-->

5.2.2009

Leppäkerttujen invaasio

Mun luo laskeutui uusi parvi punaisia ja vihreitä leppiksiä, jotka haluavat koruiksi ja silmukkamerkeiksi. Sitten ne toivovat pääsevänsä hyviin koteihin ja ahkeraan käyttöön. Sijoituspaikkaa voi tarjota lähettämällä sähköpostia (sisainen.villapaita(a)netti.fi)

A flock of ladybirds

Tähän hyönteisparveen mahtuu mukaan myös vähempiosaisia eläjiä. Kaikille kun ei anneta yhtä isolla kauhalla, ja nää yksilöt on jääneet jonon hännille kun tiettyjä ominaisuuksia jaettiin. Yhdellä ei oo jalkoja, toisella silmät pullottaa eri suuntiin, kolmannella on niin suuri ylipaino-ongelma ettei mikään lehti sitä pysty kantamaan, ja osa on muuten vain heikkolahjaisempia.

The underpriviledged ladybirds

Poikkeavuus ei ole automaattisesti negatiivinen asia, joten näilläkin leppiksillä on yhtäläinen oikeus päästä tekemään osansa yhteiskunnan hyväksi. Silmukkamerkkinä kun voi killua vaikkei jalkoja oliskaan, eikä kampelankatse kai kovin paljon haittaa kun tarkoituksena on vain möllöttää puikoilla paikkaa pitämässä.

Stoned?

Nää kaks veljestä tosin ei välttämättä ole työkykyisiä. Vasemmanpuoleinen kun on tainnut vetästä jotain ilopulveria nokkaansa, ja naapuri on päässyt saman aineen makuun jo aikaisemmin. Katsokaa vaikka noita laajentuneita pupilleja. Joo, näistä kahdesta en voi mennä takuuseen, nehän voi aineentuskassa vaikka myydä parit silmukat puikoilta. :D

Joka tapauksessa korujen ja priimalaatuisten silmukkamerkkien lisäksi olisi nyt tarjolla muutama setti näitä valtavirrasta poikkeavia silmukkamerkkisettejä: yksi neljän ja kaksi kolmen leppiksen settiä. Ja kun ei ne oo täyspäisiä niin ei oo sitten hintakaan. :)

A swarm of green and red ladybirds alighted on my table and announced that they want to become earrings, pendants and stitch markers. Then they want to be placed in good homes, where they can live happily ever after. Email me if you're interested of buying ladybird stitch markers or jewelry (sisainen.villapaita(a)netti.fi).

There were also some underprivileged individuals in the flock, shown in the last two pictures. I decided to give them a chance as stitch markers, even though they aren't prime quality. At least they look funny and have loads of personality!

52 kommenttia:

  1. Ihan kamalaa kun yrittää nauraa ja yskiä samaan aikaan. Voi leppisparkoja, onneksi ovat päässeet ymmärtäviin käsiin. :D

    VastaaPoista
  2. heh.. "myydä silmukoita".. hihhiih!

    VastaaPoista
  3. ihania leppismerkkejä.
    Laitoi sulle s-postia.

    VastaaPoista
  4. Voi miten nuo heikkoudet vetoavatkaan naiseen :)

    VastaaPoista
  5. Iiiks... nää on ihania!!

    Laitoin sulle s-postia. :)

    VastaaPoista
  6. Vilma, ei noit viimeiset mitään aineita ole vetäneet, ne ovat ilmiselvästi imeväisikäisiä vauvoja jotka luputtavat tuttiaan nirvanassa.

    VastaaPoista
  7. Eih :D Onneksi en ollut juomassa kahvia, kun luin tätä...

    Vaarallinen tuo viimeinen parivaljakko. Ties vaikka olisi joku kaunis päivä hävinnyt koko neule puikoilta ;D

    VastaaPoista
  8. Nää on kyllä niin söpösiä!

    Tuo ylipainoinen on ehkä mun suosikki kuitenkin:)

    VastaaPoista
  9. Isäntä ihmettelee pöydän toisella puolella, että mitä se hihittelee itsekseen...

    VastaaPoista
  10. Heh. Päivän piristävä postaus. Sopeutuvathan nuo heikommatkin yksilöt yhteiskuntaan, kunhan pääsevät työelämään.

