-->

17.1.2008

Saisko sitä valoa jo kohta, pliis?

Malli: Astrid-huivi by Norah Gaughan, löytyy Berrocon ohjekirjasesta Norah Gaughan Volume 1.
Lanka: King Cole Merino Blend 4 Ply, 130 g.
Puikot: 5,0 mm, 4,5 mm ja 2,5 mm.
Viime perjantaina valmistui, pingottui ja yhdistyi. Huivissa on yhteensä 52 neulottua pyörylää kolmessa eri koossa, ja jokaisessa tietysti kaksi langanpäätä piilotettavana. Valmis huivi painaa 116 grammaa, langanpätkien kera massaa oli 130 grammaa. Niiden 14 gramman hukkaamisessa meni ihan kivasti aikaa, uskokaa pois.

Koska joudun viettämään päivän valoisat hetket konttuurilla betonin ja aaltopellin sisässä, ei kotiuduttua juuri ole mahdollisuuksia kuvata tekeleitään luonnonvalossa. Kun nyt joka tapauksessa kuvat joutuu ottamaan keinovalon turvin, niin tällä kertaa päätimme kameramiehen kanssa tehdä excun kerrostalomme muihin osiin. Tuo ensimmäinen kuva on rujolta kanahäkkikäytävältä kellarista. Vähänkö oli rappioromanttista viedä herkkis pitsihuivi tuonne rojun, loisteputkien ja betonin keskelle, uuuh. :P Seuraavaksi otettiin haltuun meidän rapun sähkönsininen hissi.

Ja hei, meidän rapulla on asiat hyvin; kahden muun rapun asukkaat joutuu viettämään kerrosvälit kirkuvan punaisten ja räikyvän sinapinkeltaisten seinien sisällä. Väriterapiaa kuuskytluvun malliin, ehkä? Tyyliin "10 vuotta kahdesti päivässä tässä kyydissä niin takuuvarmasti tarvitset terapiaa". Beam me up, Scottie!

Astrid Shawl

Kiinnityssysteemi on yhtä kuin kaksi kiinalaisesta ravintolasta noutoruoan mukana tullutta syömäpuikkoa. Vähän pituutta pois, askartelumaalia pintaan (kun ei ollu petsiä/öljyä/lakkaa) ja vanhennusefekti hienorakeisella hiomapaperilla.

Astrid Shawl back

Nyt on kuvia edellisenkin postin edestä, ja Flickrissä lisää. Vilma edestä, Vilma takaa, Vilma istuu muttei makaa.

Kokeilin miten Astrid toimii kaulahuivina. Totesin, että kyllähän se, mutta pitää ennen julkisille paikoille saapastelua muistaa vilkaista peiliin, ellei erityisesti halua korostaa tiettyjä naisellisia ruumiinosia noiden pyörylöiden avulla...

64 kommenttia:

  1. Ihana! Ihana! Ihana! Eihän sitä valoa edes tarvita, kun on niin aurinkoinen väri! :)

    VastaaPoista
  2. Vau miten aurinkoinen! Ihana!

    VastaaPoista
  3. Ooo, kaunis kaunis kaunis! (äkillinen taantuma kielenkäytön tasossa, niin kaunis :))

    VastaaPoista
  4. Se on IHANA. Pitääkö miunki.. No sen taas tietää että ehkä ens vuonna :D
    Ja mikä luonnonvalo? Tänään ei ainakaan osannu sanoa oliko ilta vai aamu, valot päällä koko päivän jos mieli jotain nähdä :P Simputan talvihämy! (sanoo lapintyttö joka on elellyt useimmat talvensa kaamoksessa, virn)

    VastaaPoista
  5. Hiano tuli.

    Noin viikkoon en ole blogeille ehtinyt kuin joskus riipaisten raapaisten. Nyt kuitenkin vähän myöhemmin kuin moni muu pääsen kertomaan, että TeetMunPäivän!

    VastaaPoista
  6. Kiitos, kuvat ja jutut piristi ihan huisisti! Täällä ainakin oli tänään keskipäivällä ihan pimeää. Kun istuu päivät seinien sisällä voi aina sentään kuvitella, että on ollut hieno keli ;).

