vaan, ihan oikeasti kyllä mullekin kelpaisi, oon niin kova palelemaan, että nukun villasukat jalassa aina.. Jos mä pengon varastojani ja tuon langat sulle.. köh..Ymmärtäisitköhän vihjeen.. tahtoo samanlaiset.. :)

    VastaaPoista
  2. Onks nää nyt ne hot pantsit? Siis niinku cool! Oot sinä aika likka, mielettömän upeet, kauniit, hemaisevat ja mitä kaikkee.

    Pienenä mulla oli ne sellaset valkoiset pöksyt joissa oli röyhelöä koko takamus. Kutsuin ite niitä pyllistyspöksyiksi, koska niitä oli kiva näytellä kaikille. Nyt sulla on omat vilautuspöksyt kans. Kyllä kelpaa!

    VastaaPoista
  3. :'D juu on paremmat ku se moppi, mitä ehdotin!

    VastaaPoista
  4. Hahaa! Aivan ihanat! :D

    VastaaPoista
  5. Sä olet kyllä ihan mahtava!

    Varsinkin tuo pyllähdyskuvaus lämmitti minua (kaadun kerran talvessa kampuksella ja tänä talvena se on vasta edessä). Ihanan kamalat villahousut ja ymmärrän sen pään pudistelijan ajatukset! =D

    VastaaPoista
  6. Noi näyttää lämpimiltä! Hameen alla ovat varmana tosi pop tommoiset lämpöset villikset :)

    VastaaPoista
  7. Noi on kyllä aivan mielettömän makeet :)! Ja helmat korviin -kuva päivän paras, että teitkin villahousut ;)

    VastaaPoista
  8. lol. nyt voikin painua hymyssä suin nukkuun ;)

    VastaaPoista
  9. Ei hitto vie! Ihan mahtavaa! :D Todella loistokkaan pökät. Voi, ehottomasti kyllä piristit miun päivää

    VastaaPoista
  10. :D Upeat! Minä helposti paleleva voisin kyllä neuloa itelleni villahousut pitkälahkeisina ettei tarttis ukon kalsareita varastella farkkujen alle :p

    VastaaPoista
  11. Voi jee! Ihan hemmetin huiput!

    VastaaPoista
  12. Siis ihan mieletöntä!! Aivan ihanat!! Voi minäkin muistan kun äiti pakotti laittamaan ne kamalat villapöksyt jalkaan, kun olin pieni...anteeks vaan äiti, ne aiheutti ihan traumoja... Mutta nuo on kerta kaikkiaan upeat. Voin sieluni silmin nähdä ohikulkijan ällistyksen, jos sattuis kaatumaan noiden ollessa jalassa... hihi...

    VastaaPoista
  13. Hihhih..voiskos hauskemmin päivä alkaa:D!!Ihan huiput pöksyt!

    VastaaPoista
  14. Hauskat ja "pikkutuhmat" yhtäaikaa... Pitäisköhän munkin yrittää parannelle mun lapsuuden aikaisia villahousutrumoja tuolla samalla tekniikalla...? Mun villapöksyt oli todella paksut tummanvihreät kutiavat hirvitykset (aika varma veikkaus olisi joku kamala akryylisekoitus, sen verta paljon ne kutisivat :( )!

    VastaaPoista
  15. Wau mitkä housut!

    VastaaPoista
  16. Voi että miten loistava idea! Kertakaikkisen hurmaavat pöksyt :-)

    VastaaPoista
  17. Tulinpas hyvälle mielelle:)

    VastaaPoista
  18. Vau! Mahtavat!

    VastaaPoista
  19. Ja ihan vain tästä syystä munkin pitäis alkaa käyttää hametta töissä - eihän tuollaisia ihanuuksia saa millään tungettua tiukkojen farkkujen sisään!

    VastaaPoista
  20. Heh heh heh:D Mutta varmasti lämpimät!

    VastaaPoista
  21. Hienot! Tuo lämmitysaspekti on mielestäni loistava juttu. Jää talvisaikaan hameiden käyttö vähäiselle, mutta ehkäpä tuolla konstilla voisi useammin helmat heilua talvisaikaankin.

    t. JohannaH

    VastaaPoista
  22. OHo, sä tosiaan kesytit hirivön ja muutit sen kaunottareksi!

