Puoli vuotta on heilahtanut sitten viime näkemän. Arki on niin täynnä toimintaa vuorokauden ympäri, että kesti yli kaksi kuukautta saada tämä postaus tehdyksi. Tuo kuvan puolivuotias vauva on siis nyt jo 8 kuukauden ikäinen sanoja ja kävelemistä opetteleva pienihminen. Pitkähiuksisesta äidistä puolestaan on tullut polkkatukkainen äiti, joka ehtii neuloa silmukan silloin, ommella sauman tällöin.
Ajanpuutteen jälkeen suurin haaste käsityöharrastuksessa tällä hetkellä on uuden projektin aloittamisen vaikeus. Kun sitä aikaa ei tosiaan juuri ole, niin ei kyllä huvita käyttää arvokkaita hetkiä neulemallin, langan, koon ja tiheyden arpomiseen. Projekti pitää saada työn alle heti ja epäröimättä ja minimaalisella epäonnistumisen riskillä. Onneksi Ravelry-jonossa on em. kriteerit täyttäviä ohjeita odottamassa, joten sen kun valkkaa sieltä sopivan, kun tilaisuus koittaa. Alkuvuodesta hetki koitti jonossa pitkään roikkuneelle virkatulle huiville.
Lanka: Wetterhoff Lemmikki 12-kertaisena
Oikeastaan kyseessä on reunapitsimalli, jota tarpeeksi toistamalla riittävän isossa mittakaavassa saadaan aikaiseksi pitkulainen suikale. Siis huivi. Minä suurensin mittakaavaa tekemällä huivini 12-kertaisella langalla. Onneksi mulla on langankerintälaite! Muuten kallista aikaa olisi kulunut melkoisesti langan kertaamiseen (koska 100 g=1950 m). Tuollaisen tavallista reilumman hyllynreunapitsin kun kietaisee kaulan ympärille, niin se aika helposti näyttää edelleen hyllynreunapitsiltä. Tartti tehrä jotain. Koska hetkeäkään ei ole hukattavana, turvauduin vanhaan kikkaan ja tein kukkarintaneulan.
Kuten edellinen vastaava, on tämäkin kukka yhdistelmä RobinHillin lehtiä ja Jatta Saukon Liljaa. Lisänä virkattuja pyörylöitä ja ommeltuja nyppyjä, tukirakenteena rautalankaa. Tässä lanka oli maltillisesti nelinkertaisena, niin että neuloin 1,5 mm puikoilla ja virkkasin 1,5 mm koukulla. Tykkään tästä ihan hurjasti!
Luontevuus ei ole aina helppo juttu, kun ottaa kuvat itselaukaisijalla ja kiireessä. Paras apu voi joskus löytyä lattian tasolta. Jäykkä poseeraaminen vaihtuu huomaamatta aitoon hymyyn, kun alaviistosta kurkistaa silmät sikkaralla nauraa kikattava nysähampainen viihdyttäjä. Ja sitten tulikin kiire äkkiä pelastamaan kameraa, jonka jalustaa se samainen utelias untuvikko tietysti ehti keikuttamaan harhautettuaan äidin tarkkaavaisuuden hetkeksi. On se nopee, mutta onneks oon minäkin.