    VastaaPoista
  7. Heidi: Totta, muuten. Toi väri kyllä piristää ja lämmittää. Auringonkorviekkitako noi pyörylät sit lienee. :)

    Kate: Kiitokset kamu! Huivi lämmittääkin kuin aurinko, että löytyy yhtäläisyyksiä enemmänkin.

    Lotta: Apua jos tää onkin joku lobotomiahuivi! Mä en yhtään vois antaa aivosoluja pois, kun blondius on syvällä hiusjuurissa. :D Ei vaan, kiitoshan mun piti sanoa. :)

    Jatta: Nii onkiiii! Pitäis siunkiii!

    Sanonpahan avan että se onyks perkele jos ei kohta ala kirkastua. Aamulla kun lähtee töihin = pimeää, iltapäivällä kun tulee kotiin = pimeämpää. Päivät viettää harmaiden seinien sisässä loisteputkien alla. Vähemmästäkin nuivaantuu ihmismieli (tai pimenee kokonaan). Valoa sanon ma!

    Rouva Oranssi: Mukava kuulla, kiitän kunniasta!

    Ujosiili: No hjuva niin! Voi kun sais lisättyä valoa oikeisiin päivinkiin yhtä helposti kuin Picasalla näihin kuviin. Klik klik vaan ja johan kirkastuis. :)

    VastaaPoista
  8. Ihana huivi!! Sopii sinun tukan väriisi hyvin!

    VastaaPoista
  9. MIelenkiintoinen huivi ei ihan joka lyylin asuste. Mä en osais olla tuollaisessa mutta mun sisko taas kiljuis kun se sais jotain tuollasita=)AIka hassu tosiaan tuo ruumiinosien korostus kuvaus... ;)

    VastaaPoista
  10. :)
    Tosi hiano huivi ja kuvat oli taas kerran upeita. Ja juu, kesällä tuo vois olla vielä vinkeempi pitää biksujen yläosana tjv.

    VastaaPoista
  11. Todellinen d-vitamiinipommi! Hieno!

    VastaaPoista
  12. Olet saanut You Make My Day -award blogissani.

    http://heidisknitbits.blogspot.com

    VastaaPoista
  13. Wau, tosi upea! Ihanan aurinkoinen ja tyylikäs. Kiinnityskin on vallan makea. :o)

    VastaaPoista
  14. Great minds jne. Just tänään aattelin, että olis kuvattavaa, meniskö kellariin. En sit mennyt, kun en kuvannut. Astrid on hieno! Sinä toit appelsiinipuita aavikkoon...

    VastaaPoista
  15. Vautsi!....wont let the sun go down on me...HIENON HIENO - kun nyt täällä viljellään tätä adjektiivia täytynee minunkin sitä käyttää!!!

    VastaaPoista
  16. Upea, mahtava, kaunis! Aina kun näkee tällaisia inspiroivia töitä niin sitä kuvittelee että ehkä minäkin, mutta aina päädyn jotenki tekemään helppoja pikkujuttuja (ja usein vielä muille.) Pitäis ehkä oikeen huolella valikoida joku ihana malli itselle ja keskittyä hetken aikaa vaan siihen.

    VastaaPoista
  17. Upea! Langanpätkien päättely oli varmasti tuskaista, mutta lopputulokseen nähdessä sen varmasti melkein unohti :) Katsoin viimeistä kuvaa ennen kun luin tekstin ja mietin, että onpa ympyrät sijoittunut melko kriittisesti ;) Hienot kuvat! Ja kiitos tunnustuksesta!

    VastaaPoista
  18. Hauska huivi! Saiskohan noilla pyörylöillä vähän push up -efektiä aikaan :)

    VastaaPoista
  19. Käy kurkkaamassa minunkin blogissani, sieltä löytyy mansikoita:)

    VastaaPoista
  20. Ihana tuo Astrid!

    Näillä säillä pitäiskin kyllä neuloa vain tuollaisia masennuksenkarkoitus-värisiä lankoja!

    VastaaPoista
  21. This piece is just wonderful!!! So beautiful...
    And the idea about shopsticks - thanks, I will definitely use it :)

    VastaaPoista
  22. Persoonallinen huivi. Väri sopii tosi hyvin sinulle.

    VastaaPoista
  23. Ihanan näköinen ja värinen huivi! Aivan sinunnäköisesi kokonaisuus.

    t. JohannaH

    VastaaPoista
  24. Martsuli: Kiitos, niin munkin mielestä. Jännä miten kylmä punainen ja lämmin oranssi pelittää noinkin hyvin yhteen.

    Huopatossu: Totta, totta. Edestä kiinnitettynä tää alkaa muistuttaa vähän ponchoa, ja mulla se kausi meni ohi jo kauan sitten. Toisaalta tässä huivissa on jotain sen verran persoonallista, että lievästä ponchomaisuudesta huolimatta tulee ihan varmasti pidetyksi sitä ja paljon. Eikä vähiten värin vuoksi, soon niin hehkuva! :)

    Tikru: Karut kuvauspaikat toi kuviin kivasti ekstravääntöä, vaikkei valoa liikaa ollutkaan.

    Astrid olis varmaan mielenkiintoinen valinta biitsille. Noi pyörylät kun on varsinaiset "tuijota tähän kohtaan"-bikinit. Tosin kosijauroot pysyis kyllä loitolla uinnin jälkeen, koska märän lampaan haju ei ehkä oo niitä houkuttelevimpia. :D

    Kanerva: Sinäpä sen sanoit! Nyt pysyy riisitauti kaukana tästä tytöstä. ;)

    Heidi: Kiitos ja kumarrus! Tuli hirmu hyvä mieli kun kuin sun perusteluja, ihanaa jos mun kirjoitukset ilostuttaa ihmisten elämää! Me so happy! :)

    Makepeace75: Juu, ja on ruokailuvälineet aina kädenulottuvilla. :D

    Tarja: Sielunsisko! Meillä on siis yhtä maanalaiset aatokset. Nyt muuten soi yks tietty Saariston Annelin zipale päässä, miksköhän... :)

    Hannah: Hienoa että se on sun mielestä hieno, hieno homma. :D

    Relli: Niin, se voiskin olla hyvä ajatus, jos haluaa vaihtelua pienten projektien lomaan. Etsiä joku almost perfect -malli joka on vain toteutusta vailla, hankkia siihen ihanat langat ja sitten vain nauttimaan tekemisestä.

    Sit pitää vain yrittää välttää asettamasta paineita onnistumiselle; paska homma jos The Neule onkin sit jotain ihan muuta kuin haaveissa (been there...)

    Salla H: Menihän siihen aikaa, mut onneks langanpäiden päättely palveli myös toista tarkoitusta. Siinä samalla kun kiinnitettiin pyörylöitä töisiinsa, niin homma tuntui huomattavasti mielekkäämmältä kuin yleensä.

    Tässä sen näkee, kun on mies kuvaajana. Tyyppi räpsi vaikka kuinka monta kuvaa tuosta "kaulahuivi"-poseerauksesta, muttei se kertaakaan sanonut että hii sullon villarintsikat!! :D

    Jaana: Hihii, ainakin noi korostaa rintojen pyöreyttä jos ei muuta! :D

    Kaisakaisa: Iso ja lämmin KIITOS! Mansikat ja kuohari on loistava tapa aloittaa viikonloppu. ;)

    Jenni: Oisko se sit neulojan väriterapiaa, siis neulominen vain iloisen värisistä langoista. Mulla se vielä kaksinkertaistuu, kun ajelen oranssin Astridin kanssa sähkönsisnisessä hississä; vastavärit korostaa toisiaan... :P

    Krentu: Thanks! Norah's designs are so clever, and it's joyful to knit them.

    The chopsticks are really quite useful (and not to mention economical) holders. Plus you can use them in your hair too, for example to hold a bun or something.

    TiinaR: Kiitos kiitos, mä olen myös tykästynyt siihen. Hyvä niin, muuten vois hieman harmittaa se lankojen päättelyn määrä. :P

    Kaisa: Kiitän! Muhun iski käsityömessuilla joku oranssinhimo, mitä lie C-vitamiininpuutteen oireilua, ja tuli ostettua enemmänkin tätä väriä. Lisää siis tiedossa kevän mittaan...

