-->

26.10.2009

The underdog

Mä en aina jaksa olla erityisen tarkka käyttämieni lankojen materiaalista, vaan suhtaudun aika rennosti ja huolettomasti materiaalivalintoihin. Jos lanka on upean väristä, vaikuttaa noin suunnilleen sopivan aiottuun käyttötarkoitukseen ja hinta on kohdallaan, niin kiikutan huoletta kassalle vaikka 100-prosenttista akryylilankaa. Esim. jos langan väri mätsää silmien kanssa, niin onhan sitä toki ostettava. :D

Matching colours

Ymmärrän kumminkin, että materiaalin ominaisuudet vaikuttavat neuleen käyttäytymiseen ja käyttökelpoisuuteen: Luna Moth -huivia en ole käyttänyt oikeastaan yhtään, koska se ei kerta kaikkiaan pysy "auki", vaan akryylilanka vetää itsensä takaisin syrttyyn heti pingotuksen jälkeen. Toisinkin voi käydä, nimittäin akryylilangasta tyköistuvaksi neulottu vaate saattaakin pesussa rentoutua liiankin kanssa ja venyä kolme kokoa isommaksi. Ei kiva, etenkin jos on nähnyt paljon vaivaa työn eteen. Akryyliä moititaan myös hiostavaksi ja kylmäksi neulemateriaaliksi, joten sen ei pitäisi toimia lämmittäviksi aioituissa neuleissa. Kovin ympäristöystävällistäkään sen valmistus ei liene, ja kierrätettävyyden kanssakin on niin ja näin, kun neulepinta menee niin helposti nypyille.

Mutta onhan akryylilangassa hyvätkin puolensa. Se on halpaa eikä se kutita. Jaa. Siinäpä ne tais sitten ollakin. :P

Joka tapauksessa, Rumasta ankanpoikasesta eli siis Princess Capeletista jäänyt kerä herkullisen vihreää akryylilankaa piti käyttää johonkin. No kun se ei kerran kutita ja on pehmoista, niin myssyksihän minä sen väänsin.

Fern Glade beret

malli/pattern: Fern Glade by Megan Marshall, Knitty
koko/size: slouchy
lanka/yarn: Schachenmayr nomotta Apollo
puikot/needles: 3,0 mm & 4,0 mm
Ravelry

Ja ihan hyvin kuulkaa toimii muovilanka tässä: venähti just sopivan löysäksi, niin että tästä tuli kunnon myssy, mutta toisaalta pitää pitsikuvion ryhdikkäänä, niin että saniaisenlehdet on hieman koholla helmineuleesta. Ja on jopa lämmin. Eikä hiosta (ainakaan ulkona, ja koska en kaipaa päähineitä sisällä niin muulla ei ole väliä).

BTW, akryylistä: Mun Princess Capelet on osoittautunut käytössä hyvin lämpimäksi ja hiostamattomaksi, ja se pitää yläkropan lämpötilan just oikeana istumatyössä. Myssykuvien vihreä huivikin on akryylilankaa (Novita Helen), ja se on lämmin eikä ole yli kolmen vuoden ahkerassa käytössä nyppyyntynyt yhtään. Että kyl se akryyli johonkin kelpaa, vaikka sitä usein pahasti parjataankin! :)

Fern Glade beret

Acrylic yarns are often panned by knitters because they are said to make you sweaty instead of warm, the material isn't too environmental friendly nor is its wear resistance good. However, I've found my Princess Capelet made of acrylic yarn to perform very well in all these categories (well, except the ecology), and thus felt quite fine knitting the one leftover skein into a beret. Love the colour, and it's actually quite warm. And it doesn't itch at all. So in your face, material snobs turning up their noses at acrylic yarns; there's something good in every material! :)

42 kommenttia:

  1. Myssystä tuli hieno! :) Tuon värinen myssy on upea punaisen tukan kanssa.

    Itse suhtaudun lankoihin yhtä huolettomasti kuin sinäkin, ja viime talvena akryylilangasta syntyi poikaystävälle pehmoinen kaulahuivi joka on ollut ahkerassa käytössä, mies kun ei voi sietää pikkuisenkaan kutittavia huiveja. :D Ja lämminkin se on! Esim. tuohon tarkoitukseen on akryyli jopa parempi kuin villa, niin paljon kuin sitä parjataankin. :)

    VastaaPoista
  2. Kauniit on silmät, ja myssyn väri tosiaan melkein samaa!

