-->

6.10.2007

Villiviiniä ja chiantia

Malli: Eunny Jangin Deep V Argyle Vest omin muokkauksin ja yksivärisenä, koko 42 ".
Lanka: Schachenmayr Nomotta Extra, väri 3604 chianti, 320 g.
Puikot: 2,5 mm joustimessa, muuten 3,0 mm.
Keväällä Eunomiasta tilatut ale-Extrat muokkautui reilussa viikossa syksyslipoveriksi. Mallin lähtökohtana hyödynsin samaa Deep V Argyle Vestiä kuin Marianne-sliparissakin, mutta tällä kertaa maltoin tehdä neuleesta riittävän pitkän. Lisäsin ohjeeseen pituutta ehkä noin 15 cm, ja se kyllä kannatti: nyt ei tarvii nykiä helmaa koko ajan alaspäin ja istuvuus on muutenkin kohdallaan.

Steekingiä tuli harjoiteltua nyt toista kertaa, ja homma meni jo rutiinilla turhia jännittämättä. Tein steeking-listat nurjin silmukoin, jotta ne erottuisivat tarpeeksi yksivärisessä neuleessa. Se olikin kannattava ratkaisu, koska siten steekkausreunoista tuli huippusiistit! Tein steekit vain kolme silmukkaa leveiksi, enempi olis ollut langan ja työn haaskausta, koska ompelukoneella varmistetut saumat ei tarvii suuria varmuusvaroja.


Lanka on herkullisen punaista, ja sliparia neuloessa välillä epäilytti mahdollinen "joulu ainainen" -tunnelma. Nyt tumma punainen tuntuu kuitenkin just sopivan lämpimältä syksyyn. Mun hiuksetkin on selkeästi tähän vuodenaikaan väritetyt, ainakin ne sulautuu hyvin taustan villiviiniköynnökseen. :)

Sliparin väri on parhaiten kohdallaan tässä kuvassa. Syvän tummanpunainen lanka on nimetty toscanalaisen chianti-viinin mukaan, ilmankos tamperelainen villiviiniköynnös tunsi sielujen sympatiaa neuleen kanssa ja pyrki lähempään tuttavuuteen. :) Lisää kuvia neuleesta löytyy Flickristä.

33 kommenttia:

  1. näyttäpä pehmeeltä, eikä mulle ainakaan tullut yhtään joulutunnelma, ennen kuin siitä mainitsit. Ja värikin on perfect.

    Toi viimeinen kuva on piste i:n päälle, vaikutelma on täydellinen.

    VastaaPoista
  2. Voi, onpa kaunis ja varmasti ihana pitää sitä näin syksyn tullen. Ja ihana kuvausympäristö sinulla. Upeita kuvia :)

    VastaaPoista
  3. Mehevä punainen! Slipari oliskin just sopiva lämmike näinä syyspäivinä.

    VastaaPoista
  4. Kaunis olet tuon sliparin kanssa!

    VastaaPoista
  5. Ihana slipari! Tukkasi on kyllä mielettömän hienon värinen ja mätsää hyvin villiviinin kanssa!

    VastaaPoista
  6. Sannero: Lopputulos on kyllä pehmeä, vaikka lanka neulottaessa tuntuikin lähinnä keinokuituisen kitisevältä ja neulepinta kovalta. Liotus haaleassa vedessä tepsi taas kerran, ja villakuitu antautui pehmeäksi. :)

    Viimeinen kuva on munkin suosikki, vihreän ja punaisen liitto toimii siinä hyvin.

    Satu: Kiitos! Ihmeellisiä kuvauskeitaita tosiaan löytyy kaupungin eri nurkista. Tämäkin villiviiniköynnös kätkee alleen karun betoniseinän, ei kyllä heti uskoisi!

    Raglana: Aivan, slipari lämmittää oikeista paikoista silti kuumottamatta takin alla. Kaula tietysti jää avoimeksi, mutta onpahan sitten taas hyvä syy neuloa uusi huivi kaveriksi. ;)

    Pikkumyy: Kiitos! <3

    Villapeikko: Tukan väri on kyllä onnistunut, oon kyllä tyytyväinen tähän vuosien blondiuden jälkeen. Kuvat tosin paljastaa, että edellisestä hiustenleikkuusta on jo pari kuukautta: pöheikkö rehottaa villiviinin lailla joka suuntaan. Taidanpa varata vakikampaajalta ajan heti maanantaina... :)

    Johanna: Kiitos, tää on kyllä uusi suosikkineuleeni!