    VastaaPoista
  11. Hauskaa luettavaa! :)
    Siis noi on vaan niin älyttömän söpöjä! Teetkö lisää? :) Hmm.. tai pitäiskö itse yrittää, en vaan oikeen oo näpräys ihminen.
    Aura

    VastaaPoista
  12. Hih :D . Aivan loistava leppiskatsaus. Ja ihana idea!

    VastaaPoista
  13. Voi elämä miten ihania leppiksiä! Nää heikkolahjaset on jotenki hellyttäviä :D

    VastaaPoista
  14. Voi herrajjumala, hulvatonta! En mä ollu huomannukaan tämmöstä postausta ku olin vaan koko päivän liesussa.

    VastaaPoista
  15. Hihihihiii. Tahtoo. Laitan spostia. :D

    VastaaPoista
  16. Hihii :D Täällä ihmetellään, et mitä kummaa se naureskelee koneen äärellä... Yritä tässä sitte olla tukehtumat, ku nauraa ja yskii vuorotellen :D Lisää tälläsiä sepustuksia!

    VastaaPoista
  17. Ne täällä kotona ihmettelee, miks tää nauraa ja itkee yhtäaikaa :D Ihan mielettömiä!!

    VastaaPoista
  18. Täälläkin isäntä nousi nojatuolista ja tuli katsomaan, miksi nauran niin, että banaania lentää ruudulle. Nuo vähälahjaiset kyllä herättävät äidillisiä vaistoja ;o)

    VastaaPoista
  19. Oi-joi!!! Ainakin viikon parhaat naurut! ;D Tuskin maltan odottaa omiani.

    VastaaPoista
  20. hihii, aivan mainioita :D:D

    Mulle kelpais toi sairaalloisen ylipainoinen ;)
    vaikka taisivat mennä jo joutusammille.. Muistuttaa vaan niin minua, pientä kortisonipossua :D

    Hauskoja on kyllä, linssitveessä :D

    VastaaPoista
  21. Täällä oli mennä salmiakit väärään kurkkuun kun piti nauraa noille aineissa oleville leppiksille!
    Mutta onhan se hienoa että myös hieman heikkolahjaisemmatkin leppikset pääsevät toteuttamaan itseään..

    VastaaPoista
  22. Liityn limaan tukehtuviin repsahtelijoihin.... Mies taas ihmettelee, miten neulontablogeissa voi olla noin hauskaa...

    VastaaPoista
  23. Täällä kanssa isäntä ihmetteli, että mitä se taas nauraa kippurassa... Oli vähän vaikea turskalle englanniksi selittää, mikä oli jutun idea :) Katsoi taas vähän kieroon - mutta kyllä se tiesi jo mut ottaessaan että hullu se on...

    VastaaPoista
  24. Ihan hillitön esittely! Onneksi tällähetkellä oon työhuoneessa yksin, sillä repesin täysin!
    Kiitos upeesta aamunavauksesta :D

    VastaaPoista
  25. Voi miten ihania. Tunnen sympatiaa ainakin ylipainoista ja muuten vaan imbesilliä kohtaan, on kun peiliin kattois ;)
    Nämä armaat heikkolahjaiset on varmasti jo löytäneet uuden kodin, mutta jos seuraavaan satsiin eksyy samanlaisia, niin pidä mut mielessä.

    VastaaPoista
  26. Aijai, meinasin tukehtua Reissumiehen muruihin tätä lukiessani. :D Ihania leppiksiä. Komppaan Sammaa, että sitä tunnistaa itsensä ylipainoisesta ja välillä siitä imbesillistäkin... ;D

    VastaaPoista
  27. Ihania silmukkamerkkejä, postauksesi piristi ja pelasti tän päivän joka on alkanut tosi kurjasti.

    VastaaPoista
  28. Voi juma että meinaa tukehtua jugurttiin... Kiitos viikon parhaista nauruista! Ja jos (ja kun) seuraavaan satsiin eksyy samanlaisia "heikkolahjaisia" niin täällä olis yks ymmärtäväinen koti.