    VastaaPoista
  3. Puhdas akryyli sopii vegaaneillekin.

    Itse henk.koht. en siedä keinokuituja langoissa, paitsi sukkalangan vahvikkeena. Keinokuituisia fleecejä, ulkoilukerrastoja, jumppavaatteita jne. käytän kyllä iloisena.

    VastaaPoista
  4. Annika: Tämä oliivin/sammalen sävyinen vihreä toimii kyllä loistavasti mun punaisen pään kanssa. Siksipä alunperin tähän lankaan lankesinkin. :)

    Mä suhtaudun oikeastaan aika kahtiajakoisesti akryylineuleisiin: lankana voin kyllä akryyliä ostaa ja siitä neuloa ilman suurempia suruja, mutta en mielelläni osta neuleita, joissa suuri osa on akryyliä. Varsinkin jotkut kaupan akryylipipot näyttää ihan kamalilta parin viikon käytön jälkeen, nyppyyntyneiltä ja kauhtuneilta. Kaipa muovilangoissakin on laatueroja, ihan niin kuin muissakin. :)

    Pirjo-Riitta: Kiitos! Ihan noin syvän vihreät islmät mulla ei ole (voi kun oliskin!), mutta aika lähellä ollaan. :)

    Karoliina: Hyvä pointti toi vegaaniystävällisyys, ei tullut itselle mieleen. Akryyli ei kaljuunnuta lammasta (paitsi ehkä välillisesti, jos langanvalmistuprosessi kuormittaa lampaidenkin elinympäristöä?)

    Mä en tosiaan ole niin kamalan tarkka näissä materiaaliasioissa, vaikka toki mieluummin neuloisinkin esim. villalangalla, jolla olis keinokuitujen hyvät ominaisuudet villan loistavien omien hyvien puolien lisäksi. Onhan niitäkin saatavilla, pitääkin taas messuilla olla silmät avoimina...

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanan vihreä sävy myssyssä! Kaunis myssy tosin muutenkin kuin väriltään. Mie kattelin tuota samaa mallia, mutta päädyin sitten kuitenkin neulomaan pipon. Mulle ei tunnu baskerit sopivan. Näytän ihan taukilta baskeri päässä :D

    Akryylilangoilla ja yleensäkin tekokuitulangoilla on käyttäjänsä. Osa on allergisia eikä villan käyttäminen ole mahdollista, osa taas ei käytä vakaumuksellisista syistä eläinkuituja jne. Mulle tekokuitulangat ei oikein ole sopivia siinä mielessä, että palelen ihan älyttömästi ja tarvitsen villaista tai alpakkaista lämmikettä...ja paljon :D Tekokuitu ei mua lämmitä eikä hiosta. Urheiluvaatteita, ulkoilukerrastoja, alusvaatteita yms. mulla on tekokuituisina, mutta muuten pyrin käyttämään mahdollisimman paljon luonnonkuituja vaatetuksessa.

    Mie en aina ihan ymmärrä sitä kauheaa parjausta, joka koskee milloin mitäkin neulomiseen liittyvää juttua. Mielipiteenihän mullakin on, mutta energia ja kiinnostus ei riitä kauheaan haukkumiseen yms. Mie nyt oonki jollain tavalla oman tieni kulkija. Teen siitä langasta, mikä sattuu huvittamaan. Joskus päähän pälkähdykset toimii ja joskus ei :D

    VastaaPoista
  6. Myssyn malli on kyllä kaunis ja mielenkiintoinen! Sammaleenvihreä on tämänkin punapää-vihreäsilmän lempivärejä :)

    VastaaPoista
  7. Onpa tosi kaunis myssy! :)

