-->

6.9.2011

Syyskuu

Omenasato on jo valmis ja luumutkin ovat pian poimittavissa pihapuusta, mutta yhtä toista pikkujuttua täytyy vielä hetken aikaa kypsytellä.

Expecting

Kyllä vain, täällä prosessoidaan pientä herra tai neiti Vuorta. Masun koosta huolimatta mennään vasta vähän yli puolivälin, ja perillistä odotellaan saapuvaksi loppiaisen tienoilla. Vielä on siis hyvin aikaa nauttia yksin- ja kaksinolosta, hiljaisesta kodista ja kunnon yöunista. Nämä kun kuulemma voivat olla kortilla seuraavat vuodet. Bring it on, baby, me ollaan valmiita! :)

Bump

Ekat 3,5 kuukautta menivät sumussa ja unessa, jaksamista riitti hädin tuskin hereillä pysymiseen. Kun päälle lisätään intensiivinen työskentely myös iltaisin ja viikonloppuisin ja vain typistetyn kesäloman varassa, ei neuleisiin tai koruihin sitten jäänytkään intoa tai valveillaoloaikaa. Erään väitöskirjan käsikirjoituksen sain kuitenkin sisulla valmiiksi kesän aikana, niin että jotain tuli sentään tehdyksi, hehe. :)

Nyt hektisin jakso on onneksi ohi: väsymys on hellittänyt ja väikkäri on esitarkastuksessa. Phuuh. On siis vihdoin aikaa keskittyä olennaiseen eli masun kasvattamiseen. Vauvaneuleitakin alkoi ilmiintyä puikoilta vauhdilla, kun pääsin vihdoin viettämään lykättyä kesälomaani.

Baby gear


Ai miten mä tykkäänkin neuloa noita pikkiriikkisiä pehmoisia juttuja! Ihan paras tapa hypätä takaisin neulehepan selkään monen kuukauden tauon jälkeen. Muutamassa hetkessä valmistui kolme pientä myssyä, kahdet sukat ja raitanuttu (linkit Ravelry-projekteihin). Pari vuotta sitten tädiksi tultuani kyselin teiltä vinkkejä hyödyllisistä vauvaneuleista, ja nyt niistä on kovasti apua. Myssyjä taitaa siis olla jo yli oman tarpeen, mutta onneksi lähipiirissä on useampi pikkuinen ja lisää odotetaan, joten näille löytyy varmasti käyttöä.

Ja hei arvatkaa mitä muuta ihanaa: valeraskausvaatteelle tulee vihdoin totista käyttöä! :D

140 kommenttia:

  1. Ihana uutinen! Ihan mahtavan ihana!

    Voi hyvin <3

    VastaaPoista
  2. OIIIH! Kaunis maha!
    Vauvan odotus on kyllä aivan parasta hommaa :)

    Paljon voimia loppupuoliskolle!

    VastaaPoista
  3. Anonyymille kiitos onnitteluista! :)

    Jonna, voi kiitos kovasti! <3 Nyt on meneillään sen hyvän olon osio raskaudesta, ja intoa ja energiaa tuntuu taas riittävän vaikka mihin. Toivotaan, että loppukin menee samaa rataa. :)

    Liina, hih, kiitti! :) Tää maha pompsahti esiin ihan yhtäkkiä pari viikkoa sitten. Masu kasvaa sellaista vauhtia, että hirvittää ajatellakin, mihin mittoihin se ehtii vuodenvaihteeseen mennessä. :D

    VastaaPoista
  4. Onneksi olkoon! Näytät niin kauniilta ja onnelliselta noissa kuvissa.

    VastaaPoista
  5. Wuhuu, oikein paljon onnea :D

    VastaaPoista
  6. onneksi olkoon, Vilma! great news! and I like this Aviatrix baby hat very much and asap will make one of the kind to my little 2-year-old girl :)

    VastaaPoista
  7. Anna-Kaisa, mä olen tosi onnellinen, niin että ei ihme, jos se välittyy kuvistakin. <3

    Paula, tattista! :)

    Lellu, kiitti! En voi kyllä pahemmin valittaa voinneista tai mistään muustakaan, kun kaikki on mennyt tosi hyvin. Siis tuota alun järisyttävää väsymystä lukuunottamatta, mutta se nyt on pientä.

    VastaaPoista
  8. Acerolakuts, thanks so much! The aviatrix baby hat was really fun to knit, I can highly recommend the pattern.

    VastaaPoista
  9. Onnittelut ja hyvää loppuodotusta! Paljon olet saanut aikaan vaikka olit väsynyt!

    VastaaPoista
  10. Onnea. Ja jos välillä ei neulotuta, niin muista, että raskaana ollessaan nainen voi istua ihan hiljaa paikallaan tekemättä mitään, ja olla silti koko ajan kauniisti tuottava. :D

    VastaaPoista
  11. Iik! Ihanaa ja onnea! Oon seurannut sun blogia jo muutaman vuoden tuolta Satumaan puolelta. Nyt meilläkin puhaltaa uudet tuulet perheenlisäyksen ja mamma-ajasta toipumisen jälkeen ;)

    VastaaPoista
  12. Onnea odotukseen!
    Mä meinasinkin kuitata, että valeraskausneulehan on nyt ihan kelpo käyttövaate ;)

    VastaaPoista
  13. Ihania uutisia – suloista odotusaikaa ja onnea väitökseen!

    VastaaPoista
  14. Oi miten ihanaa!! Ihana vauvamasu!!!! Paljon onnea odotukseen teille! Voimia ja jaksamista, muista ottaa rennosti(kin) välillä.

    VastaaPoista
  15. Hirmuisesti onnea kasvavalle perheelle! :)

    Ihania pieniä neuleita on valmistunu. Tuo Aviatrix on minullakin odottamassa, jos ehtisi neuloa ystävän vauvalle.

