Tyttö muistuttaa tällä hetkellä melkoisesti isänsä vauvakuvia, mutta joitain omia piirteitänikin voin löytää lähinnä silmissä ja nenässä. Eniten hän kuitenkin on itsensä näköinen, pieni tummatukkainen vadelmasuu.
Eilen kaksiviikkoinen neiti vastaanotti ensimmäiset viralliset vieraansa, minkä kunniaksi ompelin pikapikaa pienen edustusmekon. Me kun tosiaan olimme lääkärien kokoarvioiden perusteella varautuneet yli nelikiloiseen ja etenkin hyvin pitkään vauvaan, joten kovin paljon 50-senttisiä vaatteita emme olleet etukäteen hankkineet. Kun sukupuoli säilyi loppuun asti arvoituksena, ei lipastossa myöskään ollut yhtään mekkoa odottamassa.
Varastoistani löytyy onneksi tarvikkeita vaikka viiteenkymmeneen vauvamekkoon, niin että suurimmiksi ongelmiksi muodostuivat kankaan valinta ja mekon tekeminen vauvan lyhyiden ja epäsäännöllisten päiväunien aikana. Meillä kun ei nykyään nukuta kuin korkeintaan parin tunnin pätkissä, ja kaikki valveillaoloaika syödään tai ollaan sylissä, huoh...
Suonette siis anteeksi, jos vastailen sähköposteihin ja kommentteihin
melko pitkällä viipeellä; ajankäyttöäni hallitsee nyt eräs vaativainen
pieni tyttö, joka ei kovin usein päästä minua koneen ääreen asioita
hoitamaan. Kovin paljon muuta en siis tällä hetkellä ehdi tehdä kuin
seurustella vauvan kanssa, mutta sehän se kai tässä elämänvaiheessa
tärkeintä onkin.