    Mulla on yksi "villa"paita, jonka olen neulonut Novitan Palmasta (= 100% muovia), tosin siinä on vähän Kotiväkeä (puuvillaa) mukana myös. Ja se on kyllä varmasti lämpimin omistamani pusero! :) Eikä hiosta. Että riippuu varmaan langasta ja siitä mitä siitä tekee. Tuossa puserossani on kyllä pitsineuletta, että ehkä se hiki sitten tuulettuu niistä rei'istä ulos... ;)

    VastaaPoista
  8. Minua ärsyttää akryylipitoisissa langoissa eniten nyppyyntyminen ja yleinen nuhjautuminen. Opiskeluaikana lankabudjetti oli rajallinen ja tuli neulottua paljon myös keinokuitua sisältäviä lankoja. Osa noista paidoista on vielä parinkymmenen vuoden päästä täysin nypyttömiä. Jos keinokuitua sisältävä lanka ei nyppyynny, ei minulla ole mitään sitä vastaan. Kyllä täysin villainenkin neule sisätiloissa hiostaa jos sattuu olemaan lämminverinen.

    VastaaPoista
  9. Tess: Mä olen samoilla linjoilla: jokaisella saa olla mielipide, mutta pitää myös ymmärtää, ettei se oma mielipide ole ainoa eikä mitään absoluuttista oikeaa ja väärää ole olemassakaan, kun on kyse makuasioista. Ja että sen oman negatiivisen mielipiteen toitottaminen ja samalla jonkun toisen jyrääminen ei tosiaan ole mitään kovin tuottavaa toimintaa. Joku tykkää akryylistä, toinen villasta, so what? Novitan langoissa on oikeasti paljon huonoja juttuja, mutta kyllä niissäkin hyviä puolia on ja mun mielestä on ihan ok tykätä Novitasta tai vaikka sitten siitä akryylistä. Joskus vain tuntuu, että jos uskaltaa kehua Novitaa tai keinokuitulankoja ääneen, niin on jotenkin yksinkertainen kakkosluokan neuloja, joka nyt ei vain ymmärrä hyvän päälle. :D

    Mä puolestani en tykkää suurimamsta osasta Noro-langoista, koska niissä väriraidoissa on aina (?) joku ei-yhteensopiva shokkiväri. Noro vain tuntuu olevan pyhä lehmä, josta kaikkien kuuluu tykätä. Vähän niin kuin Novitaa kuuluu haukkua. Siis kärjistetysti. Mutta hittoako se ketään muuta pitäis kiinnostaa, mistä joku muu tykkää?! tehään kukin siitä mistä tykätään ja ollaan iloisia, kun ei kaikki olla saman langan perässä, eikös juu? ;)

    Heli: Hieman tuo mun myssyni menee jopa sinne smurffipipon puolelle, kun se töröttää tuolta takaa noissa joissain kuvissa vähän hassusti. :) Onpahan ainakin tilaa tukalle, jos joskus tarvii kulkea nuttura päässä kylmällä säällä. :D

    Vihreä+punainen on ihana yhdistelmä, ainakin useimmiten. Tosin ei silleen, että silmät on yhtä aikaa punaiset ja vihreät... :P

    Mari: ...eli pitää muistaa jättää hengitysaukot tai ns. hikireiät, jos tekee Palmasta. :D Mulla on Palmasta tehty pipo, ja se on maailman pehmein. Olisi varmaan myös lämmin, mutta kun siitä tuulee läpi. :/

    Mohariina: Aivan! Siis että tokihan nyt villaisessa neuleessa tulee kuuma ja hiki siinä kuin akryylisessäkin. Oiskohan pointti sit siinä, että keinokuitu ei ime kosteutta eikä päästä sitä läpi toisin kuin villa.

    Ja nyppyyntyvät ne villavaatteetkin; mun Novita Woolista (ah nyt tuleekin sit sitä Novitan parjausta, ohoh :D) tekemäni Tangled Yoke Cardigan on ihan kamalilla nypyillä. :/ Se on todella nuhjuisen näköinen, ja meni surkeaa kuntoon melko nopeasti. Niin että kaipa se vain on niin, että laatu vaihtelee materiaalista riippumatta.