    VastaaPoista
  7. Tosi kaunis neule.Uskomattoman ihana väri. Ja ihania kuvia!

    VastaaPoista
  8. Onpas kaikki sävy sävyyn. :) Tosi kauniin punainen ja hyvän mallinen slipoveri. Ja hienot kuvat!

    VastaaPoista
  9. Kaunis, ihanan värinen. Ja huom, jouluun on enää 79 päivää :o

    VastaaPoista
  10. Tosi kaunis, tahtoo kanssa sliparin!

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana taas!

    VastaaPoista
  12. Uuh! Ihania värejä! Niin tukassa, villiviinissä kuin sliparissakin. You nailed it, girl!

    VastaaPoista
  13. Satu U: Kiitos! Sain miehen kameran jatkeeks, niin että kuvien ottaminen oli hiukan helpompaa kuin irtojalan ja itselaukaisijan kanssa. Ja kun miehellä piisas kerrankin malttia ottaa kuvia, niin hyvä tuli! :)

    Elli: Tuo Eunnyn malli on kyllä hyvä, voin suositella. Mun tosin pitää lisätä aina vähän pituutta, kun mulla on tuota mittaa keskivertoa enemmän.

    Kate: 79?! Vain?! Siis mun synttäreihin on enää 75 päivää, jei! :D Pitääkin alkaa rustaamaan lahjatoivelistoja, heh. :D Onpahan sit ainakin sopivan värinen slipari valmiina molempiin juhliin. ;)

    Helena: Hyvä syy tahtoa slipari, on meinaan kätevä vaatekappale tämä. Lämmin, sopii kerrospukeutumiseen ja sen voi yhdistää hyvin moniin eri vaatteisiin ja tyyleihin.

    Kaisumaisu: Tattis! :)

    Tarja: Dängjuu, oon samaa mieltä! Väreistä vastaavat (Wella, luonto ja Schachenmayr) sekä ne valinnut (minä) kiittävät kehuista!

    VastaaPoista
  14. Oi upeutta! Mahtavia kuvia ja kaunis slipari :D Vau vau!!

    VastaaPoista
  15. oon seuraillu sun blogia aika paljon.
    Sä kyllä neulot aivan mieletöntä tahtia :D
    Ja teet ihania vaatteita.

    VastaaPoista
  16. Oon aivan hullaantunut tähän sun blogiin. Sen sijaan että olisin hajalla omasta alottelija taitamattomuudesta niin sun ihanat kuvat ja kekseliäisyys innostaa. Kuvat on upeita ja ainakin mun silmään mukavan erilaisia ja LAADUKKAITA verrattuna monen muun blogin kuviin.

    Kiitos kauheesti!

    VastaaPoista
  17. Jatta: Kiitsa! Yritin selittää miehelle, että kuvia voi ottaa muistakin kuvakulmista kuin suoraan edestä, mutta selostus ei vielä tällä kertaa uponnut putkiin. Hyvä tuli näinkin, ehkä sitten joskus myös vähän erilaisempia näkymiä.

    Sipriina: Hauskaa, tervetuloa jatkossakin! Mulla on puikot käsissä aika usein kotona ollessa, niin että sillä se neuleiden nopea valmistuminen kai selittyy. Kiva kuulla, että täällä valmistuvat neuleet sopii myös muiden makuun. :)

    Anonyymi: Älä tosiaan oo hajalla, tekemällä oppii ja monesti kehitys on ihan huiman nopeaa! Iso kiitos kehuista, ne kyllä lämmittää ihan todella. <3

    Kuvat on mun mielestä niin iso osa käsityöblogin sisältöä ja antia, että yritän panostaa niihin sen minkä voin ja osaan. Hyvä jos saat täältä intoa ja inspiraatioita, toivottavasti osaan tarjota niitä jatkossakin. Tsemppiä neuleprojekteihin!:)

    VastaaPoista
  18. Onpas kauniit, tunnelmalliset kuvat! Vaikken miikään slipoveri-ihminen olekaan niin tuo näyttää mukavalta.

    VastaaPoista
  19. Tulipa komia (pomia, sanoivat lapset ennen, ja onkin hyvä väännös, käytän itsekin) slipari!

    Tuollainen sliparihan olisi hyvä projekti opetella vihdoin se steeking...

    Kuviasi olen ihastellut monesti. Taas.

    VastaaPoista
  20. The vest looks great! Love the colour - especially with your hair the way it is at the moment. Great photo styling too - the ivy is the perfect backdrop!

    I look at your blog regularly, but can't read a word of Finnish. Your photos are more than enough to inspire me, though!

