-->

14.10.2010

Mättähältä mättähälle

Ensilumi = talvi tulee kohta = pipoja, huiveja, lapasia = JEEEE!!!! :D Tosin jos en olisi päässyt tänään lähtemään töistä pari tuntia etuajassa enkä siten ehtinyt metsään kameran kanssa ennen alkuillan lumiräntäsadetta, en ehkä olisi ihan yhtä innoissani tästä ensilumesta.

Balancing

Meidän lähimetsässä on mahtavia polkuja, joita pitkin hyppelemme harva se päivä Hertan kanssa. Yksi suosikkireiteistäni kiemurtelee sammalen peittämien kivenlohkareiden välissä. Harmaat järkäleet ja niiden pintaa peittävä voimakkaan vihreä sammalmatto muodostavat herkullisen väriyhdistelmän. Rosoisen, kovan kiven ja pehmeän sammalen kontrasti on jotain todella kaunista.

"Moss, you say?"

Tätä paikkaa olen monta kertaa suunnitellut jonkin neuleen kuvauspaikaksi, ja tämä pikakauluri valmistui sopivasti. Nämä kuvat ehdittiin ottaa nimittäin juuri ennen kuin lumi ehti kastelemaan metsää ja himmentämään sammalen loiston. Märkyys jotenkin tummentaa ja sammuttaa hehkun, ja pakkaset viimeistään latistavat mättäät.

Garter stitch cowl

Malli: Anteeksi mikä? :) Ainaoikein neuletta sopivaan mittaan, lopuksi aloitus- ja lopetusreunat silmukoitu yhteen. Tadaa.
Lanka: Novita Sofia kaksinkertaisena, 250 g.
Puikot: 10 mm
Ravelryssä

Kaulurissa ei ole mitään erikoista, paitsi huikea väri, joka on peräisin Jatan väripadasta. Tärkeintä tässä onkin käytännöllisyys ja pehmeys. Ja se, että se valmistui parissa päivässä ilman suurta luomisen tuskaa. Ohuen neulemekon tikuttamisen jälkeen tosiaan kaipasin jotain äkkineulontaa.

Here's the red riding hood, where's the wolf?

Kauluri toimii tarpeen tullen myös pään suojana. "Pelokas punahilkka sutta vailla, yst. vast. tlk."

23 kommenttia:

  1. Mä olen tässä miettinyt että josko tuommoinen joku kauluri olis kiva, ja mä rupeen pikkuhiljaa olemaan sitä mieltä että kyllä se varmaan olis.

    {lähtee kaivelemaan sopivaa lankaa}

    VastaaPoista
  2. Juu, on kiva. Paksua lankaa ja isot puikot, niin tekeminenkin on kivaa. Tai ainakin tulee nopeasti valmista. :)

    VastaaPoista
  3. Kivalta se näyttää, kyllä!!! Itselläkin on suunnitelmissa tuollainen, tai jokin tuon tapainen...mutta kun se to do-lista on niiiiin pitkä. Eikä lääkäri mokoma anna käden takia lupaa neuloa - ei ainakaan paksuilla puikoilla painavaa neuletta (toim. huom.)

    VastaaPoista
  4. Jaa, kyllä minä olin neuletapaamisessa jotain tuskaa aistivinani ;). Upeita kuvia!

    VastaaPoista
  5. Satu U: Uijjui, rasitusvammat on pyllystä. :( Toivottavasti käsi vetriytyy, niin että pääset pian puikkoihin!

    Maartsi: Niin juu, se oli se eka versio. Heti kun vaihdoin tuplasti suurempiin puikkoihin niin alkoi sujua! :)

    VastaaPoista
  6. Iii! Teillon uus kamera :D

    Hieno on kauluri, superkäytännöllinen näillä ilmoilla. Tuuli ulvoo ja sisälläkin vetää niin että kalsarit lepattaa :P

    T. öinen esseen rustaaja

    VastaaPoista
  7. Vautsi mikä väri tosiaankin, ja nämä kuvat oli kyllä ihanaakin ihanampia! Luonnossa on vaan kiva käydä kuvailemassa:)

    VastaaPoista
  8. Jatta: niin on!!! Viikko sitten saatiin kamera ja eilen muistikortti. Mä en tosin ole _yhtään_ ehtinyt perehtyä kameraan, joten en osaa vielä ottaa siitä hyötyjä irti. M opettelee innolla, mutta näissä kuvissa ei vielä kyllä huomaa mitään erikoisempaa parannusta aiempaan. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa... :)

    Toivottavasti yöllinen puurtaminen tuotti tulosta. Jos teillä vetää ikkunoista, niin meidän kämppä on varsinainen tuulitunneli. :D Muista siis ottaa yömyssy mukaan, kun tuutte meille yökylään! :D

    Serayna: Kiitos! Oon niin onnellinen, että me asumme ihan luonnonpuiston vieressä. Siellä on lenkkipolkuja joka lähtöön ja niiden lisäksi paljon pieniä metsäreittejä, joilla voi pitää koiraa huoletta vapaana. Hertta kun ei, rodustaan huolimatta, ole erityisesti viettiensä vietävä, joten sen uskaltaa päästää vapaana kirmailemaan ilman pelkoa muiden luontokappaleiden kohtalosta. :)

    VastaaPoista
  9. Aivan mahdottoman hyvän värinen ja kiva kauluri! Tuosta saa varmasti iloa ja onnea näinä kylminä ja viimaisina päivinä.