    VastaaPoista
  10. Kutittamattomuus on meillä tärkeä ominaisuus: useampi atoopikko perheessä. Joten meillä valitaan mieluummin akryyli kuin karkea villa tai mohair. Tietysti on merino yms. lankoja, jotka eivät kutita, mutta se hinta...

    Myssysi on tosi kaunis ja väri sopii upeasti:)

    VastaaPoista
  11. Marjut: Niinpä, hinta se on monesti ratkaiseva tekijä. Mielelläni panostan laadukkaaseen lankaan, etenkin, jos projekti on tärkeä, tosi mieleinen ja suunniteltu kestämään vuosia kovassa käytössä. Mutta sitten taas hintakaan ei aina ole laadun tae. :/

    En erityisemmin ole mohairin ystävä, koska en tykkää niistä irtokarvoista. Mutta en pidä etenkään akryylimohairista: luonnonkuidut sentään tekevät mohairlangoista siedettävämpiä, kun taas ne muoviset usein pistelevät ja pudottavat karvojaan moninkertaisesti. Eivät varmasti tosiaan sovi atoopikoille tai allergikoille.

    VastaaPoista
  12. Tosi kaunis malli myssyssä ja tuo väri sopii sinulle todella hyvin!

    VastaaPoista
  13. Myssy on kaunis ja aivan ihanan värinen :)

    VastaaPoista
  14. Heidi: Kiitokset! Pehmeä ja lämmin vihreän sävy on edesjotenkin armollinen mun kalpealle iholleni. Kolme viikon takainen Italian-lomamatka toi kyllä hieman päivetystä, mutta matkaa seurannut 2,5 viikon flunssa tais syödä kaiken terveen värin kasvoilta. :/ Että jo senkin vuoksi suosin nyt tällaisia lämpimiä sävyjä esim. mustan sijaan. :)

    Katri: Samaa mieltä! :P

    VastaaPoista
  15. Akryylia tai ei, myssy on kaunis! Ja väri sopii sinulle tosi hyvin.

    t. JohannaH

    VastaaPoista
  16. Nätti myssy! Ja ihana väri. Minäkin vannon vihreän ja punaisen liittoon, ei vaan ole parempaa.

    VastaaPoista
  17. Onpas upea väri kauniissa pipossa, niin ja kauniissa silmissä myös :)

    Onko pipo kovin sähköinen? Minun ongelma on sähköinen tukka, vallankin talvisin ja tekokuitu tuntuu voimistavan ominaisuutta.

    VastaaPoista
  18. Olipa hyvä kirjotus. Ihan hyvä kyseenalastaa niitä omia ennakkoluulojaan, vaikka Ravelryyn oonki merkinny fave curse wordikseni akrrryyli :). Ite hikoan niinku pieni sika kaupan keinokuitusissa vaatteissa, ite en oo niitä tehny oikeestaan ollenkaan. Ehkä nyt vihdoin saan muutettua sen kilon Fleuria Silver Belleks...

    Ja niin, myssynen on hieno, kuten tavallista :).

    VastaaPoista
  19. Quite rightly so for material snobs! You do know how to make the best knits out of any yarn. This set looks stunning on you especially with your green eyes!!!

    VastaaPoista
  20. Oijoi, kaunis myssykkä! Ja kauniit on silmätkin, sekä toki koko muukin osa poseeraajasta.

    VastaaPoista
  21. Hieno myssy!

    Itse suosin yleensä luonnonkuituja tai sekoitteita, juuri siksi, että akryyli helposti löpsähtää, mutta ei pingotu, ja saattaa nyppyyntyä. Toisaalta pelkkää akryyliakin on tullut neulottua ihan hyvin tuloksin, eli jos lanka toimii hyvin johonkin neuleeseen ja näyttää hyvältä, ei sillä kuidulla niin väliä ole.
    Eikä tulisi mieleen arvostella muita heidän neulevalinnoistaan, koska makunsa kullakin. Novitastakin pitää todeta, että täällä muovilankojen ihmemaassa Novitan peruslankoja tulee välillä ikävä, kun täällä luonnonkuiduista tai sekoitteista saa yleensä pulittaa aika paljon.