    VastaaPoista
  16. maijanmaja, kiitos kiitos! Ei sitä osannut etukäteen ajatellakaan, miten poikki voi ihinen olla vaikkei mitään tee. Hyvä kun pysyin 10 tuntia päivässä hereillä. :) Siihen nähden ihmeen paljon lopulta pystyin tekemään töitä. Nyt on onneksi pieni lepotauko, niin että jaksaa sitten taas painaa äitiyslomaan asti.

    morso, hih, tosi hyvä pointti, kiitos siitäkin! :D

    Rouva Pee, sun neulahuovuttama mobile on iki-ihana! Jotain samanlaista tekis mieli omalle vauvallekin, mutta musta ei ole neulahuovuttajaksi. Uusia tuulia taitavat lapset tuoda mukanaan koko ajan, iästä riippumatta. En malta odottaa, mitä kaikkea pääseekään kokemaan oman jälkikasvun myötä. <3

    siina*k, onnentoivotukset ovat aina otollisia, kiitos niistä. Kummasti alkoi se valeraskausvaate tosiaan tuntua taas käyttökelpoiselta, kun on oikeasti hyvä syy mahan pullottaa. :D

    Kottby, kiitti kovasti! Saa nyt sitten nähdä, kumpi ehtii ensin; väitös vai vauva. :) Isoja juttuja kummatkin, mutta mieluusti hoitaisin väittelyn alta pois ennen uutta tulokasta. No, sehän ei oo enää musta kiinni, niin että mitäpä sitä turhaan jännittämään.

    Satu U, kiitos! Tää masu on kyllä melkoinen muurinmurtaja, hee. :P Se myös pakottaa lepäämään välillä, vaikka mieli ei millään aina malttaisikaan pitää taukoa hommista. Masu ja mä huolehditaan toisistamme siis puolin ja toisin. :)

    Srinity, kiitos kovasti! Tätä beibiä on kyllä kovasti toivottu, niin että otamme odotusajastakin kaiken irti. Myös pikkuneuleiden muodossa, siis. :)

    VastaaPoista
  17. Tuhannesti miljoonasti onneea, maailman ihanin juttu :)

    VastaaPoista
  18. Oi, onpa ihana uutinen. Onnea ja siunausta odotukseenne. Voikaa hyvin te kaikki!
    Maaria

    VastaaPoista
  19. No voi herranjestas!!! Onnea! Edellisessä postauksessa kuukausi sitten ei mitään masua ja nyt ta-daa! Onnea onnea onnea!

    VastaaPoista
  20. Maiju, siltä mustakin tuntuu! :) Nyt kun iso työurakka on melko lailla takana, on ihanaa päästä vihdoin keskittymään oikeasti tärkeisiin asioihin. <3

    Kristiina, kiitos paljon!

    Maaria, kiitos! <3

    Laura L, kiitti, sitä varmasti tarvitaan! :)

    Sannu, just nyt tämä tuntuu tosiaan yhdeltä elämän parhaista ajoista. Hymyilyttää, hykerryttää ja masussa myllertää. :)

    Marsvin, no eiks ookin iso?! :D Noi kuukauden takaisin postauksen kuvat on huolella valittu. Kyllä se masunalku silloinkin jo pullotteli, mutta sitä ois voinut luulla ihan vain kesäkiloiksi. :) Nyt tää sentään on jo rehellinen vauvamaha, ja mä oon ylpeä siitä!

    VastaaPoista
  21. Congratulations! Have a very easy pregnancy - when will your baby be born?

    VastaaPoista
  22. Onnea ja mukavaa loppuraskautta

    VastaaPoista
  23. Voi, olipa ihania uutisia! :)

    VastaaPoista
  24. Onnea!!! Tällaiset uutiset saavat aina hyvälle päälle! :))

    VastaaPoista
  25. Annamari, thanks, let's wish for the best! The due date is January 9th, so there is still plenty of time to prepare and knit sweet little somethings. :)

    Sini, kiitos, sama toiveissa täälläkin!

    ps, nää on ihan parhaita uutisia näin meikäläisen näkökulmasta. :) Vielä kun malttais odottaa muutaman kuukauden, että pääseen tutustumaan tähän uuteen asuinkumppaniin. :D

    villapeikko, kiitos kiitos! Kummasti on omakin mieli ollut iloinen ja tyyni viime kuukaudet, kaikista hormonimyllerryksistä huolimatta. :)

    Kaisa, kiitos onnitteluista!

    VastaaPoista
  26. Onnea!! Alkuraskauden väsymys on jotain aivan käsittämätöntä ja lamaannuttavaa, mutta onneksi aika menee nopeesti...kohta vauvan onkin aika jo syntyä :-D

    VastaaPoista
  27. Ihanata! Onnea hirmuisesti!

    VastaaPoista
  28. Onnea ja jaksamista loppuraskauteen !

    VastaaPoista
  29. Oikein paljon onnea! Ihanaa kun tulee lisää vauvoja. Meilläkin on ens vuoden puolella laskettu aika :)

    VastaaPoista
  30. Oi, mikä uutinen! Onnittelut!

    VastaaPoista
  31. Onneksi olkoon! Ihania masukuvia.:)

    VastaaPoista
  32. Voi ihanaa kaunotar <3 Onnea ja lämpöä.

    VastaaPoista
  33. Sini, mulla se väsymys tosiaan kesti pääsiäisestä elokuun alkuun, jee jee... Mutta saipahan kerrankin nopeasti unen iltaisin, kun mulla on yleensä ollut nukahtamisvaikeuksia. :D Musta tuntuu, että nää vikat kuukaudet menee tosi nopeasti, kun on kaikkia muitakin syyskiireitä tahtia rytmittämässä. Kunhan vain olo pysyis hyvänä, niin mikäs tässä on odotellessa. :)

    Tiina, kiitti kiitti, tää on kyl aika mahtava juttu!