    VastaaPoista
  21. Vaude! Ei mikään joulu, vaan syysneule! :)

    VastaaPoista
  22. Upean näköinen liivi! Ja värikin on aivan ihana, ei yhtään liian jouluinen.

    t. JohannaH

    VastaaPoista
  23. Ihana slipari! Tuli taas ihan uutta puhtia omiin slipari-mietintöihin eli kiitos inspiraatiosta!

    VastaaPoista
  24. Soile: En mäkään ennen erikoisemmin slipareista piitanuut, mutta jotenkin ne vaan on salakavalasti hiipineet mun garderobiini. Mitähän sinne seuraavaks ilmestyy, neulotut solmiot tai jotain muuta tällä hetkellä nou-nou-listalla olevaa... ;)

    Rouva Oranssi: Kaunis kiitos. Steeking on niin kätevä tapa neuloa, että ehottomasti kannattaa testata jossain muodossa. Slipari on oikein oiva ensikosketus tekniikkaan, anna mennä vain!

    Logan: Thanks for your kind words! I've been thinking about writing a few lines in English too, but so far I haven't gotten round to it. Maybe some day, though. Until then you can hopefully continue to be inspired by my photos. :)

    Pikku-Kettu: Joulutunnelma on onneks karissut jo tän sliparin ympäriltä. Syksyn keskelle tää sopii vallan mainiosti! :)

    JohannaH: Hyvä hyvä, ei tarvii siis alkaa vielä laulamaan tonttulauluja, syksyn sävelellä mennään. :P

    Berlinbat: Jei, hyvä jos tää inspiroi! :) ietinnöistä toimintaan vaan ja sliparia puikoille. ;)

    VastaaPoista
  25. ihanan punainen! ja mahtavat kuvaustaustat! :)

    VastaaPoista
  26. Satu H: Eikö ookin! Villiviini on kyllä syksyn kuningatar upean värisine lehtineen. Ihan mun suosikkeja. :)

    VastaaPoista
  27. Toi viimeinen kuva on hieno: kalvea impi tornin kupeessa...
    oottaa rinssiä niin kauan että peittyy kasvillisuuden alle.

    VastaaPoista
  28. Kaunis!! Väri, malli, istuvuus, kaikki näyttää tosi hyvältä!

    Slipari on muuten yllättävän kätevä vaatekappale, kaivoin eilen minäkin ylleni viime talvena hamstereissa neulotun viinihkönpunaisen slipoverin.
    Sun kuvan mukaista v-aukkoista sliparia alkoi nyt tehdä mieli oikein kovasti!

    Kiitos muuten ihan älyttömän paljon tänään saapuneesta postista!!
    Ne neuleet on todella nostalgisia, mutta niin ihania muutenkin, että minäkin jo hetken harkitsin, pitäiskö sittenkin hankkia vielä yksi tenava "asusteeksi" tai asustettavaksi:).
    Taidanpa kuitenkin tyytyä virkkaamaan/neulomaan niitä muiden muksuille.
    KII-tos!!

    VastaaPoista
  29. Herkkuliivi ja herkkukuvat. Trella on näemmä jopa valoisaa, toisin kuin Itä-Suomessa.

    VastaaPoista
  30. Villamokka: Oi miten runollista, värisyttävän dramaattista jopa! Nyt mäkin katson tuota viimeistä kuvaa ihan eri silmin, kiitos! :)

    Helminalle: Ollos hyvä vain! Nytkö se vasta saapui? Olipas Kustilla hidas polkemistahti, se kun lähti matkalle jo viikko sitten. Hyvä että tuli perille, vaikka kestikin.

    Totoro: Juu täällä paistaa, tänäänkin on harvinaisen upea syyspäivä. Näitä pitää kerätä varastoon, kun kuulemma jo loppuviikosta paiskii räntää. Goodbye aurinko, taas kerran... :)

    VastaaPoista
  31. Olen vähän jälkijättöinen näiden kommenttien kanssa, mutta hieno slipoveri ja todella hienot kuvat.

    Minua mielyttää kaula-aukko. Se näyttää juuri sopivalta. Slipareissa ne on usein joko liian ahtaita tai liian isoja :)

    VastaaPoista
  32. Siis I.H.A.N.A!!! Rakastan punaista ja tuo mallikin on just hyvä. Ja käsittämättömän tasaista jälkeä, mä en tajua miten tuollaista voi saada puikoilla aikaan.... Mullaki on slipoverin malli hakusessa. Mistä tuo alunperin siis oli?

    VastaaPoista