    VastaaPoista
  22. Kyllä se on kauniin väristä. Ja hieno lopputulos muutenkin! Harmi jos tuo keltainen huivi on jäänyt pitämättä, se on niiiiin kaunis!!

    VastaaPoista
  23. Kivan näköinen hattu. Olipa mukava lukea akryylilangasta myönteistä juttua. Viime viikolla katselin kaupassa halpoja lankoja ja ajattelin, etten ota akryylilankaa. Kotimatkalla (26 km kaupungista) älysin, että sehän ei olisi kutittanut talvella päätä...No seuraavalla kaupunkireissulla ostan. ;-)

    VastaaPoista
  24. Kaunis on! Ja ihana "puolustuspuhe" akryylille, täytyy seuraavalla kerralla silmäillä niitä hyllyjä tuo sun puheenvuorosi mielessä :) Olen kyllä siitä jotain tehnytkin, mutta se nyppyyntyminen...mrrrr... Kai akryylilaaduissakin on sitten eroja, kuten olet huomannut!

    VastaaPoista
  25. Sama vika kuin AnniKaisella: tekokuidut sähköistävät. Hiukset lentävät ja sojottavat pystyssä ja saan inhottavia sähköiskuja metallisista ovenkahvoista ja jopa asiakkaita kätellessä. Jos joku muu tekokuiduista tykkää, antaa mennä vaan. Mun juttuni ne eivät todellakaan ole, kunhan nyt sukkalangoissa sen verran on tekokuitua vahvikkeena, ettei heti ole kantapäät puhki.

    Mulla ei ole oikeastaan mitään Novitan lankoja vastaan. Enkä myöskään kauheasti tykkää Norosta.

    Piposi on tosiaan kauniin värinen ja sinulle erittäin sopiva.

    VastaaPoista
  26. Se on ihana!

    Alkoi oikeasti harmittamaan että roivasin omat Helenit roskiin vuosi sitten! Mut se neule oli vaan niin kauhee venyvanu-järkytys, pipo&huivi-setissä olis toiminu varmasti paremmin!

    VastaaPoista
  27. Akryylille plussaa, sillä väri ja lopputulos (lopputulokset) näyttävät upeilta. Tuo väri on kyllä huippu!

    VastaaPoista
  28. and such a delicious colour as well.

    VastaaPoista
  29. Kaunis myssy! Nyt jos oltais ravelryssa, niin painaisin agree-nappia tälle jutulle. Itse käytän jonkun verran puuvilla-akryylisekoitteita. Ihan pelkästä akryylista ei puseroita kannata tehdä, venyvät helposti, mutta esim. kaulureissa ja huiveissa menee täydestä eikä kutita kaulaa. Akryylilangoissa on tosiaan eroja paljonkin, jotkut venyvät ja vanuvat ja nyppyyntyvät ja toiset taas osaavat käyttäytyä ihan hyvin.

    VastaaPoista
  30. Kaunis mössa. Mä oon unelmoinut jo pitkään värianalyysistä, jotta vois ostaa mulle oikean värisiä vaatteita ja lankoja, mutta kun se on niin arvokasta. Tällä hetkellä langoissa ja vaatteissa mennään sillä värillä, joka on sattunut miellyttämään omaa silmää.

    Ja aina voidaan olla fanaatikkoja jostain.. mutta ainahan fanaatikot saa osakseen paheksuntaa. Omasta toiminnasta ei kuitenkaan tunnisteta tai myönnetä fanaattisuutta.

    VastaaPoista
  31. Toi väri on kyllä täydellinen sulle! Ja tosi hieno myssy. Mä oon tehnyt jo kaksi pipoa tuolla ohjeella. Ensin nallesta ja sitten seiskasta. Ekasta tuli käsittämättömän pieni ja tokastakin kiristävä. Olis pitäny uskoo että se isompi koko menis mun kupoliin paremmin. Ehkä mää vielä joskus yritän, toi on ihana malli.