    VastaaPoista
  23. Neulova äiti: Tulis nyt ne kunnon pakkaset, että pääsis oikein nauttimaan pöksyjen tuomasta lämmöstä. Nyt noi on vähän turhankin kuumat. :)

    En ehkä ihan heti ala tehdä toisia villapöksyjä, vaikka näiden neulominen olikin hauskaa. Suosittelen kyllä muillekin, niin että siitä vaan varastoja penkomaan ja pökät puikoille! :D

    Ujosiili: Kiitsa!

    Tikru: Eikö?! ;D

    Tarja: Nää on nyt ne, kuuma villaa ja silleen. Kun nää villikset joskus kuluu käytössä puhki (mistähän kohtaa) niin seuraavista tuleekin tommoset pyllistyspöksyt; persus täynnä röyhelöä. Sehän toimis eräänlaisena turnyyrinä hameen alla, sais kivasti kohotettua takamusta. Toisaalta sille alueelle en kyllä tartte suurennusefektiä, löytyy meinaan materiaalia omastakin takaa. ;)

    Markka: Merci mademoiselle!

    Lotta: Näille ainakin on enemmän käyttöä kuin mopille, mä kun en oo se kaikkein ahkerin ja kiltein lattioiden luuttuaja. Viihdyn ennemmin hamepäällä kaupungilla liesuamassa, ja siinä puuhassa villapökät on paikallaan. :)

    Naina77: Tänks!

    Terhi: Mulla on kans kaatuilukiintiö talvelle, yleensä kerta riittää. Onnekseni oon jo sen kerran pyllähtäny, ja silloin oli toppahousut jalassa ja alla pehmeää lunta.

    Näiden villisten kanssa pitää sit varmaan ottaa joku tahallinen kompastuminen, että pääsee näkemään ohikulkijoiden ilmeet. :D

    Tuulia: Lämpimät on, ja pitää kyllä mielenkin iloisena. Bussissa istuessa voi virnuilla sisäisesti että "ettepä tiiäkään mitä mun hameen alta löytyy... Jos jollekin tuli jotain pervoa mieleen niin voin kertoa että helman alta paljastuu jotain vielä pervompaa!" :D

    Teresa: Hyvä jos ilahdutti! Mulla on kyllä ollut hauskaa näitä tehdessä ja sovitellessa, niin että riemua on kyllä riittänyt! :D

    Villapeikko: Oivat on. :)

    Salla H: Toivottavasti näit hauskoja unia. Vilahteliko niissä mitään punaista ja röyhelöistä? :P

    Torrance: At your service, miss! Näähän onkin vähän niinku viktoriaaniset alushousut, tosin tuskinpa siveillä sisäköillä sentään näin syntisen punaisia oli. Taikka sitten olivat isännän lemmikkejä, hehee. :P

    Hekku: Kiitokset!

    Miia-Rebekka: Villakalsarit farkkujen alla olis varmaan ihan ykköset kovilla pakkasilla. Vielä kun tekis nejostain merinovillasta tai muusta pehmeydestä niin avot. Aika ohuet varmaan pitäis olla, niin ettäpikkupuikoilla kyllä riittäis tekemistä. :)

    Jatta: Hyvä jos oot sitä mieltä, koska on olemassa mahdollisuus että joudut lauantaina samaan seuraan näiden pöksyjen kanssa. ;)

    Outi: Oui, oloni on erittäin elegantti ja huikentelevainen nämä jalassa!

    SatuU: Voi meitä villahousujen traumatisoimia! Mutta ällös huoli, olkoon nämä nimettömät elävä todiste siitä, että villahousuinhosta voi päästä yli vuosienkin jälkeen! ;D

    Marja: Hienoa, hymyä huuleen vaan! :)

    Adelheid: Kieltämättä näissä on vähän syntinen maku. :) Onneks nämä ei kutita juurikaan, ei ainakaan sukkahousujen läpi. Ois hieman noloa jos koko ajan joutuis kiemurteleen tuolilla tai hinkkaan takapuoltaan kuin missäkin kutkassa tai puutteessa. :P

    Susa: :)

    Mermaid: Kiitos! Hurmaustarkoituksiin nää ei valitettavasti taida olla sopivat, ainakaan mun mieheni ei innostunut näistä... :D Mutta muuten on kyllä oikein hyvät ja paikkansa täyttävät pökät.