    Carita, kiitokset! :)

    Mia, no onnea ja hyviä vointeja sinnekin sitten! :) Meillä laskettu aika on 9.1.2012, niin että saas nähdä nyt, kumman vuoden puolella kaveri päättää tulla maailmaan.

    Anne K, voi kiitos!

    outi, kiitokset! Noissa kuvissa ja tuossa mekossa se masu tosiaan pömpöttää melkoisesti. Ehkä asiaan vaikuttaa sekin, että tommoinen etupönötys alkaa olla melko luonteva asento. :P

    Markka, voi kiitos tuhannesti! <3 Lämpöä tarvitaan, koska mua on koko ajan palellut, helteilläkin. Villasukkia ja muita neuleita pitää siis kaivella esiin mahan ja varpaiden peitoksi sitä mukaa kun illat viilenee ja sohvan kutsu voimistuu. :)

    VastaaPoista
  34. Onneksi olkoon masusta! =)

    VastaaPoista
  35. Hii, ihanaa! Onneksi olkoon :)
    Elli-toinen aikaisin isomahainen

    VastaaPoista
  36. Paljon onnea maha-asukin johdosta! Vointeja loppuraskauteen :)

    VastaaPoista
  37. Koo, masu ja mama kiittävät! :)

    Elli, kohtalotoveri, jee! Ei siinä, mä olen ylpeä tästä mahasta, mutta vähän mietityttää sen paisuminen sitten loppua kohti, hui. No, ehkä mun mahani vain keskittää kasvupyrähdyksen tähän alkuun, ja loppu on tasaisempaa. Ehkä. :)

    Hansu, kiitti paljon! :)

    VastaaPoista
  38. Ihanaa, suuret onnittelut! Toivottavasti raskaus sujuu hyvin. Meille odotellaan jouluvauvaa ja olen ollut rankan pahoinvoinnin takia sairaslomalla jo huhtikuun alusta.

    Vauvaneuleita on ihana tehdä. Yritän parhaillani päättää minkä värisen villa-asun teen uusimmalle tulokkaalle. En vaan millään voi olla neulomatta lisää, vaikka esikoinenkin sai aikoinaan lahjoiksi yhdeksät pienet sukat, omatekemieni lisäksi!

    VastaaPoista
  39. Aivan ihana vauvamasu! Piti oikein rullailla päivityksiä taaksepäin, että eikö todellakaan näy. Hyvin oot onnistunut piilottamaan ;) Ja laskettuaika on aivan loistava! Itse olen myös tullut maailmaan samaisena tammikuisena pävänä :)

    VastaaPoista
  40. Onnellista odotusta! Ennustan että tulemme näkemään kauniita pikkuneuleita paljon tulevaisuudessa tässä blogissa.

    VastaaPoista
  41. Oi ku ihana uutinen. Onne odotukseen! Vauvaneuleet tuntuu kyllä hyppivän puikoilt ku ne valmistuu niin nopeesti.

    VastaaPoista
  42. Nina, kiitos!

    SatuK, jouluvauva, voi ihanuutta! <3 Olen itse syntynyt 20. joulukuuta ja tuotu kotiin sairaalasta jouluaattona. :) On varmasti tosi rankkaa selviytyä tuon luokan pahoinvoinnin kanssa, etenkin, kun pitää pyörittää arkea ja huolehtia siitä esikoisestakin. Tsemppiä odotukseen!

    tiinamaria, heh, saas ny nähä, mihin päivään tulokas meinaa syntymänsä ajoittaa. :) Anoppi meinaa kuulemma höykyttää mua jouluna reippaasti, että vauva varmasti syntyy ennen loppiaista. Appivanhemmat kun lähtevät parin viikon reissuun juuri ennen laskettua aikaa, ja tuleva isoäiti haluaisi nähdä lapsenlapsensa ennen sitä. :D

    Mari, niiden pikkuneuleiden esittely voi kyllä jäädä odotettua vähemmälle. Ei muuten, mutta kun itse malli suvaitsee saapua vasta monen kuukauden päästä. :) Neulekuvat ilman mallia on mun makuuni usein kovin tylsiä, joten tarttee keksiä jotain muuta, jos haluan neuleita täällä esitellä ennen ens vuotta!

    VastaaPoista
  43. Marika V, ne on tosi sutjakasti valmistuvia. Ja kivasti niihin uppoaa yksittäisiä keriä, joita tuntuu joka nurkasta löytyvän. :)

    VastaaPoista
  44. Onnea paljon odotukseen! <3 Olen täällä kieli pitkällä odotellut, koska niitä vauvaneuleita esittelet!

    VastaaPoista
  45. Hepsi, kiitos kiitos!

    Andra, Kiitti! Kyl mä niitä vauvaneuleita yritän paremmin esitellä jatkossa, kunhan keksin jonkin järkevän tavan. Yksittäin ne ei näytä miltään ja kasassa niistä ei saa selvää. :)

    Goldielai, kiitos! :)

    Jatta, <3 itelles. :)

    Katri, kiitos! Toivotaan, että status quo voinnin kanssa säilyy ja syksystä tulee tuottelias ja tehokas.

    VastaaPoista
  46. Oi, PALJON onnea!!! Vauvaneuleita on kyllä kiva kutoa, valmistuvat niin nopeasti. =)

    VastaaPoista
  47. Oi onnea! Onneksi olkoon ja kaikkea hyvää teille :)

    VastaaPoista
  48. Voi, oikein paljon onnea!