    JohannaH: No hyvä jos se passaa mulle muidenkin mielestä. Oma sisäinen tyyliassari on samaa mieltä. :)

    VastaaPoista
  25. Ihana huivi ja vitamiinia tarvitaankin tähän harmauteen. Lämpimät kiitokset You make my day-kukista, olin kyllä tosi iloinen siitä. Mukavaa, että olit huomioinut uusia blogeja:)

    VastaaPoista
  26. Tosi kaunis!
    Ja tuostahan on moneksi, jopa rintaliiveiksi tai bikineiksi :D

    VastaaPoista
  27. JohannaL: Kiitän kohteliasuudestanne, madame. :)

    Liina: No kun minä nyt vain tykkään sinun blogista niin kovin. :) Mä ajattelin huomioida nimenomaan uudempia blogeja koska a) ootte niin hyviä, b) kaikki ei vielä välttämättä teitä tunne, ja c) edellä mainituista syistä halusin promota teitä ja nostaa teitin blogeja framille että kattokaa ny kuin hianoi! :)

    Pikku-Kettu: Jep jep, neulotuksi aika lailla virkkuujäljen näköistä, mikä ehkä heikentää uskoa. :) Kiitokset!

    VastaaPoista
  28. Unohdin vielä kiittää sua Make my day-tunnustuksesta. Olen todella otettu :)

    VastaaPoista
  29. Miia-Rebekka: On monikäyttöinen todella; sit kun kyllästyy siihen huivina niin tuosta saa kuule monet biksut ja rintsikat. Kuppikokoja on vähän huononlaisesti, kun vaihtoehtoina on vain suunnilleen E ja AA. Niin ja sitten noita minikokoisia nänninpäällisiä tietty. :D

    Ja Make my day -jutusta: sitä saa mitä tilaa, hyvästä syystä sen sulle annoin. Nih!

    VastaaPoista
  30. Onpa hauskat kuvat, ja hirmu hieno huivi! Pyöryläefektikin on mainio. :-)

    VastaaPoista
  31. Kaunis, herkkä, pirtsakan värinen. Kyllä kellarikäytävätkin ansaitsevat piristystä. Kiva, kun pyörähtelit siellä huivin kanssa. :)

    Tein graduni labrassa, jonka väritys oli kirkkaankeltaista ja oranssia. Ja se oli maan alla, joten ei ikkunoita. Ei kiva.

    VastaaPoista
  32. Voi se on niiiin kaunis ja ihana! Kuvat oli hauskoja, hissikuva ihan taidetta jo! Viimeinen kuva ja kuvateksti sai mut pyrskäyttämään vadelmavichyt nenään, fänks! ;D

    Marsvin

    VastaaPoista
  33. Mukavan aurinkoinen piristyshuivi tähän pimeyteen. Hauska kuvausmatka ;)

    VastaaPoista
  34. Upea pyörylähuivi!
    Kaunis ja erikoinen.
    Sopii sulle kuin nenä päähän.

    VastaaPoista
  35. Hei, sä teet mun päivän :)

    Tsekkaa jos et usko.
    http://markkas.blogspot.com

    Ja ihastuttavan ihana huivi!

    VastaaPoista
  36. Terhi: Kiitokset!

    Maartsi: Voi sua raukkaa, sentään ihan täysipäisenä selvisit tuosta koettelemuksesta. :) Toivotaan että meidän kellari ja hissit sai sisältöä elämäänsä mun pyörähtelyistä. Epäilen kyllä vähän.

    Marsvin: Hissitaide onkin siis uusin aluevaltaukseni, jipii! Vadelmavissy on kyl tosi hyvää, muttatuskin nenän kautta nautittuna. Pahoitteluni siis. :D

    Sire: No kun katolla on käyty kuvaamassa jo ainakin kahdesti, pihaa on hyödynnetty useamman kerran eikä omassa kämpässä oo mitään mahkuja saada kunnollista kuvaa, niin piti ottaa talo haltuun laajemmassa mielessä. Aloinkin katsella paikkoja ihan uusin silmin; tylsät porraskaiteet ja katonrajan vesiputket näyttikin yhtäkkiä ihan erilaisilta linssin läpi.

    WeirdRockStar: Tää sanois kiitos ja niiais nätisti. *niks* :)

    Markka: Oi kun mukavaa, kiitos kunniasta! *smak* :)

    VastaaPoista
  37. Todellinen valontuoja tähän synkeyteen, I like it!