    Särmä: Loistavaa, sittenhän nää villikset tekee tehtävänsä! :)

    Kaisa: Kiitos!

    Kate: Nää on!

    Taina: No toki, hame päälle vaan. Mulla hame oli kannustin näiden tekemiseen eikä toisin päin, mutta toisaalta tuo kuulostaa hyvinkin järkeenkäyvältä motiivilta. :)

    Neja: Ensisijainen tavoite oli just toi heh heh heh, lämpö onkin sitten toissijaista plussaa. ;)

    Pikku-kettu: Tack tack!

    JohannaH: No varmasti! Ei oo meinaan pelkoa virtsarakon tulehduksista kun nämä pässinpökkimät pitää huolen ahterin tasalämpöisyydestä. Helmat paukkumaan vaan! :)

    Amma: Hih, kiitos! :)

    Hansu: Ooo, kiitokset! Sankaritar voitti taiston neulepuikot aseenaan, ja kaikki elivät elämänsä onnellisina loppuun asti. Sen pituinen se. :)

    VastaaPoista
  24. Voi apua, mitkä pänärit! ;D Ei muuta kun Moulin Rougeen can cania tanssimaan! ;D Sä oot kyllä kaikkien innovatiivisuuksien äiti!

    Marsvin

    VastaaPoista
  25. Aivan yliveto idea ja toteutus! Ja mitä tulee villahousuihin, vilukissa toteaa, että ovat aivan syyttä päätyneet aliarvostettuun kategoriaan. Ei ole pienen eikä ison ihmisen hyvä olla kylmissään! Eipä tosin ole tullut mieleen, että tuollaiset voisi kutoa myös aikuiskoossa.

    VastaaPoista
  26. melkein toivoisin, että joskus pyllähtäisit nämä jalassa, sillä ohikulkijoiden naamat olis varmasti näkemisen arvoiset. :D oikeat syöjättären villapöksyt!

    VastaaPoista
  27. Sä oot kyllä kuuminta hottia noiden pöksyjen kanssa :) Hauskat!

    VastaaPoista
  28. IHANAT! Mäkin haluan! Pitää kunhan ehtii niin kokeilla tehdä :)

    ...piti ilmoittautua lukijaksi, eräästä Annasta bongasin blogin ;)

    VastaaPoista
  29. Reps! Ei voi olla totta, luovuutta kukkeimmillaan. Hyvä etten pyllähtänyt työtuolilta.

    VastaaPoista
  30. Marsvin: Taa-taa-tatta-tatta-taa-taa, kyl mun polvi vois noustakin cancanin tahtiin ja melko korkeallekin. Ja pökät pitäis huolen siitä että lihakset ois lämpiminä eikä revähdysten vaara olis. Ainoo ongelma oiskin se, että kelpaisko villa Punaisen Myllyn lavalle silkkien sekaan. Epäilen vahvasti,vaikka housut ois kuinka cabaree-henkiset. :D

    Inka: Totta turiset, ei kai aikuisenkaan tarvii palella kun kerran voi ihan hyvin tepastella villahousut jalassa. Ei kai ne oo vain lapsille, hähä. :)

    Elli: Voi hyvin olla että jossain sopivassa ruuhkatilanteessa vedän lipat ihan tahallani. Sit pitäis kyll olla kamera hollilla että sais ne ilmeet talteen. :D Syöjättären pöksyt onkin osuva kuvaus, näähän on just semmoiset mitkä vois olla Hannun ja Kertun noidalla jalassa. :)

    Kanerva: Näino! Toivottavasti ei kuitenkaan äässi ala hikoaan työmatkabussissa, se ei ois yhtään kuul. ;)

    mintol: Uusi lukija, hauskaa! Se Anna vaan jaksaa nousta esiin vieläkin, ja mä kun luulin että siihen ois jo kääritty ties minkä päivän fisut. Ei siinä, ihan hyvä juttuhan se oli ja oikein mukavaa että ihmiset löytää sen kautta tänne. Tervetuloa vaan! :)

    Pöksyjä puikoille vaan, on kuule niin kätevät ettet uskokaan. ;)

    Tiina: Hyvä, niin pitää ollakin! :)

    Totoro: No hyvä ettet pyllähtäny jos sulla kerta ei ois ollu tämmöisiä katseenvangitsijoita hämäämässä. :D

    VastaaPoista
  31. Voi ei miten hauskat! Piristi kummasti tätä(kin) työpäivää!

