-->

22.3.2011

Pieni luotolainen: ohje

Kirjoittelinpa tekemälleni Hailuodon perinnepaidan pikkuversiolle ohjeen, jottei kaikkien tarvitse keksiä pyörää uudestaan, jos haluavat lapsille luotolaisen neuloa. Itse en ainakaan ole sattunut vastakkain lapsen kokoisen tikkuripaidan ohjeen kanssa, niin että ite piti sitten sekin tehä, nii kerta! :)

Ohje on kirjoitettu noin 2-vuotiaalle, mutta eiköhän se melko sujuvasti muunnu muihinkin kokoihin lankaa vaihtamalla ja vartalon ja hihojen pituutta säätämällä. Marjalle iso kiitos testineulomisesta. Ja täytyy kyllä sanoa, että Marjan tekemä luotolainen on paremman näköinen kuin meikäläisen protoversio ja sopii upeasti suloiselle Kerttu-tytölle. Kiitokset vielä sekä neulojalle että pienelle mannekiinille! :)

Hailuodon paitahan on tekijänoikeuksista vapaa perinnemalli, joten en missään nimessä tarkoita omia kunniaa tai suunnittelijantitteliä. En myöskään ole ensimmäinen, joka on tehnyt Hailuodon paidan lapsen koossa. Johan näitä on tehty ja myytykin iät ajat suoraan neulojalta käyttäjälle ja Luovon puojinkin kautta. Jokaisella myyntiin neulovalla on varmaan itsetehdyt ohjeensa omaan käyttöönsä, enkä itse ole sattunut yhdenkään kirjallisen lapsenkokoisen tikkuriohjeen kanssa vastakkain. Eikä ihme sinänsä; kukapa sitä myyntituotteensa tarkkaa reseptiä haluaisikaan levitellä kovin laajalti.

Pienen luotolaisen ohjeessa seisovat silmukkamäärät ja mitat ja kaikki muu mitä neuleen suunnitteluun kuuluu (Hailuodon paidan ulkonäköä lukuunottamatta) ovat oman työni tulosta ja ovat vaatineet aikaa ja vaivaa syntyäkseen. Siksipä toivoisinkin, ettei tällä ohjeella alettaisi tehtailla paitoja myyntiin, ainakaan ihan omantunnontuskitta. Muuten ohje onkin ihan vapaasti ja ilmaiseksi ladattavissa sekä blogin sivupalkista että Ravelrystä, joten menkää ja täyttäkää maa pienillä luotolaisilla! Siis näillä villapaidoilla, tarkoitan. :D

20 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta! Ehdottomasti pitää toteuttaa kun joskus tulee tällaiselle tarvetta.

    VastaaPoista
  2. Oi joi, tietäisin sopivan kohteen tuolle neuleelle, jos viitsisin muokata suurempaan kokoon. Lapsen vanhemmat olisivat moisesta hyvin mielissään. Pitää mietiskellä asiaa ensi syksynä uudelleen. Jospa löytyisi silloin intoa muokkauksiin.

    Kiitos ohjeesta! Tosi mukavaa, kun viitsit nähdä vaivaa :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos mainion paidan ohjeesta! Hailuoto on kaunis saari :)

    VastaaPoista
  4. Jee, tämä täytyy ehdottomasti tehdä. Kivat ohjeet... näitäkö sä sä siellä Oulussa oot kirjoittelemassa ;). Ei vaines, tsemppiä työntekoon!

    VastaaPoista
  5. Kyllä ilo on minun puolellani. En olisi saanut paitaa neulottua ilman ohjetta. Ja eikös kaksinkertaisella langalla neulominen ole aina vähän haastavampaa ;)

    VastaaPoista
  6. Kiitos ohjeesta! Nyt varmaan saan vauhtia isän paidan neulomiseen, kun on perheen nuorimmaiselle luvassa samanlainen... Isukin paita on ollut työn alla kolmatta vuotta, puotinarutyyppisen perinnelangan neulominen kahden ja puolen puikoilla käy käsiin. Tilasin kokeilumielessä kainuunharmaan karitsanvillaa, siitä voisi syntyä hyvä versio...
    Anja

    VastaaPoista
  7. Iso kiitos!!! Pääsee taatusti puikoille!

    VastaaPoista
  8. Kiitos! Olisipa ihana kutoa jollekin pikkuihmiselle luotolainen. Tällä hetkellä suvussa tai lähipiirissä ei ole vain sopivan kokoista lasta. Otin silti ohjeen talteen.

    Maaria

    VastaaPoista
  9. Aaargh, mä sitten inhoan Bloggeria välillä! "Valitettavasti emme voi toteuttaa pyyntöäsi". Niinpä, mutta koko pitkän kommenttitekstin, jonka yritin lähettää, silti onnistuitte deletoimaan.

    Ei hermo kestä kirjoittaa kaikkea uudelleen. Siispä kaikille yhteisesti:

    Kiitos ja olkaa hyvä! :)

    VastaaPoista
  10. Ihastuin tähän pieneen luotolaiseen heti, kun sen näin. Mahtavaa, että siihen saatiin nyt ohjekin! Suurkiitos.

    VastaaPoista
  11. Che bel maglione! E grazie! :>

    VastaaPoista
  12. Hieno perinnemalli, Kiitos ohjeesta,otin talteen:)

    VastaaPoista
  13. Kiiitos ohjeesta! Minä kun olen täyttänyt tätä maailmaa myös ihmisluotolaisilla niin pitää niille saaren omat villapaidat saada talveksi!

    VastaaPoista
  14. Kiitos ihanasta pikkuluotolaisen ohjeesta. Talteen otin. Viikko sitten kävin lomamatkalla Hailuodossa ja ihastuin malliin. Nyt olen kahlannut tietoa paidasta ja mietiskelen neuleen aloittamista. Minulla on vaan etsinnässä oikea lanka ja puikot. En saanut ohjeen alkuperäisillä ehdotuksilla täsmäämään neuletiheyttä sinnepäinkään.

    VastaaPoista
  15. Tämä perinnemalli on kyllä niin mahtava! :) Meillä on jokaisella niin omanlaisemme käsiala, että kannattaa kokeilla hyvin ennakkoluulottomasti eri lankoja ja puikkoja, vaikka ne eivät olisi alkuunkaan ohjeessa ehdotettujen kaltaisia. Mullakin on yksi kaveri, joka neuloo niin tiukkaa, että neuloo ohuimmatkin sukkalangat vitosen puikoilla... Toivottavasti löydät sopivaa lankaa ja saat neulepaidan alulle! :)

    VastaaPoista
  16. Aikuisen tikkuripaidan toteutin schaurmayrin merino 120:lla reilu vuosi sitten pojalleni. On ollut ahkerassa käytössä. Nyt on pojan poika siinä vaiheessa, että on tullut aika ottaa puikoille sinun ohjeesi. Tänään lankakauppaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjeellasi neulottu pikku luotolainen löytyy täältä:
      https://aikunaskareet.blogspot.fi/2017/11/lamminta-ylle-ja-alle.html

      Poista
    2. Kiva juttu, että ohje on päässyt käyttöön! Lopputulos näytti tosi hyvältä. :)

      Poista
  17. Hei! Suurkiitos, kun näit ison vaivan tämän ohjeen muuntamisessa lapselle sopivaksi. Tein viime talvena pojanpojalle syntymäpäivälahjaksi, ja nyt isänsä tilasi itselleen samanlaisen. Monet ovat kuulemma lapsen paitaa ihailleet.

    VastaaPoista