    Ainiin, thanks viime postauksen blogilinkeistä, löytyi kivoja tuttavuuksia (=

    VastaaPoista
  38. On kyllä hieno!

    Bongasin sut Annasta kampaajareissulla :D

    VastaaPoista
  39. Onpa aurinkoinen huivi, tosi kiva.

    Täällä kun käy niin tulee hyvälle tuulelle. Sulla on puikot ja sanat hallussa :)

    VastaaPoista
  40. Yhdyn ylistyskuoroon.

    Oikeasti tulin tattistamaan palkinnonjaosta; sama kunnia kuuluu tännekin ja näemmä moneen kertaan. Linkkasin sut tämänpäiväiseen merkintääni muuten. Kiitoksia vielä!

    VastaaPoista
  41. oijoi, upea!! ps. meidän talossa oli ennen punainen hissi. naapuritalossa on vieläkin. :)

    VastaaPoista
  42. Vaikka olenkin asiani kanssa onnettoman myöhässä, niin kurkkaapa kuitenkin blogiini! :)

    villadaa.vuodatus.net

    Kaunis huivi!

    VastaaPoista
  43. Sannero: kiits. Hyvä jos löytyi lisälukemista, noita blogeja kelpaa väijyä säännöllisesti.

    Siina*K: Se Anna pysyy kummasti kierrossa, vähän aikaa sitten tuli pari viestiä Teneriffalta (kahdesta eri paikkaa opaskavereilta), minne se oli kulkeutunut lomailijoiden mukana. Minoon nyt kansainvälinen superjulkkis, ehhehee. :D

    Annikainen: Kiitos noista sanoista, yritän pitää omani samalla linjalla kuin tähänkin asti. Ja puikot myös. :)

    Ultimecia: No kiitos vaan sulle takaisin (tää tunnustusjuttu alkaa olla erikoinen vastakiittelyn kierre, mikä vain jatkuu ja jatkuu :)). Kävin jo kuikkimassa ja jorisin samalla kommenttiboksissas tuokion.

    Satu H: Hissipersoonat alkaa käydä vähiin, kun uudemmat on aika lailla samanlaista metallipintaa. KOneella tosin on niitä Marimekon design-hissejä. Hmm, pitäisköhän meidänkin hissiin laittaa seinävaatteeks joku Marimekon 1960-luvun printtikangas, noin niin kuin ajan henkeä ilmaisemaan? :D

    Daalia: Kiitokset sinulle! Kyllä nää tunnustukset saa sitten hyvälle tuulelle, kiitos!

    VastaaPoista
  44. Tosi hauskoja kuvia! 60-70-luvun värit ovat joskus aikas...ööhm, no reippaita. Yhessä kodissa aikoinaan meillä oli puna-vihreä kylppäri. Yläkerran kämpässä se oli kelta-violetti.

    Niin ja huivikin on muuten hauska. Uusimmassa Voguessa oli saman suunnittelijan saman tyylinen juttu, sitä pitää tutkia vähän tarkemmin.

    VastaaPoista
  45. Soile: Jep jep, opiskeluaikana asuin 1970-luvun soluasunnossa, jonka keittiö oli kirkuvan keltainen ja oman huoneen seinät oli ruskeat. Eikä sitä ruskean sävyä voinut tosiaankaan kuvata millään niin hienolla nimellä kuin esim. cappuccino, moccha, hiekka tms. Se muistutti lähinnä sitä väriä, mitä voi löytyä Silja Linen hyttisiivoojan vessanpesurätistä sellaisen risteilyn jälkeen, kun buffet-pöytään on osunut epäonnista majoneesia. Sävyn nimi voisi olla jotain ripuliin viittaavaa, yök. :P

    Niin, eikä niitä seiniä saanut maalta edes itse valkoisiksi, vaikka olis homman tehnyt ja maksanut. Ettei yleinen linja kärsi, go figure! :D

    VastaaPoista
  46. Wau miten ihana pitsitekele!! Täällä taas kuola valuu sankoon ihan solkenaan. Nyt on ihan pakko kommentoida tuota porraskuvaa, että Vilmaseni, sähän olet siinä kuin Americas next top model!! Tosi kaunis kuva :)

    VastaaPoista
  47. Totally awesome, fits you so perfectly!

