-->

28.3.2008

Sydämen lämpöä

Hertta's first coat
Malli: Peruskaavat piirretty Jatan koirien takeista, niistä sitten pienennetty ja pidennetty Hertalle sopivaksi.
Kankaat ym. tarvikkeet: Ulkoilukangasta, vuorina fleeceä, kiinnitys kuminauhalla ja tarranauhoilla.

Nyt tulee sitten (taas) koirakeskeinen postaus, vaikka sisältö onkin käsitöitä koskevaa. Hertan eka villapaita oli tosiaan liian lyhyt, mutta jotain lämmikettä oli saatava, kun talvi päättikin tulla pääsiäisenä. Sain pikalainaan Jatan koirien takit, joista piirsin suuntaa-antavat kaavat. Niitä soveltamalla sitten ompelin Hertan mittojen mukaisen ulkoilutakin. Se on osoittautunut oikein toimivaksi ja lämpimäksi, mutta siitä huolimatta pitää varmaan pian ommella uusi: tyttö kun kasvaa sellaisella vauhdilla että tuo takki jää jo kohta pieneksi.

Hertta in her new sweater
Malli: Oma kehitelmä.
Lanka: Jämsän huopatehtaan Retu, kirjailussa liukuvärjättyä muliinilankaa.
Puikot: 3,5 mm, kauluksessa 4,5 mm. Viimeistelyyn 4,0 mm virkkuukoukku.

Takin lisäksi neuloin uuden villapaidan, jonka pituuteen lisäsin tällä kertaa reilusti kasvunvaraa. Tätä voi käyttää vaikka takin alla jos vielä tulee 15 asteen pakkasia (hrrr), tai sitten muuten vain takin korvikkeena. Mun mielestä yksivärinen peruspaita kaipasi jotain tyttömäistä blingiä, joten kirjailin selkään koristeellisen H-kirjaimen liukuvärjätyllä muliinilangalla. Pieni sydän on myös viittaus Herttaan (hjärta, pelikortit jne.).

Embroidery in Hertta's sweater

Nyt kun pentu on vaatetettu on aika siirtyä takaisin ihmisneulelinjalle. Vaikka kevät kalenterin mukaan on jo pitkällä niin vilkaisu ulos vakuuttaa kyllä siitä, että pipot ja tumput on edelleen ajankohtaisia. Jos vaikka niitä sitten seuraavaksi.

27.3.2008

Yli-innokas laaduntarkkailija

Elämä koiralapsen kanssa on auvoisaa, joskin kiireistä. Neulominen on jäänyt melko vähiin, sillä valitettavasti myös Hertta on innokas käsitöiden ystävä: neiti on ylettömän kiinnostunut lankakeristä, pyöröpuikkojen siimasta ja tykkää nuoleskella valmista neulepintaa. Pieni innokas laaduntarkkailija tekee neulomisesta melko haastavaa ellei jopa mahdotonta, mikä tuli todettua kun pentu yritti jatkuvasti käyttää kerältä puikoille matkalla olevaa merinovillalankaa hammaslankanaan. :)

Craft pouches and needle book

Oli siis pakko siirtyä hetkeksi ompelukoneen ääreen ja surauttaa keskeneräisten neuleiden turvaksi käsityöpussit. Inspiraation sain Lotan kauniista pussukoista, joita jäljittelin häpeämättömästi.

Yellow craft pouch set
Keltavihreä kuviokangas on Lähetyskirppikseltä eurolla ostettu vanha tyynyliina. Kangas on kulunut ihanan pehmeäksi olematta silti heikko tai hauras. Rakastan tuota väriä ja kankaan kuvioita, harmi ettei tarjolla ollut kuin yksi tyynyliina. Yhdistelin tyynyliinakangasta tavalliseen lakanakankaaseen ja koristeeksi kiinnitin Lottaa uskollisesti kopioiden satiininauhoja ja nappeja.

Green craft pouch and needle book

Ompelin kaksi erilaista pussukkaa (kooltaan n. 26 cm x 34 cm), joissa on tarkoitus säilyttää ja kuljettaa keskeneräisiä neuleprojekteja. Ompelin myös pienen keltaisen vetoketjullisen pussukan, jossa voi kuljettaa pieniä saksia, mittanauhaa, neulatyynyä ja muita tarvikkeita mukana matkoilla tai vaikka neuletapaamiseen. Vihreän pussukan seuraksi tein neulakirjan, jonka sisälle sain vihdoinkin kaikki ompeluneulani järjestykseen ja pois neulatyynystä sormia tökkimästä.

Craft pouches and needle book in action

Nyt on pahasti ufoutunut Muir turvassa Hertan hampailta ja Hertta turvassa teräviltä mutta ah niin kiinnostavilta neuloilta. Sitten ei muuta kuin oottelemaan pennun seuraavia nokosia, että pääsen neulomaan ilman pieniä tutkivia tassuja ja hampaita. :)