-->

24.1.2007

Kevät mielessä

Selkeesti alkaa mieli jo kääntyä kevättä kohti, vaikka vasta nyt tuntuis kunnon talvi olevan tuloillaan. Toi lumen tuoma valoisuus kuitenkin jo muistuttaa päivien pitenemisestä ja auringosta, jei! :) Varmaan samasta syystä eilen läks lankaliikkeestä mun mukaani vaaleanvihreää alpakkaa. Se toi jotenkin mieleen hiirenkorvalla olevat koivut ja pikkuiset leskenlehdet, niin että adoptoin saman tien kaikki loput neljä kerää Ailin hyllyltä seuraavaa huivia varten.


Kevään lähestymisestä kertonee sekin, että joku pöpö otti ja iski muhun alkuviikosta. Se pysy melko hiljaa piilossansa ja kylvi lisää taudinsiemeniä kaikessa rauhassa, kunnes eilen illalla se sit päätti poistaa epäilyt ja julkistaa olemassaolonsa. Nyt on melko nuutunu ja puolikuntoinen olo, vaikken mä oikeestaan mitään yksittäistä vaivaa osaakaan eritellä. Kaikki tapahtuu vähän hitaasti, ja jalat on raskaat niinku kävelis lyijypainot jalassa. Pakko oli kuitenkin hakea töistä tietokone ja muutamia työjuttuja, ettei yhden tärkeen homman ens viikolla oleva dedis ylity. Onneks on kannettava, niin voi tehä hommia sängyn uumenistakin, jos oikein pahalta näyttää. Niisk ja köh.

6 kommenttia:

  1. Hitsit!

    Olen noita samoja keriä Ailin hyllyllä katsellut ja hypistellyt pariinkin kertaan, ja tarkoitus oli käydä ne tällä viikolla adoptoimassa itselleni. Mutta sinä ehdit siis ensin. :) Väri on tosi kauniin keväinen ja lankakin taattua laatua.

    VastaaPoista
  2. Upsista, pahoitteluni Sigrid! :/ Noi vaan on niin ihanan väriset kerät, että oli pakko päätyä niihin. Mietin kyllä pitkään niitä vaaleanpunaisia siinä vieressä, mutta nää kutsui kuitenkin enemmän.

    Aililla voi hyvinkin olla isommat varastot takahuoneessa, niin että se pitää hyllyillä esillä vain muutamia keriä per väri. Ja eiköhän ne pian tilaa lisääkin, niin ettet jää kokonaan ilman. Soita vaikka sinne ja pyydä tilaamaan tota väriä sua varten, niin saat nopeesti omat keräsi. :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanan väristä lankaa, tulee tosiaan keväinen olo!

    VastaaPoista
  4. Ihana keväinen väri :)

    VastaaPoista
  5. Tietääksini Dropsin Alpacan maahantuontihan loppuu Tekstiiliteollisuudelta, joten ei tule lisää enää Ailille. Ennen joulua jo oli joistain väreistä viimeiset hyllyllä, joitain oli takana vielä vähän lisää. Koskarissa ei taida olla enää ollenkaan jäljellä.

    VastaaPoista