Mättähältä mättähälle

Ensilumi = talvi tulee kohta = pipoja, huiveja, lapasia = JEEEE!!!! :D Tosin jos en olisi päässyt tänään lähtemään töistä pari tuntia etuajassa enkä siten ehtinyt metsään kameran kanssa ennen alkuillan lumiräntäsadetta, en ehkä olisi ihan yhtä innoissani tästä ensilumesta.

Meidän lähimetsässä on mahtavia polkuja, joita pitkin hyppelemme harva se päivä Hertan kanssa. Yksi suosikkireiteistäni kiemurtelee sammalen peittämien kivenlohkareiden välissä. Harmaat järkäleet ja niiden pintaa peittävä voimakkaan vihreä sammalmatto muodostavat herkullisen väriyhdistelmän. Rosoisen, kovan kiven ja pehmeän sammalen kontrasti on jotain todella kaunista.

Tätä paikkaa olen monta kertaa suunnitellut jonkin neuleen kuvauspaikaksi, ja tämä pikakauluri valmistui sopivasti. Nämä kuvat ehdittiin ottaa nimittäin juuri ennen kuin lumi ehti kastelemaan metsää ja himmentämään sammalen loiston. Märkyys jotenkin tummentaa ja sammuttaa hehkun, ja pakkaset viimeistään latistavat mättäät.

Malli: Anteeksi mikä? :) Ainaoikein neuletta sopivaan mittaan, lopuksi aloitus- ja lopetusreunat silmukoitu yhteen. Tadaa.
Lanka: Novita Sofia kaksinkertaisena, 250 g.
Puikot: 10 mm
Ravelryssä

Kaulurissa ei ole mitään erikoista, paitsi huikea väri, joka on peräisin Jatan väripadasta. Tärkeintä tässä onkin käytännöllisyys ja pehmeys. Ja se, että se valmistui parissa päivässä ilman suurta luomisen tuskaa. Ohuen neulemekon tikuttamisen jälkeen tosiaan kaipasin jotain äkkineulontaa.

Kauluri toimii tarpeen tullen myös pään suojana. "Pelokas punahilkka sutta vailla, yst. vast. tlk."

Odotettavissa lähiaikoina: heikentynyttä kuvanlaatua

Jos on tottunut nukkumaan höyhenpatjalla ja silkkilakanoilla, voi olkitäytteinen rohdinkangassäkki tuntua aika karulta yösijalta. Meikällä on nyt menossa vähän saman tyyppinen vaatimattomampaan laatuun totuttelu: pistimme digijärkkärimme kiertoon, ja uuden ostoa odotellessa pitää yrittää selvitä kuusi vuotta vanhalla pokkarikameralla. Sanoin miehelle, että mä pärjään vallan hyvin tuolla pikkukameralla tämän väliajan, sillähän saa ihan loistavia kuvia. Joopa joo, vähän on aika päässyt kultaamaan muistoja...

Kyllähän tuolla pokkarilla saa hyviä kuvia, kunhan vain a) valaistus osuu tismalleen kohdalleen, b) malli on ihan liikkumatta, c) kuvassa ole liikaa erilaisia värejä, eikä d) yritä kuvata mitään erityisen tummia pintoja. Siksipä siis menimmekin kuvaamaan ruskeassa neuleessaan sinne tänne pomppivaa punatukkaista naista vihreään metsään. Ou jee.

Malli: Still Light by Veera Välimäki (ostettavissa sivupalkin linkistä)
Koko: S
Lanka: King Cole Merino Blend 4 Ply, 435 g.
Puikot: 2,5 mm ja 3,0 mm
Ravelryssä

Kuvat ovat siis ihan huttua, mutta kuten yleiseen tapaan kuuluu korvaan laadun määrällä. :D Jos vaikka viidestä epätarkasta ja väritasapainon hukanneesta kuvasta yhteensä saisi sen käsityksen, minkä yksi hyvä kuva antaisi. Lisäksi varaan oikeuden käyttää tähän postaukseen tuhat sanaa, koska kuvat eivät riitä kertomaan. :)

Nyt kun olen valittanut ehkäpä just ja just tarpeeksi kuvista, voin siirtyä neuleen kehumiseen. Se kun onnistui vähän paremmin. Aloitin tekemään tunikamekkoa L-kokoisena, mutta kokeiltuani tekelettä hihojen erottamisvaiheessa totesin sen aivan liian väljäksi ja purin silmukat S-kokoon asti. Se olikin oikea valinta neuleen yläosan suhteen, koska tykkään ennemmin ihonmyötäisistä kuin väljistä hihoista. Sen sijaan alaosa olisi voinut olla isompi, jotta laskokset ja taskut erottuisivat selkeämmin. Istuvuuden puolesta alaosa on juuri sopivan väljä, mutta taas kerran noi mun tissit vie laskoksille tarkoitetun tilan. Kiitti tytöt.

Eli laskoksista on vähän turha puhua, mutta tulipahan tehtyä taskullinen mekko. Ja se on muuten loistovaate. Täysvillaisena mutta silti ohuena neule lämmittää ihanasti ilman tukalaa tunnetta. Taskuihin saa syksyllä ah niin tärkeät nenäliinat, ja pituus on juuri passeli. Ei vilku persposket eikä vilahda vesiraja, vaikka alla olisi vähän ohuemmatkin sukkahousut. :)

Käytännöllisten taskujen lisäksi tunikan ainoa "juttu" on tuo takapääntien halkio, joka kiinnitetään pienellä napilla. Yksinkertaisuus se vain jatkaa voittokulkuaan.

Loppuun vielä se pakollinen turha kuva, joka on laitettava ihan vain siksi, että se oli valokuvana parhaiten onnistunut (mikä taas kertoo kuvien laadusta kautta linjan... Vali vali). Viis siitä, että mekko on siinä ihan sivuosassa ja ruskean sävytkin ovat ihan liikaa siniseen vääristyneet. Ainakin tukka on hyvin, ja onhan tuo kaatuneen puun juurakko aika komea myös. :)