    VastaaPoista
  10. Kunpa meidänkin blogikoiraa voisi pitää vapaana noin. Luontokappaleista se ei välitä, mutta auta armias, jos joku toinen uroskoira eksyy paikalle...

    VastaaPoista
  11. Jeps, essee valmistui ja muotoutui vallan loistavaksi, nyt vaan meinaa silmissä vähän kivistää kolmen tunnin yöunet. Mut jos on flow, niin pakkohan se on kirjoittaa, kerrankin hyvissä ajoin valmiina :D

    Kyllä noista kuvista näkee että kamera on huippu, tosi upeat värit! On se niin kivaa kun on kunnon vehkeet <3

    Myssy pakataan mukaan, ei malttais edes odottaa messuviikonlopun saapumista! Kun mä TARVIIN niin paljon kaikkea :D :D

    VastaaPoista
  12. On upean värinen kauluri! Vaan kyllä tuo takkisikin toistaa upeasti nuo metsän värit!

    VastaaPoista
  13. Tosi upea väri!
    Syksyllä tekee aina mieli neuloa syksyn värejä.

    VastaaPoista
  14. Tämäkin täällä kaipaa jotain nopsaa neuletta (meneillään tylsiä tavansukkia). Tuommonen kauliri olisi kiva

    Kuvissa on jotain sadun hohdetta. Tuli mieleen Pessi ja Illuusia :)

    VastaaPoista
  15. Ihanan punainen väri kaulurissa. Oikeen onnistuneet ja ihanat kuvat, päivänsäde retkellänsä ;)

    VastaaPoista
  16. Srinity: väri on aivan upea! Jatta värjäsi tuon langan joskus pari varmaan jo pari vuotta sitten ja antoi mulle. Punainen on todella hehkuva. Lämpimiä asusteita tässä kyllä tarvitaankin, ennen kuin tottuu taas tähän koleuteen...

    Marjut: Urokset voi tosiaan tuoda vähän erilaista haastetta lenkkeilyyn... :)

    Jatta: Hurraa esseelle! :) Fow kannattaa ehdottomasti hyödyntää tilanteesta riippumatta.

    Yritän ehtiä opetella kameraa ennen kuin tuutte. Olis kiva räpsiä sitten kuvia teistä ja koirista. :) Messukassaa on kerätty jo jonkin aikaa, saas nähdä mihin se riittää. :P

    berlinBat: Kiitti! Takin vihreät "marjat" (oliivit?:D) ovat aika lähellä sammalen sävyjä. Tukka taas on kaulurin värisukulainen, niin että aika lailla toistuvat nuo vastavärit näissä kuvissa. :)

    Kaisa: ruskan värit ovat niin kauniita! Tosin tänä vuonna puut ovat tällä korkeudella jääneet lähes yksinomaan keltaisiksi, varmaan lämpimästä syksystä johtuen. Keltainenkin on kyllä hyvä väri, niin että ei valittamista!

    AnniKainen: Nopeasti etenevä ja valmistuva työ on kyllä välillä erittäin tarpeellinen välipala. Tuntee saavansa jotain aikaiseksi nopeastikin vaihteeksi. Mulla ainakin meinaa into lopahtaa neulomiseen, jos koko ajan on työn alla vain hitaasti valistuvia ohuita ja isoja neuleita. Siksipä sii tuplalanka ja kympin puikot olivat oikein hyviä innonkohottajia tähän väliin.

    Amalia: Kiitos! <3

    VastaaPoista
  17. Upee kauluri ja upee on kyllä tuo takkikin :) Hiusten värihän tietty sopii palettiin hyvin!

    Vielä utelen sen verran, että monellako silmukalla tuon teit? Ja ilmeisesti et pyöröillä vai ymmärsinkö ihan väärin?

    VastaaPoista
  18. Täydellinen väri langassa - ja aivan ihana takki!

    VastaaPoista
  19. Vilppumaan Erika: Kiitokset vain! :) Neuloin kaulurin 30 silmukalla edestakaisneuleena pitkänä pötkönä, eli ihan niin kuin olisin tehnyt kaulahuivia. Sitten lopuksi liitin aloitus- ja lopetusreunat yhteen, niin että pötköstä tuli rinkula.

    Minna: Kiitos! Takki on myös omaa tuotantoani parin vuoden takaa. Hupulliset välikausitakit on ihan parhaita!

    VastaaPoista
  20. Kiitos silmukkamäärästä ja vinkistä, miten ton ihanan kaulurin teit. Täälläki nuoret naiset neuloo nyt isoja kaulureita, yksi jo meni purkuunkin. Tuo punainen on ihana ja metsäkuvat kauniita.

    VastaaPoista
  21. Onhan komea kaikessa simppeliydessään! Mulla ois juurikin Sofiaa (joka on muuten hämmästyttävän pehmeää lankaa) kaapissa vetelehtimässä....

    VastaaPoista
  22. Onpas kiva, yksinkertainen on kaunista :)

    VastaaPoista
  23. very nice kaiken. kauan sitten, että minä kirjoitan. Pidän työsi. ei ole kylmä täällä vielä, meillä on 17 º.
    paljon suukkoja.
    käyttää Google Translator

    VastaaPoista