    VastaaPoista
  32. Nyt taisin löytää omat rajani röyhelöiden ja pitsin suhteen!:D

    Mut nuo ovat kyllä hienot ja aika pornopunaiset.:)

    VastaaPoista
  33. Hi hii! Miten toi asetelma kuulostaakin niin tutulta, että huikea uusi neule on just valmistunut ja mies pudistelee vaan päätään... :)

    VastaaPoista
  34. WAU upeat!Nyt sit vaan enään puuttuu ne kunnon pakkast että noita voi pitää:)

    VastaaPoista
  35. Aivan MIELETTÖMÄT kalsongit!
    Respect!

    VastaaPoista
  36. Soile: Niin, näillä pänäreillä on tosiaan kaksi päätehtävää, joista selkeä ykkönen on olla naurettavat ja ehkä jopa hauskat. :) Hyvä jos toimi sullekin!

    Mielitty: Joo, kyllä munkin venyminen alkaa olla aika lailla tässä. Jos joku ehdottaa trumpettilahkeisten pitsihousujen neulomista niin ei tuu kesää. :D

    Noihin kun vaihtais vielä mustat nauhat punaisten tilalle niin bordellitunnelma ois täysin autenttinen. Siis siperialaisen bordellin, koskapa muualla materiaali vois herättää ihmetystä. ;)

    Kaisa & Chirstiffer Leka: Jotkut miehet taitaa olla hitaasti lämpenevää sorttia, niin että osaa arvostaa neuleponnistuksia vasta vähän myöhemmin. Ehkä. Tai sit niillä vaan on niin erilainen maku. Ja mä luulen, että mikään aika ei riitä siihen, että mun mies syttyis näistä kalsareista (toisaalta en mä välttämättä haluiskaan että se alkais huohottaan täysvillaisten lahkeellisten alushousujen edessä. Too weird... ;D)

    Sinikka: Niitä pakkasia odotellessa tosiaan. Sitten ei kyllä tuu holotna vaikka elohopea luikahtais kolmeenkymppiin.

    Anne K-R: Kiitosta vaan! :)

    Amelie: Hmm, jos nää kerran voi tehdä sanattomaksikin, niin pitäisköhän koettaa villisten tenhovoimaa hankalissa kokouksissa: kun neuvottelu on ihan jumissa ja kaikki vaan kököttää omissa puolustusasemissaan kälättäen omaa kantaansa, niin homman saa tehokkaasti poikki nostamalla helmat korviin ja pökät näytille. Sen jälkeen vois kyllä oma uskottavuus olla hetken hakusessa... :D

    WeirdRockStar: Jag tackar och nigar. Mieletöntä tai ei, niin mielentilatutkimuksiin en sentään näitä pöksyjä usuta. Jonkun mielestä näiden käyttäjällä ois paremmat mahkut saada varattua yksiö pehmustetuin seinin. Mieli kateissa mutta äässi lämpimänä, niin sitä pitää. :)

    Annika: Reteet on ja melkein retliinit. Helmojen ei passaa nousta korviin härkälaidunten tuntumassa tai käy huonosti. ;D

    VastaaPoista
  37. Niistä tuli aivan loistavat! Kokeiles ihan tahallasi pyllähtää niin saat varmasti hurrahuudot ympäröivältä kansalta.

    VastaaPoista
  38. Vitsi mä repesin tätä lukiessani...hillittömät villakalsarit! ;-) -Terde

    VastaaPoista
  39. Hasbu: Pitää ehkä kokeilla, tosin ei tänään kun tuolla on niin kamala rapaloskakeli. Uudelle lumelle on sit hyvä pehmeästi solahtaa ja vilauttaa rimpsuja. ;)

    Terde: Hehe, nää ei ookaan mitkään perus-Sloggit tai Vendit. Rehelliset villabyysat ne olla pitää! :)

    VastaaPoista
  40. JeSH! Kerrassaan asenteelliset! Sikahienot ovat he. :o)

    VastaaPoista
  41. Vau!

    Mulla taas muistaakseni ei ollut villahousuja (paitsi semmoiset ulkovaatteena pidettävät damaskit) ja oon aina ajatellut, et olis makeeta jos olis villahousut. Mut noin makeista en oo untakaan nähnyt :)!