    VastaaPoista
  49. Valtavat onnittelut, hienoja uutisia!!!

    VastaaPoista
  50. Onnea ja jee, pääsemme näkemään vauvaneuleita! :)
    t. Riikka

    VastaaPoista
  51. Hurjan paljon onnea! Ihana uutinen!

    VastaaPoista
  52. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  53. Onnea oikein kovasti! Nää toisten vauvauutiset saavat aina hyvälle mielelle :) Kokemuksesta voin sanoa näin neuleaiheisesti, että kannattaa panostaa myös muutamaan neuleeseen itselle pikkuvauva-aikoja odottamaan. Mulla ainakin lämpimät paksut huivit ja villasukat olivat koko ajan käytössä, kun aika kului pääasiassa pikkukäärön kanssa kotona ja sit vähän isompien kanssa tarvii toki asiaankuuluvat puistovermeet lämpimine hattuineen ja sukkineen.

    VastaaPoista
  54. Isosti onnea!!

    Minullakin täällä tuo Aviatrixin ohje odottaa että saisin tehtyä Neiti 2v7kk ja tulevalle, mutta villahaalari ensin. Aurinkoista syksyä ja helppoa loppuodotusta. Toivottelee Miimu ja "Paavo Pesusieni" rv 32+1

    VastaaPoista
  55. Onnea, kävi jossain vaiheessa mielessä, että kummasti blogisi on vähentänyt päivitystahtia ja nythän se syykin paljastui. :) Alkuraskaudet osaa olla tosi väsyttäviä.

    VastaaPoista
  56. Oih, ihana vauva masu <3 Hurjasti onnea <3

    VastaaPoista
  57. Oijoijoi oi <3 Mä en voi mittään, mut JOTENKIN valeraskausjuttua muinoin lukiessa aattelin, että "ootappa vaan, niin tuolle on kohta käyttöä" :D Ihanaa, että olin oikeessa! (mussa on noidan vikaa oikeesti, ennustelin viikinkiravintolassa kerran hääparille riimuista vauvaa, ja menivät ihan lukkoon, kun olivat juuri saaneet tietää oottavansa)

    Mutta siis ihanaa! Ja totta, noita pieniä on kaikkein paras kutoa <3

    VastaaPoista
  58. oi, ihanaa! Onnellista odotusta!

    VastaaPoista
  59. oi, ihanaa! Onnellista odotusta!

    VastaaPoista
  60. anpali, kiitti kovasti!

    Heidi, kiitokset. :) Ei tosiaan kauan nokka tuhise sukkaparissa kun on niin pienet jalat. <3

    AnniKainen, voi kiitos! :)

    Elli, kiitos, mä aivan pakahdun teidän ihanien onnitteluihin! <3

    Johanna, näitä uutisia on pantattu aika pitkään, joten sitä suuremmalla ilolla näitä nyt kertoilen. :)

    Riikka, tänks! Ja juu, eiköhän tässä syksyn aikana vielä jotain pientä villaista valmistu. ;)

    Riitta Sinikka, kiitokset!

    Sini, kiitti sulle! :)

    emilia, kiva että tämä tieto hymyilyttää muitakin kuin mua. :) Kiitos tosi paljon vinkeistä. Tästä kun tulee talvivauva, niin varmana on mullakin sitten jalat (pään lisäksi, heh) jäässä kun kääröä tuudittelen. Nyt on sentään puikoilla jotain ihan itselle. Ja huh kun sen valmistuminen kestää kauan niihin minivermeisiin verrattuna. :)

    Miimu, tattista! Aviatrix oli toi kiva tehdä. En malttanut lopettaa kesken vaan tein sen yhdeltä istumalta muutamassa tunnissa. Mullakin on villahaalari tekolistalla tulokasta varten. Sulla taitaa olla vain vähän nopeammin sille tarvetta pikku pesusienen kanssa. :D Lykkyä tykö viimeisiin viikkoihin!

    Altocumulus, on tosiaan päivitystahti kärsinyt koko tämän vuoden ajan. Ensin syynä oli väikkärin intensiivinen kirjoitus, ja sitten siihen tuli raskausuupumus päälle. Että eipä paljon tullut neulottua. :D Toivotaan, että asia korjaantuu. Ainakin tekemisen into on taas palannut, ja hyvä syy istua sohvalla ja neuloa. ;)

    PaulaL, kiitokset, kyllä sitä onnea kovasti tarvitaan!

    Amalia, oi kiitos! <3 Masu on aika hassu, ja toivottavasti vauva sisällä on suloinen myös. :)

    Vilppumaan Erika, oo, sä tosiaan olet näkijä! Mahtavaa että aavistelit nappiin tässäkin asiassa. Wau, olen sanaton! 8)

    zaro, hei kiitokset! Vielä on matkaa jäljellä, ja yritän ottaa siitä kaiken ilon irti. ;)

    VastaaPoista
  61. Onnea tulevalle äidille!

    Kauniita ja tunnelmallisia kuvia.

    VastaaPoista
  62. oih ja voih ihanata!! en tunne sua etkä sä mua mutta ONNEA!!!! seuraan blogiasi säännöllisesti ja pidän sinusta sen perusteella mitä kirjoitat/teet/jne. tätä olenkin jo osannut odotella, aavistellutkin jo... Hmmm kaunista syksyä, onnellista odotusta ja synnytä kauniisti.

