-->

8.4.2012

Antamisen ilo ja paketoinnin riemu

Aika menee kuin siivillä: tyttömme on jo 2,5 kuukauden ikäinen iloinen ja reipas kikattelija. Herttakin on tottunut tulokkaaseen ja käy aina välillä lipaisemassa pienen poskea ja heilauttamassa häntäänsä. Joskus on myös kiva ottaa päivätorkut yhdessä.<3


Tyttö on edelleen varsin virkeä tapaus, ja suurin osa päivästä meneekin yhdessä seurustellen ja maailmaa ihmetellen. Viikko sitten pääsin kuitenkin hetkeksi korupajalle puuhaamaan. Toistaiseksi en ota vastaan tilaustöitä, mutta tämän yhden tilauksen halusin ehdottomasti toteuttaa. Entinen työkaverini väitteli tohtoriksi viime viikolla, ja sain työporukaltamme pyynnön tehdä hänelle lahjaksi korusetin. Nautin sen tekemisestä aivan erityisesti, sillä tiesin lahjan saajan arvostavan käsintehtyjä koruja ja tiesin heti, minkälaiset korut hänelle tekisin.


Kaulakoru noudattaa 3-in-1-periaatetta tarjoten kolme erilaista riipusvaihtoehtoa: kaarevaa, satiininhimmeää hopealaattaa voi käyttää erikseen, samoin kuin helmirypästä. Yhdessä laatta ja helmet muodostavat myös toimivan kokonaisuuden. 


Rannekorussa on samoja sinertävän tummia peacock-sävyisiä makeanvedenhelmiä ja palloketjua kuin kaulakorussakin. Molempien korujen hopealaatat jätin tyhjiksi, jotta niihin voi halutessaan kaiverruttaa tai pakottaa jotain. Väittelijä pohtikin kaiverruttavansa niihin väitöstilaisuuden päivämäärän.


Vaikka olin aika varma väittelijän tyylistä ja mausta, jännitin silti, osuinko oikeaan. Onnekseni näin kävi, ja rannekorukin oli juuri oikean mittainen. Phuih! Kyllä se vain on niin, että antamisen ilo on suurensuuri ja ilahtunut lahjansaaja paras kiitos tekijälle.


Pienet yksityiskohdat merkitsevät minulle paljon, enkä voisi kuvitella pakkaavani lahjakoruja johonkin tylsään muovipussiin: pakkaus joko latistaa tai kohottaa mielikuvaa lahjasta. Kuten olen ennenkin todennut, harvassa ovat ne jutut, mitä ei satiininauhalla voi koristaa. :) Korurasioissa satiininauha on juurikin se iin piste ja kakun kirsikka: jo lahjan avaaminen tuntuu nautinnolta, kun satiinirusetti liukuu hitaasti auki ja vasta sitten voi hitaasti raottaa rasian kantta ja paljastaa sisällön...

41 kommenttia:

  1. Päiväunikaverukset on niiiiin hellyttävän suloiset, että tippa tulee linssiin. Korusetti puolestaan on myös kartakaikkiaan upea. Itse kuulun käsityön arvostajiin, ja voin kuvitella, että setti on todella ilahduttanut saajaa. :) Iloista pääsiäistät teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauva ja vauva tulevat hienosti toimeen keskenään, ainakin vielä. Päivitetään tilanne sitten, kun tyttö lähtee liikkmaan... :)

      Tykkään itsekin tuosta korusetistä oikein erityisesti. Harvemmin kuitenkaan tulee hopean nykyisellä hintatasolla tehtyä näin paljon hopeaa sisältäviä koruja. Myyntihinta kun muodostuisi sen verran korkeaksi, että mieluummin tällaisia tekee lahjaksi tai itselle. Loogista? Ehkä ei, mutta silti tuntuu jotenkin järkeenkäyvältä mulle. :P

      Oikein aurinkoista ja iloista pääsiäistä myös sinne!

      Poista
  2. Kaunis korusetti. Varmasti ikimuistoinen lahja saajalleen. Suloiset päiväunikaverukset myöskin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjan saaja vaikutti kyllä ilahtuneelta, onneksi. :)

      Tuo päikkärikaksikko on kyllä hauskaa seurattavaa. Molemmat nauttivat toistensa lämmöstä ja sydämensykkeestä. Kaipa siinä on hyvä ja turvallinen olo, kun on samankokoinen fendi kyljessä kiinni. <3

      Poista
  3. Ihana tuo päiväunikuva :)
    Totta puhut, pakkauksella on suuri merkitys sekä lahjoissa että myös ostoksissa. Kauniista pakkauksesta tulee heti ylellisempi ja arvokkaampi fiilis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mitä sitä pakkauksessa pihistelemään, jos on itse lahjaankin satsattu.