    VastaaPoista
  42. Jäin suu auki tuijottamaan Flickr:ssä sun kuvia; mitä siellä hameen alla on..? Aika syntisen söpöt!

    VastaaPoista
  43. Wow, harmi kun mun kirkkaansinisistä akryylihöttöslangoista ei saa mitään tuollasta. Muovihousuja nyt en sentään jalkaan viittis laittaa :)

    Kivat kuvatkin oli!

    VastaaPoista
  44. Huaah, noilla on kyllä jo ehdotonta camp-arvoa.

    VastaaPoista
  45. Kerrassaan hurmaavat. Ihan kotiasuksi käypäiset, jokin tämän tyylinen
    http://www.whiteliesdesigns.com/patterns/lcardigans.html
    yläosa kenties?
    Rebeccassa on ollut muutamat neuleshortsit, ja uusimmassa leveälahkeiset pitkät housut.
    Näistä voisit tehdä uuden version ja julkaista ohjeen?
    Langaksi Lanett tai jokin ohut sukkalanka, vaikka Regia Silk?

    VastaaPoista
  46. Aivan järkyttävän ihanat. Ihan asennekamaa!!

    VastaaPoista
  47. Mitään noin makeeta en ole tainnut neuleblogeissa ennen nähdäkään! Heti rupes tekeen mieli villahousuja, ja onneksi sain alkuviikosta tehtyä niiden kaveriksi hameenkin jo etukäteen
    :-)

    VastaaPoista
  48. Mä hihittelen täällä. Mitkä pöksyt!

    VastaaPoista
  49. siis aivan ihanat!

    Sun mielikuvituksella ei taida todellakaan olla rajoja :D

    VastaaPoista
  50. Onpa hauskat! Tuli tosi hyvälle tuulelle ja hymy kasvoille rankan työpäivän jälkeen!
    Villahousut on ihanan lämpimät - 50-lapsuudessa ei tytöillä ollut pitkiksiä. Hameen alla oli vaaleanpunaien liivi ja pitkät villasukat napeilla kiinnitettynä ja villahousut, kaikki karheita ja ankean värisiä. Siltikin meni lunta välillä paljaalle iholle reidessä ja oli inhottavaa. Oispa ollut nuo villikset!

    VastaaPoista
  51. vautsi, aikas makeet! noistahan tulee ihan hyvälle mielelle! :)

    VastaaPoista
  52. Erittäin ihanat "villapöksyt". Lämmittävät, mutta niin naiselliset. Ihmeitä olet saanut aikaan kirpparilangasta. Jos kaadut talviliukkaalla, niin pyllähdä kunnolla,ettei satu jäseniin. Ja sittenhän nuo kauniit villaritkin vilahtavat.

    VastaaPoista
  53. Blogger hukkasi mun äsken rustaamani piiitkän vastauksen, joten tässä kaikille teille yhteisesti kiitokset kommenteista! Ootte ihania! :)

    VastaaPoista
  54. Jestas sentään mitkä villikset!! :D en tiedä mitä sanoa! Ehkä parhaiten ajatuksiani kuvaisi jos yhtyisin noihin KAIKKIIN edellisiin! Mun aivokapasiteetti ei kyllä venyisi millään noin upeisiin luomuksiin ja ideoihin! :) kiitos kun avarrat maailmaani!!

    VastaaPoista
  55. Aivan upeat villapöksyt! Tänne blogiin on aina kutkuttavaa tulla vieraisille, koskaan ei voi tietää, mitä yllättävää tällä kertaa löytää;) Tämänkertainen kuvasarja on vallan mainio!

    VastaaPoista
  56. Kiitos teillekin, Usi, Katja ja Johku! Harmittaa että lämpötila pysyy sitkeästi plussan puolella, niin ettei näille villiksille vielä ole oikeastaan kunnon tarvetta. Pakkasta sen olla pitää, sanon minä! :P

    VastaaPoista
  57. Todella ihku ihanaa! Kiitos taas annoit minulle idean siskoni joululahjaksi! =) hyvä että jo älykkäänä tajusit laittaa mistä olet löytänyt ohjeet tähän, sillä olisin sitä aivan varmasti heti kysäissyt. Saahan kopioida???? Pliis... :)

    VastaaPoista
  58. You make my day!

    http://needle-exchange.ca/2008/02/08/you-make-my-day/

    VastaaPoista
  59. Huopatossu: Anna mennä vaan, jos siskolla ois tommoisille kerran käyttöä! Toivottavasti ens jouluna on sitten vähän paremmat käyttöolosuhteet, eli siis lunta ja pakkasta... :)

    Eve: <3

    VastaaPoista
  60. Tällä kertaa lähestyn tätä samaa aihetta hiukan varovaisemmin kuin viime kerralla...
    mutta mitäs sit seuraavaksi..?