    VastaaPoista
  32. Oikein nätisti passaa silmiin ja hiuksiin ja kivalta näyttää muutenkin. Minä muuten kans sitten menin ja värjäsin hiukseni oikein punaisen punaiseksi kuten ammoin uhkasin. :)

    VastaaPoista
  33. On kyllä nätti myssy ja väri on aivan täydellinen! :)

    VastaaPoista
  34. Hieno myssy! Neuloin itselleni pipon ja tiesin valmiiksi, että siitä tulisi liian pieni päähäni ja oikeassa olin. Aloitanpa seuraavana projektina tuollaisen kuvan pipon neulomisen, jos kerran langasta saa aikaiseksi tarpeeksi löysän myssyn, joka sopisi minunkin isoon päähän.

    VastaaPoista
  35. Aivan upea pipo, juuri täydellinen väri!
    Eipä täälläkään suunnalla langalla ole niin väliä, huonoja kokemuksia on muistakin kuin akryylilangoista..

    VastaaPoista
  36. Jonna: Kiitos! Vastavärit ei aina hivele silmää, mutta kun löytää oikeat sävyt, niin silloin vaikutus voi olla todella loistava. Niin kuin nyt. :)

    AnniKainen: Ei ole yhtään sähköinen, kumma kyllä. Tuon nimittäin unohdinkin keinokuitujen syntilistasta. Onkohan tämä sittenvain tosi hyvää akryylilankaa, kun en keksi siinä juuri mitään moitittavaa. Kiitos kehuista, ne otetaan lämmöllä vastaan! <3

    Lotta: No kun minusta tuntuu, että on kerettiläistä tykätä keinokuidusta tai sitten siitä kamalasta Novitasta (ja nyt siis kyse langasta, ei yrityksestä noin muuten, siitä kun ei ole tällä hetkellä mitään hyvää sanottavaa...) Ja kun kuitenkin ihmisillä on niin erilaisia miletymyksiä, että on ehkä hieman kurjaa, jos yleinen mielipide tuomitsee markettilangat ja niille nyrpistellään nenää Noro-huivien takaa. :) Kärjistetysti sanottuna, siis. Aattelin, että kaipa sitä saa tykätä ihan mistä muovista tahansa ilman, että joutuu silmienpyörittelyn kohteeksi. Siksi tämä kirjoitus. Hyvä jos tykkäsit.

    En kyllä silti oo varma, onko Fleur paras lanka isoon neuleeseen. Niin että älä syytä mua, jos se venyy! :D Mulla tosin ei oo Fleurista jo vuosia sitten tehdyt pipot juurikaan nyppyyntyneet.

    lucy, thanks for all the compliments!!! Can't wait to start knitting Coline, thanks!

    Koukuttaja: No mutta kiitoksia paljon, tässähän vallan punastuu. <3

    ColibriDreams: Kyllähän mä myös mieluummin luonnonkuiduista neulon, mutta en ole niin kamalan jyrkkä rajanvetäjä kuin moni muu tuntuu olevan. Kaikki lankakukat siis kukkimaan, materiaalista riippumatta! :)

    Riikka: Harmittaa tosi paljon sen keltaisen huivin kohtalo. Se kun on yhtä kurttua koko huivi, niin pieneksi vetäytyy aina, että hyvä jos sen saa venytettyä kaulan ympärille. Tyhmä lanka, tai siis tyhmä minä kun valitsin sen langan huiviin. :/

    helena: Eroja tosiaan on, niin kuin on myös luonnonkuituisissa langoissa. Eihän kaikki villalangatkaan ole samalla tavalla valmistettuja ja tuota samanlaista neulepintaa. Mutta toki akryylilangoissa on melkoisesti niitä huonojakin joukossa. Niin että silmä tarkkana siellä hyllyjen välissä! :)

    Ellimelli: Jaiks, sähköiskuja. :/ Sähköistyminen on kyllä ikävää, ja just tuo hiusten pystyynnouseminen on todella epätoivottua.