      Poista
  4. Suloisia päikkäreitä sinne jatkossa, hellyttävä kuva. Voi että, nuo korut on aivan mielettömän upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Näihin koruihin olen tosi tyytyväinen. Tekis mieli tehdä saman tyyppiset itsellekin. Jaa-a, siihen voi kyllä mennä aikaa, ennen kuin raaskin taas käyttää vapaa-ajan murusiani koruhommiin.

      Päiväunet yhteisellä tyynyllä ovat vähän harvenemaan päin. Tyttö kun kasvaa vauhdilla, niin että Hertta ei enää oikein mahdu samalle alustalle. :) Yleensä vauva kyllä nukkuu turvallisesti omassa pinnasängyssään, ja sinne Hertalla ei tosiaan ole asiaa. Eikä muihinkaan vauvan lepopaikkoihin, vaikka koira yrittääkin välillä tehdä lattialla olevaan tyhjään vaunukoppaan pesää. Se kun on vähän turhan houkutteleva pehmeine makuupusseineen. :D

      Poista
  5. What a wonderful cute picture!
    Greetings from Germany
    Birgit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. They are the cutest couple, at least in my eyes. :)

      Here in Finland the spring is a bit behind from the usual, but it is coming surely, even if a bit slowly. I wish you lovely and sunny spring days in Germany, Birgit!

      Poista
  6. Päiväunikamut ovat kyllä suloisin näky aikoihin! :)
    Korusetti on upea, varmasti ihasteltu ja pidetty lahja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pienet muruset ne siinä pötköttää. <3

      Kiitos korukehuista! Toivon, että korut tulevat käyttöön ja kaiverruksineen pysyvät muistona suuresta saavutuksesta vuosikymmenien ajan.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Niinpä! On ne vain suloisia, kumpikin omalla tavallaan. <3

      Poista
  8. Voi kun he ovatkin suloisia ♥ ♥ Ja mitkä korut, ooh, oot sä aikamoinen hopeaseppä :) Pus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sasse. Välitän pusut perille! :)

      Kiitän kohteliaisuudesta! On muuten mukava huomata, että muutamien kuukausien tauko hopean työstämisestä ei ole vienyt taitoa mennessään. Ideoita olisi taas enemmän kuin aikaa. Toivottavasti muistan ne vielä sitten, kun taas ehdin paneutua asiaan kunnolla.

      Poista
    2. Jospa se on kuin pyörällä ajo? Ja koskahan mä ehtisin ottaa sulta jonkinmoisia oppitunteja? Varmaan sitten kun tyttö lähtee opikelemaan :D Mutta joskus pitää koittaa toteuttaa joku yhteinen koruiltama!

      Poista
  9. Kauniit korut. ja voi mikä ihana parivaljakko päiväunilla. Tuo korva!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi korva ei ole aseteltu noin, vaan on ihan täysin autenttinen ja lavastamaton tilannekuva. Hertan korva on silkkisen pehmeä ja sileä, niin että varmasti tuntuu mukavalta pientä päätä vasten. :)

      Poista
  10. Söpönen päiväunikaksikko. Korut on ihania tyylikkyyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Amalia! Väittelijä on tosiaan varsin tyylitietoinen nuori nainen, joten tavoitteena oli saada aikaan yksinkertaisen naiselliset korut ilman turhia kruusauksia.

      Poista
  11. Wau mitkä korut! Väittelijän on kyllä syytä olla tyytyväinen lahjaansa. ;) Ja sydäntä lämmittävät nuo päiväunilla olevat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kovasti kehuista! Väittelijän kiitos ja kehu kyllä lämmittivät meikäläistä kovasti, niin että tyytyväinen vaikutti olevan. :) Päiväuniparivaljakko on mulle jokapäiväinen ilon ja hymyjen lähde. Yhdessä ja erikseen. <3

      Poista
  12. Aivan upeita koruja! :) Olen blogissasi vieraillut joskus, mutta jotenkin tekemäsi ihanuudet ovat menneet ihan ohi. Todella kauniita tuotoksia! Ja loistava idea. Olen ihan samaa mieltä pakkauksista - asia, mistä itsekin hetki sitten kirjoitin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kehuista! Mulla on mennyt ihan ohi kommentteihin vastaaminen, kun on tätä muuta puuhaa sen verran paljon kotirintamalla just nyt...