    VastaaPoista
  61. Heh, saa toki kysyä, ei se mua haittaa. Otin Muirin uudestaan työn alle, yritän nyt siis pidentää pinnaani sen kanssa. Päätin että se pitää saada valmiiks ennen kuin aloitan mitään uutta. Ainakaan mitään uutta isompaa. Joku tukisukka tuohon kylkeen vois tosin olla paikallaan... :)

    Yritän pitää WIP-tilanteeni suunnilleen ajan tasalla Ravelryssä, niin että sieltä voi käydä kuikkimassa jos tunnarit löytyy. Ja jos ei, niin äkkiä jonoon siitä, hus! :)

    VastaaPoista
  62. Ihan hillittömät on nuo sun villikset! Kertakaikkiaan mahtavat. Ei kyllä mikään ihme, jos sovitus on aiheuttanut kommentteja siellä kotona.

    VastaaPoista
  63. Mä olen myös haaveillut villahousuista. Laskisin sun versiot kyllä sinne joutsenkastiin sekä langan muodonmuutoksen että lopputuloksen suhteen!

    VastaaPoista
  64. Heips! Oon neulonut sun ohjeella Lohikäärme-huivin. Voiko ohjeen linkittää juttuun blogissani? On muuten hehkeet villapökät!!!! Muutenkin näyttää siltä, että oot aika peto neulomaan. ;) Tahtoo oppia kans, muutaki ku perusneulontaa.

    VastaaPoista
  65. Osaisitkohan sä jeesiä mua yhdessä virkkauspulmassa :) Innostuin tekemään isoäidin neliöitä ja kukkia, joiden tekoohje on täällä jossain sun blogissa. Mä en vaan osaa tehdä niistä kukista yhtä hienoja. Ehkä ymmärsin lyhenteet väärin. Voisitko postata vaikka sellasen vakiaiheen, jossa olisi esitelty kaikki perusjutut? Tai vinkata muualle nettiin?ijvlcon

    VastaaPoista
  66. Vautsi! Pitäisköhän tuollaisia itsekin kokeilla - olis ihanan lämpimät hameen alla. Täällä Mexico Cityssä on öisin kylmä, eli ei tee mieli pistää hametta baariin...

    VastaaPoista
  67. Leena: Jep jep, mies on edelleen sitä mieltä että noi on kamalat. No mitäs sen on väliä, piilossahan niiden on tarkoitus ollakin siellä hameen alla! :)

    Maijamirjami: Kiitos!

    Santra: Tottakai saat linkittää ohjeeseen, ilman muuta. Tekemällä oppii, ja se pätee myös neulomiseen. Lankaa puikoille ja silmukkaa toisen perään, niin johan alkaa taito ja uskallus lisääntyä, ei se sen kummempaa vaadi. :)

    Kiipuli: Virkkauksen perusohjeita ja sanastoa löytyy esimerkiksi Käspaikan sivuilta, toivottavasti löydät sieltä apua.

    Colibridreams: Heh, ei heti tullut mieleen että villapökiä saattais tarvita myös Meksikossa, mutta onhan sielläkin tosiaan kylmää säätä. Jotenkin on niin fiksautunu aatteleen, että tarvii olla pakkasta ennen kuin noita pöksyjä viitsii käyttää, muka.

    VastaaPoista
  68. Miten mahtavaa et joku oikeesti teki villahousut. Mie ajattelin lähteä samaan knitalongiin mukaan tuhoamaan superjärkyttävän räväkän värisiä lankoja joista uhkasin tehdä itselleni raidalliset villahousut (tosin kokopitkät eikä tollaset supersöpöt nimettömät). Ne päätyykin erään ko. väreistä pitävän huiveiksi :)

    VastaaPoista