    VastaaPoista
  63. OI mahtavaa! Hieno uutinen! Ja näytät suorastaan hehkuvan kauniilta sievän mahan kanssa :)

    VastaaPoista
  64. Raiku, kiitos! Aika jännää ajatella, että jokusen ajan kuluttua minustakin voi käyttää määrettä äiti. <3

    Anonyymi, kiitos kaikista kauniista sanoista! <3 Vaikkei "oikeassa elämässä" tunnettaiskaan, niin kyllä blogien kautta alkaa pidemmän päälle tuntea toista aika kivasti. Tai ainakin siltä musta tuntuu, ja tunne on vahvistunut niiden bloggaajien kohdalla, jotka olen tavannut joskus myös naamakkain. Ja kyllä mä täällä blogissani olen ihan oma itseni, niin että persoona tulee läpi kaikesta mitä täällä sanon tai teen. :)

    Epa, kiitos!

    VastaaPoista
  65. Jaana, oi ihanata sinua, kiitos! <3

    VastaaPoista
  66. Upea uutinen ja onnea loppuodotukseen:)!

    VastaaPoista
  67. Olipa hieno uutinen, onnea Vilma!

    VastaaPoista
  68. Onnittelut, kuvista kyllä välittyy miten onnellinen asia on kyseessä!

    VastaaPoista
  69. Hiphei ja onnea!

    Minä olen tällainen blogiton käsityönautiskelija, joka on kirjoituksiasi käynyt usein lukemassa. Nyt hihittelin tuolle mahamöllykällesi, kun itsellä on aivan samaa kaliiperia oleva muruvuori ja laskettuaikakin osuu lähes yksiin (7.1.) Muutaman viikon takainen aamuvenyttelyköhän sen mahan näin suureksi pullautti vai mikä? ;) Minulla on toisaalta kaksi pientä jo ennestään, joten vuokrayksiön kokokin on tainnut olla jo alkujaan isommissa neliöissä :) Perussairauteni kanssa lapsen synty tullee lähemmäs joulukuun alkua, mutta silti on hykerryttävää kuulla/nähdä sinut noin hurmaavana samoilla viikoilla tallatessa.
    Väsynyt olen minäkin ollut, mutta kummasti syksytuulet puhalsi pään täyteen neuleajatuksia, toteutettuja ja puikoille kinuavia. Ja edelliseen kommentoijaan lisäten, sellainen tuubi/rinnanlämmitinkääryle voisi myös olla omalla saamalistalla, muiden lämpimäisten joukossa.

    Oikein hyvää oloa ja eloa!

    Katriina

    VastaaPoista
  70. Congratulations, awesome new! This 4 months will past by so quickly, wish You all the best!

    And new babys are so-so adorable! I admire my 3,5 months old baby-girl every day and can't still believe she is really mine :)

    VastaaPoista
  71. Ihania uutisia! Oikein paljon onnea! Pienten juttujen neulominen on kyllä niin koukuttavaa - valmista tulee niin äkkiä! :o)

    VastaaPoista
  72. Onnea masuasukin johdosta!:)

    VastaaPoista
  73. Onnea odotukseen! Täällä on pieni ollut kotona nyt puolitoista viikkoa ja onhan tää totuttelua tämä ns. rytmi, unta kerralla noin 2-3 tuntia, välillä vähemmänkin ;) Oon kyllä kuullut ettei se aina mene ihan näinkään, keskosuus voi vähän vaikuttaa. Mutta ne lyhyet hetket kun toinen on valveilla korvaa kyllä sen univajeen, oottelen vaan koska sitä jaksettais olla valveilla muulloinkin kuin vaipan vaihdon ja juuri ja juuri syömisen ajan ;)

    VastaaPoista
  74. Kaisu, nelisen kuukautta vielä edessä sitä loppuraskautta, jos ei mitään erikoista ilmaannu. Niin pitkä ja kuitenkin niin lyhyt aika, ennen kuin tämä oma elämä mullistuu lopullisesti. :)

    Elina, kiitos! :)

    Soile, kiitos onnitteluista!

    Serayna, kiva kuulla, että ilo näkyy päälle päinkin. On tämä pienokainen niin toivottu ja odotettu henkilö, että väkisinkin pysyy suupielet korvissa. :)

    Katriina, aika kiva juttu, tämä lasketun ajan lähes yhdenaikaisuus! :) Me ollaan ilmeisesti venytelty samoilla liikkeillä, jos kerran sunkin maha pullahti pari viikkoa sitten, heh. Toivottvasti sun tilanteesi ei aiheuta sen kummempaa huolta kuin vähän aikaisemman maailmaantulon vauvalle, niin että voit nautiskella syksystä ja alkutalvesta kaikessa rauhassa.

    Tuo rintatuubi tai muu vastaava lämmike on käynyt mullakin mielessä. En tosiaan haluaisi saada rintatulehdusta itseni ja vauvan kiusaksi, niin että varmaan pitää tehdä semmoinenkin käytännöllinen vaate valmiiksi talvea varten. Kiitos kun muistutit sen mun mieleeni! Hyvää vointia ja iloista mieltä sullekkin ja heipat sinne masuunkin! :)

    Sirliiz, thank you! I think you're right and the autumn and winter will fly by and the baby will be here sooner than it now seems. :) I can't wait to meet him or her!

    Congrats on your baby as well. They are really precious gifts, these little ones. Enjoy! :)

    HUrahtanu Heidi, näin on, eniten menee aikaa mallin ja langan valinnassa, kun itse neulomiseen ei paljon tarvita. :) Kiitti onnitteluista!

    Sinikka, masukaveri ja tuleva äiti kiittävät hymyillen. :)

    Paula, onnea vielä tätäkin kautta esikoisen johdosta! Hän päättikin tupsahtaa maailmaan tosiaan ajoissa. Kuulostaa siltä, että kaikki on nyt hyvin ja olette päässeet nautiskelemaan vauva-arjesta ja yhdessäolosta, ihana juttu. Ihania onnenhetkiä teille, eiköhän se valveillaoloaikakin pikkuhiljaa pitene. :)

    VastaaPoista
  75. Hurjan paljon onnea ja ihanaa odotusaikaa sinulle!! Olen pitkään jo seurannut blogiasi ja aina innolla odotan mitä uutta ihanaa olet neulonut. Jatkossa varmaan nähdään lisää lasten neuleita? :)
    Ihanaa syksyä!!

