Jouluneulomista

Kiirettä on juu täälläkin. Luulin et kaikki omatekoiset joululahjat on jo tehty, kun yhtäkkiä tulikin vielä yks pakkopakkojuttu. Sitä sitten tässä neuloskelen aina kun voin, mikä taas on melko harvoin, koska homma on hyvin salaista ja hys hys. Huomenna ehdin toivottavasti jossain välissä tekeen lahjan loppuun; paljon ei enää puutu, mutta saaja pyörii ympärillä sen verran tiiviisti, että hankalaa on. :) Pitää varmaan piiloutua johonkin komeroon neulomaan. :P

Koska lähipiiri ei oo kovin hyvin perillä lankojen, neulelehtien ja -kirjojen maailmasta, niin mun taitaa olla turha odottaa käsityöaiheisia joululahjoja. Tai siis toivelistalla on Happy Hookerin suomenkielinen painos, mut senkin hankinta on itse ohjeistettu. Päätin siis olla oman onneni seppä ja hankkia joululahjalangat itse. Tai oikeestaan nää vois lukea synttärilahjaks multa mulle; ostin nää nimittäin keskiviikon neuletapaamisessa Raijalta, ja tuo 20. 12. sattuu myös olemaan mun syntymäpäiväni. Kiitos vaan minulle, lahja on ihana! :D

300 grammaa ihanaista tummanruskeaa merinovillaista Woolia, oih! Näistä ois tarkoitus tehdä huivi. Haluisin semmoisen loivan soikionpuolikkaan, siis ei puoliympyrää eikä kolmiota, vaan jotain siltä väliltä. Melkoisesti oon jo suunnitellu ja vääntäny mallia, mutta vielä en oo täysin tyytyväinen tähänastisiin luonnoksiin. Helpointa ois saada oikea muoto virkkaamalla, mutta merinovillan pehmeys tulis ehkä paremmin esiin neulepinnassa. Onpahan ainakin puuhaa joulun ajaks, toivottavasti huivi pääsee suunnitteluasteen yli ja puikoille pyhien aikana. ;)

Rattoisaa joulua kaikille jo nyt siltä varalta, etten ehdi salaneulomiselta ja jouluruokien kokkaamiselta bloggaamaan. :)

Toivottavasti en salaista neuleprojektia viimeistellessäni vahingossa lukitse itteeni mihinkään komeroon, niinku mulle kävi 12-vuotiaana, kun yritin tarkastaa, onko kameran filmi kelautunut: Siltä varalta että joku on unohtanut sen ankean ajan ennen digikameroita, niin filmirullaahan ei saanut ottaa kehittämättömänä päivänvaloon. Jos siis halus varmistaa ennen takakannen avaamista, että kamera on varmasti kelannut täyden filmin rullaan niin homma piti tehä pilkkopimeessä, ettei filmi valottuis. Ja mähän onnistuin tietty valitsemaan juuri sen komeron, jota ei saanu sisältä auki kun kerran oven perässään kiinni veti. Vuonna 1939 rakennetun talon kiinteät vaatekomerot on melko tukevaa tekoa, joten sieltä ei sitten tullakaan pihalle ihan noin vaan. Olin yksin kotona, joten mä sain sit istua siellä pimeessä vaatekomerossa 4 tuntia. Voi kun ois silloin ollu joku neule mukana (ja otsalamppu)! :D