    En mäkään akryyliä erikseen fanita, en myöskään inhoa Novitaa. Mä taidan olla aika intohimoton neuloja ainakin materiaalien suhteen. :)

    Kate: Nii-in! :)

    Jatta: Ei se heleni välttämättä ois toiminut piponakaan sen paremmin. Mun huivihan on Heleniä, ja se on palvellut oikein hyvin. En mä silti sitä enää aio ostaa, vaikka myisivät kuinka halvalla. Kallis roskiskeikkahan sullakaan ei onneks ollut, siis jos ei työtä lasketa hintaan. Mielipahallehan ei hintaa voi arvioida. :/

    Outi: On ehkä parhaimpia värejä ikinä!

    Jodie: you're absolutely right, the colour is close to perfection!

    Päivi: agree, tykkään ja mitä muita namiskoja tänne voiskin tuoda. :) Sekoitelangoissa akryyli on kyllä paikallaan. Vahvistaa muita materiaaleja sopivasti ja tuo ne hyvät puolensa esiin. Ja se pehmeys, se pehmeys...

    VastaaPoista
  37. hiisa: värianalyysiin mä suhtaudun jotenkin kahtiajakoisesti. Siis kun eikös se perustu ihon ja silmien ja hiusten väriin? Vai pääosin ihon? Koska hiusten värihän on muutettavissa, jolloin samat värit ei enää sovikaan? Entäs kun ruskettuu?

    Mä käytän niitä värejä, mitkä silmää miellyttää. Kaipa se värisä viihtyminenkin vaikuttaa siihen, miltä se muiden silmissä näyttää. Tai sitten ei. :P

    Toden sanoit tuosta fanaattisuudesta. Ja sitten massan mukana on helppo mennä; kun yksi alkaa kiihkota jostain pienestä asiasta, niin kohta siitä on hirveä mylly käynnissä. Sosiaalinen media moninkertaistaa ilmiöiden vaikutukset niin hyvässä kuin pahassa. MOT Me-lehti, Novita ja Baktus-huivi: ilman blogeja ja Ravelryä (ja varmaankin irc-ryhmiä) hommaa olis taivasteltu kasvokkain parin tutun neulojan kanssa, mutta mitään yhteisöllistä asiaa siitä ei olis noussut. Vaikuttavuus moninkertaistuu.

    Marsuli: Mä aloitin kans ensin liian pientä, mutta onneks purin ja tein isommalla ohjeella. Ei tää ehkä pipona ole niin nätti, vaikka onhan tuo mallineule tosi kiva sellaisenaankin. Kolmas kerta toden sanoo, niin että tee nyt ihmeessä vielä yksi! ;)

    Srinity: Punainen on parasta, tervetuloa joukkoon! :D Sitten vain vihreitä lankoja puikoille, niin että väri oikein hehkuu pimeissä syysilloissa.

    Eeva: Kiitokset, olen samaa mieltä! :)

    Nattuli: Kannattaa sitten aloittaa suoraan sillä isommalla silmukkamäärällä (slouchy). Korkeuskin tietysti vaikuttaa myssyn kokoon ja löysyyteen, niin että kannattaa kokeilla sitä pitkin matkaa, ettei tule liiankin korkeaa. Mun myssyni on siinä rajoilla, ettei ala näyttä smurffimaiselta... :)

    Fee-: Pitäis varmaan alkaa listata itselle muistiin eri lankojen hyviä ja huonoja puolia, niin että muistais sitten, mitä kannattaa ostaa ja mitä ei. Siis jotenkin järjestelmällisesti, tarkoitan. Ei sitten tulis tehtyä samoja virheitä moneen kertaan. Ja tämä siis pätee muihinkin kuin akryylilankoihin; esim. Novita Wooliin en kyllä osaa enää luottaa sen nyppyyntymisen vuoksi. Silti lankahyllyllä eksyn sen luokse, kun se kuitenkin on niitä peruslankoja.

    VastaaPoista
  38. Aivan ihana kaunis myssy, ja mätsää silmien lisäksi hyvin myös huivin kanssa!
    Outi

    VastaaPoista
  39. hyvin kirjotettu! ei akryyli aina pahasta oo! :)

    VastaaPoista
  40. Hei,aivan ihana pipo sulla.Onko siihen ohjetta saatavilla?

    VastaaPoista