    Mari

    VastaaPoista
  76. Voi ihmettä, onneksi olkoon!!! Ihana vauvamasu, eikä minun silmiini edes iso puolivälimahaksi ;) Lämpimästi toivotan onnea odotukseen.

    PS. Minun kokemukseni mukaan niitä yöunia ja kahdenkeskisiä aikoja voi tulla kaivanneeksi yllättävän vähän :)

    VastaaPoista
  77. Hei, ihanaa ! Onneja kovasti <3 Sie se oot niin nättinä taas ja masu on ihQ ! Ihanaa syksyä ja onnellista loppuraskautta :)

    VastaaPoista
  78. Aivan ihana uutinen! Vauvauutiset saa aina hyvälle tuulelle ja hymyn huulille. Kuvissakin näytät niin onnelliselta, että oikein ilo katsoa :) Onnellista odotusaikaa <3

    VastaaPoista
  79. What a great news!!! Congrats!

    VastaaPoista
  80. Onnittelut! Ihana vauvamasu!
    Ja ihanat pienet neuletyöt.

    VastaaPoista
  81. Onnea, ihana uutinen! Nyt saa sitten pieni luotolainenkin jatkokäyttäjän :).

    VastaaPoista
  82. PALJON ONNEA!

    Kaikki vauvat eivät suinkaan valvota ja itke jatkuvasti. Onhan siihen henkisesti tietysti hyvä varautua – voi sitten yllättyä iloisesti, jos vauva onkin hyväuninen, syö hyvin, viihtyy välillä itsekseenkin jne. :)

    VastaaPoista
  83. Oi onnea! Jotain tällaista ounastelinkin, kun niin pitkään oli blogissa hiljaiseloa. :) Voimia ja valoisia ajatuksia loppuraskauteen!

    VastaaPoista
  84. Mahtavia uutisia, paljon onnea, sekä vauvasta että väitöskirjasta!

    Mun vauva on jo 8kk, ja aika vähän on mitään käsitöitä tullu tänä aikana tehtyä, vaikka ns. helppo tapaus onkin.. Mutta sinä varmasti saat enemmän toimeksi :).

    Ja omaa v-kirjaani aloittelin kirjoittamaan viime viikolla..

    VastaaPoista
  85. :) Lämpöiset onnittelut ja ihanaista syksynaikaa.

    VastaaPoista
  86. Mahtavaa, onnea!

    Ja vauvaneuleet ON ihania neuloa. Ikävä kyllä lähipiirissä ei juuri nyt ole lisääntyvää paria, joten ei ole edes sitä tekosyytä väkertää mitään pientä...

    VastaaPoista
  87. onnittelut :D terkuin tallu

    VastaaPoista
  88. Paljon onnea sinulle ja miehellesi! Me tullaan vähän perässä. :)

    VastaaPoista
  89. Superonnittelut!

    Olen tainnut mainita, että olin 7. kuulla raskaana väitellessäni (vuonna 1994)... Ihan vinkkinä vaan mainitsen, että kannattaa valita laaja tai venymiskykyinen karonkkavaate. Minun kolttuni valmistui viikkoa ennen juhlaa ja mahaa mitattiin ja kasvunvaraa jätettiin, mutta niinhän siinä kävi, että lähtiessämme taksilla karonkkaan, kuului riips ja silkkihamonen repesi takasauman vierestä. Hamosen kaverina oli sentään tunikamainen paita (huh, olin aikamoinen muumimamma), joka piilotti aukon ensihätään, mutta yhden työkaverin kanssa sitten teippasimme hameen maalarinteipillä juhlapaikan vessassa. Nyt naurattaa, mutta silloin pirautin pienet itkutkin.

    Mitä nukkumiseen tulee, niin nuku tosiaan oikein makoisasti, jos vielä voit. Miedän lapset ovat nyt 12 ja 16, ja nuoremmalla on menossa mikälie murrosiän taantuma ja öisin pelottaa niin, että on pakko pompata meidän väliin nukkumaan. Isompi puolestaan aloitti kesällä yökaveeraamisen ja rajojakin on haettu, ja sekin valvottaa äitiä. Huoh. Mutta en vaihtaisi äitinä olemista mihinkään. Se on parasta.

    VastaaPoista
  90. Onnea!

    t. JohannaH-L, pikkuneiti ja sen pikkusisko

    VastaaPoista
  91. Ihana uutinen! Onnea loppuraskauteen...

    Nyt oli pakko kommentoida... Olen jo pitkään seurannut blogiasi ja ihaillut töitäsi, ja monesti saanut niistä myös vinkkiä omiin projekteihin. Oma tytär syntyi tammikuun 16. päivä ja pienen päivänsäteen myötä käsityöt on nyt hiukan jääneet taka-alalle...

    Loppuraskaus menee nopeasti, ja vielä nopeammin menevät vauvan ensimmäiset kuukaudet. Ja sen ihmettelemisessä vasta aikaa meneekin, kun miettii mitä kaikkea tuo pieni ehtii siinä ajassa oppia!

    -Maria

    VastaaPoista
  92. Onnea vauvauutisista! Mahtaa tuntua hienolta, kun sait väikkärinkin esitarkastukseen hyvissä ajoin. Aiotko väitellä ennen vauvan syntymää?

    VastaaPoista
  93. Onnittelut Hämeenlinnan suunnalta!