    VastaaPoista
  29. heh hee, huomaat varmaan nurinkurisen asian tässä kaupanteossa. Kaikki haluavat noita valtavirrasta poikkeavia reppanoita, ja terveet valioyksilöt jäävät käsiin? Mahtavaa! Onko yhteiskuntamme tosiaan muuttumassa suvaitsevammaksi? Huikeaa ajatella että koko yhteiskunnan läpi käyvä henkinen myllerrys alkoi poikkeavista leppiksistä. Onnittelut.
    Ps. jos reppanoita vielä tarjolla, ottaisin mielelläni.

    VastaaPoista
  30. Mikä ihme näillä nykyajan eläimillä on, kun ensin törmäsin JaanaMaassa humalaiseen pöllöön ja nyt täällä sitten narkkarileppiksiin.

    On muuten aivan hellyyttäviä tapauksia :)

    VastaaPoista
  31. Anteeksi kun tää vastaaminen on jäänyt, ja nytkin vastailen vain tälleen kootusti...

    Ihanaa että löytyy näin suvaitsevaisia ihmisiä, jotka ymmärtävät myös normeista poikkeavia leppiksiä. Ne ovat hyvin onnellisia positiivisesta vastaanotosta ja haluavat entistä tarmokkaammin yrittää antaa osansa maailmalle. Eiköhän niistä tule vallan mainioita silmukanvartijoita. :) Ainakin jos jokaiseen neljän silmukkamerkin settiin laittaa yhden kunnon kansalaisen pitämään jöötä. ;)

    Kiinnostuneille tiedoksi, että vielä on jäljellä muutamia vihreitä ja punaisia laitapuolenkulkijoita eli vajakkeja eli persoonallisuuksia. :) Sitten löytyy myös tasalaatuisempia vihreitä leppiksiä koruina, silmukkamerkkeinä ja HUOM, kännykkämaskotteina.

    Silmukkamerkit teen teräsvaijerista ja hopeoiduista osista. Leppiskorujen metalliosat ovat sterling-hopeaa (925).

    Punaisia leppiksiä on saatavilla taas ensi viikolla, mutta sinisiä ja vaaleanpunaisia joutuu odottamaan vielä joitain viikkoja. Ovat nimittäin ryökäleet työnpakoilijoita, jotka on jääneet Aasian auringon alle lekottelemaan sen sijaan että ilmoittautuis meikän tehtaankonttorilla työvuoron alkaessa. :D Mutta siis myöhemmin pitäis olla näitäkin saatavilla.

    Jos haluat leppiksiä kattosi alle niin laitapa meiliä: sisainen.villapaita(a)netti.fi

    VastaaPoista
  32. Ihania leppiksiä ja kertakaikkiaan aamua piristävä postaus.

    VastaaPoista
  33. Todellakin persoonallisia! Onneksi neulomisen ei tarvitse olla vakavaa..mikäs sen parempi kuin joskus kun neulominen alkaa tympäistä katsahtaa "aineissa" leijuvaa leppis silmukkamerkkiä työssään ja alkaa naurattaa, mikäs sen parempaa terapiaa =D

    VastaaPoista
  34. Raportoin täten kasvattajalle, etta kaksi yksilöä laskeutunut turvallisesti maan kamaralle mun blogin nurkilla. Ainakaan vielä en ole huomannut karsastusta tahi luonnevikoja. Kiitos!

    VastaaPoista
  35. Eih, aivan mahtava bastardi! :D

    VastaaPoista
  36. voi ihana itkun ja naurun pyrskähdys.. hyväntahtoinen sellainen.. ihanasti kirjoitit ja kuvatkin mainioita... :)

    VastaaPoista
  37. Tulin vaan vielä ilmotteleen, että toisinaan onni suosii rohkeaa :)

    VastaaPoista
  38. Iihania leppiksiä! Tulee aivan keväinen olo!

    VastaaPoista
  39. ihania leppiksiä voih kuinka ne vajaavuutensa vuoksi vetoavat hoiva viettiini ......

    VastaaPoista
  40. Tää oli ylihassu postaus, kiitos päivän piristyksestä! Viikon päästä nähdään!

    VastaaPoista
  41. Hola, me gustó mucho tu blog y la bufanda dragón que llamas tú, con el tutorial estoy trantando de hacerla.
    Te mando un gran saludo desde Santiago de Chile.

    VastaaPoista
  42. kiitos:) leppäkertut lensivät eilen luokseni...ihania ovat.

    VastaaPoista
  43. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista