-->

27.8.2007

PaiPaiPaitoja

Loman aikana tuli hurautettua pari pidempää t-paitaa, mutta kuinkas ollakaan, viimeistely ja kuvaus jäi hieman roikkumaan. Miks ihmeessä päärmeiden ompeleminen ja lankojen saksiminen on muka niin tylsää? Nyt kuitenkin sain paidat vihdoin esittelykuosiin. Silittäminen tosin jäi, mutta eihän kukaan sitä huomaa, eihän? ;)

Kaikissa kolmessa käytin lähtökohtana t-paidan kaavoja Suuresta käsityölehdestä (nro 2/2007). Joku taitavampi varmaan tekis kaavat ite tosta vaan, mutta mä en luota taitooni kaavoittaa hihan pyöriötä istuvaksi, joten piirsin kaavat kiltisti lehdestä. Sitten suurentelin kaula-aukkoa ja muuntelin hihan ja helman pituutta. Istuvuuskin parani huomattavasti, kun kaventelin sivusaumoja sopivasti.

Raitatrikoo Eurokankaasta. Saatan ehkä vielä lisätä hihansuihin mustat leveät trikookaitaleet resorin tyyliin. Tai sitten en, koska silloin tää ois lähes identtinen Hennesillä myytävien raidallisten trikoopaitojen kanssa.

Retrohenkinen trikoo löytyi myös Eurokankaan palalaarista. Tykkään tästä valtavasti, vaikka kangas on melko ohutta ja liehuvaa. Mutta so what kun siinä on ruskeaa, vihreää, valkoista ja mustaa just sopivassa suhteessa. Pitoon!

Ja viimeisenä kolmikon jokeri, jonka kangas löytyi mökin puusohvan laatikosta. Äiti on ostanut tän jostain oululaisesta palakaupasta edullisesti joskus silloin, kun purkkarit oli edellisen kerran muodissa, ja tehnyt kivasti joustavasta kankaasta mökille patjanpäällisiä. Nyt kun tarkastelin kangasta lähemmin, huomasin, että hulpion viereen kankaaseen on puolen metrin välein painettu tuttu logo:


Meillähän on sitten ollut vallan muodikkaat merkkipatjat mökillä, Espritin kankaalla päällystetyt. :) Koska kangas on aitoa tavaraa niin päätin leikata etukappaleen sopivasti hulpion vierestä ja jättää Espritin logon näkyviin. Miehen mielestä kangas (ja sitä myöten myös paita) näyttää kulahtaneelta, kun noi pilkut on tuommoisia hieman utuisia. Mä taas tykkään ettei ne ole ihan säännöllisen pyöreitä ja tarkasti rajattuja. Eipähän tarvii pelätä värien leviämistä pesussa, heh. :P

25 kommenttia:

  1. Espritin patjat, vau ;)

    Ihan mielettömän ihania paitoja oot ommellut! Minusta noi pilkut on hauskoja just tuollaisina. Ei tarvi olla aina niin "virallisen" siistejä ja täydellisen pyöreitä :D

    VastaaPoista
  2. Kiko: Niinpä, ja sit ihmeteltiin kun tuli lama vaikka niin säästäväisesti oltiin eletty. :D En nyt kyllä muista että unet ois ollu sen laadukkaampia vaikka merkkikankaan päällä köllöteltiinkin. :P

    Kiitos tuesta pilkkujen suhteen, oon ihan samaa mieltä. Voin sit sanoa miehellekin että mä en oo yksin mielipiteeni kanssa, hah!

    VastaaPoista
  3. Miksi minä en koskaan löydä palalaareista mitään kivoja kankaita. Tai siis löysin toissapäivänä ja se päätyi jo paidaksi, mutta yleisesti ottaen palalaarien tarjonta on ihan onneton. Tai sitten vaan nopeat syövät hitaat.

    Mutta kivoja paitoja, varsinki tuo patjakangaspaita on ihku.

    VastaaPoista
  4. Ihania paitoja!! Varsinkin tuo retrohenkinen :-)

    VastaaPoista
  5. Amelie: Harvemmin mäkään teen loistolöytöjä palalaareista. Ton retrokankaan löytäminen olikin iso ylläri, ja raitakangas ilahdutti myös.

    Mä pelkään pahoin, että noi kaks kivaa kangasta vei mun tän vuoden palalöytökiintiön, niin että vastaavia ilon aiheita ei taida hetkeen taas löytyä. Mut ei se mitään, kyllähän näillä taas hetken porskuttaa! :)

    Sini: Mä tykkään kans, ja se on tosi mukava päälläkin.

    VastaaPoista
  6. Hienoja paitoja ovat!! Minusta nuo pilkut on kuin käsinpainettuja...sormenjäljet näkyy melkein... tosi kivaa kangasta. Ja toisetkin on ihquja... olet tehnyt hienoja löytöjä kangaskaupassa!

    VastaaPoista
  7. Vautsi! Tuo vihreä paita on ihan upea!

    Mistä SK:sta nuo kaavat ovat? Olen hieman harkinnut laajentamista noista laukuista ihan vaatteisiin ompelussa ja hyviä peruskaavoja olisi haussa.

    VastaaPoista
  8. Satu U: Semmoinen käsintehdyn fiilis mullekin tulee tuosta oranssista, ei ole turhaa nipotettu painokoneen äärellä. :)

    Kangas on kyllä kivaa, harmi ettei siitä ole jäljellä enää kuin erikokoisia suikaleita ja tilkkuja. Niistä sais ehkä lastenvaatteita, sitten joskus.

    Pikku-Kettu: T-paidan kaavat on SK:n tän vuoden helmikuun numerosta, eli 2/2007. Niitä markkinoidaan siinä aluspaidan kaavoina. Hiukka omituiset kurvit niissä kaavoissa on ja hartialinjakin oli mun makuun turhan leveä, joten jonkin verran piti säätää kaavoja miun maun mukaisiksi.

    T-paidoissa on kuitenkin tosi perusmalliset kaavat ja kankaan ominaisuudet vaikuttaa istuvuuteen ja kokoon paljon, että tein muokkaukset aina vasta paidan ollessa jo puoliksi kasassa.

    Helppoa touhua näiden ompelu oli ja nopeetakin (paitsi se viimeistely, heh). Sun laukut on kyllä niin upeita, että t-paitojen ompelu on sulle varmasti ihan pala kakkua! :)

    VastaaPoista
  9. Ihania paitoja!Mun suosikki on tietysti toi vihreä, mutta pallopaitakin on aivan upea:). Ei liian symmetrinen, niinkuin se Marimekon pallopaita nyt esimerkiksi.

    VastaaPoista
  10. Ihania! Mullakin on suunnitelmissa väännellä T-paitoja, kun kangasta pursuu yli äyräiden. Pitäis vaan hommata hyvä kaava, eli eikun lehtiä selaamaan, niitäkin kun löytyy....

    VastaaPoista
  11. Oon kans harkinnu omien trikoopaitojen tekoo, kun nykyiset kaupanpaidat on huonolaatusia ja ehdottomasti liian lyhyitä useimminten. Just ton mittaset ois kivoja.
    Tosi kivan värisiä/kuosisia paitoja oot tehny!

    VastaaPoista
  12. Tuo oranssi on kyll� aivan ihana! ...vaikken mik�n oranssin ylimm�inen yst�v� olekkaan :)

    VastaaPoista
  13. Kaisumaisu: Totta turiset! Tässä Espritin kankaassa pallot on lähinnä räiskitty summittaisesti sinne tänne, kun taas Marimekossa ne on tiukasti symmetrisissä riveissä. Tää on enemmänkin hulivilikuosi, ja sehän sopii mulle enemmän kuin hyvin! ;)

    Sannero: Jos kankaita kerran on niin hommiin vaan. Ite suosin sarjatyötä, eli ensin leikkaan kaikki kankaat, sitten surautan saumat samassa järjestyksessä ja lopuksi paitojen kustomointi ja muu viimeistely. Tulee nopeesti valmista!

    Perhoneito: Sanos muuta, monista muuten kivoista ostopaidoista alkaa äkkiä päärmeiden saumat purkautumaan, ei kiva. Ja kun mullakin tätä pituutta on, niin harvempi paita on riittävän pitkä suoraan kaupan tangolta löydettynä.

    Nyt tosin alkaa taas olla sopivan mittaisia, kun hyllyissä on kaikenlaista tunikaa. Itetehtynä saa kuitenkin aina just oikean mittaisia, vaikeinta on melkein se kankaan löytäminen.

    Lady: Kiitos! En mäkään varsinaisesti harrasta oranssia, mutta oiskohan se sitten tää syksy joka saa mut lämpenemään tällekin värille. :)

    VastaaPoista
  14. Aivan upeet paidat. Pitää laittaa muistiin se mistä lehdestä olet kaavan ottanut ja ommella itselle paitoja.
    Upee toi espritin kangas.

    VastaaPoista
  15. Ihana tuo viimeinen! Hienoja toki kaksi muutakin.

    t. JohannaH

    VastaaPoista
  16. Jokohan tästä sais kipinän tuunailla teepparipino loppuun? Toi viimeinen on arsinkin mun makuuni, voi iih!!

    VastaaPoista
  17. LiisaP: Se on kyllä hyvä peruskaava, menee meikäläisen suosikkeihin ja jatkossakin käyttöön. Niillä muokkauksilla tosin. :)

    JohannaH: Vika alkaa kyllä olla munkin suosikki, tykkään noista valkoisista vinonauhoista. Ja on ne kaks muutakin kivoja, varsinkin kun säät kylmenee niin pitkät hihat on jees.

    Jatta: Ping, kipinä lähetetty! Mua haluttais tehä lisää paitoja, mutta ongelmana on kivojen kankaiden löytäminen. Kun valikoima rajoittuu Eurokankaaseen ja se nyt on sit ihan onnenkauppaa mitä siellä sattuu oleen. Pitäisköhän silti käydä pemmastamassa palalaarit taas joku päivä, jos kuitenkin vielä lykästäis...

    VastaaPoista
  18. Ihania paitoja!

    Mieki ompelin pitkähihasia ja lyhyt hihasia t-paitoja ja hihattomia toppeja tässä männä viikolla. Kaavat on SK joku kesänumero (hihaton) ja Joka tyypin kaavakirjasta. Istuu kivasti.

    Helman pituus on tosin usein liian lyhyt vaikka en miekään mikään pitkä ole. Ittekku ompelee niin saa just sopivan pituset :)

    VastaaPoista
  19. Merith: Näinhän se on, ei kaupan vaate ole yleensä just sopiva eikä ainakaan omien mittojen mukaan tehty, ellei ole standardin mukaisesti 168 cm pitkä, ja silloinkin passaa ehkä vain pituussuunnassa. ;) Omat kätöset kera ompelukoneen saa kyllä usein mukavaa jälkeä aikaan!

    VastaaPoista
  20. Kiitos tiedoista! Pitääkin käydä kirjastossa hamstraamssa noita SK- lehtiä... :)

    VastaaPoista
  21. vaudeville miten ihania paitoja, nää mun täytyy näyttää tyttärelle kun se just miettii osaisko se ite tehä t-paitoja.... kiitos kaavavinkistä.. :)

    VastaaPoista
  22. Upeita paitoja ja tuo Espritin kuosi on munkin mielestäni aivan ihana vähän epätäsmällisine rajoineen.

    VastaaPoista
  23. Pikku-Kettu ja Santra: Olkaapa hyvät vain! :)

    Maijamirjami: Kiitos, samaa mieltä ollaan. ;)

    VastaaPoista
  24. makeita paitoja! tuo vihree sulla oli sillon päällä täällä kokkolassa, eiks ollukki? :)

    VastaaPoista
  25. Satu H: Jeps, tuo viheriähän mulla silloin oli. Tosin nyt muokkasin sen sivusaumoja hieman, kun paita tuntui vähän turhan väljältä ja lepattavalta. Nyt se on entistä parempi. :)

    VastaaPoista