    VastaaPoista
  94. Nää on aina niin ihania uutisia, onnea! :)

    VastaaPoista
  95. Onnea Vilma!!! Elämä tuntuu olevan mallillaan :)

    VastaaPoista
  96. Kauniita kuvia! Värikästä syksyä ja upeaa odotusta, elämänne Seikkailu odottaa!

    VastaaPoista
  97. Mari, kiitti onnitteluista! :) Kyllä tässä varmaan ainakin aikaisempaa enemmän on lasten neuleita tiedossa. Tosin ajattelin nyt itsekkäästi tehdä pari juttua itselle, ennen kuin taas tartun pikkuneuleisiin. :)

    Minna, voi kiitos! Mä kyllä tykkään tästä masusta, eikä se ainakaan pienene seuraavina kuukausina. :) Mä olen aika huono nukkumaan muutenkin, joten ehkä vauvan mahdolliset yövalvomiset eivät ole niin iso muutos kuin jollekin muulle. Toivotaan ainakin, että jaksamista riittää!

    Norissa, kiitos!

    ullapulla, kiitokset!

    Enkeli, ihania kehuja, tulin tosi hyvälle mielelle. <3 Kiitos!

    engita, voi mä olen tosi onnellinen. Kun vain vointi pysyisi yhtä hyvänä kuin nyt niin kaikki olis enemmän kuin mallillaan. :)

    Krentu, thank you! :)

    Meiju, kiitos ja kiitos!

    Marja, tosiaan, pienelle luotolaiselle tulee uusi käyttäjä. Tosin mietin jo, pitäiskö tehdä pehmeästä vauvlangasta pikkuinen versio jo tälle talvelle. :)

    Samma, no mä oon ajatellut kans niin, että ei se todellisuus ole aina niin synkkä kuin jotkut maalailevat. Vaikka paljon onkin vauvasta kiinni, niin oma asennen varmaan kanssa merkkaa jotain: jos jo etukäteen on uupunut pelkästä ajatuksesta, että lapsi itkee ja valvottaa, niin onko se sitten paras lähtökohta. Toivottavasti meidän beibi on niitä yönsä läpi nukkuvia helppoja tapauksia, niin että mäkin jaksan nautiskella heti ensihetkistä lähtien. :)

    Nannukka, hiljaiseloon on tosiaan ollut ihan hyvä syys. :) Ilon kautta tätä mahaa tässä kasvatellaan, vaikka päivät lyhenevät ja illat pimenevät. Mulla kun on oma pieni valonsäde masussa. <3

    Sanni, enpä tiiä, kuinka paljon huvittaa ja ehtii neuloa, kun vauva on maailmassa. Toivottavasti ees vähäsen, mutta en aio ottaa siitä mitään paineita. Paljon intoa, tarmoa ja myötätuulta väikkäriprojektiin! Se voi olla tosi antoisaa aikaa elämässä, ja ainakin tuo vastapainoa vauva-arkeen. ;)

    tikru, kiitos! :)

    Fanny, kiitti! Mulla taas on lähipiirissä paljon pikkuisia ja lisää tulossa, niin että nyt vois neuloa ihan niin paljon pikkuneuleita kuin aika ja into riittäisi. Mutta katsotaan nyt, jos saisin edes sen verran kasaan, että oma muksu saisi välttämättömimmät lämmikkeet äidin tekeminä. :)

    tallu, kiitos kiitos!

    heidi, me kiitämme onnitteluista. :) Ja samat sinne; kovasti iloa ja jaksamista odotukseen! Pomppumieli on toivottavasti innoissaan tulevasta pikkusisaruksesta. :)

    Taina, kiitos!

    Tui, kiitti!

    VastaaPoista
  98. Tuija, no hui, ei tullut mieleenkään, että se maha voi tosiaan paisua niin paljon viikossakin! :O Tää on tätä ensiodottajan kuutamolla olemista, kun ei osaa yhtään arvioida omaa oloa tai kokoa edes parin viikon saati parin kuukauden päähän.

    Mä haluaisin väitellä joulukuuhun mennessä, mutta en oikein pysty vaikuttamaan asiaan. Esitarkastus on meneillään, mutta kaikki nää hallinnolliset paperinpyörityksetkin vievät aikansa. Voi olla, että menee sitten jonnekin ensi vuoden puolelle. Sittenpähän olis ainakin motivaatiota treenata itsensä takaisin iltapukukuntoon. ;)

    Johanna, kiitti, ja onnea teillekin näin myöhästyneesti! :)

    Maria, kiitos paljon onnitteluista! On tosi kiva kuulla, että blogistani on iloa. :) Toivotaan, että täältä löytyy jatkossakin jotain sisältöä, vaikka päiväni jatkossa menisivätkin vauvan ja elämän ihmeellisyyden ihailuun. :)

    Seikku, kiitos! On tää kyllä aivan mahtava juttu. <3

    Mertsu, on kyllä tosi hyvä fiilis, kun sai sen nivaskan pois käsistä ees vähäksi aikaa. Väittelisin mieluusti ennen synnytystä, mutta sehän riippuu pitkälti esitarkastajista. Vielä ei ole tietoa, missä mennään, mutta peukkuja pidän kovasti pystyssä pikaisen aikataulun suhteen!

    Anne F, kiitokset Hämeenlinnaan päin! :)

    Marjut, kiitokset, sitä varmasti tarvitaan!

    Annika, plussan puolella tosiaan ollaan, joten iloisia uutisia on tässä vaiheessa kiva kertoa. :)

    helena, kiitos! Elämä tosiaan on aika lailla hienoissa kantimissa tällä hetkellä, sekä työn että "oikean elämän" puolella. Ei parane kuin nauttia tilanteesta ja ottaa siitä kaikki irti!