      Poista
  13. Mielettömän ihanat korut! Varmaan paras lahja, itse olisin ollut tuollaisesta paljon onnellisempi kuin niistä "Elämänviisaus" ym. kirjoista, joita itse aikoinani sain... Laitan sulle muuten heti seuraavaksi vielä yhden privaattimeilin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sain aikanaan itsekin ihanan korun väitöslahjaksi, ja oon siihen kovin kiintynyt. <3 Lisäksi tuli eräänlainen tilataideteos mun väikkäriini läheisesti liittyen, heh, samppanjaa, vuosikertaviiniä ja Sun Tzun "Sodankäynnin taito". Niin, ja hitsauskypärä. :D Ihan huippuja lahjoja kaikki, ja varmasti löytyy niille käyttöä. Tosin hitsauskypärää tuskin tulee ap. käyttötarkoituksessa pidettyä, mutta ehkä jossain muussa likaisessa työssä sitten.

      Poista
  14. Upeita koruja, ei mikään ihme että lahjansaaja oli tyytyväinen :)
    Eka kuva on aivan ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Noi kuvan kaksi pientä kaverusta on kyl aika kivoja epeleitä, yhdessä ja erikseen. <3

      Poista
  15. Mielettömän ihana kuva unikavereista :D Ja nuo korut ovat kyllä vailla vertaa, todella kauniit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, söpöjä he ovat, unifrendut. :) Niin ja kiitos!

      Poista
  16. Moikka, blogiasi on aina kiva lukea. Nyt kuvista heräsi kysymys, että mistä olet hankkinyt noita ihania pakkauslaatikoita, joissa taisi olla painatuskin? Nimim. laatikkoja etsimässä :)

    nua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että blogi viehättää! Nuo pakkauslaatikot ovat Etsystä, mutta ihan ilman painatusta tilattu. Logo on tehty leimasimella, jonka senkin olen tilannut mittatilaustyönä Etsystä. Sekä laatikoita että leimasimia on myynnissä usealla eri myyjällä, niin että kannattaa pistää hakuun juuri omia tarpeita vastaavat.

      Poista
  17. Hei!

    tuli työkaverin kanssa puheeksi tämä saamani lahja, ja mainitsin, että Vilmalla on blogikin. Siitä tulikin mieleeni tsekata, että mitä olet viime aikoina kirjoittanut, ja hauskuutta: minun korunihan siinä komeilivat postauksessa :). Eli kehutaan vielä tätäkin kautta, aivan ihanat korut sain lahjaksi, väri on minulle aivan täydellinen ja pitkään olen Vilman töitä kuolaillutkin, että raaskisinko ostaa rannekorun kun ovat niin kauniita. Laattaan pitää kaiverruttaa vain väitöspäivä. Ihanaa, että teit nämä vaikka olit äitiyslomalla :).

    Palasin juuri lomalta takaisin työn touhuun. Kävin muun muassa kaupungissa, jossa tyttäresi kaima hallitsi, ja tein aivan ihania vanhoja laukkulöytöjä. Yhden niistä varmaankin näet sitten promootioillallisella :).

    -Elisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipa todistetuksi, etten puhunut läpiä päähäni! :D On kyllä tosi mahtavaa, että korut ovat sellaisia, että voisit kuvitella niitä joskus käyttäväsi.

      Ja se laukku muuten on hieno. :)

      Poista
  18. Ihana kuva teidän mussukoista! :D

    Tosi kauniit korut teit, ja olet aivan oikeassa - kaunis paketointi on minunkin mielestä yhtä tärkeää kuin itse lahja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin on: kaikki kaunis ei ole silkkoa sisältä, vaan joskus jopa ulkokuorta sulompaa. :) Ei siis anneta vanhan sanonnan johtaa harhaan, vaan paketoidaan me edelleen kauniit asiat vähintään yhtä upeasti! :)

      Poista
  19. Heh, kylläpähän on söpö kuva toi ensimmäinen.. Onnea vaan perhe-elämään teille =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, tässähän tämä vauva-arki rullaa eteenpäin. :)

      Poista
  20. Blogissani olisi sinulle hasste. Olisi kiva, jos ehtisit vastata :)
    http://elamaajaeskapismia.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, haaste vastaanotettu ja siihen vastattu. :)

      Poista