-->

17.5.2010

Pitsistä asiaa

Blogaamisesta voi joskus kivan ajanvietteen lisäksi saada aineellistakin hyötyä: WSOY nimittäin lähetti minulle Pitsikirjan saatteena viesti, että halutessani voisin kertoa mielipiteeni kirjasta blogissani. No mikä ettei, kun kirja kerran blogin aihepiiriin liittyy. Moni muukin on jo ehtinyt sanasensa kirjasta sanoa, sehän ilmestyi jo helmikuussa. Pitsikirjan kulissien taakse on myös päässyt jo ennen julkaisuhetkeä kirjan oman blogin kautta. Blogista löytyy edelleen asiaa pitsistä myös kirjan sivujen ulkopuolelta, suosittelen visiteeraamaan.

Sitten siihen mielipiteeseeni. Pitsikirja on mielestäni varsin hyödyllinen ja kattava teos pitseistä kiinnostuneen luettavaksi. Herkullisten kuvien lisäksi se sisältää paljon asiatietoa pitseistä, niiden historiasta ja valmistustekniikoista. Kirjassa on lisäksi runsaasti ohjeita erilaisiin pitsiä sisältäviin käsityöprojekteihin. Niistä minuun vetosivat eniten hurmaavat pitsien ympärille rakennetut mekot, joista seuraavaksi esittelyssä kolme suosikkiani.

Saramäki & Rinna: Pitsikirja (WSOY 2010)

Musta charleston-mekko on selkeine linjoineen houkuttelisi kovasti kokeilemaan toteutusta, mutta ikävä kyllä tiedä jo, että minun kropalleni tuo malli ei vain sovi: pari vuotta sitten tein samantyylisen flapperin itselleni 1920-luvun teemalla juhlittuihin tupareihin, eikä suora ja kapea malli rintavalla ja lanteikkaalla ihmisellä ollut erityisen imarteleva. Tyydyn siis jatkossakin ihailemaan tätä mustaa mekkosta vain kirjan sivuilta.

Saramäki & Rinna: Pitsikirja (WSOY 2010)

Harmaa leveistä pitsikaitaleista koottu mekko on aivan huikea kaikessa yksinkertaisuudessaan. Yhteenommeltujen kaitaleiden vaakasaumat ja mekon yksinkertainen muoto tuovat sopivaa vastakaikua kiehkuraisen romanttiselle pitsille. Vielä kun löytäisi tuollaista harmaata pitsiä jostain! Olen etsinyt (melko laiskahkosti kylläkin) puolisen vuotta harmaita pitsinauhoja, eikä vielä ole tärpännyt mistään. Kaipa se on sitten vain uskaltauduttava taas kerran kokeilemaan värjäystä, eli upotettava kenties liikaa keinokuituja sisältävä pitsinauha väriliemeen, suljettava silmät ja ajateltava isänmaata. :D

Saramäki & Rinna: Pitsikirja (WSOY 2010)

Tämä valkoinen yöpaitamainen mekko sytytti pitsinhimoni täyteen liekkiin. Kesällä on tiedossa oleilua Italian auringossa, kivihuvilassa viinilaakson ylärinteellä. Musta tuntuu, että tuollainen vilpoisan näköinen romanttinen pitsimekko sopisi paikan tunnelmaan loistavasti.

About lace

Valkoinen mekko mielessäni kävin läpi kauppojen tarjontaa, ja lopulta iskin pitsisuoneen. Alennusrekistä löytyi muokkausta anovan näköinen riepu, jonka kauniit pitsit olivat joutuneet loukkuun kamalan muotoiseen vaatteeseen. Pian näette, mitä kuvan pitsikasalle tapahtui ,kun se kohtasi sakset ja ompelukoneen. Tiedossa on siirappisen romanttista kermakakkuhörsöilyä, odottakaapa vain... :)

5 kommenttia:

  1. Tuo kirja kiinnostaisi minuakin, tuo valkoinen mekko on aivan ihana. Jännityksellä odotan mitä saat aikaan :)
    Niin ja tuo vihjaus Italiaan, huoh, en ehkä kestä enempää :)

    VastaaPoista
  2. Iih, innolla jään odottamaan ;)

    VastaaPoista
  3. Wau, kyllä tuo Pitsikirja täytyy varmaan hankkia, ihania kuvia! Ja tuo keskimmäinen taitaa olla vieläpä meitin kotikulmilta. :)

    Ihanaa kesänalkua ja Hertalle pitsitakki! :)

    VastaaPoista
  4. Kuvia odotetaan malttamattomasti täälläkin, pitsit vaan ON.

    VastaaPoista
  5. Liina: Kirja on oikeasti hyvä, etenkin sen selkokielinen ja sopivan kattava asiaosuus.

    Mekko onkin jo paljastettu, niin että salaisuuksien (pitsi-)verho on jo apposen ammollaan. :) Italian-matkaan on enää vajaa kuukausi aikaa, vaikka nyt kelpaa kyllä köllötellä kotimaan helteissä!

    Usimarjaana: Toivottavasti et pety! :)

    Punavius: Kirjassa on kyllä hienoja kuvia, vaikka ihan kaikki ei kyllä esittele itse projekteja mun mielestä riittävän hyvin. Kauniita ne kuvat silti ovat, samoin kuvauspaikat.

    Hertta saattais protestoida, jos sitä yrittäis kesällä pukea. :) Vois tulla ei-toivottuja rusketusrajoja, kun koiruli makaa auringonläikässä ja nauttii helteistä. :D

    Jatta: Sieltä löytyy, kuvia ja selostusta. Pitsit ja kesä <3

    VastaaPoista