    VastaaPoista
  48. Onpas vekkulin näköinen! Hoo moilasena vaan tuijotan, että miten ihmeessä se on toteutettu. Vau.

    VastaaPoista
  49. Anonyymi: Ohhoi, kiitokset! Poseeraukset on siis hallussa, jei. :)

    Elena: Thanks so much!

    Monna: Ja kiitos tännekin. :) Huivi koostuu yksittäisistä neulotuista pyörylöistä, jotka on lopuksi ommeltu yhteen. Pyörylät neulotaan ulkoreunasta alkaen, eli kavennetaan silmukoita kunnes ollaan ympyrän keskustassa. Erikoinen virkkausta muistuttava ulkonäkö tulee pudotetuista nurjista silmukoista.

    VastaaPoista
  50. Aivan mahtava huivi. Suoranainen katseenvangitsija :)Puikot sopii huivin kiinnittämiseen tosi hyvin.

    Olen jo pidempään seurannut blogiasi, tätä en voinut ohittaa kommentoimatta.

    VastaaPoista
  51. Johku: Kiva kun jätit jälkesi! Puikot toimii kyllä yllättävänkin hyvin kiinnityksessä, niitä tulee varmaan käytettyä muidenkin huivien kanssa.

    VastaaPoista
  52. Ihana huivi! Kaunis ja piristävän erilainen! Aurinkoinen väri sopii hyvin!

    VastaaPoista
  53. Hauska huivi ja ihana väri tänne harmauteen, piristää jo ihan näin näytöltäkin katseltuna :)

    VastaaPoista
  54. Hanna langankierto: Aurinkoa tässä jo kaipaakin, ja kun ei sitä taivaalla ole näkyvissä niin piti kehittää oma korvike. :)

    Helena: Kiitokset, nää kommentit piristää mun harmaita päiviä huiviakin enemmän!

    VastaaPoista
  55. Onpas tänne ilmiintynyt kommentteja!
    Ei ihmekään, niin hieno huivi tuo on.
    Näin ihan välikysymyksenä piipahdin utelemaan, mitä mahtaa olla puikoilla..?

    VastaaPoista
  56. Puikkoja liikuttaa tällä hetkellä punainen purkulanka, josta tarinoin pari päivää sitten Hirviöstä kaunottareksi -blogissa. Tarkoitus ois saada jotain käyttökelpoista aikaseks niistä solmujentäyteisistä nyörikeristä.

    Projekti on jo aika pitkällä, mutta taidan paljastaa neuleen muodon ja käyttötarkoituksen vasta valmiina. Sen verran täytyy kuitenkin sanoa, että tulossa on jotain naurettavan kamalaa, hullunkurista mutta silti erittäin käytännöllistä. :D

    VastaaPoista
  57. Astrid on HIE-NO. Pitäisiköhän tehdä itsekin...

    Muutenkin tuo Norah Gaughanin kirjanen on täynnään käyttökelpoisia malleja.

    VastaaPoista
  58. Kamicha: Norahin Vol. 1 on kyllä kelpo lehtinen. Mun mielestä juuri ilmestynyt Vol. 2 ei pärjää sille ollenkaan.

    Olis kyllä kivaa nähdä lisää erilaisia Astrideja, kun Ravelryssäkään ei vielä oo kuin pari valmista versiota, vink vink... ;)

    VastaaPoista
  59. Hei,
    mitä kautta onnistuit saamaan ohjevihkosen käsiisi? Huivisi on huippuhieno ja Berrocon nettisivuilla komeilevat muutkin ohjeen saa sormet syyhyämään...
    -Stellaria-

    VastaaPoista
  60. Stellaria: Hankin sen kimppatilauksena parin muun neulojan kanssa eBaysta. Hintaa tuli muistaakseni jotain 15 euroa.

    eBaysta noita saa varmaan tälläkin hetkellä, ja googlettamalla löytyy useampikin jenkkikauppa, joka lehtistä myy. Tiedä sitten toimittavatko Suomeen millä hintaa, mutta toisaalta dollarihan on nyt tosi edullinen...

    VastaaPoista
  61. Kiitos vinkistä! Lähden seuraavaksi etsimään sopivaa nettikauppaa, jolle syöttää Visa-tietoni :)
    -Stellaria-

    VastaaPoista