    M.Orvokki, melkoista vuoristorataa on varmasti tiedossa. :) Mä kyllä odotan innolla, että tämä lapsukainen tuo uudenlaista sisältöä ja iloa meidän elämään.

    VastaaPoista
  99. Isosti onnea sekä väikkäriedistyksestä että tulevasta perheenlisäyksestä :)

    VastaaPoista
  100. Onnea onnea, sekä vauvasta että väikkäristä!

    VastaaPoista
  101. Onnittelut!
    Mä sain vinkin reilu vuosi sitten että pehmoinen vauvan viltti on ihan ehdoton. Semmoisen sitten neuloinkin, mutta valitettavasti se tipahti vaunuista yksi keväinen päivä. Jäljellä on vain kuvat ravelryssä. Nyt mennään lahjaviltillä :-)

    VastaaPoista
  102. Voi että, onnea nyt vielä tännekin!

    Minä siis olen se punapää, joka hyökkäsi kimppuusi S-marketin hyllyjen välissä ja olet ihan yhtä valovoimainen kasvotusten kuin kuviesikin kautta. :D

    Voimia ja hyviä vointeja!

    VastaaPoista
  103. Uiuiui, mahtavaa!! <3 Olet superkaunis!

    VastaaPoista
  104. Paljon onnea! Meillekin tulee vauva vuoden vaihteessa, LA 30.12.11
    Jännittää kumpana vuonna neiti/herra tupsahtaa maailmaan.
    On kyllä ihanaa kun on päässyt neulomaan pikkuiselle neuleita <3

    Nauti odotusajasta! :)

    t.Ria

    VastaaPoista
  105. Paljon onnea vauvanodottelun johdosta!! t. taustailija-ihailijasi

    VastaaPoista
  106. Paljon paljon onnea vähän jälkijunassa!

    En ole viimeiseen puoleen vuoteen seurannut blogimaailmaa oikeastaan ollenkaan. Nyt olen sitten yrittänyt selailla seuraamiani blogeja läpi. Olipas mukava lukea heti urakan alkuun näin mukavia kuulumisia :)

    VastaaPoista
  107. Onnea kasvavalle masulle :) Sulla on maailman paras elämänmuutos edessä!

    -ihanasonja-

    VastaaPoista
  108. Ooh, onnea masuasukin kasvatteluun! Ihanat kuvat jälleen kerran.

    Kiireiseltä kuulostaa sun kesä, mutta onneksi nyt on vähän rauhallisempaa. Hienoa, että sait väikkärinkin tarkastukseen! Nautiskelkaa tosiaan yhdessä syksyn pimeistä illoista kynttilän valossa. :)

    Nuo pikkuneuleet ovat kieltämättä aika koukuttavia tehdä... :D Erityisesti tuo sun vihreä hattu on suloinen!

    VastaaPoista
  109. Oih ja voih! Mä oon eläny ihan pimennossa, kun en oo hetkeen blogeja ehtinyt lueskella.

    Oikein mukavaa odotusta <3

    VastaaPoista
  110. verano, kiitos kovasti! Molemmat projektit ovat pitkän suunnittelun ja tekemisen tulos ja osuvat hauskasti samaan ajankohtaan. :)

    ColibriDreams, kiitos kaunis!

    Eeva, hyvä vinkki, pistetään korvan taa. Etenkin kun tää meidän bebe on talvivauva, niin kaikenlaiselle lämmikkeelle on varmasti käyttöä. Harmi, että sun vilttisi katosi, mutta onneksi sait tilalle toisen. Ja onneks on ne kuvat edes. :)

    Viliina, heippa tätäkin kautta! Kiva kun tulit juttelemaan, ja kiitti myös Elumen-vinkistä; meillä punapäillä on aina jotain yhteistä! ;)

    Usimarjaana, oi sä oot superihana kun sanot noin! <3 Kiitos!

    Ria, no on tosiaan ihan rajalla toi LA, jännää! Itse joulukuun 20. päivä syntyneenä voin sanoa, että ei se nyt niin kamalaa ole olla loppuvuoden lapsi, vaikka monet niin luuleekin. Pääasia, että joulua ja synttäriä juhlitaan erikseen eikä tyhmästi yhdistettyjen lahjojen kera. :) Iloa ja hyvää oloa odotukseen myös sulle!

    Virpi, kiitos paljon! Kiva kun käyt kyläilemässä! :)

    Tess, no moi pitkästä aikaa! :) Mullakin on ollut blogien selaileminen vähän toisaikaista puuhaa viime kuukaudet, niin että monessa blogimaailman asiassa olen vähän jälkijunassa. Kiitos onnentoivotuksista ja tervetuloa takaisin taajuuksille! ;)

    ihanasonja, kiitti, näin mäkin uskon ja toivon. :)

    ArualMaria, kiitos, ja kiitos kuvakehuista vielä erikseen. Kevät ja kesä olivat kyllä melko hektisiä, mutta nyt alkaa taas olla seesteisempi olo. Siinä on kovasti apuna kynttilänvalo, takkatuli ja tee (eli punaviinin korvikkeen, heh).

    VastaaPoista
  111. Miia-Rebekka, heh, kiitos! :) Tää uutinen pysyy voimassa vielä muutaman kuuauden, niin että sinänsä oot ihan ajoissa. :D

    VastaaPoista
  112. Paljon onnea ja mukavaa odotusaikaa! Meillä on laskettuaika 30.12. :o)

    VastaaPoista
  113. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  114. Olipas ihana uutinen täällä kun tulin pitkästä aikaa käymään :) Onnea odotukseen Vilma!

    VastaaPoista
  115. Ihania pikkuneuleita :D Ja onnea odotukseen :)

    VastaaPoista